gc_nfshp2

NEED FOR SPEED: HOT PURSUIT 2

Need for Speed –sarjassa on vuosien varrella nähty niin hyviä kuin huonoja
osia. Pelisarjan rantautuessa Gamecubelle on vuorossa hyvä osa, mikä
tietenkin sopii erinomaisesti kaikille cubettajille. Kattava autolisenssi,
komeat radat ja vauhdikas takaa-ajotoiminta ovat niitä elementtejä, joiden
avulla Need for Speed: Hot Pursuit 2 haastaa Acclaimin Burnoutin
tosissaan.

Hot Pursuit 2 olisi ilman poliisipartioita kuin mikä tahansa muu autopeli.
Mutta juuri virkavallan läsnäolo tuo peliin roppakaupalla toimintaa ja
tapahtumia, mikä saa kaahausvietin kohoamaan huippuunsa. Samalla kun
on kamppailtava kärkisijoista viiden muun kuskin kanssa, on myös osattava
välttää poliisiautojen blokkausyritykset, tiesulut ja poliisihelikopterin
tiputtamat pommit. Meno on parhaimmillaan uskomattoman hektistä, missä
parhaat erottuvat loppupeleissä taidokkaan ajamisen lisäksi tuurin avulla.
Yleensä poliiseista kyllä selviää, mutta koskaan ei kannata sortua niiden
aliarvioimiseen, sillä myös pidätyksiä tapahtuu. Ei tosin koskaan
konekuskeille.

Peli jakautuu kahteen pääosioon, hot pursuittiin ja championshippiin. Ensiksi
mainittua tuli pelattua varsinkin aluksi lähes tulkoon koko ajan, sillä kyseisen
valikon alta löytyy nipullinen haasteita, joissa juuri poliisivoimat ovat
mukana. Tavallisten kilpailujen lisäksi haasteet voivat olla knockouteja,
joissa kierros kierrokselta tipautetaan aina viimeisen ajaja kisasta pois,
turnauksia, jotka koostuvat useista osakilpailuista, tai ilman
kanssakilpailijoita hoidettavia aika-ajoja. Poliisien välttelystä pääsee
muutamissa haasteissa eroon, kun itse astutaan jepariauton rattiin ja pyritään
nappaamaan maanteiden kaaharit kiikkiin. Haastetaulukko on rakennettu
järkevästi. Voitto ei ole välttämättömyys edetäkseen, mutta saadakseen
eniten pisteitä, ovat korkeimmat sijat järkevintä saavuttaa. Pisteitä ansaitsee
myös kilpailujen aikana esimerkiksi poliisien eksyttämisestä tai tullessaan
kierroksella ensimmäiseksi. Pisteiden avulla saa avattua uusia autoja sekä
ratoja pelin vapaasti rakennettavaan pelimuotoon. Mielenkiinto haasteisiin
pysyy yllä myös sopivan vaikeusasteen takia, jossa ei ole liioiteltu, mutta
toisaalta ei päästetä pelaajaa liian helpollakaan.

Kun on tarpeeksi saanut kokea takaa-ajohuumaa, voi siirtyä vähitellen
championship-osuuden puolelle. Kyseinen pelitila koostuu samanlaisesta
haastetaulukosta kuin hot pursuit, mutta maanteiden varsia ei valvo
laisinkaan poliisiautot. Myöskään siviililiikenne ei häiritse vauhtiyhteenottoja,
joten pelkkään ajamiseen saa keskittyä rauhassa. Koska useimmat muut
ajopelit ovat juuri kilpailua joukkoa muita kaaroja vastaan, ei tila iske ensi
silmäyksellä, mutta herättää kyllä kiinnostusta myöhemmässä vaiheessa.
Omalla tavallaan championship saattaa olla jopa haastavampaa purtavaa
kuin ylinopeussanktioiden välttely.

Yksittäisen kilpailun puolella saa luoda itselleen juuri sellaisen kilpailun kuin
haluaa. Turnaukset, poliiseilla varustetut tai varustamattomat kilpailut,
knockoutit poliiseilla tai ei, yksi vastaan yksi kilpailut, kaksinpeli tai
puhtaasti vapaa ajelu ovat pelin valintamahdollisuudet mahdollisimman
hauskan ajoelämyksen luomiseen.

Pisteiden karttuessa saa talliinsa hankittua monipuolisen nipun menopelejä
suurimmilta autovalmistajilta. Lisenssiasiat ovat hoidettu mallikkaasti ja
mukana on eri merkkejä ja malleja tyydyttävän paljon. Totta kai suurimmat
vauhtihirmut Porschet, Ferrarit ja Lamborghinit ovat mukana, mutta kovaa
kulkevat myös Mersun, BMW:n, General Motorsin ynnä monien muiden
valmistajien automallit. Autojen käyttäytymisessä, kiihtyvyydessä,
huippunopeuksissa ja tämän tyyppisissä seikoissa on havaittavissa selviä
eroja, minkä ansiosta kilpailun voi todellakin voittaa vain sen ansiosta, että
on valinnut muita kilpailijoita tehokkaamman kaaran. Myös poliisivoimat on
varustettu laajalla merkkivalikoimalla, sillä monista pelin autoista on tarjolla
myös poliisin käyttöön valjastettu versio. Realistisuus on jätetty siinä
mielessä vähiin, etteivät autot vaurioidu ajokelvottomaan kuntoon vaikka
radalla ajaisi kuinka, mutta pelti sentään hieman vääntyy ja savuttaminen
alkaa, jos rutkasti alkaa kaartamaan seiniä kohti.

