gc_burnout

BURNOUT

Burnout ei ole saanut Gamecuben alkuvyöryssä paljoakaan
mediahuomiota, vaan peliin on suhtauduttu puolivillaisena PS2-
käännöksenä. Käsittääkseni Sonyn mustalla laatikolla Burnout ei suuriin
arvostelumenestyksiin yltänyt, mutta Gamecuben puolella Criterion Games
on näyttänyt parhaat puolensa. Burnout voidaan nimetä Gamecuben
parhaimmaksi ajopeliksi, varsinkin kun laitteella ei ole ehditty vielä kovin
useata autopeliä nähdä.

Burnout tarjoaa sitä kaikkea mitä ajokilpailut sisältävätkin, eli vauhtia ja
vaarallisia tilanteita. Tässä tapauksessa on erityisesti syytä korostaa
jälkimmäistä termiä, sillä juuri vaaroja peli on täynnä. Perinteinen idea
nipusta erilaisia ratoja, missä kaahaillaan tietokonekuskeja vastaan pätee
sinänsä tässäkin, mutta kun lisätään vielä sadoittain muuta liikennettä, mikä
risteilee yleisillä teillä pidettävissä kisoissa, on autopelihurmos valmis
alkamaan.

Pelistä löytyy 15 erilaista rataa, jotka sijoittuvat joko USA:han tai
Eurooppaan. Oikeastaan peli tarjoaa vain kaksi valtaisaa kenttää, joiden
eri osiin kilparadat on siroteltu, mutta vaihtelua riittää silti tarpeeksi.
Marathon-nimisissä kentissä pääseekin sitten vetämään lähes koko alueen
ympäri, tosin tähän täytyykin uhrata aikaa sellainen varttitunti. Tärkeintä
kuitenkin on se, että radat ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia, ja näinhän
asian laita Burnoutissa juuri onkin. Ajoväylät kiemurtelevat vaihtelevissa
ympäristöissä, joihin lukeutuvat niin ruuhkaiset ydinkeskustat, kiemurtelevat
maantiet, vauhdikkaat moottoritiet tai pölyisemmät metsäpätkät. Koska
radat sijoittuvat yleisille väylillä, ajelee teillä tukuttain myös muuta
liikennettä, mikä tekee ajamisesta vaikeaa. Näkymä liikenteen täyttämälle
ajotielle on toteutettu realistisesti, mikä luo varsin todentuntuisen tunteen
kaupunkiliikenteestä. Arkiliikenne ei koostu pelkästään samannäköisistä
autoista, vaan mukana on niin kuorma-autoja, säiliörekkoja, pakettiautoja,
busseja sekä erimallisia henkilöautoja.

Yleisilmeeltään muut autot eivät ole yhtä yksityiskohtaisia kuin varsinaiset
neljä kilpailuautoa, mutta esimerkiksi Crazy Taxin liikenteeseen verrattuna
ajokit ovat varsin komeita. Yksi syy tähän löytyy varmasti tarkasta
vauriomallinnuksesta, mikä tosiaan tekee kolareista kolarin arvoisia. On
täysin turha kuvitellakaan täräyttää ohi ajavan auton kylkeen tai napauttaa
nokkakolaria vaurioitta, koska tästä pelistä löytyy realistisuutta. Peliin on
tehty useita kymmeniä kolarianimointeja, mitkä aiheuttavat muun muassa
keulan murskaantumista, rungon vääntymistä ja lasien särkymistä. Kolarit
eivät silti keskeytä kilpailua, vaan törmäyksen jälkeen ajo jatkuu
normaalisti täysin korjaantuneella autolla. Rysäyksissä menetetyt sekunnit
voivat kuitenkin aiheuttaa vaikeuksia checkpointeille ehtimisessä, joten
koko ajan ei passaa ruhjoa autoaan.

Pelilevyltä löytyy viisi erilaista pelimuotoa, joista kaksi on tuttuun tapaan
single race ja time attack. Koska toiminta ajoradalla on aina hieman
erilaista, ovat yksittäiset kilpailut yleisesti ottaen monia muita ajopelejä
mielenkiintoisempia. Myös time attack –tila ajetaan liikenteen täyttämillä
ajoväylillä, mikä tekee ennätysaikojen rikkomisesta joskus jopa hieman
tuuripeliä. Pelin päämoodi on championship, mikä koostuu useasta
kilpailusarjasta. Yhden kilpailusarjan läpäistyään pääsee kokeilemaan uutta
sarjaa, samalla kun uusia ratoja ja erikoispelitiloja avautuu pelattavaksi
muihin valikoihin. Kilpailusarjat koostuvat välillä vain yhdestä pitkästä
kilpailusta, mutta useinmiten ne ovat kolmen kilpailun mittaisia. Pelaajalle
annetaan kolme creditsiä, joiden avulla määrätty sijoitus on saavutettava,
jotta eteneminen seuraavan kilpailuun varmistuisi. Championship on pelin
hauskin moodi aina niin kauan kuin hupia riittää. Valitettavasti
kilpailusarjoja on tarjolla liian vähän, eivätkä ne niin hirvittävän vaikeitakaan
edes ole, joten varsin nopeasti saa huomata pelattavan loppuvan tässä
osiossa kesken.

