Minun Puolani -aloitussivulle

Puolan kirjallisuus

Puolasta on käännetty suomeksi viime vuosikymmeninä keskimäärin yksi kirja vuodessa. Viime vuosina vauhti on hieman kiihtynyt. Suomeksi tihkuu vain pienenpieni osa ison kielialueen ja vireän kirjallisen kulttuurin maasta. Suomeksi ilmestyvä puolalainen kirjallisuus on hyvä valikoima parasta antia, mutta valitettavan suuri osa varsinkin toisaalta avantgardea ja toisaalta kiintoisia lukuromaaneja ja runoteoksia jää koko ajan suomalaisilta kustantajilta huomaamatta.

Olen koonnut seuraaville sivuille muotokuvia kiinnostavista puolalaisista nykykirjailijoista, luetteloita heidän teoksistaan suomeksi ja muilla kielillä. Mukana on myös linkkejä nettisivuille, joissa käsitellään kirjailijoita ja heidän tuotantoaan. Tällä sivulla on myös lyhyt Puolan kirjallisuuden esittely.

Lyhyt johdatus Puolan kirjallisuuteen

Puolankielinen kirjallisuus syntyi renessanssin aikana ja reformaation hedelmöittämänä. Puolaa painettiin ensimmäisen kerran Krakovassa, jossa Florian Unglerin kirjapainosta putkahti 1513 ilmoille rukouskirjan käännös latinasta puolaksi. Samoihin aikoihin Krakovan yliopiston muurien sisällä opiskelivat Jan Kochanowski ja Mikołaj Rej, Puolan renessanssikirjallisuuden suurimmat nimet.

Barokin ajan kirjallisuus oli hurskaan katolisuuden läpäisemää. Sille antoi pontta sarmatismi, aaterakennelma joka ihannoi aateliskulttuuria ja sen ritarihyveitä ja vapausihanteita. Aihepiirin tyylipuhtaimpia esityksiä tapaa Wacław Potockilla.

Romantiikka

Romantiikan myötä 1800-luvulla nousi kukoistukseen puolalaisen kirjallisuuden vankin osa-alue, runous. Jaetun maan suurimmat bardit asuivat ulkomailla, ja näin sai alkunsa kirjallisuuden jako Puolassa ja emigraatiossa julkaistuun kirjallisuuteen. Adam Mickiewicz loi romantiikan merkeissä puolalaisen runouden kenties kestävimmän kuvaston. Hänen aateliseepoksestaan Pan Tadeusz monet puolalaiset osaavat ulkoa pitkiä pätkiä. Mickiewicz päätyi emigraatioon Pariisiin ja lopulta Konstantinopoliin, jossa hän kuoli 1855.

Adam Mickiewicz (1798-1855), Puolan kansallisrunoilija.

Juliusz Słowacki ja Zygmunt Krasinski ovat romantiikan ajan kaksi muuta jättiläistä.

Puolalaista romantiikkaa leimaa syvä metafyysisyys, pohdinta sielusta ja elämän tarkoituksesta. Yhdistyneenä patrioottiseen paatokseen ne muodostavat kulttuurisen maiseman, joka on puolalaisen kulttuurin erikoislaadun perusta. Nykyäänkin on vaikea kirjoittaa Puolasta viittaamatta romantikkojen perintöön.

Positivismi ja realismi

Mutta kun kapinan ja isänmaallisen hehkuttelun tie oli kuljettu loppuun epäonnisissa kansannousuissa, kirjallisuudessakin oli aika etsiä jotain uutta. Positivismin hengessä alettiin painottaa työntekoa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä - tie puolalaiseen onneen kulkisi sitkeän rakennustyön kautta.

Näissä merkeissä kirjailivat Eliza Orzeszkowa, Bolesław Prus sekä Nobelillakin palkittu Henryk Sienkiewicz. On puolalaisia, jotka lukevat hänen Trilogiansa vähintään kerran vuodessa, ja suomalaisillekin on tuttu raamatullinen romaani Quo vadis.

Realistinen perinne jatkui myös 1900-luvulla. Sen suuria nimiä olivat Wladyslaw Reymont, joka sai Nobelinkin, ja Stefan Żeromski. He saivat seuraajan Maria Dąbrowskasta, josta kansantasavallan aikana tuli kirjallisuuden grand old lady.

