Temppeliherrojen ritarikunta

Temppeliherrojen ritarikunta. Hyvin vaikea aihe , jos sen joutuu esittämään näinkin lyhyesti. Tästä aiheesta ovat niin monet kirjoittaneet kirjan ja materiaalia olisikin useampaakin kirjaan. Tämä edellinen oli lyhyt puolustuspuhe sille, miksi tämä kirjoitus esittelee ritarikuntaa vain pääkohdittain. Olen vielä selvyyden vuoksi jakanut tämän kolmeen alaotsikkoon. Ensiksi esittelen varhaisen historian, sitten Temppeliherrojen historian suuren käännekohdan ja lopuksi kerron lyhyesti nykyajan Temppeliherroista. Teksti on tästä johtuen kovin "faktapitoista".

Historia

Temppeliherrojen ritarikunta perustettiin vuonna 1118 Jerusalemin kuningaskunnan ensimmäisen kuninkaan Godfreyn aikana. Se on joidenkin historioitsijoiden mielestä maailman vanhin sotilaallinen ritarikunta. Tuona vuonna 1118 yhdeksän ritaria päätti liittyä yhteen ja he loivat syntyneelle järjestölleen ritarillisen säännöstön. Tälle annettiin nimeksi "Pauperes Commilitiones Christi Templique Salomonis". Tämä on toinen nimi, jolla Temppeliherrat tunnettiin alkuaikoina, se on suomeksi "Salomonin temppelin Kristuksen köyhät ritarit". Näistä yhdeksästä aatelismiehestä jotka perustivat Temppeliherrat on syytä mainita Hugh de Payens. Häntä pidetään ensimmäisenä Temppeliherrojen johtajana, Suurmestarina. Vielä saman vuoden aikana ritarikunta sitoutui Jerusalemin patriarkan alaisuuteen ja vannoi valan köyhyydestä, siveydestä ja kuuliaisuudesta. Tärkein vuosi on 1128 , jolloin 31.1. Paavi Honorius II. (1124-1130) Troyesin kirkolliskokouksen suosituksesta tunnusti Temppeliherrain Ritarikunnan ja antoi heille tunnukseksi valkoisen viitan. Samana vuonna hyväksyttiin ohjeeksi Bernhard Clairvauxlaisen Benediktiiniläis-säännöstöä. Jäsenet luokiteltiin kahteen eri ryhmään: sotilaat ja papit . Säännöstöstä mainittakoon esim. kaikilla Temppeliherroilla piti olla täysparta. Tämän taustalla oli yleinen kuva Jeesuksesta täyspartaisena miehenä. Vuonna 1146 Paavi Eugenius III. toimesta viitta sai koristeekseen 8-kärkisen marttyyriristin. Tästä asusta Temppeliherrat tunnistettiin niin ristiretkillä, kuin myös myöhemmin koko Euroopassa.

Seuraava tärkeä vuosi on 1139, jolloin Aragonin kuninkaan kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa jaettiin tasan Temppeliherrojen, Johanniittojen ja Pyhän Haudan Pappien Ritarikuntien kesken ja Temppeliherroista tuli itsenäisiä. Tämän tapauksen johdosta nimeen liitettiin lisämääre "Itsenäinen =Sovereign". Kirkollisella puolella vastaava vuosi on myös 1139, jolloin Paavi Innocentius II. bulla jätti Temppeliherrat vain paavin arvovallan alaisuuteen. Sen jälkeen Temppeliherrat olivat vastuussa teoistaan vain Ritarikunnalle, sen Suurmestarille ja hengellisissä asioissa paaville. Temppeliherroilla oli myös oma, itsenäinen maa hallittavanaan Akkan piirityksen aikana (5.4.-18.5.1291), jolloin he yksin viimeisinä hallitsivat Jerusalemin kuningaskunnan jäljellä olevaa osaa muiden puolustajien lähdettyä maasta. Ritarikunnan 20. Suurmestari William de Beaufeau kuoli v. 1291 Akkassa. Uusi Suurmestari Tibalt de Gaudin ja muut jäljellä olevat ritarit pakenivat yöllä 19. 5.1291 veneellä Kyprokselle Limasolin kaupunkiin jossa Temppeliherrojen päämaja oli jonkin aikaa kunnes se siirrettiin Pariisiin Villeneuve du Temple - nimiseen linnoitukseen Louvrea, kuninkaanpalatsia, vastapäätä.

