gc_redcard

RED CARD

Midway on tuonut markkinoille oman näkemyksensä jalkapallosta, mitä
pelin kotelossa mainostetaan iskulauseella "sama peli, eri säännöt".
Arcadepainoitteisen Red Cardin brutaali meno huvittaakin ensialkuun,
mutta todellista haastajaa muille futispeleille siitä ei muodostu.

Seikka, mikä tekee Red Cardista erilaisen muihin
virtuaalijalkapalloviritelmiin verrattaessa, on väkivaltainen pelityyli.
Liukutaklaukset, kengillä hyppääminen ja nyrkillä lyöminen ovat
perusotteet palloa kaapatessa. Joskus tuomari kuitenkin älähtää, jolloin
kortteja nousee helposti, eikä punaisetkaan kortit ole harvinaisia pelin
luonteesta huolimatta. Halutessaan vähäisetkin tuomiot voi valikoiden
välityksellä kitkeä kokonaan pois. Toinen asia, mikä paljastaa paljon
pelin kulusta, on superlaukaukset. L-nappia ja toimintanappeja
yhdistelemällä aktivoidaan joukkueen yhteinen boosti-mittari, mikä
tuottaa vastapelaajalle tuskallisia taklauksia tai maalivahdin toisinaan
lennättäviä supervetoja. Käytännössä supervetoja on paljon erilaisia,
mutta koska kone arpoo itse joka kerta suoritettavan liikkeen, ei itse
pelaajalla ole muuta tehtävää kuin katsoa vedon onnistumista. Boosti-
mittarin lisäksi jokaisella pelaajalla on henkilökohtainen turbo-mittari,
mikä taasen aktivoidaan R-napista. Turbon käyttä ilmenee pääosin vain
pelaajan nopeampana juoksuvauhtina, kun taas boostilla saa aikaan
lentävän pyrähdyksen.

Kuten edeltävästä voikin päätellä, toiminta pelikentällä on varsin
radikaalia, mutta valitettavasti myös kaavamaista. Peli muuttuukin
pitemmän tahkoamisen jälkeen liiankin ennalta-arvattavaksi, vaikka
selkeää, aina samanlaista voiton kaavaa ei sentään löydy. Pahin hermoja
jäystävä kohta on kuitenkin heikko tekoäly, mikä näkyy varsinkin omien
pelaajien kohdalla. Pallo saattaa lojua aivan yksinään kentällä, eikä
kukaan lähialueiden pelaajista ymmärrä noutaa sitä, ellei itse sitä tee.
Osittain tämä on kytköksissä siihen, että pelaajienvaihtojärjestelmä on
toteutettu niin kehnosti. B-nappia näpäyttämällä pelaajan hallintaa
osoittava punainen rengas siirtyy aina juuri sille pelaajalle, mitä vähiten
kaipaisi. Näin ollen tilanteet ehtivät valua hukkaan, kun joutuu selaamaan
koko pelaajalistan, ennen kuin haluttu pelaaja on vihdoin hallittavissa.
Kontrollit pelissä eivät yleisesti ottaen muutenkaan ole ihan kohdillaan,
enkä tullut pelijärjestelmän kanssa kokonaan sinuiksi testauksen aikana
laisinkaan. Erilaiset syötöt ja taklaukset toteutetaan A-, X- ja Y-napeilla
ja vedot luonnistuvat C-tatilla (tai Z:lla ja vivulla). Mitään monipuolista
toimintaa ei siis ole luvassa, mutta eniten häiritsee toimintaviiveet. Syötöt
eivät lähde aina ollenkaan, ja sama pätee laukaisujen suhteen.
Erikoistilanteiden tullessa kamera valitsee aina jonkin erikoisemman
zoomaus-kuvan, mikä aiheuttaa sen, ettei esimerkiksi rangaistuspotkujen
tai kulmien jälkitilanteissa pysty tekemään oikein mitään, kun ei edes näe
omia pelaajiaan. Muuten tarjolla oleva kuvakulmavalikoima on ihan
kohtalainen, mutta kuvakulmavalinnasta riippuen erikoiszoomaukset
tulevat mukaan joka kerta.