Puolan nobelistit Henryk Sienkiewicz, 1905 Suomalaisille tutuin Sienkiewiczin teos on Quo Vadis, historiallinen romaani, Henryk Sienkiewicz. joka sijoittuu ensimmäisten kristittyjen maailmaan Roomassa. Puolassa Sienkiewicz on tunnettu varsinkin romaanitrilogiastaan Tulella ja miekalla, Vedenpaisumus ja Herra Wołodyjowski, joiden tapahtumat liittyvät Puolan myrskyiseen 1600-lukuun. Ne on suomennettu samoin kuin historiallinen romaani Ristiritarit ja nuorisoromaani Erämaan halki. Tulella ja miekalla -romaanin tuore filmatisointi oli yksi vuosituhannen vaihteen suurimpia elokuvamenetyksiä Puolassa. Władysław Reymont, 1924 Reymontin Nobel-palkinto liittyy värikkääseen ja eeppiseen romaaniin Talonpoikia, joka on myös suomennettu. Romaani Luvattu maa on tunnettu varsinkin Andrzej Wajdan tekemästä elokuvasta. Czesław Miłosz, 1980 Czesław Miłosz oli runoilija, esseisti ja kääntäjä ja yksi Puolan kansainvälisesti tunnetumpia kirjailijoita. Nobelista lähtien hänen teoksensa ja samalla Puolan koko runous ovat vähitellen tulleet tutuiksi myös länsimaissa. Vaikka Suomessa Miłosz on jäänyt melko tuntemattomaksi ja suomennettujen teosten määrä vähäiseksi, muualla maailmassa hänet tunnetaan hyvin sekä vahvan metafysiikan sävyttämistä runoistaan että hienoista esseistään. Vuonna 2011 vietetään Puolassa ja Liettuassa Miłoszin juhlavuotta. Ks. lisää Miłoszista. Wisława Szymborska. Wisława Szymborska, 1996 Szymborska ei ennen Nobelia ollut juurikaan tunnettu ulkomailla, mutta Puolassa hänet luettiin runouden kärkinimiin yhdessä Zbigniew Herbertin ja Tadeusz Różewiczin kanssa. Szymborskan runous on eleetöntä ja yksinkertaista, mutta filosofisuudessaan oivaltavaa ja huumoriltaan älykästä. Hänen melkein koko tuotantonsa on suomennettu. Ks. lisää Szymborskasta. Muut nobelistit Puolan muita nobelisteja ei yleensä lueta puolalaisen kirjallisuuden kanoniin, sillä he eivät ole kirjoittaneet puolaksi. Kuitenkin heidän tuotantonsa liittyy läheisesti Puolaan. Tähän nobelistien ryhmään luen ilman muuta Günter Grassin, (s. 1927), jonka romaanitrilogia Peltirumpu, Kissa ja hiiri ja Koiranvuosia on paitsi Isaac Bashevis Singer. Saksan 1900-luvun draaman, myös upea Danzigin/Gdanskin kuvaus. Gdańskin Wrzeszczissä (saks. Langfuhr) voi käydä Peltirummusta tutuissa maisemissa Labeswegillä (nyk. ul. Lelewela), missä kirjailija itse asui nuoruudessaan. Grass itse on puoliksi saksalainen, puoliksi kasubi. Yksi hienoimmista Varsovan kuvaajista on taas jiddishiksi kirjoittanut Isaac Bashevis Singer (1904-91), jonka Krochmalnakatu kasvaa lähes romaanihenkilön mittoihin. Israelissa loi elämäntyönsä ensin jiddishiksi ja sittemmin hepreaksi kirjoittanut Samuel Josef Agnon, (1888-1970) joka oli kotoisin Buczaczista, Galitsiasta (nykyisin Ukrainassa), mutta muutti jo vuonna 1907 Palestiinaan. Romaanissaan Yövieras (ei suomennettu, englanniksi "A Guest for the Night") hän palaa kotikaupunkinsa maisemiin. Hän sai Nobelin palkinnon vuonna 1966 yhdessä Nelly Sachsin kanssa. Nykyisin tuntemattomampi suuruus on saksankielinen kirjailija Gerhart Hauptmann (1862-1946), joka sai Nobelin palkinnon vuonna 1912. Hän oli kotoisin Breslausta/Wrocławista - hänet nykyiseen Puolaan liittää lähinnä synnyinpaikka.

Nuori Puola ja modernismi

Seuraava sukupolvi ei sitten paljon piitannutkaan rationaalisesta työnteosta. Nuori Puola -liike toi fantasian ja hermoherkkyyden jälleen kerran kirjallisuuteen. Runous ja varsinkin draama olivat kokeilujen kenttänä, ja krakovalainen Stanisław Wyspiański teki historiaa punomalla ihaillusta maalaiselämästä symbolistisen näytelmänsä Häät (Wesele).