Kattavan autovalikoiman ja mielenkiintoisen takaa-ajoteeman lisäksi kolmas
lenkki, mikä tekee Need for Speedistä hauskan pelata, ovat hyvin
rakennetut radat. Pelissä on alta kymmenen erilaista maisemaa, minne
maantiepätkät sijoittuvat, mutta kun mukaan lasketaan kaikki variaatiot
kustakin kentästä, saadaan kokoon jopa useita kymmeniä ratavaihtoehtoja.
Tekijät ovat osanneet hyödyntää niin nopeavauhtisia monista suorista
koostuvia kenttiä, joissa ylämäet toimivat hyppyreinä, kuin myös mutkaisia
ja mäkisiä osuuksia, joissa auton suorituskyky pistetään kunnolla
koetukselle. Toiminta ei myöskään rajoitu vain yhdelle vaihtoehtoiselle
reitille, vaan pääteiden ympärillä risteilevät kärrypolut tai hiekkatiet tarjoavat
monesti oivallisen mahdollisuuden oikaisemiseen tai takaa-ajajien
harhauttamiseen. Mitään murhaavan vaikeaa ajoympäristöä ei pelistä löydy,
vaan kokonaisuus on tasaisen varmaa jälkeä.

Jos arvostelun päättäisi tähän, voisin lätkäistä pelille kunniamaininnan ja
päälle 90 pistettä. Syy siihen, miksen niin voi tehdä, löytyy pelin tuntuman
puolelta. Auton käyttäytyminen ja liikehdintä on kyllä uskottavaa, eikä
toimintojen sijoitus Cuben padille ole lainkaan hankalasti tehty. Itse vaihdoin
nopeasti valikoista ohjausasetuksen, missä kaasun ja jarrun tehtäviä saa
hoitaa analogisesti ylävipujen avulla. Se mikä pelatessa aiheuttaa harmaita
hiuksia, on auton suhde muihin ajoneuvoihin törmäysten sattuessa. Varsinkin
pyörähtämisissä ja volteissa on liioiteltu ja kun auto on sivuttain keskellä
tietä, eivät tekoälykuskit välitä mitään, vaan porhaltavat täyttä sataa kohti
saaden auton pyörimään jälleen muutaman kierroksen lisää. Poliisien kanssa
kahinoidessa meinaa edellä mainitut pulmat koitua välillä kohtaloksi. Liian
herkäksi optimoitu analogitattikaan ei tilannetta yhtään auta. Pelin tekijätkin
ovat ehkä huomanneet pelin puutteet ja ovat onneksi tehneet
resetointipainikkeen. Z:aa näpäyttämällä saa autonsa takaisin tielle, mutta
kiihdytys on toki aloitettava alusta. Poliisien kanssa pyöriessään Z:taa ei
luonnollisesti voi hyödyntää, mutta muulloin painike on kullan arvoinen
lisävarustus. Toisaalta pelin epäloogisuuksiin tottuu varsin nopeasti, eikä
niiden kanssa eläminen tuotakaan enää kovinkaan pahasti mieliharmia parin
päivän pelaamisen jälkeen.

Peli on ulkoasultaan hyvän näköinen. Ei välttämättä mikään ultrarealistinen,
mutta miellyttävän tarkka ja selkeä. Tärkeintä on se, ettei ruudunpäivityksen
suhteen ole yhtään nykimistä havaittavissa suurienkaan automäärien kanssa
tai jaetun ruudun kaksinpelissä. Musiikkipuolesta vastaa joukko
amerikkalaisia yhtyeitä, jotka ovat varsin tuntemattomia ainakin täällä päin
maailmaa. Mikään biiseistä ei ole varsinaista huono, muutamat ovat varsin
hyviäkin, mutta mielettömiä ylistyshuutoja en kuitenkaan pelin musiikeille
antaisi. Oleellisempaa pelissä ovat poliisipartioiden välille luoto
radioliikenne, jota saa kuunnella täysin vapaasti. Poliisien juttuja
kuunnellessaan saa usein tärkeää vihiä siitä, minne seuraava liikennesulku on
asetettu ja mitä keinoja poliisit aikovat käyttää takaa-ajossaan. Vaikka
joskus hieman huvittaakin poliisien mainitsemat syyt jahtaamisen
keskeyttämiseen, on äänimailma noin yleisesti hyvin luotu.

Need for Speed: Hot Pursuit 2 on vähään aikaan paras ajopeli, jota olen
pelannut. Teema kiehtoo kummasti vielä kuukaudenkin tiiviin pelaamisen
jälkeen ja runsaasta sisällöstä riittää purkamista vielä toiseksikin
kuukaudeksi. Kaksinpelin ansiosta peli kestää kulutuksen myös
kaveriporukassa, vaikkakin toivottu tila, missä toinen on poliisi ja toinen
roisto puuttuukin. Nyt kummankin pelaajan on tyydyttävä ”be the cop”-
vaihtoehdossa poliisina olemiseen. Burnout voittaa vain täpärästi Electronic
Artsin vauhtihirmun astetta vakaamman ohjausjärjestelmän ansiosta.
Muuten kaikki tuntuu olevan mallillaan Need for Speedissä.

MrVirtanen