Nipamaailma - Arvostelut: Lord of the Rings: The Third Age (GC)

THE LORD OF THE RINGS: THE THIRD AGE

Kaksi keskitasoista fantasiamättöä julkaistuaan Electronic Arts on päät-

tänyt lähteä toisenlaisille urille. Toimiiko Final Fantasyn ja Lord of the
Ringsin yhteytys?

Elokuvatrilogian saatua päätöksensä on EA:n täytynyt kehitellä oma-aloit-

teisesti juonikyhäelmä The Third Age –peliä varten noudattaen kuitenkin
samalla leffojen tapahtumiin tiukasti rajattua lisenssiään. Edessä onkin ai-

nutlaatuinen, mutta samalla irrallinen ja kehno juoni. Seikkailua seurataan
Berethorin, Gondorin linnanvartijan silmin. Berethorilla on pakottava tarve
päästä tapaamaan Boromiria. Matka on pitkä ja sen varrella tavataan mo-

nia mielenkiintoisiakin, joskin samalla hyvin ulkopuolisia hahmoja. Tari-

nankuljetus ei ole hyvää tasoa eikä juoni herätä liiemmin mielenkiintoa,
vaikka ajaakin asiansa taistelun pohjana.

The Third Age on ottanut vahvoja vaikutteita Final Fantasyista ja muista
japanilaisista roolipeleistä. Peli on rankasti toimintapainoitteinen. Pahim-

millaan taisteluiden välissä on vain pari metriä juoksua. Tästä syystä pe-

laaminen muistuttaa välillä tylsää taistelukujaa, jossa eteneminen on tur-

hauttavan hidasta. Taistelut eivät myöskään ole kovin viihdyttäviä. Pelityy-

liä on matkittu FF:stä, mutta EA:n versio tuntuu paljon kevyemmältä. Eikä
se ole kehu. Pelihahmojen animoinnin ollessa keskinkertaista, keskinker-

taisten iskujen tekeminen on todella typerän tuntuista. Kontrollit hoitavat
tehtävänsä, mutta mitenkään ihmeelliset ne eivät ole. Valopilkkuna taiste-

luissa on niiden näyttävyys.

Tavallisia hyökkäyksiä käyttämällä kerätään taitopisteitä. Tarpeeksi taito-

pisteitä haalittuaan avautuu uusia erikoisiskuja sekä kykyjä. Erikoisiskujen
valoilmiöt ja tulisateet ovat aivan uskomattoman hienoa katseltavaa, ja ne
sopivat LOTR-sarjaan täydellisesti. Visuaalisesta tykityksestä huolimatta
taistelut käyvät loppujen lopuksi tylsemmän puoleisiksi. Pääsyinä tähän
ovat taisteluiden runsaus, niiden huonosti säädetty vaikeustaso ja useim-

pien yhteenottojen liiallinen pituus. Parin tunnin pelaamisella olin jo jumit-

tunut muutamaan otteeseen. Ylimitoitettujen taisteluiden takia pelaaminen
tahtoo muuttua pakolliseksi puurtamiseksi.

Pelihahmojen kehitys noudattaa peruskaavaa. Taisteluiden jälkeen saa-

daan kokemusta, joka parantaa pelihahmon elämämittaria ja muita arvoja.
Erilaista kerättävää kamaa löytyy matkan varrelta varmasti riittävästi, mut-

ta koska tavaraa pukkaa koko ajan joka tuutista, esineistön merkitys ei
tunnu oikein miltään. Esineet on vieläpä useimmiten sijoitettu matkan var-

relle puuarkkuihin. Pelaaja siis joskus vain vahingossa löytää jotakin aina
samanlaisesta arkusta. Ei kovinkaan kiinnostavaa pelisuunnittelua.

Kuten sanottua, taistelut näyttävät hienoilta (animaatiota lukuunottamatta).
Taustat ovat kuitenkin suttuisia ja hahmot näyttävät maisemaan liimatuilta.
Muilla alueilla ei suurempia ulkonäöllisiä puutteita ole. Harmi vain, ettei
tökkivä taistelu kiinnitä pelaajan huomiota grafiikkaan. Onneksi musiikil-

linen osuus pelastaa osin. Pelin hienot sävellykset ovat hyvinkin mukavaa
kuunneltavaa. Taisteluiden äänitehosteet ovat tavallista parempia, ja hienot
erikoisliikkeet kruunaavat mahtipontiset äänet.

Taru Sormusten Herrasta -pelien raju muuttaminen ei ole onnistunut ruh-

jeitta. FF-sarjaa rankasti lainaava taistelusysteemi ei saa peliä loistamaan.
Itse asiassa sen muuttaminen kevyemmäksi tekee pelistä vain haukotutta-

vamman. Liian pitkät, tylsästi toteutetut ja huonosti tasoitetut taistelut ai-

heuttavat sen, ettei The Third Agella ole asiaa keskinkertaista parempien
pelien joukkoon. Harmi, sillä siihen olisi todella ollut mahdollisuus.

Dentrian