Nipamaailma.com - Arvostelut: Mario Kart: Double Dash!! (GC)

MARIO KART: DOUBLE DASH!!

Vuoden odotetuimpiin kuulunut Gamecube-peli Mario Kart: Double Dash
on viimeinkin saapunut piristämään talvi-iltojamme. Ja juuri tähän
tarpeeseen Nintendon menestyksekkään pelisarjan uusin osa soveltuukin
täydellisesti. Mario Kart –pelit ovat aina olleet nimenomaan moninpelihupia
parhaimmasta päästä eikä Double Dash tee tässä suhteessa poikkeusta.
Pelin kunniana on myös olla Cuben ensimmäinen LAN-yhteyttä tukeva
nimike, mutta valitettavasti tämä option testaamiseen ei Nipamaailmalla vielä
ole ollut mahdollisuutta.

Nintendo on jatkanut tutuilla linjoilla väsätessään Double Dashia. Jos on
pelannut yhtäkään aiempaa sarjan peliä Super Mario Kartista Mario Kart
64:een, tietää hyvin mitä on luvassa. Rempseästä kilpa-ajomeiningistä tulee
hetkessä hektistä, kun mukaana ovat aseet ja ansat. Double Dashissa
aseiden määrän ja merkityksen sekä näkee että tuntee. Toisinaan baana
saattaa suorastaan peittyä kilvistä ja baananinkuorista, jolloin kilpailijoiden
paremmuusjärjestyksen määrää lähinnä hyvä tuuri. Mutta toisaalta
viimeiseksi tippuminenkaan ei välttämättä ole katastrofi, koska
tapahtumarikkaissa kilpailuissa sijoitukset vaihtuvat muutenkin varsin
taajaan.

Runsaasti ennakkokohua herättänyt ominaisuus kahdesta hahmosta
samassa ajokissa toimii vallan mainiosti. Takatelineessä roikkuvan tehtävä
on käyttää esineitä, kun taas kuskilta odotetaan mahdollisimman taitavaa
ajamista. Tärkein jippo uudessa ideassa on se, että yhdellä z-napin
painalluksella hahmot vaihtavat paikkoja parissa sekunnissa. Juuri tämä
seikka tuo kilpailuihin uuden taktisen lisän, jonka maksimaalinen
hyödyntäminen vaatii useamman pelikerran mittaisen oppimisajan. Paikkoja
vaihtamalla hyvän esineen voi säilöä myöhempää käyttöä varten tai
esimerkiksi puolustaessa ensimmäistä sijaa takaa-ajajilta oikea-aikaiset
hahmonvaihdot takaavat sen, että hallussa on jatkuvasti kaksi
puolustusesinettä ja samalla pystyy myös asettamaan ansoja perässä
kaahaavien eteen. Eritoten korkeimmissa cup-kisoissa konetta vastaan
taistellessa tämä nousee avaintaktiikaksi.

Kilpailijat jaetaan painoluokan mukaan kolmeen eri ryhmään: kevyisiin,
keskipainoisiin ja painaviin. Hahmoparin voi muodostaa keistä tahansa
kilpailijoista, mutta jos valitsee vaikkapa raskaan Bowserin ja kevyen
Toadin, on kaaraksi valittava jokin raskaan ryhmän yksilöistä. Bowseria ei
nimittäin saa ängettyä kuin suurimpiin autoihin. Isojen menopelien etu on
suuri nopeus ja massa, minkä ansiosta toisten kilpakuskien jyrääminen ei
tuota päänvaivaa. Sen sijaan kiihtyvyys on surkea, mikä maksaa helposti
sijoituksia törmäilyjen jälkeen. Jokaisella hahmolla on oma henkilökohtainen
ajokkinsa, minkä lisäksi kussakin painoluokassa on useita muitakin
ajoneuvoja. Painoluokkarajat eivät ole ehdottoman jyrkkiä, vaan kustakin
luokasta löytyy nopeudeltaan, kiihtyvyydeltään ja massaltaan erilaisia
kulkuneuvoja. Ja lisää saa voittamalla cup-kilpailuja.

Hahmovalinnan painoarvoa lisää kunkin henkilökohtaiset aseet. Mario ja
Luigi viskovat tulipalloja, Donkeyn ja Diddyn spesiaali on jättisuuri
banaaninkuori ja vauvaikäiset Mario ja Luigi saavat apua valtaisalta
Chomb-koiralta. Omat erikoisaseet lisäävät hahmokaartin persoonallisuutta
erittäin paljon ja on yksi merkittävä osa kilpailutaktiikkaa. Luomalla
erilaisia pareja oppii löytämään kuhunkin kilpaan parhaiten soveltuvat
hahmot. Yksi suosikkipareistani on Koopa ja Toad, mikä tarjoaa
käytettäväksi kolmoiskilvet ja pitkäaikaisen boostin. Henkilökohtaisten
erikoisaseiden ohella kaikille yhteiset perusaseet värittävät Mario Kartin
menoa. Mukana on vanhat tutut vermeet valekuutioista salamiin ja tähtiin.
Hyviä kaikki, mutta jonkinlaista uutta tuulahdusta olisi kaivannut
perusesineistön kokoonpanoon. Toisaalta tällaisenaan asevalikoima on
kohtalaisen hyvin tasapainossa ja helposti käytettävissä.