Käänne

Käänne alkoi vuonna 1204, jolloin Temppeliherrat "köyhästä" toisesta nimestään huolimatta olivat keränneet itsenäisinä valtavan omaisuuden. Omaisuutta varmaankin oli paljon, mutta siitä ei voida sanoa mitään varmaa, koska ei ole olemassa mitään dokumentteja. Tiedetään Temppeliherrojen harjoittaneen ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää levinneissä linnoituksissaan tärkeiden ihmisten, kuten hallitsijoiden, korkeiden virkamiesten jne. kalleuksien varastointia. Tämä vartiointi toiminta perustuu siihen luuloon, joka oli silloin yleinen, että Temppeliherrojen linnoitukset ovat "valloittamattomia". Tämän lisäksi on todisteita kauppa- ja panttilainatoiminnasta. Temppeliherrat olivat päärahoittaja vuoden 1204 ristiretkellä Konstantinopoliin, jonka historiankirjoitus on nimennyt neljänneksi. Neljännellä ristiretkellä oli kuitenkin vain vähän Temppeliherroja, lähinnä johtotehtävissä. Konstantinopoliin ristiretkeläiset suhtautuivat kuin suureen sotasaaliiseen. Arvoesineitä ryöstettiin, mistä vain löydettiin, ja ihmisiä tapettiin.

Seuraavassa jaksossa on joukoittain oletuksia koska siitä ei ole olemassa mitään muita todisteita kuin kuulusteluraportteja jotka on kirjattu ylös, todennäköisesti, inkvisition suorittaman kiduttamisen jälkeen. Temppeliherrojen ryhmän lähtiessä takaisin kohti Ranskaa heillä oli todennäköisesti mukanaan Konstantinopolin Hagia Sofia- kirkosta varastettu itäisen kristikunnan suurin aarre, Mandylion. Joka on ehkä tämä nykyään paremmin Torinon käärinliinana tunnettu liina. Tämä on kuitenkin vain oletus. Mutta tästä lähti Temppeliherrojen tuhoutumiseen johtanut käänne. Käänne sai vielä lisää tuulta purjeisiinsa siitä, että Temppeliherrat järjestivät omat seremoniansa öiseen aikaan lukittujen ovien takana. Vihittyjä jäseniä oli hengenmenon uhalla kielletty puhumasta mitään siitä, mitä niissä tapahtui. Mutta ei aikaakaan kun alkoi levitä huhua, että heillä olisi hallussaan esine, kuva "päästä". Tätä esinettä he kumarsivat ja palvoivat yöllä. Eräs kuvaus puhuu "päästä" jota he kutsuvat vapahtajaksi ja suutelevat sitä. On myös tallella joukko kuulusteluraportteja joissa puhuttiin tästä "päästä". On myös tallella kirjoituksia Fransiskaanimunkeilta, jotka ovat salaa nähneet osia tästä yö-rituaalista. Tästä huhumyllystä sai Ranskan kuningas Filip Kaunis vihdoinkin tilaisuuden toteuttaa kauan haaveilemansa mahdollisuuden takavarikoida Temppeliherrojen omaisuuden syyttämällä järjestöä ensiksi turmeltuneisuudesta ja myöhemmin yhdessä Avignonin Paavin kanssa kerettiläisyydestä. Hän saattoi jopa itse ottaa selvää huhuista ollessaan 1307 tapahtuneen mellakan aikana turvassa Pariisin päämajassa. Siellä hän sai ainakin