Nipamaailma.com - Arvostelut: Mario Party 5 (GC)

MARIO PARTY 5

Nintendon perinteeksi on näyttävästi muodostunut jokavuotinen erä Mario
Party -sessioita. Nyt julkaistu viides Marion lautapelikokonaisuus on toinen
Gamecubelle julkaistu sarjan peli. Luulisi jo kehittäjillä olevan ongelmia
luoda mielenkiintoista sisältöä, mutta Hudson jaksaa yhä pitää tasoa yllä.
Mario Party 5 on selvästi suurempi harppaus kuin mitä Mario Party 4 oli
kolmososaan verrattuna. Mutta vieläkään peliä ei voi suositella kuin
moninpelijuhlintaan.

Homman perusidea on edelleen muuttumaton. Virtuaalisilla pelilaudoilla
pyöritetään kymmennumeroista noppaa, liikutaan silmäluvun osoittama
matka eteenpäin ja ihmetellään mitä yllätyksiä ja tapahtumia lauta aiheuttaa
kyseisellä kierroksella. Kun kaikki neljä pelaajaa ovat päättäneet
kierroksensa, siirrytään minipelin pariin ja aloitetaan jälleen uusi rundi.
Voittaja on se, joka kierrosten loputtua on noutanut eniten tähtiä
pelilaudalta. Lisäksi merkittävä rooli hommassa on kolikoilla ja esineillä,
joilla tilanteen voi kääntää voitokseen vielä viimeisillä kierroksilla.

Mario Party 5:n tekijät ovat selvästi halunneet lisätä toimintaa laudalla.
Niinpä kaupoista on luovuttu kokonaan. Tilalle ovat tulleet kapselikoneet,
jotka ohittamalla saa sattumanvaraisen kapselin eli esineen aivan ilmaiseksi.
Mario Party 4:ssa ongelmana tahtoi aina olla, että jokainen havitteli
kaupasta ainoastaan tähdelle vievää taikalamppua ja muu esineistö jäi
melkeinpä tuntemattomaksi. Nyt esineiden määrää on lisätty roimasti ja ne
lisäksi pyörivät jatkuvasti käytössä. Ihan kaikki kapselit eivät ole kovin
käyttökelpoisia, mutta muutos esinejärjestelmässä on joka tapauksessa
hyvä.

Vaikka kapselit saa ilmaiseksi, niiden käyttö vaatii rahaa. Toinen vaihtoehto
on heittää esine johonkin ruutuun, jolloin siihen osunut pelaaja saa käyttää
esinettä ilmaiseksi. Käyttökelpoiset esineet kannattaa kuitenkin pitää
itsellään ja ansatyyliset viritykset vipata muiden harmiksi pelilaudalle.
Mukana on monia tuttuja esineitä sarjan aiemmista osista, kuten
arpakuutioihin vaikuttavat sienet, toisen pelaajan kanssa paikan vaihtamisen
mahdollistava putki tai tähden paikkaa muuttava Tweester. Uutta jengiä
edustavat Kamek, Magikoopa, Lakitu, Ukiki ja Mr. Blizzard. Edellä
mainittujen toimet liittyvät kapselien pöllimiseen, sekoittamiseen tai
vaihtamiseen muiden pelaajien kesken. Boon viran tähtien vohkijana on
ottanut Chomp ja nelososasta tuttua lampunhenkeä vastaa edeltäjäänsä
selvästi harvinaisempi Wiggler. Lisäksi mukana vilahtelee harmin teossa
Bullet Billiä, Piranha-kasvia, koopia, vasaraveljeksiä ynnä monia muita.

Pelilaudoilla selvin muutos edelliseen on niiden moniuloitteisuus. Enää ei
liikuta vain yhdellä tasaisella laudalla, vaan mukaan on tullut korkeuseroja ja
monista tasoista koostuvia kenttiä. Vaikka uudistus on lähinnä graafinen,
tekee se laudoista paljon elävämmän oloisia. Pelillisesti kaikki on lähes
ennallaan. ?-ruudut käynnistävät erilaisia tapahtumia ja punaiset Bowserin
ruudut lupaavat kaikenlaista ikävää. Aikaisemmasta poikkeava lisäys on
DK-ruudut, jotka ovat Donkey Kongin johtamia baananinkeräyspelejä.
Parhaimmassa tapauksessa DK-ruudusta voi saada jopa tähden haltuunsa.