Stanisław Ignacy Witkiewicz.

Kazimierz Przerwa Tetmajer toi runouteen vuoristolaistematiikan.

Maailmansotien välisenä aikana avantgarde jatkui. Hurjimpiin katastrofistisiin kokeiluihin - myös huumeiden avittamana - yltyi Stanisław Ignacy Witkiewicz alias Witkacy. Hänen katastrofisminsa oli liian kova pala kommunistiselle Puolalle, ja miehen tuotanto on löydetty uudelleen vasta 1980-luvun lopulta lähtien. Witkacyn unohtamiseen vaikutti myös epämieluisa muisto siitä, että taiteilija teki itsemurhan 17. syyskuuta 1939, jolloin neuvostojoukot valtasivat Puolan itäosat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti. Witkacysta on sen kautta tullut yksi Puolan 1900-luvun traagisen historian kestävimmistä ikoneista.

1930-luvulla Varsovassa syntyi tärkeä modernistinen Skamander-ryhmä, jonka runoilijoiden kuuluivat mm. Julian Tuwim, Jan Lechoń ja Jarosław Iwaszkiewicz. Pienessä Drohobyczin kaupungissa (nykyään

Bruno Schulz.

Ukrainassa) kirjoitti omalaatuisia näkyjään opettaja Bruno Schulz, jonka natsit tappoivat 1942. Schulzia pidetän yhtenä Keski-Euroopan sotienvälisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä, johon jatkuvasti viitataan eurooppalaisessa kulttuurikeskustelussa.

Schulz, Tuwim ja Lechoń lukeutuvat paitsi puolalaiseen myös juutalaiseen kirjallisuushistoriaan. He kaikki kirjoittivat puolaksi. Ennen toista maailmansotaa Puolassa oli kuitenkin myös vahva jiddisinkielinen kirjallisuus. Sen kuuluisin edustaja oli Isaac Bashevis Singer, joka emigroitui Yhdysvaltoihin vuonna 1935, sekä hänen veljensä Izrael Joszua Singer. Varsovassa eli myös jiddisinkielisen kirjallisuuden isänä pidetty Icchok Lejusz Perec (Isaac Leib Peretz). Krakovalainen puuseppä Mordechaj Gebirtig on tullut tunnetuksi paitsi runoilijana myös säveltäjänä, ja hänen laulujaan on levytetty paljon - suomeksi niitä ovat esittäneet Seela ja Elis Sella. Varsovan ghetossa tuli kuuluisaksi runoilija Władysław Szlengel, joka kirjoitti runojen lisäksi myös kabareetekstejä ghetossa toimineeseen kabareehen. Puolan juutalaisten tuhon holokaustissa puki sanoiksi runoilija Icchak Kacenelson, joka itsekin menehtyi lopussa Auschwitzissa.

Puolaksi sen sijaan kirjoitti varsovalainen Henryk Goldszmit, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Janusz Korczak. Hänet tunnetaan rohkeista pedagogisista kokeiluistaan ja kasvatusaiheisista teksteistään, mutta hän on myös kaikkien aikojen suosituin puolalainen lastenkirjailija. Kuningas Maciuś Ensimmäinen (ei suom.) on käännetty kymmenille kielille ja on kaksi kertaa filmatisoitukin. Myös Korczak kuoli holokaustissa.

Avantgardistiset kokeilut tuntuivat toisen maailmansodan kokemusten valossa tyhjänaikaisilta. Monet pohtivat,

Zofia Nałkowska.

voiko Auschwitzin jälkeen olla taidetta. Ajan kauhut tiivisti lakonisiksi Medaljongeiksi (Medaliony) Zofia Nałkowska. Sodan ja totalitarismin kuvausten kärkeen kuuluu myös Gustaw Herling-Grudzińskin Toinen maailma (Inny świat), kuvaus vankileirielämästä Neuvostoliitossa. Herling-Grudziński on tehnyt elämäntyönsä emigraatiossa Italiassa. Hän kirjoitti pitkään Yöllä kirjoitettua päiväkirjaansa (ei suomennettu), jota on luonnehdittu metafyysiseksi dekkariksi. Suomeksi voi sen sijaan tutustua Tadeusz Borowskin viiltävän teräviin Auschwitz-kertomuksiin.

Kommunismin aika

Puolassa kirjallisuuden kehitystä ohjasi politiikka. Kommunistinen sensuuri esti monien aihepiirien käsittelyn. Vuonna 1949 lanseerattiin sosialistinen realismi, ja traktorityöläisten elämä nousi runouden keskeisimmäksi aihepiiriksi.

