| koti | yleistä | tehtäväshakki | kokoukset | kilpailut | lehti | kirjat |
     | jäsenasiat | toimihenkilöt | hakemisto | linkkejä | English |

     koti > Kreeta 2010


KONGRESSI KREETALLA

Kreikka ja Harry Fougiaxis järjestivät jo neljännen kerran lyhyen ajan sisällä vuosittaisen tehtäväkongressin ratkaisemisen MM-kilpailuineen. Suomalaisia osallistui 10: ratkaisujoukkue Harri Hurme, Kari Karhunen ja Jorma Paavilainen, yksittäisratkaisija Terho Marlo, kokousedustaja Hannu Harkola, "turistit" Kenneth ja Ina Solja, Neal Turner sekä ensikertalaiset Petteri Paronen ja Janne Syväniemi.

Paikka oli saaren pohjoisrannalla oleva miellyttävä hotelli, jonka bungaloweissa viihtyi mainiosti. Ruoka oli hyvää ja runsasta ja palvelu ystävällistä. Osanottajia oli bulletiinin mukaan 32 maasta 179 kpl.

Ratkaisemisen MM-kilpailussa oli 19 maata seka Kreikan kakkosjoukkue. Puola vei jälleen voiton, mutta Venäjä jäi vain ½ pistettä ja Saksa 1½. Suomi oli kahdeksas. Kilpailun johtaja oli jälleen saksalainen Axel Steinbrink, jonka valitsemat tehtävät olivat ehkä kaikkien aikojen vaikeimmat, sillä voittajan pistemäärä oli 71, maksimi 90.

Henkilökohtaisessa kilpailussa englantilainen John Nunn palasi taas kärkeen jättäen Puolan Piotr Murdzian kakkoseksi. Kolmasoli saksalainen Michael Pfannkuche, joka oli puoli pistettä edellä rankilistan kärjessä olevaa venäläistä Georgi Jevsejeviä. Kaikkiaan 71 osanottajaa. Suomalaisten sijoitukset olivat: 15. Paavilainen, 24. Karhunen, 34. Hurme ja 47. Marlo.

Avoimen ratkaisukilpailun voitti jälleen Jevsejev, mutta toiseksi tullut serbialinen sai myös maksimipisteet ja hävisi ajalla. Kolmas oli Arno Zude (Saksa). Ratkaisijoita oli 86, ja parhaat suomalaiset 12. Karhunen, 27. Marlo, 34. Paavilainen ja 63. Hurme. Harkola, Syväniemi ja Turner jakoivat 79. sijan.

Paavilainen, Hurme ja Karhunen tutkivat ratkaisuja


Tehtävätoimikunnan kokouksessa
oli edustaja 31 maasta. Järjestön uudeksi nimeksi päätettiin World Federation for Chess Composition (WFCC) ja uudet säännöt hyväksyttiin pitkähkön keskustelun jälkeen. Niiden mukaan suoritetuissa vaaleissa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Harry Fougiaxis (Kreikka), 1. varapuheenjohtajaksi edelleen Hannu Harkola, 2. varapuheenjohtajaksi Georgi Jevsejev (Venäjä) ja 3. varapuheenjohtajaksi Thomas Maeder (Sveitsi).
Matti Myllyniemelle myönnettiin lopultakin laadinnan suurmestarin arvo, koska FIDE Albumiin 2004-2006 valittu hänen ja Milan Velimirovicin yhteistehtävä nostaa albumipisteiden määrän yli vaaditun rajan 70. Harri Hurme sai laadinnan FIDE-mestarin arvon.

Uusia titteleitä:

  • Laadinnan suurmestari: Reto Aschwanden (Sveitsi), Wieland Bruch (Saksa), Vasyl Dyachuk (Ukraina), Camillo Gamnitzer (Itävalta), Matti Myllyniemi (+, Suomi), Marcel Tribowski (Saksa), Milan Velimirovic (Serbia) and Klaus Wenda (Itävalta)
  • Laadinnan kansainvälinen mestari: Christer Jonsson (Ruotsi), Marek Kwiatkowski (Puola), Thierry le Gleuher (Ranska), Juraj Jörinc (Slovakia), Jurij Marker (Venäjä), Alexandr Postnikov (Ukraina), Francesco Simoni (Italia) and Sven Trommler (Saksa)
  • Laadinnan FIDE-mestari: Dmitrij Baibikov (Israel), Evgeni Bourd (Israel), Evgeny Fomichev (Venäjä), Arieh Grinblat (Israel), Lev Grolman (Venäjä), Harri Hurme (Suomi), Givi Mosiashvili (Georgia), Vladislav Nefyodov (Venäjä), Valery Semenenko (Ukraina), Peter Sickinger (Saksa), Thomas Volet (USA) and Menachem Witztum (Israel)
  • Ratkaisemisen suurmestari: Michal Dragoun (Tshekin tasav.)
  • Ratkaisemisen kansainvälinen mestari: Piotr Gorski (Puola), Kacper Piorun (Puola), Evgeny Viktorov (Venäjä)
  • Ratkaisemisen FIDE-mestari: Evgeny Fomichev (Venäjä), Ramil Javadov (Azerbaijan), Evgeny Viktorov (Venäjä)
  • Kansainvälinen tehtävätuomari: Evgeny Fomichev (Venäjä), Bernd Gräfrath (Saksa), Jiri Jelinek (Tshekin tasav.), Lubos Kekely (Slovakia), Diyan Kostadinov (Bulgaria), Václav Kotesovec (Tshekin tasav.), Kostas Prentos (Kreikka), Manfred Rittirsch (Saksa), Alexandr Semenenko (Ukraina), Valery Semenenko (Ukraina), Sven Trommler (Saksa) ja Emil Vlasák (Tshekin tasav.)

Terho Marlo saavutti toisen ratkaisemisen FIDE-mestarituloksen, mutta rating-pisteet eivät ole yltäneet vaadittuun tasoon.

9. WCCT-laadintakilpailu julistetaan ensi vuoden alussa. Suomen osalle tuli tuomitsemisvastuu monisiirtoisissa ja lopputehtävissä.

Ensi vuonna ratkaisukilpailu ja kongressi pidetään Italiassa Anconan lähistöllä Jesissä elokuun lopussa.
Ratkaisemisen Euroopan mestaruudesta kilpaillaan Puolan Lowiczissa luultavasti huhtikuun alussa.

FIDE-Albumin 2001-2003 painaminen alkaa lopultakin. Se on 700-sivuisena tähänastisista laajin. Tilauksia voi toimittaa esim. puheenjohtajalle, niin on mahdollisuus saada kirja heti, kun niitä tulee Suomeen. Hinta on noin 50 euroa.

Ohjelmassa oli muitakin ratkaisukilpailuja ja runsaasti eri laadintakilpailuja. Näistä voi lukea ST-lehdestä 5-6/2010.

 ST:n kotisivulle


Sivun toteutus: © Hannu Harkola, Helsinki, 2010
Ylläpidetty 27.10.2010