Koko Mario Party –sarjan runko ovat tietenkin minipelit, joita tällä kertaa
on väsätty yli 70 kappaletta. Sinänsä mitään vallankumouksellista ei ole
luvassa. Tarjolla on jälleen uusi annos rämpytyskilpailuja,
refleksientestausta, ”kuka ekana maalissa” –vääntöjä sekä puhtaasti tuuriin
perustuvia onnenkilpailuja. Kaikki vastaan kaikkia –otteluiden vaihtoehtoja
ovat tutut tiimipelaamisen muodot: 2 vs 2 tai 1 vs 3. Voittajat palkitaan
kymmenellä kolikolla. Donkey Kongin banaaniminipelien ja Bowserin
”häviäjät kärsii” –koitoksien ohessa pääsee taitonsa näyttämään
satunnaisesti ilmestyvissä battle-peleissä. Tällöin pelaajilta kerätään tietty
potti rahaa, joka jaetaan kahden ensimmäiseksi tulleen kesken. Mario
Party 4:sta kokonaan puuttuneet kaksinkamppailut eli Duelit ovat nekin
tulleet takaisin.

Kaikkein hektisimpiä minipelejä ovat oikeastaan yksinkertaiset
rämpytyspelit. Oikeanlaisen hermotuksen löytäminen on haastavampaa kuin
uskoisikaan. Omalla kohdallani taitopelit sujuvat kuitenkin parhaiten.
Joitakin todella ärsyttäviä minipelejä on livahtanut mukaan, kuten kankea ja
ankea timanttien metsästys, mutta yleisesti suurin osa minipeleistä on täysin
pelattavia. Viiden Mario Party –pelin jälkeen lyhyiden pikkupelien
perusideat ovat käyneet ehkä hieman liiankin tutuiksi, sillä pieniä
tylsistymisen merkkejä alkoi näkyä selkeästi aikaisemmin kuin ennen.

Perinteinen party-mode ei ole ainoa kattaus, mitä peli tarjoaa. Bonus-osion
takaa löytyy pari laajempaa minipeliä, jotka osoittautuivat yllättävän
hauskoiksi. Jääkiekkopeli saa varmasti kaikki realistisen lätkän ystävät
kananlihalle, mutta nytpä onkin kyse Mario Party hockeystä. Toinen
urheilupeli on rantalentopallo. Kummatkin pelit ovat uskomattoman hauskaa
pelattavaa edellyttäen toki, että ohjainten puikoissa on neljä ihmispelaajaa.
Toisinaan näitä kahta tulee väännettyä turhankin tosissaan. Bonus-paketin
kolmas lenkki, korttipelin muotoon kätketty lautapeli sen sijaan ei ole kovin
onnistunut. Minipelien puute ja tylsät lautatapahtumat koettelevat
silmäluomien kestävyyttä.

Pelkkiin minipeleihin keskittynyt minigame mode on monipuolistunut selvästi.
Paras seitsemästä-vaihtoehdon rinnalle ovat tulleet circuit, decathlon, wars
ja tournament. Ensiksi mainitussa liikutaan kilparadalla. Minipelin voittaja
saa pyöräyttää arpakuutiota ja ensimmäisenä maalilinjan ylittänyt on voittaja.
Matkan varrella lisärasitusta aiheuttavat Bowserin ruudut ja duel-
kamppailut. Wars-tilassa puolestaan minipelin voittaja saa täyttää yhden
palan verran 19 palasta koostuvaa lautaa. Eniten oman värisiä paloja
sijoittanut voittaa. Pelitilanne voi muuttua hetkessä, jos onnistuu syömään
vastustajan paloja sijoittamalla omia paloja sen ympärille. Decathlonin idea
on pisteyttää jokainen minipelisuoritus. Mitä nopeammin tai paremmin
minipelin suorittaa, sitä enemmän rapsahtaa pisteitä. Täten myös muillakin
sijoituksilla kuin vain voitolla on merkitystä. Kymmenen minipelin jälkeen
katsotaan, kuka on pistekunkku. Tournamentissa laitetaan pystyyn turnaus,
jossa pelataan ainoastaan kaksinkamppailuja. Periaate on voittaja jatkoon,
häviäjä pois.

