gc_marioparty4

MARIO PARTY 4

Mario Partyn tuleminen Gamecubelle oli odotettavissa. Julkaistiinhan
Nintendo 64:llekin peräti kolme Mario Party –peliä, jotka kaikki olivat
erittäin suosittuja. Varsinkin japanilaiset tuntuvat olevan hullaantuneita
Nintendon tähtihahmojen lautapelikarkeloihin, mistä vahvistuksen saa
vilkaisemalla vuoden 2002 myydyimpiä Gamecube-pelejä Japanissa.
Mario Party 4 päihitti muun muassa Super Mario Sunshinen ollen vuoden
menestynein Cube-nimike idän saarivaltiossa.

Menestyskonseptia ei yleensä lähdetä kovin radikaalista muuttamaan.
Hudson onkin rakentanut Mario Party 4:n kokonaan tutulle perustalle,
ainoastaan minipelit ja pelilaudat ovat muuttuneet. Näin pelisarjan hyvät,
mutta valitettavasti myös huonot puolet ovat siirtyneet seuraavan
sukupolven alustalle. Edelleenkään ei yksinpelaajien ole syytä tähyillä
Mario Partyn suuntaan pelikaupan hyllyjen ääressä, mutta koko illan
kestäviin moninpelisessioihin digitaalinen lautapeli sopii kuin nyrkki silmään.

Pelin rakenne on selkeä. Neljä hahmoa liikkuu lautapelien tapaisesti
vuorotellen arpakuution osoittaman määrän ruutuja eteenpäin tavoitteenaan
löytää oikea reitti pelilaudan tähden luokse. Kun joku ehtii noutaa tähden,
vaihtaa se paikkaa, ja ajojahti alkaa alusta. Eniten tähtiä haalinut julistetaan
kierrosten loputtua voittajaksi. Pelilauta on täytetty monipuolisella
valikoimalla erilaisia ruutuja, joiden tapahtumat voivat pahimmillaan kääntää
pelitilanteen täysin päälaelleen. Suunnitelmallisuutta peliin tuovat kerättävät
kolikot, joilla pystyy muun muassa hankkimaan tavarakaupoista
käyttökelpoisia esineitä tai vaikkapa usuttamaan Boo-kummituksen
varkauspuuhiin. Mikäs sen ärsyttävämpää, kun pelikaveri siirtää tähden
juuri nokan edestä toiselle puolelle pelilautaa tai jyrää vastakumppanit
jättiläiskokoisena. Jonkinlaista pelitaktiikkaa kannattaa siis noudattaa,
joskin tuuri määrittelee pitkältä otteluiden voittajan. Jokainen pelin viidestä
pelilaudasta sisältää lisäksi omia erikoisuuksia, jotka tuovat pientä vaihtelua
pelaamiseen.

Mario Partyn sydän on luonnollisesti kattava minipelivalikoima. Jälleen
kerran Hudson on nähnyt vaivaa yhteensä reilun 50 minipelin verran. Tällä
kertaa minipelivalikoima on onnistunut sen verran hyvin, ettei erityisen
huonoja tai sekavia yksilöitä ole eksynyt joukkoon. Minipelien jako
tapahtuu kolmeen kastiin. Perusminipelit päättävät aina jokaisen kierroksen
pelilaudalla ja niiden voittaja palkitaan kymmenellä kolikolla.
Vaihtoehtoisesti voittajia voi olla myös useita, sillä kaikki vastaan kaikkia
-mähinöinnin lisäksi saattaa tiimijako minipelissä olla 2 vs 2 tai 1 vs 3.
Pelaajan astuessa battle game –ruutuun, käynnistyy minipeli, missä
panokset kerätään kaikilta pelaajilta ja voittosumma jaetaan kahden
parhaimman kesken. Myös Bowser isännöi muutamia minipelejä, joissa
kaikkein kuumimmat oltavat on häviäjällä.