Double Dashin perustan luovat neljä cup-kisaa, joista jokainen vaatii neljän
radan setvimisen. Yhteensä peli käsittää siis kuusitoista erilaista kilparataa.
Vaikeustaso on jaettu kolmeen eri moottoriluokkaan, joista helpoin 50-
luokka ei tarjoa mitään haastetta. 150-luokka puolestaan vaatii
keskittymistä ja ajotaitoja, mutta mistään F-Zero GX:n tasoisesta
vaatimustasosta ei voida missään nimessä puhua. Kaikki cup-turneet sekä
erikoisen kaikista radoista koostuvan all-cup-tournamentin voitettuaan
pelattavaksi avautuu vielä peilikuvaversiot jokaisesta kentästä.

Ratojen suunnittelu on erinomaista työtä. Ensimmäiseen Mushroom cupiin
lukeutuvat helpoimmat kilpailut, kuten harvinaisen yksinkertainen kahdesta
suorasta koostuva ympyrärata Baby Park. Star cupissa tarjottimella on
varsin moniuloitteisia kenttiä, mutta kaiken kruunaa Special cup. Warion
colosseumi, Bowserin linna ja klassikon asemaa jo nauttiva sateenkaarirata
edustavat pelin haastavinta kattausta. Mutta simppelimmätkin ajobaanat
eivät tarkoita tylsää pelikokemusta. Kun seura on oikea, Mario Kartin
vauhdikas luonne pitää huolen siitä, että meno pysyy aina viihdyttävänä.
Oikoreittejä ja salapaikkoja voisi tietenkin olla hiukan enemmänkin, mutta
pääosin ratoihin voi olla tyytyväinen.

Yksin pelaavalle Double Dash tarjoaa toimintaa rajatun ajan. Tekoälyn
voittaminen kaikissa cupeissa ja kaikilla vaikeustasoilla vie joitakin toveja.
Ongelmia ilmenee, jos sattuu munaamaan yhden kilpailun pahasti.
Varsinaisesta kuminauhaefektinä tunnetusta ilmiöstä ei ole vaaraa, mutta peli
petaa ärsyttävän selvästi valitsemiensa kuskien puolesta. Jos vaikka Waluigi
ja Birdo ovat hyvässä vedossa, niin sitä ne ovat varmasti koko cupin ajan.
Vaikka heille kuinka kävisi kilpailun aikana kaltoin, tuloslistassa kaksikko
löytyy joka kerta kärjestä. Vaihtelun ja tasapuolisuuden nimessä olisi
mukavampaa, jos sattumalla ja pelitapahtumilla olisi enemmän todellista
vaikutusta koneiden maaliintulojärjestyksessä. Toisaalta tällä tavoin taataan
riittävä haastetaso, koska epäonnistumiset johtavat välittömästi tappioon
myös kokonaiskilpailussa.

Pääsyy sille, miksi Mario Kart: Double Dash hankitaan taloon on
moninpeli. Silloin ei koneiden yksipuolisuus haittaa pätkän vertaa. Neljä
ihmistä saman pelin ääressä on yhtälö, joka tuottaa loputtomasti iloa.
Tilanteet, joissa kaverin päihittää komeasti loppusuoran onnistuneella kilven
heitolla tai muulla vastaavalla toimenpiteellä, nostattavat metakan ja
tunnelman kattoon. Koska jokainen ajokki vaatii kahta kuskia, on
moninpelissä mahdollisuus kahdella pelaajalla hypätä samaan kaaraan.
Tämä osoittautui Nipamaailman peli-illoissa varsin riemukkaaksi
vaihtoehdoksi. Tiimipelaaminenhan tahtoo aina olla tuplaten hauskempaa.
Varsinkin kun löytyy hyvät ajoparit, pelaamisesta voi nauttia täysillä.
Moninpelin erikoisuutena takanaolija voi yrittää töniä ohi ajavat
kilpakumppanit kumoon näpäyttämällä ohjaimen ylävipuja. Yksinpelin
tyyliin myös paikanvaihto on mahdollista missä vaiheessa kilpailua tahansa.

