|
DATARUUTU
Luonne:kauhu
Valmistaja:Capcom
Julkaisija:Capcom
Pelaajia:1
GBA-link: ei
Rumble: kyllä
Levyt: 2
|
|
ARVIOT
Gamecube
|
|
KUVAT
|
|
RESIDENT EVIL
Capcomin ja Nintendon yhteistyön ensimmäisenä hedelmänä
Eurooppaankin on viimein saapunut uudelleen lämmitelty versio klassikon arvoon kohonneesta Resident Evilistä. Nintendo 64:llä pelisarjasta ei nähty kuin kakkososa (joka sekin on tulossa Gamecubelle), joten Nintendon konsoleiden parissa viihtyneet eivät välttämättä ole vielä tutustuneet kauhupelisarjaan juuri ollenkaan. Nyt onkin erinomainen mahdollisuus aloittaa keräily alusta lähtien.
Gamecuben Resident Evil on kohdannut uudistuksia, joista merkittävin
osa on keskittynyt grafiikan puolelle. Niinpä juonikuvio onkin jo tuttua kamaa. STARS-ryhmän agentit Barry, Albert, Wesker, Jill ja muut lähtevät tekemään tarkempaa tuttavuutta Raccoon Cityyn, mistä viime aikoina on kuulunut kummia. Yhteydet lähellä kaupunkia sijaitsevaan laboratorioon ovat olleet jo hyvän aikaa poikki, eikä STARS- ryhmienkään saapuminen alueelle luonnistu ongelmitta. Kuljetushelikopteri syöksyy maahan, ja eloonjääneet pakenevat suureen kartanoon vastenmielisyyttä herättävien hirviöiden takaa-ajamina. Alkaa armoton selviytymistaistelu, missä on paitsi taisteltava lukuisia zombeja vastaan niin myös selvitettävä valtaisan kartanon ansat ja ongelmat.
Tunnelmaa Resissä osataan edelleen pitää mahtavasti yllä. Tietyissä
kohdin säikähtää aivan varmasti paatuneempikin konkari, eikä synkkää ja painostavaa ilmapiiriä inhoavat henkilöt viihdy kauan konsolin ääressä. Visuaalinen loisto on viritelty äärimmilleen ja yksityiskohtien lukumäärä on uskomatonta luokkaa. Laahustavien zombien äänet rikkovat vallitsevan hiljaisuuden, ja yhtäkkiä kulman takaa kimppuun hyökkää ties minkälaista sakkia. Synkkyyden lisäksi käytetään monia muitakin klassisia kauhunlisääjiä, kuten ukkosen jyrinää, ovien narinaa, muminaa, varjoefektejä ja vaikerrusta. Pelin kulku on uudistuksista huolimatta ennallaan, eli toiminta tapahtuu ikäänkuin valmiiksi maalattujen taustojen päällä. Kuvakulmat ovat jokaisessa huoneessa aina samat, mikä ei sinänsä luo suuremmin vapauden tuntua. Vaikka pelin pelaaminen voikin tuntua joskus hieman elokuvan katselemiselta, pitää hyytävä tunnelma aistit hereillä.
STARS-ryhmän aseistautuminen ei ole mitään parhainta luokkaa.
Toimeen on tultava pistoolin, haulikon ja puukon avulla. Myös laajempaa tuhoa aiheuttavia kranaatinheittimiä saa käsiinsä. Zombien sitkeyden takia niiden kellistämiseen tarvitaan tehokasta asetta, mutta lähitaisteluistakin voi selvitä puukolla huitaisemalla, jolloin zombien syleilyote väliaikaisesti kirpoaa. Lähitaistelumahdollisuus parantaa huomattavasti ohjausjärjestelmän yleisilmettä. Gamecuben ohjain toimii Resin kanssa ihan hyvin, mutta hahmojen pienoinen kankeus tuottaa toisinaan harmaita hiuksia. Hahmo pyörii paikallansa kun painaa sivuille ja liikkuu kun painaa suoraan. C-tatista saa aikaan pikäkäännöksen, mikä auttaa jonkin verran tiukoissa tilanteissa. Sen verran sulavuutta hallinnasta kuitenkin puuttuu, että jos joutuu yllätetyksi, niin varsin usein joutuu lähitaisteluun, koska tarvittavia väistöliikkeitä ei ehdi tehdä tarpeeksi nopeasti.
Taustojen komistamisen lisäksi Capcom on lisännyt peliin kaikenlaista
pientä krääsää sekä joitakin uusia alueita, joista merkittävin on hautausmaa. Alkuperäisen version läpäisemisestä on jo niin kauan, ettei mieleen muistu mitkä huoneet ovat kokonaan uusia ja mitkä vain tuntuvat uusilta paremman ulkoasun takia, mutta joka tapauksessa uusia alueita on siis tarjolla. Ärsyttävät ovien latausanimaatiot ovat ihme kyllä edelleen mukana. Samoiten sankariemme välineiden kantokyky ärsyttää. Reppuun kun mahtuu vain kuudesta kahdeksaan esinettä, minkä vuoksi pelin parissa saa toisinaan tyytyä vain edestakaiseen ravailuun. Epärealistisena piirteenä kuusi isoa esinettä vie saman verran tilaa kuin kuusi pientä esinettä. Toisaalta ammuksia ja ensiapua sekä ovien avaimia saa muutenkin etsiskellä jatkuvalla syötöllä, joten kyllähän se tavarapuolikin siinä samalla hoituu.
Resident Eviliä vaivaa hieman vanhanaikaisuus, mikä johtuu pitkälti siitä,
että kyseessä on kuusi vuotta vanha peli, jota on pääasiallisesti vain ulkoasun suhteen muokattu tämän päivän tasolle. Alkuihmettelyn jälkeen esiin ponnahtaa tutut pulmat ja tuttu kartano. Vaihtelevia loppuja löytyy tosin muutamia, ekstratavaraa on paljon ja normaalin vaikeustason lisäksi löytyy vaikea taso, mutta siltikin välillä pelaaminen tuntuu jopa tahkoamiselta, varsinkin jos samaa levykettä pyörittää Cubessaan viikosta toiseen. Joka tapauksessa kyseessä on jännittävä kauhuseikkailu, minkä ostaminen kannattaa ainakin silloin, jos alkuperäinen versio on tosissaan jäänyt kokematta. RE-faneille jo pelkästään uusi ulkokuori on riittävä peruste pelin hankintaan. Saa nähdä, kuinka Eternal Darkness haastaa Resin.
Sir Lupus
|
|
86 pistettä
>> Hyytävän kaunis uusversio
klassikkokauhusta. |