Levytykset
Works from Spain ”La Guitarra”
On ollut aika jolloin kitara on eittämättä yhdistetty Espanjaan. Merkittävimmät kitarateokset olivat espanjalaisten säveltäjien Gaspar Sanzin ja Luis Milanin säveltämiä. Työskennellessään Espanjan kuninkaan hovissa italialainen Domenico Scarlatti todennäköisesti kuuli näiden Barokkikitara säveltäjien musiikkia ja imitoi kitaran ääntä hänen kuuluisissa cembalo sonaateissa. Tänä päivänä kitara ilmenee erilaisissa tyylilajeissa ympäri maailmaa. Kitaran uusi renensanssi on suhteellisen uusi ilmiö vaikka edelleen mielikuvat härkätaisteluista ja castaneteista tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta myös syystäkin.
Espanja oli kitaran kehto jossa se muotoutui siihen muotoon jossa me sen nykypäivänä tunnemme klassisena kitarana. Yleensä kitara yhdistyy mielissämme eteläiseen Espanjaan erityisesti Andalusian alueelle, mistä mustalaisten flamencomusiikki tulee.Kuitenkin espanjalainen kitara on laaja-alaisempi kuin luullaan. Merkittävimmät klassisen kitaran historiaan vaikuttaneet henkilöt eivät tulleet eteläisestä Espanjasta vaan luoteis Espanjasta Catalonian alueelta.
Anfangs (Alku)
Anfangs (Alku) – Tälle levylle olen valinnut nykymusiikkia joka on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeää ja jotka ovat olleet pysyvää konserttiohjelmistoani. Soitan tätä musiikkia en välttämättä sen takia ,että koska se on taidetta vaan pysyäkseni yhteydessä tämän päivän musiikkielämään. En voi sivuuttaa sitä musiikkia pelkästään siksi ettei se sattuisi olemaan ”kaunista” tai vaikeasti ymmärrettävää vaan tämä musiikki ilmentää nykyhetkemme idoita ja arvoja. Nämä levytykset ovat henkilökohtaisia kokemuksia niin kuin uskon kaikkien levytyksien olevan. Musiikin takana on niin paljon muutakin kuin mitä säveltäjä on ajatellut. Musiikkiin vaikuttaa myös se kuka ja missä se on esitetty. Minulle tämä levy on musiikin alku(Anfangs). Nämä teokset muodostavat mielessäni yhden kokonaisen draamallisen kaaren. Minulle ne on yhteydessä toisiinsa ja niin ne ovat tälle levylle toteutettu.