Normaalimmille raiteille palattiin 1956 suojasään jälkeen. Uuden sukupolven levottomuuden tulkiksi nousi Marek Hłasko, jolta on suomennettu mm. hieno Viikon kahdeksas päivä (Ósmy dzień tygodnia).

Czesław Miłosz.

Kirjallisuuden jako kotimaiseen ja emigranttikirjallisuuteen oli syvä. Witold Gombrowicz ja Czesław Miłosz loivat kirjallisuuden kaanonia Ranskassa ja Yhdysvalloissa, mutta kotimaassaan he olivat pitkään pannassa. Vasta Nobelin palkinto (1980) ja Solidaarisuuden aika avasivat Puolan rajat Miłoszin runoudelle ja esseille. Gombrowicz tunnetaan Suomessa lähinnä näytelmistään, mutta maailmalla hänet tunnetaan varsinkin arvostetusta päiväkirjaan.

Puolassa eläviltä kirjailijoilta edellytettiin vähintäänkin poliittisen status quon sietämistä. Varsinkin 1980-luvulla kantaaottava kirjallisuus ja emigranttien teokset saivatkin markkinoita vain maan alta käsin. Toisaalta rajat olivat väljempiä kuin muualla sosialistisessa leirissä - niiden sisälle mahtuivat jopa Sławomir Mrożekin hillitön satiiri ja purevat draamat. Tadeusz Konwicki taas venytti sensorien pinnaa groteskeilla näyillään sosialistisesta vieraantuneisuudesta. Hän on myös yksi eniten suomennetuista puolalaisista kirjailijoista.

Realistisempaa otetta edustaa Wiesław Mysliwski maaseutua kuvaavilla romaaneillaan. Näköpiiri palkittiin vuonna 1997 Nike-kirjallisuuspalkinnolla (ei suom.).

Runouden alalla puolalaiset ovat osoittaneet kenties kaikkein sitkeimmän vahvuutensa. Zbigniew Herbert, Tadeusz Różewicz ja Wisława Szymborska ovat vuosikymmenten ajan olleet suosittuja runoilijoita. Szymborska sai

Zbigniew Herbert.

kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1996. Hänen lähes koko tuotantonsa on suomennettu; Herbetiä ja Różewiczia on molempia suomennettu yhden valikoiman verran. Herbert tunnetaan myös länsimaista kulttuuria syväluotaavista esseistään Ranskasta, Kreikasta ja Italiasta sekä 1600-luvun Hollannista. Yksi merkittävimmistä 1900-luvun jälkipuolen runoilijoista oli beat-runouden hengenheimolainen Miron Białoszewski, jota kiinnostivat arjen esineet, sanat, näkymät ja tapahtumat. Ne yhdistyvät hänen runoissaan huikeaan ja vaikeasti käännettävään kielelliseen kokeellisuuteen. Białoszewskin Päiväkirja Varsovan kansannoususta (ei suom.) oli 1970-luvulla ilmestyessään ensimmäinen aihetta käsittelevä teos, joka otti etäisyyttä kansannousun ideologisoituun tulkintaan ja otti keinokseen arkisen puhekielen ja yksityisen ihmisen kokemuksen.

Klassisen, ironiaa viljelevän sukupolven rinnalla astui 1960-luvun lopulla nuorten vihaisten miesten joukko, kun krakovalaisen Pod Jaszczurami -opiskelijaklubin suojissa syntyi Uusi aalto (Nowa fala) -runoilijaryhmä. Sen keskeiset nimet olivat Stanisław Barańczak, Julian Kornhauser, Ryszard Krynicki ja Adam Zagajewski ovat jatkuvasti esillä siellä missä puhutaan runoudesta ja kirjallisuuskritiikistä. Krynicki perusti vuonna 1988 a5-kustantamon, joka tunnetaan muun muassa Wisława Szymborskan julkaisijana. Muita runouden kärkinimiä on palkittu Jaroslaw Maria Rymkiewicz.

Suomalaisia voi kiinnostaa nuorena kuollut runoilija Emil (Emanuel) Laine. Hän syntyi Kazakstanissa vuonna 1943 suomalaisen Jenny Laineen ja puolanjuutalaisen Salomon Łastikin lapsena ja kuoli vuonna 1978. Laineen metafyysinen, yhteiskunnallisesti kantaa ottava runous jäi pitkäksi aikaa unohduksiin, kunnes vuonna 2005 hänen runoistaan otettiin uusi painos. Sen vastaanotto on ollut erittäin myönteinen.