selville sen, ettei "päätä" päässyt katsomaan kuin tarkkaan valikoitu sisäpiiri. Seurauksena oli määräys pidättää kaikki Ranskan Temppeliherrat syytettyinä kerettiläisyydestä ja jo yhtenä yönä 12.10.1307 pidätettiin 150 Temppeliherraa. Sinä yönä ja vielä seuraavana päivänä pidätettiin kaikki Ranskan alueen Temppeliherrat aina Suurmestari Jacques de Molayhin ja hänen 60-henkiseen henkivartiokaartiinsa saakka. Filipin inkvisition käsissä syntyi hurjia "tunnustuksia" rajuista uskonnollisista menoista, seksuaalisista luonnottomuuksista ja tietysti myös mysteerisestä päästä. Näistä tunnustuksista historioitsijat ovat kauan kinastelleet. Sitä ajatellessa on hyvä muistaa, että ne syntyivät inkvisition käsissä. Harhaoppisuutta miettiessä on syytä tietää esim. Lagnyn Apotin kertomasta faktasta siitä, että tälle "päälle" lausuttiin Psalmia 67. Se ei oikein sovi epäjumalan palvontaan. Kuulusteluraporteissa esiintynyt "epäjumalankuva" jota sanottiin "pääksi", ei löytynyt edes Filip Kauniin yllätyshyökkäyksessä Pariisiin temppeli, vaikka kaikki siellä ollut omaisuus luetteloitiin, ja takavarikoitiin. Puhutaan myös salaisesta kokouksesta joka pidettiin 22.3.1312. Tähän kokoukseen osallistuivat sekä Filip Kaunis että Avignonin paavi Klemens V. lopputulos oli ritarikunnan kieltäminen (kuten Temppeliherrojen oma historiikki sanoo). Pahin oli vielä Temppeliherroille edessä: omaisuuden takavarikointi, pitkä vankeusaika, kidutusta. Klemens ja kardinaalineuvostoksi kutsuttu ryhmä antoivat asiasta virallisen päätöksen 19. 3.1314. Tuona päivänä tuotiin neljä temppeliherrojen korkeinta johtajaa, joista on hyvä mainita Suurmestari Jacques de Molay ja Normandian mestari(preceptori) Geofferey de Charnay, pienelle saarelle keskellä Seine-jokea Pariisissa. Heidän piti tunnustaa virallisessa syytelistassa olleet synnit ja rikkomukset Jumalaa vastaan. Kaksi muuta mestaria hyväksyivät heille tehdyn tarjouksen tunnustamisen jälkeisestä elinikäisestä vankilasta. Suurmestari ja Normandian mestari vuorostaan kielsivät kaikki syytteet ja sanoivat syyllistyneensä ainoastaan perättömien lausuntojen esittämiseen järjestöstään sietämättömän kidutuksen keskellä ja teloituksella uhattuina. Tämän "vastatunnustuksen " johdosta paavin kardinaalit vetäytyivät harkitsemaan asiaa, mutta Filip Kaunis antoi telotuskäskyn. Kasvot kohti Notre Damen tuomiokirkkoa ,joka oli de Molayn ja de Charnayn viimeinen toivomus, heidät poltettiin roviolla. Vaikka peruutusta tarjottiinkin, he pysyivät tunnustuksessaan. Sanotaan, että de Molay ennen kuolemaansa huusi roviolta kaikkivaltiasta kostamaan Filip Kauniille ja paaville jotka molemmat kokivat tuskallisen kuoleman vuoden sisällä. Sattumaako ?

