gc_gauntletdl

GAUNTLET DARK LEGACY

Pelihalleista tuttu Gauntlet-pelisarja on vieraillut useilla konsoleillakin. Jo
ammoisina NES-aikoina suoraviivainen arcade-peli tunnettiin
monimutkaisista labyrinteistaan ja neljän hengen pelimahdollisuudestaan.
Käytännössä katsoen mikään ei ole vuosien varrella muuttunut, paitsi
hyppäys toisesta ulottuvuudesta kolmanteen. Gauntlet Dark Legacy tuo
pelisarjan Gamecubelle hyvine ja huonoine puolineen. Jos olet aikaisemmin
perustanut Midwayn hirviöiden lahtaamisesta, pidät luultavasti tästäkin
painoksesta, mutta mahdolliset kyllästymisen oireetkin kyllä ymmärtää.

Tällä kertaa pelin sankarijoukon motiivina on pilata Garm-nimisen velhon
pahuutta täynnä oleva suunnitelma. Garm on onnistunut 13 riimukiven avulla
kutsumaan tuonpuoleisesta Skorne-demonin kylvämään pahuutta maan
päälle. Skornen tuhoaminen ei kuitenkaan käy heti päinsä, koska maagiset
riimukivet on siroteltu kahdeksaan eri maailmaan, jotka ovat täynnänsä
hirviöitä. Hyvän velhon roolia vetävä Summer onnistuu ihmiskunnan onneksi
löytämään joukon rohkeita, joilta löytyy riittävää sisua ja halukkuutta
Garmin ja Skornen lyömiseen. Riimukivien ohella kerättävä on myös
kahdeksan lasimaalauksen sirpaletta, joiden avulla sisäänpääsy Skornen
temppeliin pelin lopussa onnistuu. Gauntletin tyylisessä alituisessa
mättämisessä ei sen kummempia juonia edes kaipaakaan. Pääasia on se,
että tiedossa on jokin paha höykytettäväksi.

Dark Legacy on uskollinen edeltäjilleen. Pelaaminen on maailmasta toiseen
muutamasta iskusta taintuvien massavihollisten rökittämistä, esineiden,
aarteiden ja erikoiskykyjen keräämistä sekä maailmojen lopuissa odottavien
bossien nujertamista. Massiiviset vihollisjoukot voivat tehdä alussa pienen
vaikutuksen, mutta vähitellen toimintaan alkaa surkastua. Kun hirviöitä
tuottavan generaattorin saa tuhottua, tilanne taistelutantereella helpottuu,
kunnes taas edetään seuraavaan mähinäpaikkaan. Muutamat hieman
pahemmat vastukset ja saatanan maasta tulevat kummajaiset voivat
aiheuttaa pienimuotoista paniikkia, mutta muuten toiminta etenee yhtä
mielenkiintoisesti kuin uunissa paistuvan pullan seuraaminen.

Kontrollit vahvistavat pelin linjaa. Pelaaminen suoritetaan pääosin
rämpyttämällä hyökkäysnappia eikä idioottivarmassa hallinnassa pitäisi olla
monimutkaisuutta. Ainoa hieman heikompi osa-alue on ristiohjaimen varaan
toteutettu erikoiskykyvalikko, mistä ei aina saa käsiinsä haluamaansa
lisäominaisuutta niin nopeasti ja vaivattomasti kuin tahtoisi. Mutta koska
juuri esineiden keräileminen ja vaihtelevien ominaisuuksien hallitseminen ovat
pelin suola, en pienestä kauneusvirheestä jaksa valittaa. Lisäksi monet
erikoiskyvyistä ovat varsin hauskoja ja tehokkaita. Pienellä harjoittelulla ja
kokemuksella voi parhaimmillaan jyrätä vihollisia oikein tyylikkäästi.

Pelin hahmogalleria tuo valittavaksi yhteensä 16 perushahmoa sekä runsaan
joukon salaisia bonushahmoja. Sankareiden kyvyt on jaoteltu neljään
luokkaan, jotka ovat nopeus, voimakkuus, haarniska ja taikuus. Yleensä
jokainen hahmo hallitsee yhden ominaisuuksista muita paremmin, joten
pelaajan päätettäväksi jää mihin kykyyn haluaa panostaa. Totutusti hahmot
myös kehittyvät taistelujen lomassa, joskus varsin rivakkaakin tahtia, sillä
yhdessä kentässä kokemusmittariin saattaa ropsahtaa useitakin pisteitä.
Kohonneiden taitojen lisäksi tietyt rajat ohitettuaan hahmot alkavat saada
henkilökohtaisia erikoiskykyjä tai apua antavia eläintovereita.

Gauntletin vanhanaikaisuutta korostaa eritoten sen ankea ulkoasu.
Tummanpuoleiset maailmat ovat tylsän näköisiä, paikoin jopa rumia.
Varsinkin vihollishahmojen muodoista ei ota mitään tolkkua ja pelimoottoria
ei rasiteta minkäänlaisilla erikoisuuksilla. Mumiseva selostaja ja muinaisajan
äänitehosteet tuovat mieleen eilispäivän tekniikan. Toisaalta tällainen tyyli on
aina ollut Gauntlet-peleille ominaista ja omalla tavallaan asian hyväksyy.

Gauntletin vahvin lenkki eli moninpeli, missä yhteensä neljä pelaajaa voi
taistella samalla puolella hirviöitä vastaan, toimii Dark Legacyssäkin. Kun
koottuna on useampia henkilöitä, syntyy kaivattua vuorovaikutusta ja
mielenkiintoa seikkailua kohtaan. Toki ruututila käy hieman ahtaaksi, kun
mukaan on änkenyt neljä pelaajaa (hahmot jäävät välillä esim. loukkuun
kuvaruudun reunan taakse), mutta jos on hyvä ryhmä koolla, joka toimii
tasapuolisesti ja syventyy aiheeseen, on pelikokemus erittäin miellyttävä.
Kun kerran on moninpeliä pelannut, tuntuu taistelu yksinään tämän jälkeen
varsin tylsältä. Ikävä kyllä vuosien takaa tuttujen ideoiden toisto ja ”aivot
naulakkoon” –pelirakenne vievät pikku hiljaa mielenkiinnon myös
moninpelistäkin.

Sir Lupus