|
Minun Puolani -aloitussivulle
Kirjassa Jurek-niminen mies kertoo elämästään, joka on yhtä suurta ryyppyputkea. Hän on ollut kahdeksantoista kertaa hoidossa alkoholistiparantolassa, ja kahdeksantoista kertaa hän on kotiin palatessaan poikennut viinakauppaan - päätyäkseen taas jonkin ajan kuluttua henkitoreissaan sairaalaan ja sitten parantolaan raitistumaan. Juominen on hänelle tekniikkalaji. Hän valmistautuu siihen ja sen seurauksiin äärimmäisen huolellisesti, hankkii pullot, ostaa syötävää, petaa vuoteen, kaivaa oksennusämpärit ja päänsärkypillerit esille, vetää verhot ikkunoiden eteen ja vasta sitten istuutuu kaikessa rauhassa nojatuoliin, ottaa mukavan asennon ja kulauttaa ensimmäisen huikan alas kurkustaan. Kun hän lopulta on maannut viikon tai pari oksennuksen kovettamissa lakanoissa, joku tuttu hoitaa hänet taas vieroitukseen. Kirjan loppu on kuitenkin onnellinen, suorastaan liikuttava. Kertoja vapautuu alkoholismistaan. Syitä osoitetaan kaksi: kirjoittaminen ja rakkaus. Ensin mainittu on mukana koko ajan, ja toinenkin ui sisään jo romaanin alkumetreillä. Rakkaus vapauttaa, tarjoaa uuden alun, mutta ei yhtään naiivisti eikä sentimentaalisesti, vaan mestarillisen kauniisti, suorastaan pyhästi. Hieno kirja. (Lisäys 9.2.2012: Pilchin romaani on dramatisoitu näytelmäksi Varsovan Polonia-teatteriin.) © Tapani Kärkkäinen Minun Puolani -aloitussivulle |