Nipamaailma.com - Arvostelut: 1080 Avalanche (GC)

1080°: AVALANCHE

Yksi Nintendon pelisarja on jälleen siirtynyt Gamecubelle. Shigeru
Miyamoton johtaman tuotantotiimin yllätyshitti 1080 Snowboarding
julkaistiin Nintendo 64:lle 1990-luvun lopulla, ja arvostelumenestys oli
huikea. Pelin jatko-osan vetovastuu annettiin muun muassa Ridge Racer 64
ja Waverace: Blue Storm –peleistä tutulle NST:lle, joka on nyt muutamien
viivästyksien jälkeen saanut pelin viimein valmiiksi. Mutta vieläkö lumilauta-

pelien valtikka pysyy 1080:n hallussa?

1080 Avalanche ottaa periaatteessa realistisen lähestymistavan aiheeseen.
Ei kukaan täysjärkinen tietenkään lumivyöryjen sekaan lähtisi laskemaan, ja
melkoisia temppujahan Avalanchen lautailijat hallitsevat, mutta toiminta on
hillitympää ainakin pahimpaan kilpailijaan EA:n SSX 3:een verrattuna. Alle-

kirjoittanut ei ole SSX 3:n menovauhtia päässyt kokeilemaan, joten vertailu-

pohjaa arvostelua varten ei valitettavasti ole. Sen verran osaan sanoa, että
SSX 3:ta on yleisesti pidetty varsin onnistuneena pelinä.

Avalanche hoitaa tonttinsa taidolla ja tyylikkäästi, mutta toisaalta melko
yllätyksettömästi. Lumilautailun ihanuutta demonstroidaan nipullisella erityy-

lisiä rinteitä, sarjalla erilaisia temppuja ja kourallisella vaihtelevia pelimuo-

toja. Ei pelaaminen tylsää ole, mutta pelin tavallisuus on yllättävää Ninten-

don julkaisemalta peliltä. Pelissä on tuskin mitään sellaista uutta ja ihmeel-

listä, jota lajityypin muissa julkaisuissa ei olisi nähty.

Rinteissä viilettäminen sujuu pelissä hyvin. Laudan ohjattavuus reagoi
uskottavasti alusmateriaaliin olematta kuitenkaan liioitteleva. Umpihangessa
meneminen tuntuu kyntämiseltä, kun taas puhtaan jään päällä vauhti nousee
reippaasti yli sadan kilometrin tuntivauhteihin. Töyssyt ja kumpareet tarjoa-

vat mahdollisuuden hyppyjen ja temppuilun yhdistämiseen, ja sopivissa
paikoissa grindaaminenkin käy päinsä. Temppukirjon muodostavat pää-

asiassa grabit ja spinnit, joita yhdistellään toisiinsa neljän eri napin voimin.

Tony Hawk's –pelien laudankäsittelyn tasolle ei päästä, mutta kohtalaisen
hyvin Avalanchessakin temppuiltavaa riittää. Toisaalta Avalanchessa
temput eivät ole yhtä keskeisessä roolissa. Päämuotoisesti kyse on siitä,
kuka kiitää ensimmäisenä maaliin, eikä tässä taistossa mahtavista volteista
ja komeista lautaotteista ole välttämättä apua ollenkaan. Temppuiluun jää
kuitenkin nopeasti kiinni, eikä otollisissa paikoissa yksinkertaisesti malta
jättää mahdollisuutta hyödyntämättä. Onnistuneiden suorituksien nostettua
temppumittarin huippuun, pelaaja saa hiukan yliluonnollisia kykyjä, jolloin
yksi kaatuminen tai eteen osuvat muut rinteen käyttäjät eivät menoa hidas-
ta. Eli jotain pientä hyötyäkin ahkerasta laudan kanssa kikkailemisesta on.

Pelin rinteet voi jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään: yleisiin ja luon-

nonvaraisiin. Laskettelukeskuksissa väylällä kiitää pelaajan lisäksi muutakin
suksikansaa. Rinteet eivät ole kovin vaativia, mutta rakennetuissa hyppy-

reissä pääsee näyttämään taitojansa. Yleisillä paikoilla laskettaessa
vaikeusaste kohoaa jo tuntuvasti. Alppikylän läpi laskettelu talonkattojen
kautta tai kiitäminen keskustassa autoja ja portaita väistellen lisää extreme-
meininkiä. Täysin luonnonvaraisissa rinteissä saa varautua suuriin hyppyihin,
ahtaisiin metsämaastoihin ja vaikeasti nähtäviin lumen peittämiin kallioihin.
Lumivyöryt ja muut ympäristön oikut tuottavat omat lisähankaluutensa.

