|
Takaisin edelliselle sivulle Wojciech Tochman Vaatteet Kylän kulttuuritalon teatterisali avataan kerran viikossa, torstaisin. Kuka tahansa voi tulla ja katsella, ja niinpä väkeä tulee niin lähiseudulta kuin kauempaakin. Ihmiset uskovat voivansa selvittää asiansa juuri täällä. Salissa on näyttämö, mutta ei katsomoa. Ruskealle klinkkerilattialle on levitelty vaatteita. Ne on etukäteen lajiteltu: tämä löydettiin ensimmäisen ihmisen päältä, tämän seitsemännenkymmenennen. Vaatteet on pesty, jotta värit tulisivat esiin. Sitten vaatteet on kuivattu narulla. Erivärisiä vaatteita on nyt ahtaasti vieri vieressä, mutta jokainen niistä on silti erillään muista. Asukokonaisuuksia löytyy harvoin. Esimerkiksi ihan ulko-oven vieressä on yksinäinen sini-valkoraitainen trikoopaita. Sitä on varmaan pitänyt joku tukevanpuoleinen mies. Sen sijaan tuo, jossa lukee "Montana", on kuulunut jollekulle hoikemmalle. Ja sitten: vakosamettiset housut, jotka joskus ovat olleet valkoiset, mutta ovat nyt kellertävät. Kuka niitä on pitänyt? Ikkunan luona on irrallinen farkunlahje. Kenen? Sitten: yksinäinen nahkavyö, alushousut, pariton tennistossu, yksi musta sukka. Kunkin vaatekappaleen (tai paremmin sanoen rievun) vieressä on tyhjä paperipussi, josta se on otettu, sekä tietokoneelta tulostettu paperilappu, jossa on iso numero. Lapuissa on myös kirjaimia: B tarkoittaa, että vaatteen mukana on tullut luita, pääkallo ja hampaita. Kokonainen ruumis (body). BP - ei kokonaista luurankoa, pelkkiä yksittäisiä luita. Irrallisia ruumiinkappaleita (body parts). A - pelkkiä vaatteita ja mahdollisesti esineitä (artifacts). Ei luita. Kaikki tämä on kaivettu esiin lähellä sijaitsevasta Kevljanista (siitä tulevat numeroiden edessä olevat kirjaimet KV) syksyllä 1999. Joukkohauta oli muodoltaan pitkänomainen, sitä jatkui satoja metrejä tien vieressä (tienvarren ojaa oli etukäteen syvennetty ja päätteeksi se oli peitetty). Kevljani on lähellä Omarskaa, jonka kaivokseen perustettiin vuonna 1992 keskitysleiri muslimimiehiä varten. Sen toiminta päättyi vielä saman vuoden kuluessa. Leirille tuotiin lähes yksinomaan miehiä, vaikka oli joukossa naisiakin. Lähes kaikki naiset selvisivät hengissä. Teatterisaliin tulee kadonneiden omaisia, joilla on aihetta olettaa, että joku heidän läheisistään olisi päätynyt Omarskaan kahdeksan vuotta sitten. He astuvat sisään ja pitelevät nenäänsä. He eivät voi kääntyä pois, he eivät voi enää perääntyä. He ovat tulleet tänne katsomaan, löytämään ja hautaamaan. He uskovat siten löytävänsä rauhan. He katselevat ympärilleen. Vaatteiden välissä kulkee kapea polku. He kulkevat kuin nuorallatanssijat, jotta eivät tallaisi vaatteita. Välillä he pysähtyvät. He näyttävät epävarmoilta, kulkevat taas vähän matkaa, pysähtyvät - ja jatkavat taas matkaa. Niin kuluu puoli tuntia, tunti, kolme tuntia. Miten kukin haluaa. Salissa juoksentelee rottia. Nuori aviopari seitsenvuotiaan tytön kanssa etsii isää, tytön isoisää. He seisovat pitkään vaatteen numero KV 22 B kohdalla. Eräiden toisten rääsyjen eteen on kumartunut harmaatukkainen rouva sinisessä jakkupuvussa. Hän on seissyt samojen vaatekappaleiden edessä aamusta alkaen. Hän oikoo ja asettelee niitä aivan kuin haluaisi niiden olevan edukseen. Hän korjaa tummia housuja, vaaleaa paitaa ja jotakin, joka on joskus ollut viininpunainen villapaita. Hän silittää niitä kuin ihmistä. Häntä kutsutaan täällä Äiti Mejraksi.
© Wojciech Tochman, Tapani Kärkkäinen |