Uudet minipelitilat ovat erittäin tervetulleita laajentaen pelimahdollisuuksia
mukavasti. Juuri jotain tälläistä toivelistalla olikin Mario Party 4:n jälkeen.
Sen sijaan super duel modeksi ristitty taisteluvaunuosio menee jo turhuuden
puolelle. Minipeleistä voitetuilla pisteillä voi ostaa osia, joista kootaan
taisteluvaunu. Kokoamisvaihe on vielä mukava ja osiakin on kohtuullisen
monta. Pelaaminen onkin sitten paljon tylsempää. Ainoat ohjauskontrollit
ovat kaasutus ja ampuminen sekä analogitikulla ohjaaminen. Missä ovat
vaikkapa jarrut? Lievästi sanottuna puutteellinen ohjaus ei ole ainoa moka.
Myös areenoissa olisi toivomisen varaa, sillä ne ovat poikkeuksetta liian
pieniä ja yksinkertaisia. Ja kuka jaksaa sen pitempään keskittyä
taistelutilaan, kun tarjolla olevia turnauksiakin on vain yksi. Kaverin kanssa
pääsee kokeilemaan sentään lippujen tai kaniinien keräystä, mutta eipä tätä
siltikään jaksa yhtään sen enempää pelata.

Mario Party –pelien murheenkryyni on yksinpeli, koska lähes tulkoon kaikki
hauskuus perustuu aidosti reagoivien kavereiden nöyryytykseen. Koneen
ohjaamat vastineet eivät pitkään ilostuta. Yksinpelaavia varten on luotu
tarinatila, joka onneksi ei ole pelkkä kopio tavallisesta party modesta.
Tarinatilassa vastaan asettuu kolme mini Bowseria, jotka on kukistettava
tyhjentämällä heidän kolikkovarantonsa maksimissaan 15 kierroksessa.
Jokainen kohtaaminen käynnistää duelin ja pelilaudoilla on muitakin
rahatilanteeseen vaikuttavia yllätyksiä, kuten erillisiä minipeliruutuja.
Käytännössä story-tila on melkoista duel-pelien tahkoamista, mutta on silti
huomattavasti mielekkäämpää pelattavaa kuin esimerkiksi Mario Party 4:n
tarinatila. Mutta ei Mario Partya vieläkään miksikään yksinpelaajan
unelmapeliksi voi kutsua.

Mario Party 5 on Nintendoa parhaimmillaan – tai sitten pahimmillaan. Asia
riippuu täysin mieltymyksistä. Jos Nintendon tähtihahmot huudahduksineen
ja tilutus-musiikkeineen aiheuttavat pahoinvointia, on pelistä vaikea nauttia.
Ilman ystäviä peli menettää myös ison osan viehätyksestään. Toiminta on
yleisesti sen verran hidastempoista, että neljästäänkin toisinaan ahdistaa
puhumattakaan CPU-hahmojen heilumista seuratessa. Mario Partyn
pelaaminen viekin paljon aikaa, joten pelituokioille kannattaa varata aina
vähintään parisen tuntia aikaa. Liikapelaamistakin on syytä välttää. Kunnon
karkelot kerran pari viikossa maistuvat maukkailta, ylimääräinen ahmiminen
aiheuttaa vain pahoinvointia. Edeltäjiinsä verrattuna Mario Party 5 tuo
meininkiin ehkä entistäkin enemmän tuurielementtejä, mutta toisaalta peli on
tähän astisista party-paketeista selvästi monipuolisin. Jos juhlaväkeä löytyy,
ei pelin hankkiminen ole ollenkaan huono vaihtoehto.

MrVirtanen