gc_007nightfire

JAMES BOND 007: NIGHTFIRE

Brittiagentti James Bondin arki on nykyään kovaa, kun elokuvien lisäksi
maailma pitää pelastaa myös videopeleissä. Kiitos Electronic Artsin,
ilmestyy James Bond –pelejä vähintäänkin kerran vuodessa, tosin
Gamecubella James Bond 007: NighFire on jo toinen aihepiirin tuotos
tämän vuoden aikana. Jos innostui kesällä ilmestyneestä Agent Under Fire
–pelistä, on syksyn agenttiannos varmasti sekin mieleen.

Electronic Arts on näyttävästi päättänyt lopettaa kokonaan varsinaisiin
elokuviin perustuvien 007-pelien tekemisen. The World is not Enough
kelpasi vielä, mutta Die Another Dayn juonikuviot saa kerrata vain
elokuvan kautta. Päätös on sinänsä järkevä. Nyt suunnittelutiimillä on
huomattavasti enemmän valinnanvapautta pelin toteutuksen, juonikuvioiden
ja sisällön suhteen. NightFire sisältääkin aivan itse keksityn tarinan, mutta
elintärkeistä Bond-elementeistä on kuitenkin muistettu pitää hyvä ote kiinni.
NightFire tuo kuvaruudulle aitoa Bond-tunnelmaa, missä on muistettu
huomioida elokuvien perinteisimmät traditiot. Suuruudenhullut terroristit,
Q:n mielenkiintoiset apuvälineet ja naiskauneuden paljous toimivat myös
videopelien maailmassa. Ainoaksi selvästi häiritseväksi seikaksi ilmenee
brittiagentin ääni. Pierce Brosnanilta on saatu kasvot mukaan, mutta ikävä
kyllä ääninäyttelystä vastaa joku varsin persoonaton kaveri.

Tällä kertaa Bondia viedään ympäri maailmaa Drake-nimisen herran
perässä. Hänen aikeena on uhata maailmanrauhaa Nightfire-nimisellä
hankkeella, missä maapallon on tarkoitus tuhoutua avaruudesta
ammuttavien ohjusten toimesta. Helpolla ei pahaa kiinni saada, ja niinpä
seikkailut laajenevat muun muassa Ranskasta Japaniin, auton ratista meren
syvyyksiin ja viidakon kautta ilmojen teille aina lopulta avaruuteen saakka,
missä käydään lopullinen välienselvittely telluksen pelastamisen ohessa.
Yhteensä pelissä on kymmenen eri kohdetta, joista on saatu kokoon 12
tehtävää.

Perusteiltaan peli on perinteistä vihollisten alasajoa vaihtelevien aseiden
avulla. Siinä sivussa hoidetaan erinäköisiä pikkutehtäviä, joista osa hoituu
Q:n antamien tarvikkeiden avulla. Pommien asentaminen, tietokoneen
särkeminen, pattivankien vapauttaminen tai salaisten tietojen noutaminen
ovat malliesimerkkejä kenttien tehtävärakenteesta. Hirveämmin ei päätänsä
tarvitse ongelmien parissa puhki kuluttaa, tämän takaa pelin erittäin
suoraviivainen etenemistahti. Välillä tuntuu kuin peli ei antaisi ollenkaan
tehdä virheitä. Helpoimmalla tasolla ruutuun ilmestyy melkeinpä heti
vinkkejä, jos ei välittömästi osaa tehdä oikeaa liikettä. Kun tehtävänä on
löytää tie ulos, alkaa oikea ovi sitä lähestyttyessä vilkkumaan, ettei varmasti
missaa tarkoitettua väylää. Silti joskus voi jäädä ärsyttävästi jumiin, kun ei
millään löydä sitä oikeaa paikkaa mistä tarvittava esine löytyy.
Starttivalikon ohjeista nämäkin ongelmat viimeistään selvinnee.

Pelin kentät ovat varsin pitkiä paloja purtaviksi. Juonta kuljetetaan yhden
radan aikana varsin monta kertaa välivideoiden avulla eteenpäin ja
saattaapa yhden missionin aikana ympäristötkin vaihdella jonkin verran.
Pitkissä kentissä toivoisikin olevan jonkin asteinen puolivälitallennus, koska
on erittäin ärsyttävää tahkoa ensin kolme neljännestä kentästä ja sitten
jäädä jumiin viimeisen neljänneksen vaikeampaa kohtaan. Tavanomaisten
räiskintäkenttien lisäksi mukana on erinäköisten ajopelien käyttöä. Totta kai
autolla kaahaaminen kaikkine oheisvempaimineen on mukana, mutta myös
lumikelkka, sukeltaminen (no tämäkin kyllä hoidetaan autolla) ja
pienlentokone piristävät pelikokemusta. Ajoneuvokohtaukset noudattavat
pelin linjaa, minkä vuoksi ne ovat piristäviä osuuksia kokonaisuudessa, eikä
mitään pakonomaisesti rakennettuja välttämättömyyksiä.