Ruudun jakaantuminen useampaan osaan ei juurikaan hidasta tai vaikeuta
pelaamista. Ainoa ikävä puoli on se, että jos ruutu jaetaan useampaan kuin
kahteen osaan, konekuskit ja samalla grand prix –pelitila on tiputettava
pois. Joissakin radoissa on esteitä selkeästi vähemmän moninpelimuodossa.
Tästä esimerkkinä Bowser's Castle, missä liekit lyhenevät ja tippukiviä on
neljän sijasta vain yksi. Mukaan ympätty LAN-peli kuulostaa erittäin
houkuttelevalta vaihtoehdolta, mitä Nipamaailmassakin pyritään kaiken
aikaa järjestämään. Jo kaksi Gamecubea laajakaista-adaptereineen
mahdollistaa kahdeksan hengen pelin jaetulla ruudulla. Televisioita lisäämällä
päästään maksimissaan kahdeksan pelikuution yhdistämiseen, mutta taitaa
olla harvassa ne pelaajat, joilla näin laajaan johto- ja laitesotkuun on
resursseja.

Mario Kart 64:ssa ensiesiintymisen tehnyt battle mode piristää sekin
Double Dashin moninpeliantia. Pelimoodeja on valittavissa kolme
kappaletta, jotka kaikki ovat suurinpiirtein yhtä toimivia. Pommitaistelu tosin
lipsahtaa helposti pelkäksi silmittömäksi paukutteluksi, josta ei ota mitään
tolkkua, mutta siitäkin saa aikaiseksi ihan antoisan matsin ottamalla
taktisemman lähestymistavan. Parhaiten toiminnee perinteinen battle-ottelu,
missä jokaisella on kolme palloa. Asein ja ansoin on tarkoitus eliminoida
muut ja viimeisenä pystyyn jäänyt julistetaan voittajaksi. Shine-
kamppailussa kilpaillaan tähden omistuksesta. Se, jonka hallussa tähti ajan
loppuessa on, kerää voittopisteet kotiinsa. Battle modea varten on tehty
kuusi omaa kenttää, jotka ovat pienikokoisia ja melko yksinkertaisia.
Gamecube-niminen kenttä on esimerkiksi ainoastaan neliön muotoinen
tasainen ja esteetön areena. Luigi's Mansion taas on mutkitteleva ja
useampikerroksinen kokonaisuus, muttei sekään hirveän monimutkainen.
Niinpä Battle mode vaatiikin toimiakseen mahdollisimman suurta
osallistujamäärää. Nelinpelinä se tarjoaa mukavaa vastapainoa tavallisille
kilpa-ajokoitoksille ja lanittaen mukaan mahtuisi vielä neljääkin useampi
kilpailija. Kokonaisuutena battle mode ei aivan vastaavaa elämystä nostata
kuin perinteinen kilpa-ajaminen, mutta on joka tapauksessa sopivina
annoksina mitä mainiointa viihdettä.

Double Dashin tekniset elementit ovat nintendomaisessa kuosissa.
Grafiikka on siistiä ja monipuolista, mutta ei fotorealistisen tarkkaa tai
jokaisen yksityiskohdan huomioivaa. Eikä sen tämäntyyppisessä pelissä niin
pitäisi ollakaan. Tunnelman luonnissa suuri kiitos kuuluu Nintendon laajalle
hahmokaartille, joka jälleen kerran pistää parastaan. Hahmojen ilmeet ja
elehdintä ajokeissaan on tavattoman hienosti tehtyä, mikä luo uskottavan
kuvan kiihkeästä kilpailusta. Voittotuuletukset ja tappion sadattelut sekä
näkyvät että kuuluvat. Jos jokin on varmaa, niin Double Dash on tähän
mennessä tyylikkäimmän näköinen Mario Kart –peli.

Kontrollipuolella on lupa odottaa taattua Nintendo-laatua. Toisaalta
ohjaaminen on helppoa ja yksioikoista, toisaalta monipuolista ja haastavaa.
Yksi ajamisessa paljon auttava apu kannattaa opetella hyvin. Slaidien
käyttö tiukoissa mutkissa poistaa jarrun tarpeen lähes kokonaan. Renkaita
ulvottamalla avautuu mutkien jälkeen myös mahdollisuus lyhyen pikaturbon
käyttöön veivaamalla suuntavipua oikealla tavalla.

Mario Kart: Double Dashin pohja on rakennettu jo kauan sitten pelisarjan
aikaisemmissa osissa. Käytännössä peli luottaa turvallisiksi havaittuihin
ratkaisuihin ja ideoihin. Uudistukset nojautuvat pitkälti ideaan
kaksipaikkaisista ajokeista, joten kauhean edistykselliseksi peliä ei voi
väittää. Mutta tämähän on sitä, mitä kansa juuri haluaa. Yksinpeli on
bonusten avaamista ja time trialia varten, kukoistukseensa peli pääsee
kaveriporukan kanssa. Mario Kart: Double Dash onkin Gamecuben
tämän hetken paras moninpeli – ainakin kilpa-ajopeleistä puhuttaessa.

MrVirtanen