Nipamaailma.com - Arvostelut: Ikaruga (GC)

IKARUGA

Vanhan koulukunnan räiskintäpelit ovat nostaneet päätänsä viime aikoina.
Game Boy Advancella Gradiuksen ja R-Typen perinteitä jatkaa Iridion-
pelisarja ja nyt myös Gamecubelle on saatu avaruusräiskintää klassisessa
muodossa. Treasuren Ikaruga kehitettiin alunperin japanilaisia pelihalleja
varten - joissa muuten 2D-räiskinnät ovat yhä melko yleisiä - ja sieltä peli
kääntyi Segan edesmenneelle Dreamcast-konsolille. Ja nyt parisen vuotta
vanha DC-versio on konvertoitu Gamecubelle.

Ikaruga on todellakin kaikki perinteet täyttävä avaruusräiskintä. Kuva
rullaa alhaalta kohti tv-ruudun ylälaitaa ja näyttö täyttyy erikokoisista
vihulaisista välillä ääriään myöten täyteen, välillä vain parin hajanaisen
aluksen verran. Yleensä vastapuolen joukot saapuvat ruutuun erityyppisissä
yhdistelmissä, mikä avaa pelaajalle mahdollisuuden kerätä bonuspisteitä
kurittamalla useita vihollisia samanaikaisesti.

Ikarugan valttikortti, joka erottaa sen kilpailijoistaan, on kahden eri värin
kanssa vaihtaminen. Kaikki viholliset ovat joko valkoisia tai mustia ja
ampuvat vastaavasti oman värisiä ammuksia. Jujun pointti on siinä, että
myös pelaaja voi vaihtaa aluksensa väriä mustan ja valkean välillä koska
tahansa. Valkoiset luodit tuhoavat mustat alukset ja päinvastoin. Oman
aluksen kanssa samanvärisiä luoteja ei puolestaan tarvitse pelätä. Itse
asiassa niitä kannattaa ihan haalia itselleen, koska tätä kautta saa ladattua
itselleen tehokkaita ohjuksia. Niillä onnistuu koko ruudun tyhjennys
vihollisista alta aikayksikön.

Värivaihdon kanssa temppuilu on yllättävänkin haastavaa varsinkin mitä
pidemmälle pelissä pääsee. Ruudulle kirmaa yhtäaikaa sekä mustaa että
valkoista väriä tunnustavia vihollisia, joilla on useita erilaisia ampumistyylejä
ja hyökkäystapoja. Koska jo yksikin väärän värinen luoti aiheuttaa
mittaamattomat tuhot, saa pelin parissa olla jatkuvasti enemmän kuin
tarkkaavaisena. Joskus parempi taktiikka onkin edetä oikea-aikaisesti väriä
vaihtaen sen sijaan, että yrittäisi saada kaikki vastustajat hengiltä.
Loppubossit hyödyntävät niinikään vaihtuvaa väriteemaa, mikä tekee näistä
kamppailuista kokonaan uudenlaisia. Kuoleman koittaessa radan
suorittaminen on aloitettava uudestaan alusta, mutta kiitos hektisen
tunnelman, sen tekee ihan mielellään – ainakin ensimmäiset kerrat.

Pelin jämäkän olemuksen täydentää kiitettävän tarkka ohjaus. Käytännössä
ei tarvitse oppia muuta kuin sulava liikehdintä ja aseiden käyttäminen, mutta
kuten kaikki lajityypin veteraanit tietävät, tämä ei tarkoita helppoa peliä.
Ikarugan kentät eivät kuitenkaan ole ylivaikeita ja harjoittelu tuottaa selviä
tuloksia. Luovutusmeininkiä ei pääse syntymään, paitsi jos haluaa kerätä
kaikki mahdolliset bonukset ja lisäpisteet. Treenaamalla ja ilmiömäisillä
reflekseillä tähänkin kai pystyy. Peruskenttien lisäksi tarjolla on
vähänlaisesti lisäpelattavaa. Kaksinpeli on melkoisen haastava, mutta myös
antoisa urakka. Yksin pelatessa tunnelma kuitenkin kohoaa korkeammalle.
Opastusvideot, joissa näytetään ratojen oikeaoppista läpäisytyyliä ovat
hauska extra.

Visuaalinen anti tyydyttää näköhermoja. Taustat ovat valmiiksi renderoituja
ja tehosteet tuhteja, joten rumaksi peliä ei voi missään nimessä torua.
Grafiikan sekamelskassa on muistettu myös ehkäpä pelin tärkein seikka,
ammusten näkyvyys. Nimenomaan tässä pelissä on elintärkeää nähdä
hyvissä ajoin, onko kohti tulossa mustia vai valkoisia panoksia. Negatiivista
sanottavaa ei kerry myöskään musiikista tai äänitehosteista. Pelin fiilikseen
ja vauhtiin ne sopivat passelisti.

Shoot'em up –pelejä kaipaaville Ikaruga on ehdoton valinta.
Vaikeusastetta riittää, toiminta on tyylikkään hektistä ja ohjaus pelittää
täydellisesti. Omaperäisyyden tujauksen peliin antaa värien kanssa
toimiminen. Tietenkin viittä kenttää voi pitää melko vähäisenä määränä, ja
tosi asia onkin, ettei niistä riitä pelattavaa ikuisuuksia. Nämä viisi kenttää
ovat kuitenkin nautittavimpia peliratoja, joita on tullut vähään aikaan
pelattua. Ja tätä kriteeriä ei voi ohittaa olankohautuksella.

Sir Lupus