Puola on ollut vahva nimi myös tieteiskirjallisuuden alalla. Stanislaw Lem on eniten suomeksi käännetty puolalainen kirjailija.

1970-luvulta lähtien alkoi muodostua myös kirjallinen suuntaus, jonka kasvualustana on nostalgia Neuvostoliitolle sodan seurauksena menetettyyn Itä-Puolaan (puol. Kresy). Se on eräänlainen puolalainen versio suomalaisten Karjala-kirjallisuudesta. Sen perusvire on nostalgia menneeseen maailmaan, usein lapsuuden maisemaan. Samalla se nostaa esille puolalais-liettualaisen kansainyhteisön perinnön, jonka parhaaseen osaan liitetään uskontojen ja kansallisuuksien keskinäinen suvaitsevaisuus, eräänlainen monikulttuurisuuden malli. Nostalgiakirjallisuuden yksi pohjavire on ollut myös oppositio keskuksen (Varsovan) kulttuuriin nähden.

Tähän suuntaukseen lukeutuu esimerkiksi Czesław Miłoszin hieno, omaelämäkerran ja esseekokoelman välillä liikkuva Rodzinna Europa (ei suomennettu; ruots. Mitt Europa, engl. Native Realm). Se luo kirjailijan

Tadeusz Konwicki.

omien Vilnan-vuosien tiimoilta itäeurooppalaisen intellektuellin henkisen muotokuvan. Liettuaan sijoittuu myös Tadeusz Konwickin Isoäitini tarina, johon voi tutustua suomeksikin. Włodzimierz Odojewskin romaani Zasypie wszystko, zawieje... (ei suomennettu) on sen sijaan dramaattinen kuvaus Volynian alueen verisestä puolalais-ukrainalaisesta sisällissodasta 1940-luvulla keskellä rehevää, monikulttuurista Ukrainaa. Andrzej Kuśniewicz sen sijaan liikkuu romaaneissaan Itävalta-Unkarin imperiumin alueella eli entisessä Galitsiassa.

Puolan juutalaisten kadonneesta maailmasta ammentaa Julian Stryjkowskin proosa. Hän pyrkii säilyttämään muiston Itä-Puolan juutalaisista kylistä (shtetl). Hänen teemansa on usein yksilön sopeutumisen ongelma tilanteessa, jossa moderni aika tunkeutuu pieniin, vanhakantaisiin kyläyhteisöihin. Romaanin Austeria pohjalta on Jerzy Kawalerowicz tehnyt samannimisen elokuvan. Holokausti-kirjallisuudesta on mainittava varsinkin 1971 ilmestynyt Bogdan Wojdowskin romaani Chleb rzucony umarłym (engl. Bread for the departed), joka kuvaa Varsovan gheton tragediaa kasvavan pojan silmin, sekä Israelissa kirjoittaneen Ida Finkin tuotanto.

Uusin kirjallisuus

Kommunismin romahdus lopetti sensuurin ja samalla myös kirjallisuuden jaon emigrantti-, maanalaiseen ja viralliseen kirjallisuuteen. Kun kirjallisuudelta katosi jo romantiikan aikana syntynyt velvollisuus kantaa huolta puolalaisuudesta ja sen kohtaloista, kenttä oli vapaa myös individualistisemmille äänille. Kuten elokuvaohjaaja Krzysztof Zanussi on sanonut: "Palaaminen normaaliin tilaan merkitsee taiteen vetäytymistä politiikasta".

Krakovassa näki päivänvalon bruLion, 1960-luvulla syntyneiden nuorten runoilijoiden kapinallinen äänitorvi,

Olga Tokarczuk.

jonka sivuilla runoiltiin mutta kirjoitettiin myös feminismistä ja muista aiemmin liian "yksityisinä" pidetyistä aiheista. bruLion-sukupolven tunnetuimpia nimiä on runoilija Marcin Świetlicki.