Yksinpelaavalle ensimmäinen kohde on varmasti maailmankiertue, missä
jokaisessa maanosassa on lyötävä vastaanasettuvat maajoukkueet.
Pelissä on mukana vain kansallisia tiimejä, joista suurin osa – varsinkin
eurooppalaiset maajoukkueet – on varustettu FIFPRO-lisenssillä. Näin
ollen muun muassa Suomen joukkueessa pelaavat Litmanen, Riihilahti,
Niemi ja muut tutut nimet. Kasvokartoitusta ei sen sijaan ole jaksettu
oikein viimeistellä, ja kunnolla tämä puoli on tehty vain jalkapallon
suurmaiden kohdalla. Monista Aasian tai Afrikan joukkueista tarjolla ei
ole mitään nimiä, vaan kaikki pelaajat ovat "playereitä".
Maailmankiertueella edetessä avautuu myös kehittäjätiimin luomat
erikoisjoukkueet, joita ovat muun muassa delphiinit, samurait, apinat ja
swat-tiimi. Tällöin mukaan saa myös virallisten Japanin ja Etelä-Korean
MM-kisojen peliareenoiden ohella myös erikoisempien pelikenttiä.
Mitenkään erityisen hauskoja eivät pelin lisukkeet kylläkään ole.

Maailmankiertueen ohella voi osaa ottaa myös finaalitilaan, missä
luonnollisesti ratkaistaan mestaruuspytyn kohtalo. Säätämällä koneen
vaikeusasteen riittävän korkealle, tarjoaa finaalipelit kohtalaisen hyvin
haastetta. Kaikkein mukavimmaksi pelitilaksi nousee jälleen kerran
moninpeli, mikä tosin Red Cardissa on rajoittunut vain kahteen pelaajaan.
Hyvin toteutettuun turnaus-moodiin voi ottaa osaa neljäkin ihmispelaajaa,
ja tämän lisäksi 12 koneen ohjaamaa joukkuetta. Jokaisella pelaajalla on
tällöin oma joukkue luotsattavanaan, ja häviö tietää putoamista, voitto
jatkoon pääsyä. Lopulta paalupaikalta löytyy vain kaksi parasta
joukkuetta. Siihen harhaluuloon ei silti pidä tuudittautua, että moninpeli
olisi "Punaisen Kortin" pelastus. Riittävän monta turnausta oteltuaan, tulee
kyllästymistaso helposti vastaan.

Valikoiden puolella pääsee myös editoimaan oman joukkueen. Tämä
toiminto on tosin tehty sen verran suppeasti, ettei kiinnostusta oikein
siihen hommaan tahdo riittää. Tuttuun tyyliin peli-illan stadionin
sääolosuhteineen pääsee valitsemaan, ja halutessaan sääntöjen puolelle
voi lisätä paitsiotkin. Erityisen mukava yllätys löytyi selotuksen puolelta.
Englanninkielisen pälpätyksen lisäksi valita voi saksan-, ranskan-,
espanjan- ja italiankielisen selostuksen. Itselläni saksankieli vääntyy
jonkin verran, joten oli hauskaa pelata välillä kuuntelemalla englannin
sijasta saksaa. Tosin samat kliseiset sanonnat alkavat tässäkin pelissä
toistumaan pikku hiljaa, eikä pelaajien nimiä ole ollenkaan ohjelmoitu
selostajien puhetaitoihin. Tästäkin huolimatta selostuksesta jäi positiivinen
mielikuva. Äänimaailma yleensä sen sijaan koostuu niistä perinteisistä
taklausäänistä ja yleisön mylvinnästä. Graafisesti yleisö on aikamoista
mössöä, eikä pelikenttä ja pelaajatkaan kovin yksityiskohtaisia ole.
Animaatiot kuuluvat hieman parempaan kastiin.

Red Cardin idea voisi toimia hieman paremmalla toteutuksella. Nyt peli
on turhan suoraviivainen, tapahtumaköyhä ja lyhytkestoinen. Ongelmat
ohjauksen ja yleisen toteutuksen kanssa eivät ole suuria, mutta silti
riittävän häiritseviä. Hauskimmillaan peli on moninpelinä (ja
saksankielisellä selostuksella), mutta tätäkin puolta olisi ollut varaa
kehittää. Näillä eväillä Red Card jää keskinkertaisten pelien joukkoon.

MrVirtanen