gc_doshin

DOSHIN THE GIANT

Erikoisempia japanilaispelejä on julkaistu vähän länsimaissa. Alkuperäinen
Doshin the Giant tuotettiin Nintendo 64DD:lle, joten pelin rahtaaminen
Amerikkaan tai Eurooppaan ei olisi ollut edes mahdollista. Kun Doshin
teki paluun Gamecubelle, päätti Euroopan Nintendo kokeilla
eksoottisemman pelin markkinointia Japanin ulkopuolella. Yritys ei ole
oikein onnistunut, sillä pitkäveteinen jumalsimulaatio ei ole herättänyt
kuluttajien kiinnostusta samalla tapaa kuin Animal Crossing Usassa.

Doshinin idea perustuu kahden jättiläisen, hyvän ja pahan vuorottaiseen
hallitsemiseen. Barudo-saaren neljä alkuasukasheimoa ovat vuosikausia
palvoneet legendaa merestä nousevista jättiläisistä. Ohjaimeen tarttuvan
pelaajan tehtäväksi jää juuri kyseisen legendan täyttäminen. Peli starttaa
meren rannalta, jonne hyväsydäminen Doshin on juuri noussut. Hyvien
töiden uurastaminen ja saaren asukkaiden toiveiden täyttäminen saa siis
alkaa. Tehtävät ovat yksinkertaisia tyyliin maanmuokkausta tai puiden
siirtämistä. Onnistuneesta työstä saaren asukkaat palkitsevat Doshinin
sydämillä, joita keräämällä keltajätti pystyy kasvattamaan kokoansa. Kun
suuruusluokka on astetta isompi, onnistuu aikaisemmin mahdottomien
haasteiden ja ongelmien ratkaisu.

Kun hyvät työt alkavat tympiä, on aika vaihtaa punaisen väriseen Jashiniin.
Tämä veitikka on aivan toista maata kuin Doshin tavoitteenaan tuhota
kaikkea mitä vastaan tulee. Siivekäs hahmo on liikkeissään nopeampi ja
osaa sylkeä tulta. Vastaavasti Jashin kerää pääkalloja tullakseen
vahvemmaksi. Edistymisen kannalta Doshin osoittautuu kuitenkin
tärkeämmäksi lenkiksi. Yleisen rymistelyn tavoitteena on 16 erilaisen
monumentin ansaitseminen, mikä onnistuu saamalla saaren neljä eri heimoa
yhteistyöhön. Ilman yhteistyötä ja kehitystä ei voi olla kukoistusta, ja juuri
tämä osio on saatava rullaamaan. Pelkäksi kiusaksi Jashinia ei ole luotu,
sillä hedelmällistä lopputulosta varten kyläläisiä on myös ikään kuin
koulutettava kovin ottein.

Doshin the Giantin pahin ongelma on pelin ärsyttäviin mittoihin kohoava
verkkaisuus. Kyläläisten toiveet näkyvät puhekuplina ja kun homma on
hanskassa, saa Doshin yhden sydämen lisää. Kasvupyrähdykset
tapahtuvat, kun ruudun reunus täyttyy sydämistä. Samantyylisten toiveiden
toteuttaminen ja ihmisten pikkutarkat vaatimukset käyvät jossakin
vaiheessa sapettamaan. Tähän kun ynnätään jättiläisen hidas kävelytahti,
on pelin tehtävät pahimmillaan haukotuttavaa tallustelua. Päivä kestää
reaaliajassa puoli tuntia, jonka jälkeen jättiläinen painuu mereen ja
seuraavan aamun sarastaessa aalloista nousee uusi tulokas. Pelaaminen
rajoittuukin yleisesti puolen tunnin sessioihin, jonka jälkeen pelin
sammuttaa jo ihan mielellään.

Rauhallisella temmolla on hyviäkin puolia. Pelaaminen ei todellakaan ole
mitään naama irvessä vääntämistä, vaan pelin parissa voi edetä rauhallisesti
pohdiskellen. Monipuolista puuhattavaa kaikesta huolimatta on tarjolla
runsain määrin ja välillä ilmaantuvat luonnonkatastrofit tuovat lisämaustetta
elämiseen. Halutessaan pelin maisemista voi napsia myös valokuvia, joiden
tallentaminen muistikortille vie kuitenkin turhan paljon paikkoja. Viikon
verran toimittuaan rauhan tyyssijassa vuoroin hyvällä ja vuoroin pahalla
asialla, alkaa mitta olla täynnä. Tällöin onkin hyvä ottaa pelaamisesta parin
viikon tauko ja palata sorvin ääreen levänneenä.

Doshin the Giantin lopputulos ei vakuuta. Välttävä grafiikka ja
keskinkertainen animaatio tekevät toteutuksesta mielenkiinnottoman.
Jumalleikkiminen ja hyvä-paha-akseli toimivat oman aikansa, mutta pelin
hitaaseen tahtiin ja ajan myötä itseääntoistaviin tehtäviin turtuu nopeasti.
Vaikka peli on täynnä tekemistä, ei 30 minuutin pyrähdyksissä ehdi toimia
riittävän tehokkaasti. Omiin aikaansaannoksiin ei oikein jaksa olla
tyytyväinen eikä pelistä löydy tarpeeksi imua syvällisempään
paneutumiseen. Näiden heikkouksien valossa ei olekaan ihme, ettei peli ole
ollut mikään myyntimenestys.

Sir Lupus