Uuden proosan mielenkiintoisimmat nimet ovat olleet naisia. Olga Tokarczukia pidetään heistä lupaavimpana. Ajan, muistin, ruumiillisuuden ja identiteetin teemoja käsitelleet romaanit ovat kilpailleet Puolan arvostetuimmasta Nike-kirjallisuuspalkinnosta jo kahdesti. Manuela Gretkowska on järisyttänyt kulttuurielämää postmoderneilla trendiromaaneillaan, jotka sekoittavat feminismiä, new agea ja pornografiaa. Magdalena Tulli on saanut loistavat arvostelut runollisilla kirjoillaan, joiden teemana on kirjoittaminen, historia ja vapaus. Hänen kirjansa ovat olleet arvostetun Nike-kirjallisuuspalkinnon finaalissa. Kiinnostavimpaan kärkeen kuuluvat myös postmodernismin ja feminismin teemoista kirjoittava Zyta Rudzka ja varsovalainen Sylwia Chutnik. Arvostelijat ovat nostaneet parrasvaloihin myös Inga Iwasiówin, jonka romaani Bambino (ei suom.) piirtää kuvaa Puolan lähihistorian raiteiltaan suistamista ihmisistä taustanaan entinen saksalaiskaupunki Szczecin (Stettin).

Vuonna 2002 bestseller-listoille nousi kuukausiksi 19-vuotias gdańskilainen Dorota Masłowska romaanillaan

Dorota Masłowska.

Puolalais-venäläinen sota puna-valkoisen lipun alla. Se on terävä kuva villin kapitalismin luomasta yhteiskunnasta, jonka kaupallisuus on täyttänyt; uuden todellisuuden hengästyttävä satiiri, jossa oman osansa saavat niin politiikan pompöösi kieli, populistis-nationalistinen oikeisto kuin liberalistinen yhteiskuntailmapiirikin uusimpine aatteineen ja vaatteineen. Kirjaa on myyty yli 100 000 kappaletta ja se on käännetty mm. saksaksi (Schneeweiss und Russenrot, ranskaksi (Polo cocktail party) ja englanniksi (Snow white and Russian red). Masłowskan toinen kirja, rap-tyylinen runoelma Paw królowej (Kuningattaren riikinkukko, ei suom.) voitti Nike-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2006.

Masłowskan näytelmista on Suomessa esitetty Dwoje Rumunów mowiących po polsku (esitettiin nimellä Two Romanians Speaking LT) ja Między nami dobrze jest (esitettiin nimellä No matter how hard your tried).

Michał Witkowski.

Muita uuden, kapitalistisen Puolan elämää kriittisesti tarkastelevia kirjailijoita ovat mm. Sławomir Shuty ja Mariusz Sieniewicz, jonka kirja Juutalaisia emme palvele (Żydówek nie obsługujemy; ei suom.) kuvaa absurdilla tavalla puolalaisen arkipäivän aggressioita. Wrocławilainen Michał Witkowski toi suomennetulla kirjallaan Hutsula julkisuuteen puolalaisten homojen elämän kommunismin aikaan ja sen jälkeen. Witkowskin nostalginen, traaginen ja hirtelinen kirja on noussut eniten käännettyjen uusien puolalaiskirjojen joukkoon.

Painosten kuningataria ovat rakkausromaaneja kirjoittava Maria Nurowska ja dekkareistaan tunnettu Joanna Chmielewska. Dekkarin alalla suosituin nimi on viime vuosina ollut Marek Krajewski, jonka mustan dekkarin perinnettä jatkava kirjasarja sijoittuu sotaaedeltävään Breslauhun (nyk. Wrocław).

Tieteiskirjailija Lemin perintöä fantasiakirjallisuuden alalla jatkaa Andrzej Sapkowski. Hänen seitsenosaista Noituri-saagaansa on julkaistu myös suomeksi. Omintakeisen puolalaisen fantasiakirjallisuuden uusin nimi on Jacek Dukaj.

Andrzej Stasiuk.

Miehistä ykkössijalle on noussut Andrzej Stasiuk, jonka kirjoista kaksi on suomennettukin: Nike-kirjallisuuspalkinnon voittanut matkakirja Matkalla Babadagiin sekä romaani Valkoinen korppi. Stasiukin kirjoista useimmat sijoittuvat Kaakkois-Puolan maaseudulle sekä Kaakkois-Eurooppaan, työttömyyden kiusaamille kommunismin raunioille. Kirjat Dukla ja Galitsian kertomuksia (ei suomennettu) voi lukea tutkielmina sosialistisen yhteiskunnan mekanismeista ja mentaalisesta perinnöstä nykypäivänä, mutta myös puolalaisen kapitalismin rajuna kritiikkinä. Stasiukin maailma on yhtä aikaa runollinen, haikea ja raaka.

