DATARUUTU
Luonne: toiminta
Valmistaja: Ubi Soft
Julkaisija: Ubi Soft
Pelaajia: 1
Muistikortti: 2 paikkaa
GBA-link: ei
Rumble: kyllä
Levyt: 1
ARVIOT
Gamecube
KUVAT
BATMAN VENGEANCE

Lepakkomiehen ystäville Gamecuben pelitarjonnasta on löytynyt aivan
konsolin alkuajoista lähtien yksi ihan kelvollinen vaihtoehto, Ubi Softin
Batman Vengeance. Mistään mestariteoksesta ei ole kysymys, mutta
harvat lisenssipelit ovat yhtä hyvin tehtyjä kuin tämä.

Ubi Softin kaverit ovat tienneet mitä tehdä. Pelin tarina on keksitty itse,
lisenssin avulla mukaan on napattu tarvittavat hahmot. Juonikuvioissa on
onnistuttu melko hyvin, sillä käänteet ovat monipuolisia ja mukana on
paljon eri henkilöitä. Batmanin puolella ei tosin nähdä kuin vanha tuttu
Batgirl, mutta pahaa edustavat muun muassa Mr. Freeze, Poison Ivy,
Harley Quinn sekä tietenkin itse pääkonna Jokeri. Vaikka peli onkin
toteutettu uudemman ajan Batman-lookilla, joka on tullut tunnetuksi
ainakin sarjakuvien kautta, on ilmapiiri Gotham Cityyn onnistuttu luomaan
asianmukaiseksi ja tunnelmalliseksi. Ei kuitenkaan pidä luulla, että peli olisi
kovin kaunis tai yksityiskohtainen. Toisinaan varsin karukin grafiikka
pistää silmään, mutta erilainen tyyliratkaisu kestää kyllä käytössä.

Pelaamisessa on yhdistelty monia pieniä ominaisuuksia, jotka pitävät
pelaajan hereille ja mielenkiinnon valppaana. Katolta katolle pomppiminen
ja vihollisten kanssa nyrkkitappelujen ottaminen muodostavat
perusrungon, mihin on lisätty erilaisten lisävempainten hyödyntämistä sekä
Bat-ajokkien käyttöä. Kevyet puzzlet ja lyhyet hiippailukohdat
täydentävät kekseliästä kenttärakennetta, minkä lisäksi räväkämpää
menoa tarjoavat esimerkiksi lentokoneella ja autolla kiihdyttelyt. Tietyiltä
osin eteneminen on kuitenkin hivenen liian helppoa, kun esimerkiksi
esinettä tarvittaessa ruutuun ilmaantuu heti sitä esittävä kuvio vilkkumaan.
Vaikka vihollisia on harvakseltaan, ovat tappelut niiden kanssa usein
varsin haastavia ja viihdyttäviä. Pitkissä kentissä on riittävästi toimintaa ja
tihein väliajoin tapahtumia viedään eteenpäin sopivan pituisilla videoilla.

Mukavan sisällön ja tunnelman vastapainoksi pelissä ilmenee ongelmia
kontrollien ja kameran puolella. Laiskahkosti liikkuva kuvakulma ei aina
anna parhainta mahdollista näkymää, vaikkei se hirveän pahasti seiniin
tartukaan. Pelaajan ainoa mahdollisuus vaikuttaa kuvakulmaan on vetää se
c-tatilla suoraan taakse, mikä ei aina tunnu riittävän. Esineitä käytettäessä
on onneksi ymmärretty käyttää first-person-näkymää, jotta tähtääminen
olisi edes jotenkin mahdollista. Ohjaamisessa ikävintä on Batmanin jäykkä
liikehdintä, mikä ilmenee erityisesti hypyissä ja nopeissa liikkeissä.
Tappelut toimivat sinänsä ihan hyvin, samoiten kuin esineiden käyttö. Sen
sijaan jotain aivan kauheaa on esinelistan selaaminen, mikä on toteutettu
niin monimutkaisesti, että joka kerta sitä käytettäessä saa miettiä kahteen
kertaan, miten se nyt taas menikään.

Batman Vengeancen pienoiset ongelmat eivät pyyhi pois sitä tosiseikkaa,
että kyseessä on kenttärakenteeltaan laadukas, tunnelmaltaan ja
ääninäyttelyltään uskottava sekä kerronnaltaan mukaansatempaava tuotos.
Mitä enemmän on Batman-fani, sitä enemmän viihtyy pelin parissa, vaikka
sen elinikä saisi ollakin hieman pidempi.

Azamoth
80 pistettä
>> Kohtalaisen onnistunut
lisenssipeli.