gba_marioadvance

SUPER MARIO ADVANCE

Mitäpä olisikaan uusi Nintendo-konsoli ilman Mario-peliä? Tällä
kertaa tosin Nintendo ei ole vaivautunut kehittämään kokonaan uutta peliä,
vaan on tyytynyt julkaisemaan uusintapainoksena Super Mario Bros 2:n.
Muutoksia on toki jonkin verran tehty niin graafisesti kuin tehtävienkin
kannalta, ja lisäksi mukaan on ujutettu vielä klassisempi Mario Bros.
–peli, jota voi kolmen linkkikaapelin välityksellä pelata neljäkin henkeä.

Super Mario Bros. 2 ei ole oikeastaan oikea Mario-peli. Pelin
kehityksestä ei ole vastannut Shigeru Miyamoto tiimeineen, ja Japanissa
peli nähtiinkin aikoinaan aivan eri nimellä ja hahmoilla varustettuna. Syytä
siihen, miksei Nintendo julkaissut Shigsyn tekemää varsinaista Super
Mario Bros. 2:sta Euroopassa ja Amerikassa kuin vasta Super Mario All-
Starin mukana Lost Levels –nimellä, ei tiedetä. Sen sijaan Nintendo otti
yhden peleistään, ja korvasin sen hahmot Mariolla ja kumppaneilla.
Nintendon päätöksen ansiosta Marion maailma sai kuitenkin monenlaisia
uusia vihollisia, joista mm. ShyGuyt ovat tulleet tunnetuimmiksi. Ja
tulipahan Toad ja Prinsessakin samalla ohjattavaksi.

Kuten on tullut todettua, Super Mario Bros. 2 on todella erilainen
verrattuna muihin Marion 2D-seikkailuihin. Viholliset eivät kukistukkaan
päälle hypystä, ja pääosaa kilpikonnien ja kulkusten sijaan pitävät
ShyGuyt ja muut hupulliset kaverit. Maasta kiskotut vihannekset ovat
avain voittoon, sillä niitä heittämällä viholliset on mahdollista kaataa. Myös
suurimman osan vihollisista voi kiskaista päänsä päälle ja heittää ne
lajitovereidensa joukkoon, jolloin voi helpostikin päihittää useita vihollisia
peräkkäin.

Pelin sankarit seikkailevat unimaailmassa, jota ilkeä Wart hallitsee.
Kerrankin Bowser on poissa kuvioista, mutta hänen tilallaan on liuta
muunlaisia koviksia, kuten kolmipäinen käärme Tryclyde tai pommeja
viskova Mouser-rotta. Pelattavien hahmojen galleria on ihastuttavan laaja.
Kun Prinsessa ei ole nyt vankina, on hänkin mukana alaimaisensa Toadin
kanssa. Unohtaa ei tietenkään sovi vakiosankareita Mariota ja Luigia.
Koska sankareidemme ominaisuudet ovat kullakin omansa, syntyy pelissä
helposti oma suosikkihahmo, ja minulla se on Luigi, sillä olen muutenkin
aina pitänyt Luigista hahmona. Luigin hyppytaidot nousevatkin pelissä
esille, sillä vihreäpukuinen huimapää rikkoo hyppykorkeuksillaan jo
seiväshypyn ennätyksiä. Luigia vaivaa sen pienoinen kömpelyys.
Prinsessaa käytän yleensä vaikeissa radoissa, sillä hänen ilmassa
liitämistaito on erittäin hyödyllinen. Voimiltaan Prinsessa on taas erittäin
kömpelö, joten vihannesten poimiminen kestää. Toad on joukon surkein
hyppääjä, mutta voimaa hänestä löytyy eniten. Mariosta ei tässä pelissä
muodostu varmaankaan monenkaan suosikki, sillä hän on
ominaisuuksiltaan keskinkertainen.