Vaikka pelin reilut 12 rataa tarjoavatkin kukin erilaisen laskettelumaaston,
eivät pelin radat hirveämmin säväytä. Salaväylistä ja vaihtoehtoisista
reiteistä huolimatta rinteet oppii tuntemaan nopeasti, minkä jälkeen niistä
jää hiukan tasapaksu tuntuma. Tässäkin suhteessa peliä siis vaivaa
arvostelun alussa mainittu tavallisuus. Laskettelumaastot ovat loppujen
lopuksi aika tavanomaisia ja todelliset killeri-rinteet uupuvat. Ja tämähän ei
tietenkään ole hyvä juttu pelin käyttöiän kannalta.

Avalanchen pelillinen anti koostuu kaksinkamppailuista, porttikisailusta,
aikaa vastaan laskettelemisesta, erillisestä temppumoodista ja moninpelistä.
Ensimmäiseksi mainittua voi pitää pelin jonkinlaisena päämoodina, sillä sen
kautta pelattavaksi avautuvat kaikki suljetut radat. Muutaman kisan sarjas-

sa on kolmen yrityksen turvin voitettava kulloinkin vastaan asettuva lautai-

lija. Voitettuaan haastajat edessä on vielä finaalihaaste, jossa taistellaan
aikaa vastaan. Yllättävintä pelimuodossa on sen uskomaton helppous.
Kolme ensimmäistä kilpailunippua hoituu melkeinpä ensimmäisellä peliker-

ralla. Vasta viimeisessä vaiheessa peilikuvaradoilla kilpailtaessa saa ryhtyä
laskemaan tosissaan. Köykäisen haastetason vuoksi pelimuodosta ei pit-

käksi aikaa pelattavaa riitä.

Huomattavasti mielenkiintoisempia ovatkin muut pelimoodit. Porttikisassa
rinteessä on kurvailtava tiheään ripoteltujen porttien kautta. Huomattaviin
missauksiin ei ole varaa ja toisaalta kiirettäkin olisi pidettävä. Helpoimpia
rinteitä lukuun ottamatta porttipujotteluun on keskityttävä kunnolla. Time
trialissa ennätysaikojen ohella voi keskittää huomionsa viiteen rinteen var-

relle sijoitettuun kolikkoon. Kaikkien kolikoiden löytämisessä ja keräämi-

sessä on oma viehätyksensä. Temppuilua varten luodussa pelitilassa on
tarjolla kolme kokonaan omaa rataansa, joissa voi yrittää komboilla ennä-

tykset nurin. Eri pelimuodoissa menestyminen palkitaan bonustavaralla,
kuten uusilla pelilaudoilla. Onpa pelissä saatavana myös hauska NES:n
ohjaimen muotoinen lumilauta.

Moninpeliä varten ruutu jakaantuu aina neljää pelaajaa varten, eikä ruudun-

päivitys kärsi tästä suuremmin. Yksityiskohtia joudutaan toki karsimaan,
mutta radat pysyvät yhä tunnistettavissa. Moninpelissä ei kuitenkaan ole
saatavilla kuin osa pelin radoista, ja ainoa pelimuoto on toisia vastaan
kilpaileminen. Laajakaista-adapterien kautta LAN-verkon pystyttäminen
on mahdollista, mutta tätä ei Nipamaailmassa ole päästy testaamaan.

NST:n taidot hyödyntää Cuben rautaa kävivät ilmi jo Blue Stormissa.
Avalanche onkin hienon näköinen. Lumiset maisemat ovat uskottavan
oloiset ja pelissä on mukavia yksityiskohtia. Esimerkiksi laskettelijoiden
vaatteisiin tarttuva lumi herättää ihastusta. Tehokeinoina käytetään myös
ruudun värähtelyä ja linssiin tuiskuavaa myräkkää. Joissakin harvoissa
toiminnantäyteisissä kohdissa ruudunpäivitys hivenen nytkähtelee, mutta
yleisesti pelissä saa nauttia vauhdintunteesta. Ääniefektit ovat muhkeita
eritoten lumivyöryissä ja lumi suhisee kivasti laudan alla. Nintendo-linjasta
poiketen ääniraidalla kuullaan lisenssoitua musiikkia muun muassa Finger
Eleveniltä, Cauterizelta ja Seetheriltä.

Teknisesti peli toimii erinomaisesti, mutta sisältö ei tyydytä vaativaa
pelaajaa. Pelin päämoodi pilataan liiallisella helppoudella, eivätkä
sivumoodit toimivuudestaan huolimatta pysty täyttämään tätä aukkoa.
Pelattavuudessa ei ole moittimista, mutta eipä peli toisaalta mitään
ihmeellistä yritäkään. Kuten arvostelun alkusanoissa kävi jo ilmi, 1080
Avalanchea vaivaa kummallinen mitäänsanomattomuus. Aivan kuin
kehittäjiltä olisi puuttunut mielikuvitus ja uskallus luoda omia ideoita. Tämä
on sääli, sillä muuten peli on onnistunut.

MrVirtanen