Tomek Tryznan romaania Tyttö Ei-kukaan kehuttiin aikanaan Puolan "ensimmäiseksi postmoderniksi romaaniksi". Se kirjoitettiin jo 1980-luvulla, mutta ilmestyi vasta 1990-luvun alkupuolella. Se on kertomus 15-vuotiaasta tytöstä, joka kohtaa nykykulttuurin kiusaukset - alkoholin, huumeet, kaupallisuuden - ja lopulta menettää tunteen omasta olemassaolostaan. Kirja on luettu moraliteettina, jossa panoksena on nuoren tytön henkinen viattomuus. Andrzej Wajda on tehnyt kirjan pohjalta elokuvan, ja kirja on ilmestynyt myös suomeksi. Tryznalta on julkaistu suomeksi myös Mene, rakasta, vinksahtaneen runollinen romaani kadonneen perheonnen etsinnästä 1950-luvun Puolassa.

Suosituimpiin puolalaiskirjailijoihin lukeutuu myös Jerzy Pilch, jonka barokkisen runsas, ns. juoppokirjallisuuteen lukeutuva romaani Väkevän jumalan hoteissa (Pod mocnym aniołem, ei suom.) voitti arvostetun Nike-palkinnon vuonna 2001 (ks. Lukublogi, loppusyksy 2010). Pilchin toinen romaani, Tuhat rauhallista kaupunkia (Tysiąc spokojnych miast, ei suom.) sai 2011 arvostetun amerikkalaisen Kirkus-kirjallisuuslehden palkinnon. Kirja kertoo miehestä, joka päättää 60-luvulla tappaa Puolan kommunistisen puoluejohtajan. Andrzej Szczypiorskin Alku, joka toisin kuin Pilchin kirjat on suomennettu, taas kuvaa puolalaisuuden ristiriitoja toisen maailmansodan miehitysvuosina Varsovassa. Beckett-tuntija Antoni Liberan romaani Madame, kehitysromaani ja rakkaustarina 1960-luvun Varsovasta, on sekin käännetty suomeksi.

Huomiota ulkomailla on saanut myös Wojciech Kuczok, joka voitti vuonna 2004 Nike-kirjallisuuspalkinnon

Paweł Huelle.

romaanillaan Gnój ('Sonta', ei suom.), joka on hirtehinen kuvaus alkoholistiperheen helvetistä lapsen silmin. Häntä hieman nuorempi on palkittu Mikołaj Łoziński, jonka Książka-romaanin ("Kirja", ei suom.) päähenkilöillä ei ole nimiä - he ovat vain isiä, isoisiä tai isoveljiä. "Kirja" on perhehistoria, jossa taustalle piirtyy vahvasti Puolan vaikea lähihistoria ja maan juutalaisten henkinen maisema nyky-Puolassa.

Kansainvälisesti tunnetuimpaan Puolan kirjallisuuden kärkeen kuuluu gdańskilaiskirjailija Paweł Huelle, jonka romaani Kuka olet Dawid Weiser? on suomennettukin. Gdańskista kirjoittaa myös ns. pienten isänmaiden kirjallisuuteen (puol. małe ojczyzny, vrt. saks. engere Heimat) lukeutuva Stefan Chwin, jonka romaani Hanemann (ei suomennettu) kuvaa kaupunkia Günter Grassin jälkeen, kun saksalaisista tyhjennetyn aavekaupungin katuja vaeltavat puolalaiset, kotinsä idässä jättäneet evakot. "Pienten isänmaiden" kirjallisuuden piiriin lukeutuu moni muukin kirjailija, kuten Koillis-Puolan Masurian kipeästä menneisyydestä kiinnostunut Erwin Kruk, Sleesian monikulttuurisesta menneisyydestä kirjoittaja Andrzej Zawada ja tietyllä tavalla myös Olga Tokarczuk romaanillaan Päivän talo, yön talo (suomennettu).

Nostalgiakirjallisuuden alalajina on edelleen jatkunut jo 1970-luvun lopulta alkanut kiinnostus juutalaiseen kulttuuriin. Puolanjuutalaisen, Yhdysvaltoihin 1968 emigroituneen Henryk Grynbergin tuotanto kasvaa sekin holokaustin tragediasta - hänen näkökulmansa on lapsen. Grynberg on kirjoittanut myös useita esseekirjoja, joissa hän pohtii juutalais-puolalaisten suhteiden kipupisteitä. Yhtään Grynbergin kirjaa ei ole suomennettu.

Puolalaisen sarjakuvan kansainvälisesti tunnetuinta kärkeä on Krzysztof Gawronkiewicz (s. 1969). Hänen piirtämänsä Esencja-sarjakuva (2005) voitti ensimmäisen European Comic Book -kilpailun, jonka järjestivät Arte-tv-kanava ja Glénat-kustantamo. Tarinan toinen osa Romantyzm julkaistiin 2007. Käsikirjoitus on Grzegorz Januszin.

