Suupohjan kuukkelit Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys


Kuukkeli  Kuva: Peter Uppstu
Kuukkeli viihtyy vanhoissa korpimetsissä. Lintu on yleinen Perämeren ja Kainuun korkeudelta ylöspäin. Aiemmin esiintyi koko Suomessa, mutta vanhojen metsien häviäminen on työntänyt lajin yhä pohjoisemmas. Kuva: Peter Uppstu.


Kuukkelille koti Metson suojasta

Maaseudun Tulevaisuus 18.5.2009

Kirsi Haapala

Kuukkelitutkija uskoo vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelmaan. Sen puitteissa on jo saatu suojeltua linnulle tärkeitä elinalueita. Tutkija onkin erityisen iloinen, että vihdoin kuukkeli riittää suojeluperusteeksi.


KRISTIINANKAUPUNKI. Bo-Göran Lillandtin katse on tiukasti kiinnittyneenä puiden latvuksiin. Kevätaurinko siivilöityy häikäisevänä naavaisten kuusten läpi, eikä katse tavoita kuukkelia. Ääni sen sijaan kuuluu, ja ihan läheltä vielä.

"Tästä bongari saa jo pinnan", Lillandt lohduttaa, vaikka alueella elelevä yksinäinen naaraskuukkeli jää nyt näkemättä. "Lintu voi ihan hyvin istua jähmettyneenä paikoillaan vaikka tunnin. Ei sitä silloin näe."

Bo-Göran Lillandt on ollut kuukkelitutkija jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen tekemänsä työ kuukkeleiden parissa on kansainvälisessäkin mittakaavassa uraauurtavaa, sillä vain harvoin lintututkimus ulottuu näin pitkälle aikavälille samalla alueella.

Ensimmäinen kuukkeli rengastettiin Suupohjan tutkimusalueella jo 1974, ja tarkkailutyö on jatkunut katkeamatta tähän päivään asti. Tutkimusalue on nyt 1 500 neliökilometrin laajuinen, ja rengastettuina on yli 1 200 lintua.

"Tutkimustyö on turvattu taas kuluvan vuoden loppuun asti", Lillandt iloitsee juuri selvinneestä rahoituksen jatkosta. Kuukkeleiden tutkimus- ja tiedotusprojekti -nimisenä kulkeva hanke on täysin ulkopuolisten rahoittajien varassa, joista merkittävin on tällä hetkellä R.E. Serlachiuksen säätiö.

Lillandt Kuva: Kirsi Haapala
Bo-Göran Lillandt kiertää 1 500 neliökilometrin tutkimusalueensa jokaisen kuukkelireviiripaikan viitisen kertaa kenttäkauden aikana. Hän asettaa ruokintapaikalle rasvapalan, soittaa kasettimankalla ilmoille vuonna 1979 nauhoitettua kuukkelin ääntä ja jää odottamaan kiikarin kanssa. Kuva: Kirsi Haapala.


Erillään yliopistosta

Miksei tutkimustyö kulje yliopistotutkimuksen alla? Onhan Lillandt opiskellut Helsingin yliopistossa ja se Turun yliopiston ja Suomen Akatemian lisäksi on ottanutkin välillä Suupohjan kuukkelitutkimuksen siipiensä suojaan.

"Olen saanut tarpeekseni akateemisesta tutkimuksesta" Lillandt selvittää. "Siellä tuotetaan kylläkin tutkimustietoa kansainvälisille markkinoille, mutta mielestäni sillä tiedolla ei tee yhtään mitään, ellei sitä oteta käytäntöön kotimaassakin."

"Katson, että tutkimustyöstä tiedottamisella suurelle yleisölle on olennainen rooli, mutta akateemisessa maailmassa tuloksia puidaan vain alan sisällä, omissa julkaisuissa. Sain aikanani jopa kritiikkiä siitä, että olin mennyt antamaan haastatteluita lehdille. Se kaikki on muka pois tutkimustyöstä."

Lillandt onkin panostanut hankkimiensa tietojen kertomiseen. Hänen työhuonettaan kiertää monta hyllymetriä mappeja, jotka sisältävät kuukkelitutkimuksesta tehtyjä juttuja.

"Ilman näkyvyyttä, ihmisten tietämystä kuukkelin ahdingosta, ei saavuteta tuloksia" hän summaa.

Tulokseksi, tutkimustyönsä ja koko elämänuransa pontimeksi Bo-Göran Lillandt sanoo luonnonsuojelun edistämisen. Suomen metsiä on säilytettävä niin monimuotoisina, että kuukkelin kaltaiset vaativat lajit voivat siellä elää tulevaisuudessakin.

Kuukkeli Kuva: Peter Uppstu
Kuukkeleita pesii Suomessa noin 40 000-60 000 paria. Kuva: Peter Uppstu.


Metso avasi kuukkelipuiston

Vielä muutama kuukausi sitten lintututkija oli kovin epäileväinen metsiensuojeluohjelma Metson suhteen. Hän arveli sen lähinnä hidastavan suojelua, sillä suojelupäätöksiä odotellessa ehdittiin jo monen monta metsää hakata.

Lillandtin omakin tutkimusalue on laajasti avohakkuiden raidoittama. Nyt ajatukset ovat kääntymässä toisensuuntaisiksi.

Vastikään Virroilla Metso-ohjelman puitteissa suojeltu Metsähallituksen omistama 440 hehtaarin metsä saa kuukkelitutkijan suun hymyyn.

"Kutsun aluetta kuukkelipuistoksi. Se on parhaita kuukkelialueita eteläisessä Suomessa. Nyt ensi kertaa kuukkeli riitti suojeluperusteeksi."

Lillandt vetoaa metsänomistajiin. Hän toivoo Metson idean tavoittavan mahdollisimman monet metsänomistajat ja saavan nämä hoksaamaan: suojelemalla metsää voit saada rahaa jopa enemmän kuin hakkaamalla metsän.

Valtio voisi näyttää metsänomistajille esimerkkiä suojelemalla omia metsiään Etelä-Suomessa.

On edullisempaa suojella Metsähallituksen metsiä kuin ostaa sitä yksityisiltä metsänomistajilta.

"Suojelu maksaa valtion metsissä keskimäärin 3 500 euroa per hehtaari, ja jopa 5 500 euroa, kun lunastetaan metsäkohteita yksityisiltä. "

Suojelurahaa ei kuitenkaan riitä loputtomasti, eivätkä kaikki metsät täytä suojelukriteereitä. Lillandt pistää toivonsa myös passiiviseen suojeluun.


Laajoja kuusimetsiä

Vaikka Lillandt puhuu metsien suojelusta, hänen suurin intohimonsa on silti harvinaistunut kuukkeli. Mitä ihmeellistä kuukkelissa on, miksi sen pitäisikään elää eteläisessä Suomessa? Mitä väliä, vaikka koko - ehkä vähän vaatimattomankin näköinen lintu - häviäisi Suomen kartalta?

"Mitä väliä ylipäätään on millään vanhalla ja perinteisellä? Onko väliä sillä, pitääkö suomalaisen tulevaisuudessa matkustaa Lappiin kävelläkseen yhtäjaksoisesti tunnin metsässä?"

"Kuukkeli tarvitsee reviirikseen laajoja, yhtenäisiä, kuusivaltaisia metsiä. Tällaisten metsien säilyminen on jo itsessään arvokasta" hän päättää.

Sivun alkuun
Kuukkelisivulle

Takaisin | Etusivu | Hakemisto |
Viimeksi muokattu 7.2009 © Ismo Nousiainen | Kommentit ja viestit Ismo.Nousiainen@dlc.fi