Etusivu

Esittely

Hallitus

Metsästys

Agility

Pk

Toko

Näyttely 2010

Jäseninfo

Jäsenkirje

Linkit

Kuvagalleria

Keskustelu

 

 

 

 

 

 

 

   
  Agilityjaoston vetäjänä toimii Tiina Huttula, puh. 050 3831640
 
     
 


Agilityesteet ovat jo paikoillaan Koivikossa.
Harjoittelu on käytännössä juhannukseen saakka omatoimista.
Näyttelyn järjestäminen on sen verran aikaa vievää, ettei kaikkeen repeä.
Kunhan näyttely saadaan kunnialla läpi niin aloitetaan agilitykin.

Käykää kuitenkin harjoittelemassa ahkerasti.
Porukassa harjoittelu on antoisampaa sillä sivusta näkee ja oppii kaikenlaista.
Tehkää treenit huolella ja suunnittelusta on aina etua.

Ilmoittakaa rikkoontuneista esteistä heti, kun huomaatte.
Uusi keinu on tilauksessa, joten vihdoinkin vanhalle voidaan sanoa hyvästi.
Entinen myydään eniten tarjoavalle (= ensin hakevalle ;))

---

Agilitytreenit alkoivat taas tällä viikolla. Vuorot on totutusti tiistaisin alkaen
alokasryhmällä klo 18.00. Ryhmä koottiin lähes kokonaan syksystä asti jonottajista,
joten mitään erityistä hakua ei pidetty. Ryhmä on tällä hetkellä täysi.
Ohjaajana Tiina.

Kilparyhmä alkaa klo 18.45 ja sitä ohjaavat Sari Parviainen ja Sanna Junttila.
Ryhmä tällä hetkellä täynnä.

Jatkoryhmiä on kaksi. Viime syksyn alkeiskurssilaiset siirtyvät jatkoryhmiin,
toivottavasti automaattisesti. Toinen ryhmistä on tiistaisin klo 19.45.
Vetäjänä Kaija.
Osa jatkajista siirtyy maanantain ryhmään, joka on yhteinen Tyrnävän
Koirakerhon kanssa. Siinä vetäjinä ovat Musikan Heli, Kaija ja Tiina vuoroviikoin.

Hallimaksut (muistakaa tulostaa kuitti!) tarkistetaan toisella käyntikerralla.

Käyttäkää mahdollisuutta varata oma tunnin vuoro vaikkapa viikonlopuksi.
Myös yksittäiset vuorot ovat mahdollisia. Varaukset Tiinalta.

Esteistä restaurointivuorossa on A-este. Lähtee hoitoon kohtapuolin. Ilmoittakaa
rikkoutuneista esteistä.

Keskustelupalsta toimii pikatiedotuskanavana. Muistakaa vilkaista sitä silloin
tällöin. Viestit pääsee lukemaan myös ilman rekisteröitymistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

agi3

agi3

agi3