Puolalainen reportaasikoulukunta

Puola on 1970-luvulta lähtien ollut reportaasikirjallisuuden kiinnostavimpia maita. Puhutaan puolalaisesta reportaasikoulukunnasta.

Puolalaisen reportaasin tunnetuin nimi on "reportaasin taikuriksi" mainittu

Ryszard Kapuściński.

Ryszard Kapuściński. Hän aloitti uransa 1950-luvun lopulla sotakirjeenvaihtajana. Häntä on sittemmin sanottu diktaattorien kauhuksi, sillä minne tahansa lehtimiesvainu hänet veikin, siellä puhkesi kohta vallankumous. Niin kävi mm. Etiopiassa ja Iranissa. Kapuścińskiin voi tutustua myös suomeksi.

Reportaasikirjallisuuden toisen omantakeisimman taitajan, Hanna Krallin tuotanto liittyy holokaustin tematiikasta. Krall on luonut omalaatuisen tyylin, joka liikkuu reportaasin ja fiktion välissä pyrkiessään rekonstruoimaan holokaustin särkemiä ihmiskohtaloita Puolan juutalaisen yhteisön rippeiden keskuudessa. Krallilta on ilmestynyt suomeksi yksi kirja: Kilpajuoksu isä Jumalan kanssa (Kansankulttuuri, 1983).

Hanna Krall.

Vuonna 2008 ilmestyi suomeksi reportaasi-romaani Herttakuninkaan matkat ja vuonna 2010 valikoma Krallin lyhyitä reportaaseja nimellä Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita.

Krallin ja Kapuścińskin rinnalle on 1990-luvulla noussut useita lupaavia reportaasin ammattilaisia. Heistä useimmat ovat kasvaneet varsovalaisen Gazeta Wyborczan toimituksessa, jossa mm. Hanna Krall on opettanut reportaasia. Heistä tunnetuimpia ovat Lidia Ostałowska, joka on tutkinut mm. Puolan romanien maailmaa. Jugoslavian sotien ja Ruandan kansanmurhan jälkeistä maisemaa taas on järkyttävällä tavalla tutkinut Wojciech Tochman, jonka kirja Kuin olisit kiveä syönyt on ilmestynyt suomeksikin.

Palkittu Wojciech Jagielski taas on erikoistunut Keski-Aasiaan, Afganistaniin ja Kaukasukseen.

Wojciech Jagielski.

Yksi arvostetuimmistä reporttereista on Mariusz Szczygiel. Hänen Tsekistä kertova reportaasikirja Gottland pääsi vuonna 2007 Nike-kilpailun finaaliin. Se sai myös syksyllä 2009 European Book Prize -palkinnon.

Saman palkinnon sai 2011 toimittaja Anna Bikont kirjallaan My z Jedwabnego ("Me jedwabnelaiset", käännetty ranskaksi nimellä Le crime et le silence: Jedwabne 1941, la mémoire d'un pogrom dans la Pologne d'aujourd'hui). Bikont kertoo kirjassaan Puolassa paljon kohua herättäneestä keskustelusta, joka alkoi kun paljastui, että pienen Jedwabnen kylän asukkaat murhasivat oma-aloitteisesti juutalaiset naapurinsa kesällä 1941, natsi-Saksan miehityksen alussa.

Palkintoja on kerännyt myös toimittaja Jacek Hugo-Bader Venäjästä kertovilla reportaaseillaan.

Uutta puolalaista reportaasia julkaistiin vuonna 2003 ruotsiksi valikoima (Ouvertyr till livet), ja myös monissa muissa maissa puolalaisesta reportaasista on koottu antologioita.

Puolan mainetta reportaasikirjallisuuden lippulaivana korostaa vuodesta 2010 järjestetty kansainvälinen Ryszard Kapuściński -reportaasikilpailu (ks. Kapuściński-sivu).

Varsovassa toimii myös Reportaasi-instituutti (Instytut Reportażu), joka pyrkii edistämään puolalaista reportaasikirjallisuutta ja kehittämään alan koulutusta. Instituutti ylläpitää vilkasta Wrzenie świata -kirjakahvilaa ("Kuohuva maailma") Varsovan ydinkeskustassa osoitteessa Gałczyńskiego 7 (Nowy Świat -kadun talojen 44, 48 tai 52 portista sisäpihalle).

© Tapani Kärkkäinen