Championship-tilaa pelatessa avautuu special-valikkoon muutamia
erikoisempia pelitiloja, joita ovat face off, survival ja free run. Face off
–kilpailuissa vastaan asettuu vain yksi auto, minkä saa omakseen kisan
voitettuaan. Tätäkin pelitilaa vaivaa hieman samanlainen ongelma kuin
mestaruusajoa, pelattavaa on liian vähän. Tarjolla on vain neljä face off
–koitosta, mitkä läpäisin kaikki ensi yrittämällä, ja palkkiona oli neljä uutta
ajokkia. Hauskaa, mutta liian lyhytkestoista. Survival ei välttämättä ole
paras mahdollinen yksinpelimuoto, sillä peli päättyy heti ensimmäiseen
kolariin, eikä pitkiä kolmen kierroksen kilpailuja todellakaan ole helppo
viedä läpi törmäilemättä. Kaksinpelinä survival toimiikin huomattavasti
paremmin. Free run tekee ajamisesta helppoa, koska muu liikenne on
karsittu pois.

Täydellisenä autovalikoima sisältää muutamia urheiluautoja, yhden
kaksiovisen henkilöauton, maasturin, kuorma-auton sekä bussin.
Eroavaisuuksia on niin kiihtyvyyden kuin ohjattavuudenkin saralla, tosin
kahta viimeisenä mainittua raskaan sarjan vaunua on erittäin vaikea
ohjastaa aikarajojen puitteissa. Oma suosikkini Roadsters on varsin nopea
ja näpsäkkä urheiluauto. Vaikkei autovalikoima olekaan niitä kaikkein
laajimpia, tarjoaa Burnout erittäin toimivan ohjauksen. Valittavana on
kaksi erilaista ohjainasetusta, mitkä molemmat toimivat hyvin. Itse pidän
enemmän vaihtoehdosta, missä kaasuna ja jarruna käytetään L- ja R-
napukoita, koska tämä vaihtoehto tekee analogisesta ohjaamisesta
kaikkein helpointa. Myös C-tattia voi käyttää analogisena kaasuna ja
jarruna, mutta tämä vaihtoehto häviää digitaalisellekin ohjaukselle. Muille
napeille käyttöä löytyy töötistä, vaihteista ja turbosta. Peliruudun
alalaidassa on turbomittari, mikä täyttyy ajon aikana sitä kiivaammin mitä
enemmän tekee läheltä piti –ohituksia, ajaa vastaantulevien kaistalla tai
liukuu autollansa tiukoissa risteyksissä. Turbo mahdollistaa hetken aikaa
kestävän extravauhdin, jolloin liikutaan todella lujaa, mutta myöskin
törmäillään tavallista herkemmin.

Pelin maastot ja ympäristö ovat kaunista katseltavaa. Peli pyörittää ruudulla
samanaikaisesti kymmeniä autoja sekä yksityiskohtaisia teitä ja runsain
mitoin rakennuksia ja muita kohteita. Peli ei runsaasta tavarasta huolimatta
hidastele ollenkaan, mikä pätee myös graafisesti lähes yhtä kauniissa
kaksinpelissä. Ja vauhti todella tuntuu pelissä, mikä varsinkin Nintendo
64:n ajopelirintamalla tahtoi olla harvinaista. Mainiot kontrollit yhdistettynä
vauhdintunteeseen on erinomainen kombinaatio, mitä tukee vielä kunnon
musiikkiraidat, jotka kuulostavat kuin suoraan jostakin elokuvan takaa-
ajokohtauksesta otetuilta. Lauletut biisit eivät mielestäni tällaiseen peliin olisi
sopineet laisinkaan, tosin olen muutenkin enemmän koneellisen
tehostemusiikin ystävä. Muutamat Burnoutin kappaleet yltävät jopa
Perfect Darkin mahtavan musiikkielämyksen tasolle. Loppuun asti on
ajateltu myös tehostepuoli kolarirysähdyksistä jarrustusääniin.

Burnout on teknisessä mielessä todella onnistunut peli, mistä löytyy kaunis
grafiikka, menevä audiopuoli ja oikea ajopelitunnelma, mitä ajaminen
liikenneruuhkissa vain parantaa. Pelin kesto ei ole ihan parhaimmassa
kunnossa, sillä pelin salaisuuksien avaaminen luonnistuu melko nopeasti,
minkä jälkeen on tyydyttävä yksittäisiin kisoihin aikaa parantamaan tai
kaksinpelaamiseen. Tarjolla on jonkin verran kaikenlaista pientä, kuten
tilastoja ja näppäriä uusintoja, mitä voi tallentaakin, mutta jotain
lisähaastetta peli kyllä kaipaisi. Hyvä ratasuunnittelu sekä todentuntuinen ja
tarkka ohjaus varmistavat sen, että pelin parissa viihtyy keskimääräistä
paremmin lyhyydestä huolimatta.

MrVirtanen