Nipamaailma.com - Arvostelut: Sonic Heroes (GC)

SONIC HEROES

Kuten Sega tykkää mainostaa, on Sonic palannut estradeille kokonaan
uudessa pelissä. Gamecuben aikaisemmat Sonic-seikkailuthan ovat
pohjautuneet enemmän tai vähemmän Dreamcast-esikuvilleen. Kovin tutulta
Sonic Heroes silti tuntuu. Uutena jippona Sonic Team on keksinyt
kolminkertaistaa yhtäaikaa ohjastettavien hahmojen lukumäärän. Vauhtia ja
toimintaa riittää, mutta valitettavasti vanhat tutut 3D-Sonicien perussynnit
kummittelevat uutukaisessakin.

Kolmen sankarin yhtäaikainen kuljettaminen perustuu hahmojen
ominaisuuseroihin. Maineensa mukaisesti Sonic hoitaa vauhtia vaativat
osuudet, ryhmän voimakimppu Knuckles jyrää esteet sekä jytevämmät
viholliset ja ropellihäntäisen Tailsin vastuulle jäävät lyhyet lento-osuudet.
Kentät on suunniteltu siten, että jokaista kaveria tarvitaan. Johtohahmo
vaihtuu tarpeen vaatiessa napin painalluksella, ja kaksi muuta hahmoa
seuraavat koneen ohjaamina johtajaa. Porukka toimii kuitenkin jatkuvasti
yhteen hiileen, sillä ryhmän muut jäsenet toimivat välikappaleina
johtohahmon liikkeissä.

Sonic-peleissä avainasemassa on vauhti, mikä Sonic Heroesissa on
kohdallaan. Kentät ovat melkoista pyrhältämistä sata lasissa, kunnes eteen
pongahtaa robottilauma tai jokin muu este, joka pakottaa hetkellisesti
rauhoittumaan. Sitten taas edetään pitkin ramppeja, juoksualustoja,
trampoliineja ja muita vauhdikkaita osuuksia. Meno on selvästi
agressiivisempaa, mutta myös suoraviivaisempaa kuin kahdessa
aikaisemmassa Gamecuben Sonicissa.

Pelin parinkymmenen radan mittaiselle seikkailulle tuo lisäarvoa neljä
valittavissa olevaa joukkuetta. Sonicin johtaman tiimin lisäksi omaa
kujanjuoksua harjoittavat Shadowin team Dark, Amyn team Rose ja Espion
team Chaotix. Aikaisemmin esitettyyn tapaan kussakin tiimissä yksi edustaa
nopeutta, yksi voimaa ja yksi lentoa. Ohjausmalli on tiimivalinnasta
riippumatta suurinpiirtein samanlainen, mutta jokaisen hahmon tapa ja tyyli
suorittaa liikkeensä vaihtelevat. Myös juonenkuljetuksessa ja tehtävissä on
eroavaisuuksia tiimistä riippuen, vaikka itse radat säilyvät samoina.
Erityisesti team Chaotix poikkeaa muista, koska ryhmän on suoritettava
erilaisia keräily-, tuhoamis- ja pelastamistehtäviä pelkän maalirenkaalle
ennättämisen sijasta.

Hektisestä toiminnasta nauttii varsinkin pelin alussa. Ratasuunnittelu on
kekseliästä ja mukana on monia hullunkurisia ideoita. Yksi tällainen on
tyylikäs Casino Zone, jossa sankarit sekoilevat flipperinkuulina
värisekamelskan täyttämillä pöydillä ja pään pyörälle kääntävissä
silmukoissa. Kenttien vaikeutuessa peli-ilo alkaa kuitenkin tyrehtyä. Syy ei
ole liiallisessa haasteellisuudessa, vaan vanhanaikaisessa ja
viimeistelemättömässä toteutuksessa. Mahtava vauhdintunne kääntyykin
haitaksi ja nautinnolliset pelihetket muuttuvat turhautumisesta johtuvaksi
sadatteluksi.

Ensimmäistä kertaa oma herneeni nousi oikein kunnolla nenään Canyon
Rails –kentässä. Ilmassa leijuvilla raiteilla grindaaminen ja siihen liittyvä
temppuilu on tehtävä täsmälleen siten kuin kehittäjät ovat halunneet.
Täydessä vauhdissa tulevien tapahtuminen hahmottaminen ei luonnistu
hetkessä, ja tämä puolestaan johtaa usein turhiin kuolemiin. Kun esteitä
sitten lähtee oikeaoppisesti ohittamaan, hermoherkkä ohjaus aiheuttaa
odottamattomia lisävaikeuksia. Salamavauhtia pujahtelevan Sonicin kanssa
itsensä löytää useimmiten kuilusta. Kone hukkaa monesti kumppanit matkan
varrelle, ja oman lisänsä ongelmaviidakkoon tuo ahdasmielisesti käyttäytyvä
kamera. Esiintyynpä pelissä aika ajoin ihan kunnon bugejakin.

Pitkäpiimäiseen pelaamiseen pakottaa aatamin ajoilta tuttu tapa heitättää
pelaaja koko kentän alkuun elämävarannon ehtyessä. Ratkaisu ei herätä
ihastusta yrittäessään selviytyä pelin loppupään kinkkisimmistä kohdista.
Piste-ennätyksiä havittelevien mieliä sauhuttaa käsittämätön logiikka
energianakin toimivissa kultarenkaissa. Keräät ensiksi virheettömästi pari
sataa rengasta, törmäät radan viime metreillä pimennosta ilmestyvään
robottiin ja humps, rengasvaranto hujahtaa lähes nolliin. Maailma ei ole
oikeudenmukainen.

Teknisessä mielessä Sonic Heroes on toimiva. Värikkäissä
peliympäristöissä on siellä täällä piristäviä yksityiskohtia, mutta ennen
kaikkea ruudun sulava pyöriminen on tärkeää. Tämän suhteen valittamisen
aihetta ei ole. Äänitehosteet ovat hyvin tasoloikkamaiset ja menoa letkistää
hahmojen keskinäinen jutustelu. Ääninäyttely ei tosin ole sieltä kaikkein
vakuuttavimmasta päästä. Taustaluritukset ovat vauhdin hurmaan sointuvia
poppirokkisävelmiä.

Moninpelikin on taas mukana. Kaksinpelin anti koostuu lähinnä
erityyppisistä nopeuskilpailuista, joissa viiletetään jaetun ruudun voimin
kenttiä läpi. Kumpikin pelaaja valitsee itselleen kolmen hengen joukkueen,
ja maalin ensimmäisenä saavuttanut tiimi ottaa voiton. Mukana on myös
yhdeltä ruudulta pelattava battle-tila, jossa otetaan yhteen taistellen.
Kaksinpeliin osallistuu mielellään, mutta kertakäyttöviihteeltä
moninpelioptiot kieltämättä tuntuvat.

Sonic Heroes on yllättävän kaksipuolinen. Segan maskottisiilen mukana on
hauska tykittää ja pelin henki vetää puoleensa. En voi kuitenkaan sietää
Sonic Teamin tapaa olla välittämättä pelisarjan vakavista pelillisistä
ongelmista, jotka pahimmillaan lannistavat kokonaan pelaamisen ilon. Sonic
Heroesia on syytä pelata lyhyinä toiminnantäyteisinä annoksina, jolloin
puuhaan ei ehdi ärsyyntyä.

MrVirtanen