Bondin asekäsi on pääosin vakaa eli toisin sanottuna kontrollit pelaavat
riittävän hyvin. Pientä hienosäätöä kokonaisuudesta löytyy, esimerkiksi
tulitusnäppäin R tahtoo välillä lukkiutua ja aseiden ja esineiden vaihtaminen
pelkän ristiohjaimen avulla ei luonnistu minulta vieläkään tarpeeksi
vaivattomasti ja nopeasti. Ohjaus- ja tähtäysjärjestelmä perustuu
Gamecuben ohjaimen kahden analogisen tatin taitavaan hallitsemiseen,
joskin pientä liikaherkkyyttä ja epäloogisuutta tässäkin järjestelmässä
esiintyy. Automaattitähtäys helpottaa oloa paljon, mutta toisaalta heikentää
pääosumien tekemistä nopeissa tilanteissa. Pelin tekoäly on vain
keskitasoa, missä pahimmat ongelmat ilmenevät suurempien
vihollislaumojen rynniessä päälle. Vaikka taistelutilanteessa vartijat ynnä
muut paholaiset osaavat hakea suojaa kulmien takaa, eivät he välttämättä
reagoi ollenkaan viereen kaatuneeseen työtoveriin tarkastuskierroksellaan.
Hienoa on toki sekin, että erinäköistä juttua hahmojen suista luistaa, mutta
toisaalta parin metrin päässä oleva vartija ei välitä mitään takaa kuuluvista
hälytys-huudoista.

Näistä epäloogisuuksista huolimatta NightFire osaa olla viihdyttäväkin.
Kentät ovat paria lukuunottamatta ihan kivoja tapauksia ja vahvan Bond-
tunnelman innostamana yksinpelitehtävät jaksaa kyllä hoitaa vähintään
kerran jokaisella vaikeusasteella ilman suurempia mukinoita. Asevalikoima
käy läpi tutut pistoolit, kohtalaisen valikoiman automaattiaseita ja räjähteitä
sekä pari uudemmanajan tussaria, joista esimerkkinä eräänlainen sädease
Samurai. Tehoerot ovat selvästi havaittavissa, vaikka toisinaan pahat
kaverit tuntuvat hieman liiankin lujapäisiltä luotien suhteen. Taustamusiikkina
soivat mielestäni hyvin onnistuneet Bond-sovitukset, jotka action-tilanteiden
mukaan muuttuvat hitaammista vauhdikkaampiin tahteihin. Äänitehosteet ja
puheet toimivat pelatessa hyvin, mutta välidemoissa ääninäyttelyn tason
pitäisi olla hiukan parempaa jo mainitun Bondin lisäksi muillakin hahmoilla.

Yksinpelin ohella tarjoiltavana on moninpeli yhteensä neljälle hengelle
jaetulla ruudulla. Tämä optio osoittaa toimivuutensa nopeasti, vaikkei aivan
ylläkään parhaimpien multiräiskintöjen joukkoon. Neljän ihmispelaajan
lisäksi toimintaa kentälle voi lisätä maksimissaan kuuden simulantin verran.
Simulanttien ominaisuuksiin pääsee vaikuttamaan kestävyyden ja
tarkkuuden lisäksi muun muassa luonteen avulla. NightFiren simulantit
häviävät nokkeluudessaan selvästi esimerkiksi Perfect Darkin vastaaville,
mutta eivät kuitenkaan ole toivottomia tapauksia. Tietyillä aseilla pelatessa
koneen ohjaamien taistelijoiden kanssa ottelemisen jättää mieluummin
vähemmällä. Muun muassa snipereiden ja muiden tarkkuusaseiden kanssa
simulantit tekevät aivan liian helposti tuhoisaa jälkeä.

Moninpelin ratavalikoima on hyvä, samoiten kuin monipuolinen
hahmotarjonta, joista löytyy klassisten Bond-vihollisten (Oddjob, Jaws)
lisäksi tuoreempiakin henkilöitä elokuvista Kun maailma ei riitä ja
Huominen ei koskaan kuole. Kaikkea ei silti saa heti käyttöönsä, vaan
vasta riittävän hyvä menestyminen yksinpelitehtävissä avaa uusia hahmoja,
pelitiloja ja muuta tilbehööriä moninpeliin. Moninpelitilojen suhteen tarjolla
on monenlaista mukavaa, joista tosin vain muutamat kelpaavat
pitkäaikaisempaan pelaamiseen. Kymmenessä erilaisessa tilassa riittää joka
tapauksessa kokeilemista. Ikävä kyllä mitään hahmostatistiikkaa ei pääse
tallentamaan nimeä ja asetuksia lukuunottamatta, mikä hieman vaikuttaa
peli-intoon. Perfect Darkissahan yksi illan parhaista anneista oli katsoa
tuntien mähinän jälkeen onnistumisiaan tilastojen välityksellä.

James Bond 007: NightFire on onnistunut löytämään aidon Bond-
fiiliksen, mitä elokuvasarjan ystävät varmasti osaavat arvostaa.
Helppokäyttöisen ja vaihtelevan pelin vikatikkeihin kuuluvat liian pitkälle
vedetty suoraviivaisuus ja tutkimisen vapauden puute. Pelissä eteneminen ei
vaadi paljon muuta kuin tarkkaa tähtäintä ja ruudulla vierivien ohjeiden
lukemista, ja tämähän ei tietenkään tee hyvää pelille pitkässä juoksussa.
Onneksi kelpo moninpeli pidentää ikää sopivasti. Jos salainen agentti 007
on lähellä sydäntäsi, ei peli missään nimessä ole turha hankinta, mutta toki
suurista räiskintäklassikoista (lue: GoldenEye ja Perfect Dark) jäädään
vielä kauas.

MrVirtanen