Lopun alku ?

Toiminta jatkui osassa Eurooppaa samalla nimellä, ja vaarallisilla alueilla kuten Ranskassa salassa. Euroopassa esim. Portugalissa kuningas Jaakko antoi ritarikunnalle nimen Montesan Neitsyen Ritarikunta ja palautti sille Temppeliherrojen omaisuuden. Jäsenet käyttivät Temppeliherrojen viittaa ja muita tunnuksia jo vuonna 1317.

Tässä vaiheessa on syytä mainita se tärkeä seikka, että 1314 maaliskuun päätös jossa Avignonin paavi Klemens V. kielsi Temppeliherrat, tarkoittaa sitä, että 1128 paavi Honoriuksen tunnustus ritarikunnalle lakkasi olemasta eikä Temppeliherroja virallisesti enää ollut vuoden 1314 jälkeen. Tämän päätöksen oikeudellisuudesta voidaan olla tietysti eri mieltä, kun katsotaan sitä Klemensin ja Filip Kauniin yhteispelin näkökulmasta. Filip oli itse aikanaan nimittänyt Klemensin virkaansa. Tästä vuodesta 1314 eteenpäin siis mikään Temppeliherroja koskeva historiankirjoitus ei voi olla oikeaa ,koska Ritarikunnan perustaja paavi on kieltänyt ritarikunnan ,eli sitä ei ole olemassa. Olemattomastahan on mahdotonta kirjoittaa historiaa. Suuria muistiin kirjoitettuja päiviä "epävirallisessa" historiankirjoituksessa on kuitenkin paljon. Ranskan alueella esim. 22.3. 1705 Versailles'ssa pidetty kokous jossa valittiin Orleansin herttua Filip uudeksi Suurmestariksi. Filipistä tuli pian myös Ranskan hallitsija ja hänen jatkaessaan samalla myös Suurmestarina oli Temppeliherrat taas laillinen Ranskan alueella. Filipiäkin ennen oli monta muistiin merkittyä kuuluisaa sotilasta ollut Suurmestarin virassa. Muita tärkeitä vuosia ja tapahtumia: Maailmanlaajuiset kokoontumiset Hampurissa , Liverpoolissa, Brysselissä ja New Yorkissa, jossa oli osasto jo vuodesta 1827 alkaen. Vuosi 1840 merkitsi Temppeliherroille uutta suuruuden kautta, oli 78. suurpriorikuntaa, 154 priorikuntaa, ja 274 komentajakuntaa. Vuonna 1845 13.3 lähettivät Temppeliherrat Chimayn prinssin lähettiläänään Paavi Gregorius XVI. luokse pyytämään, että hän kumoaisi Kleemens V julistaman tuomion Temppeliherroille ja näin virallistaisi jälleen Temppeliherrat hyväksyttynä Ritarikuntana. Pyhä isä oli sitä mieltä, että hän tekee sen, mutta vain yhdellä ehdolla. Ritarikunnan tuli vaatia säännöissään kaikilta katolista uskoa ja Paavin aseman hyväksymistä. Ritarikunnassa oli jäseniä jo silloin kaikista muista suurista kirkkokunnistakin , joten ehdotus hylättiin. Vuonna 1826 Kreikan hallitus myönsi Temppeliherroille diplomaattisen statuksen kiitokseksi vapaaehtoisten Temppeliherrojen osallistumisesta vapaussotaan. Vuoden 1840 aikana esiintyi hajaantumista, valittiin useampia Suurmestareita jne. Kunnes 8.8. 1935 sai kreivi Don Antonio Campello Pinto de Sousa Fontes haltuunsa kaikki tärkeät asiakirjat mm. Larmeniuksen kirja, Kultainen muistio, Hallitsevan neuvoston Rekisteri, Charter of Transmission. Tällä luettelon tapaisella tahdoin vain osoittaa sen , että on olemassa runsaasti kirjallista faktaa, myös 1314 alkaneista "pimeistä" vuosista. Tärkeimpänä kronologinen Suurmestareiden luettelo, jossa on myös 1840-luvun kaikki yhtäaikaa voimassa olleet Suurmestarit . Viimeisenä listalla on nykyinen Suurmestari, hallitseva prinssi , hänen jalosukuisuutensa kreivi Don Fernando Campello de Sousa Fontes, joka asuu Portugalissa, koska siellä on nykyinen Ritarikunnan Suurkanslia. Paavin ja ritarikunnan välisten ongelmien takia nykyään ritarikunta toimii itsenäisenä nimellä Orde Souverain et Militaire du Temple de Jerusalem. Tunnuksena punainen kaksoisristi, sama kuin jo ristiretkillä oli Temppeliherroilla. Lopuksi vielä vähän tietoja nykyisistä toimintatavoista. Ritarikunta on edelleenkin sotilaallisesti sävyttynyt. Jäsenistä on suurin osa aktiiviupseereja. Tärkeä osa on edelleenkin kolmella asialla: koti ,uskonto ja isänmaa. Uskosta sanotaan uusituissa säännöissä vapaasti lainaten seuraavaa: Jos ritari kokee menettäneensä henkilökohtaisen uskonsa Jumalaan on hän velvollinen eroamaan välittömästi Ritarikunnasta. Toimintaan kuuluu nykyään paljon hyväntekeväisyyttä esim. Skandinavian Suurprioraatti tukee lastenkotia Virossa. Ritariksilyönti-jumalanpalvelus on mielenkiintoinen, siinä ovat keskeisessä asemassa pappi ja prioraatin johtaja. Suomessa on sekä suomenkielinen suurprioraatti että ruotsinkielinen prioraatti. Nykyään, kuten oli alussakin, hengellinen suojelija on Jerusalemin patriarkka. Maalliseksi suojelijaksi on pyydetty Espanjan kuningasta, mutta hän hyväksynnästään ei tätä kirjoittaessa ole selvyyttä. Viime vuosina on myös neuvoteltu paavin kanssa uudestaan.

NON NOBIS DOMINE, NON NOBIS, SED NOMINI TUO DA GLORIAM

Lähteet:

1994 Kunniamerkit WSOY graafiset laitokset. Porvoo

1979 Ian Wilson Käärinliinan arvoitus (S-.162-178)

1990 Tempelherreorden. En kortfattad historik