Pelin seitsemän maailmaa täytyy läpäistä (ellei warppaa)
kohdatakseen Wartin. Sitä ennen on edettävä 20 erilaista aluetta, jotka
ovat täynnä vihollisia, vihanneksi, pommeja, kirsikoita, vaikeita esteitä
yms. Perinteiseen tapaan maailmat koostuvat aina jollekin teemalle.
Ykkösmaailma on perinteinen ruohoa kasvava niitty, sitten matka jatkuu
aavikolle, pilvien päälle, jäämaailmaan, luolastoihin jne. Jokainen maailma
tarjoaa omanlaista haastetta, mutta useat alueet ovat silti melko
samanlaisia. Pelissä liikutaan muita Mario-pelejä enemmän ylöspäin ja
alaspäin, joka toisinaan on rasittavaa. Tason lopussa odottaa aina jokin
kolmentyyppisestä Birdosta tai sitten muunlainen loppuvastus. Birdon
kukistettuaan saa kristallipallon, jolla taikakotkan pää aukeaa, ja matka
jatkuu taas uusiin maailmoihin. Peliin tuovat erilaista ulottuvuutta myös
taikapullot, joita heittämällä paljastuu ovi rinnakkaismaailmaan. Jos pullo
on heitetty oikeaan paikkaan, paikalta voi löytää supersienen, jolla hahmo
saa lisää energiaa. Kirsikat puolestaan tarjoavat mahdollisuuden
tähtimiehen käyttöön, kunhan niitä ensiksi on kerännyt viisi kappaletta.

Super Mario Bros. –veteraaneille uutta haastetta tarjonnee pelin
uudet keräämistehtävät. Jokaiselle tasolle on nimittäin piilotettu viisi
ässäkolikkoa sekä rinnakkaismaailmoihin kaksi Yoshin munaa. Yoshin
munien keräämisen voi aloittaa läpäistyään pelin, jolloin Yoshi's Challenge
aukeaa. Siistityn grafiikan lisäksi muuta uutta pelissä ei olekaan, sillä
warppi-ruukutkin on tullut koluttua jo vanhassa versiossa. Myöntää
täytyykin, että haaste on pelissä ehkäpä hiukan liian matalalla. Ehkä asia
olisi toisin, jos en olisi aikanaan tahkonut alkuperäistä versiota.
Lisäelämiäkin saa kuitenkin melko helpolla, varsinkin hedelmäpelin avulla.
Teknisellä puolella grafiikka on kaunista ja toimivaa, sekä hahmojen puhe
on erittäin mukava uudistus. Musiikkibiisit poikkeavat Koji Kondosta,
mutta ovat kylläkin erittäin tuttuja. Ohjaus on yhtä toimivaa kuin ennenkin,
paitsi että se ehkä tuntuu hivenen epätarkemmalta kuin ennen. Pelin
ongelmat ratkoo melko nopeasti – ainakin jos on ennen pelaillut tätä peliä.
Kyseessä on erinomainen Mario-peli, joka on kuitenkin hieman liikaa
totutusta kaavasta poikkeava noustakseen huipputasolle.

Unohtaa ei tietenkään sovi moduulin toista peliä, joka nostaa pelin
hankinta-arvoa huomattavasti. Mario Bros. on klassinen peli 80-luvulta,
jossa kaikki toiminta tapahtuu samassa ruudussa. Ylhäällä olevista putkista
ilmestyy erilaisia vihollisia, jotka pitää tainnutta alapuolelta iskemällä. Pelin
toiminta yltyy yllättävänkin kiivaaksi, kun erilaiset tulilieskat ja jäädyttäjät
tulevat peliin. Yksin Mario Bros.:a ei kauaa jaksa jauhaa, mutta kun
mukaan saa useamman kaverin, hupi kasvaa silmissä. Eikä nelinpelattaviin
koitoksiin tarvita kuin yksi moduuli riippuen hieman mitä pelitapaa haluaa
pelata. Tarjolla on Battle- ja classic –moodit. Toisten tainnuttaminen
samalla kun radalla tulvii vihollisia on hauskaa. POW-kuutiot aiheuttavat
areenalla aina vaan lisää sekaannusta. Parhaimmillaan peli on yksi
parhaista moninpeliriehoista. Kahden pelaajan Battle-pelissä on lisäksi
mukana roskatynnyri, johon kaverin voi heittää vähäksi aikaa jäähtymään.

MrVirtanen