Minipelien kirjo on vaihteleva ja hauska. Testattavaksi joutuvat niin
refleksit, nopeus, tarkkuus, muisti, tuuri ja kestävyyskin. Esimerkiksi
koripallojen heitteleminen vaatii oikeanlaista ajoitusta, palapelin
kokoaminen nokkeluutta, uiminen nopeutta ja melontakilpailut nappien
ääretöntä naputtamista. Minipelien takia pelaaminen ei ainakaan käy
uuvuttamaan ja varsinkin neljän kaverin kanssa toiminnassa on mukana
myös vahvasti tunnetta. Pelkkien minipelienkin pelaaminen käy päinsä sille
varatussa tilassa, jonne on koottu muun muassa risti-nollaa muistuttava
pisteiden laskutapa perinteisen oheen.

Lautapelailun vetovoima laskee selkeästi, kun siirrytään yksinpelattavaan
story modeen. Kolme koneen ohjaamaa pelikaveria tuntuvat aina olevan
joko hieman liian onnekkaita ja taitavia tai sitten täysääliöitä, joiden touhuja
seuratessaan ei voi muuta kuin ihmetellä. Ahkera yksinpelaaja saa toki
avattua pelin lisäominaisuuksia, kuten specialminipelejä ja täyttämään
esinehuonetta, mutta viimeistään tämän jälkeen on jo kutsuttava kaverit
koolle. Jonkinlaista lisäkestoa yksinäisiin pelituokioihin voi hakea extra
roomista, minkä pelit ovat joko lyhyitä erikoislautoja tai ennätysten
rikkomiseen perustuvia matseja.

Tekniikkapäivitykset Gamecubea varten on tehty säästeliäästi. Toki
grafiikan tarkkuus ja taso ovat nousseet selvästi, mutta esimerkiksi äänien
suhteen luotetaan vielä vahvasti tekstilaatikoihin. Muun muassa Bowserin
mörinät olisi ollut hauska kuulla puhuttuna. Nyt peliin on ohjelmoitu
ainoastaan lyhyitä hahmojen onnistumis- ja pettymyshuudahduksia, jotka
toki vähäisyydestään huolimatta ovat huvittavia. Pelin kuluessa ei vakavia
vikoja ole. Pelilautojen karttaruudut ovat toimivia eikä pelilaudoilla ole
epäselviä alueita. Kontrollointi ei tuota päänvaivaa kuin muutamassa
minipelissä, niissäkin kyse on tavanomaisesti vain pienistä epäloogisuuksista
liikeradoissa. Kokonaisuutena voi todeta, että peliä on hauska ja helppo
pelata jo parin pelituokion jälkeen. Pelin yllä leijuva vahva Nintendo-
tunnelma kuuluu myös ilman muuta pelin positiivisimpiin puoliin.

Mario Party 4:n pisteyttäminen ei todellakaan ole helppoa. Jo sitä seikkaa,
ettei pelisarja käytännössä ole muuttunut yhtään vuosien varrella, voisi pitää
pahana miinuksena. Mutta koska peliä on edelleen hauska pelata, ei siihen
kiinnitä huomiota. Mario Party –sarjan ensikertalainen viihtyy varmasti,
mutta kaikki aiemmat osat ahmineelle voi tulla jo ähkynpuoleinen olo.
Pelisarjan toinen ikuinen kompastuskivi, varsin nopeasti kuolettavan
tylsäksi kehkeytyvä yksinpeli rajoittaa hauskanpidon käytännössä vain
moninpeliin. Siinäkin ihmispelaajia pitää olla mieluiten maksimäärä eli neljä.
Kolminpelikin vielä toimii ihan kivasti, mutta kaksinpelissä saattaa jo
esiintyä haukotteluilmiöitä. Eli jos siis vietät Gamecuben äärellä paljon aikaa
kaveriporukalla, tarjoaa Mario Party 4 iloa ja tunnelmointia
lukemattomiksi illoiksi.

MrVirtanen