Nipamaailma.com - Arvostelut: Sonic Mega Collection

SONIC MEGA COLLECTION

Sonic Mega Collection palauttaa mieleen kultaisen 90-luvun alun. Ajan
jolloin pelimaailman herruudesta kisailivat Nintendo ja Sega keulakuvinaan
Mario ja Sonic. Siinä missä Nintendo-fanit paasasivat Marion laajasta ja
rauhallisesta pompiskeluympäristöstä, Sonicin palvojat ylistävät tämän
uskomatonta vauhtia. Nintendon puolelle leiriytyneenä on Sonicin
varhaisvuodet jääneet meikäläiseltä hieman sivusuun, mutta tätä puutetta voi
itse kukin paikata enemmän kuin hyvin Segan kokoelmalevyllä Mega
Driven Sonic-peleistä.

Yhteen putkeen lueteltuna Sonic Mega Collection sisältää pelit Sonic the
Hedgehog, Sonic the Hedgehog 2, Sonic the Hedgehog 3, Sonic &
Knuckles, Sonic 3D Blast, Sonic the Hedgehog Spinball ja Dr. Robotnik's
Mean Bean Machine. Lyhyesti kategorioituna listan neljä ensimmäistä peliä
ovat perinteisiä 2D-tasohyppelyitä Sonicin turbovauhdilla maustettuina,
Sonic 3D tarjoilee kolmatta ulottuvuutta vanhan ajan tekniikalla ja kaksi
viimeistä ovat puzzlepelejä Sonic-teemaan kytkettyinä. Kaikki pelit ovat
käännetty sellaisenaan Gamecubelle eli grafiikkaan ei ole koskettu ja
ääniefektitkin ovat ennallaan. Tietenkin olisi voinut ajatella, että bonuksena
mukaan olisi upotettu myös nykyaikaiset miksaukset kustakin nimikkeestä,
mutta tällä kertaa Sega on halunnut päästä mahdollisimman vähällä vaivalla.

Mutta pelattavaa tavaraa ovat vanhat Sonicit tällaisenaankin. Tämä koskee
erityisesti levyn Sonic the Hedgehog –nimillä kulkevia peruspelejä. Ulkoasu
on nykymittapuulla ymmärrettävästi vanhentunutta häviten jopa Game Boy
Advancen tuotteille. Pelattavuus on kuitenkin edelleen ikirautaa, ja osoittaa
Sonic-pelien todellisen mahdin. Pelaaminen sujuu kuin itsestään ja on
kaiken lisäksi hauskaa. Perusidea on keskittynyt Sonicin nopeaan
pyörimiseen, mikä tuntuu tänäkin päivänä yhä melkoisen vauhdikkaalta
menolta. Ohjausvivun lisäksi kontrollien hallitsemiseksi ei tarvita kuin yhtä
tai kahta nappia, joten nykyisten 3D-pelien monimutkaisista
näppäintoiminnoista ei ole pelkoakaan. Ihan itsestään homma ei silti hoidu,
vaan peli on varustettu johdonmukaisella haastetasolla. Lisäkestoa siihen
antavat vaihtoehtoiset etenemisreitit ja salaiset bonukset.

Sonic 3D onkin sitten jo heikompaa antia. Kolmas ulottuvuus rajoittaa
Sonicin tärkeintä ominaisuutta, vauhtia. Kolmiuloitteisuus ei tässä
tapauksessa ole yhtä kuin tuoreimman sukupolven konsolipeleistä voisi
päätellä. 3D-ominaisuudet ovat melko rajattuja ja meininkiä voi parhaiten
kuvata vertaamalla peliä Marble Madnessiin. Myös pulmapeliosasto on
keskinkertaista tavaraa. Peli-ideat niissä ovat kuluneita ja ne onkin taidettu
aikanaan väsätä nopeat lisäansiot mielessä. Spinball on flipperipeli, jossa
pallon virkaa hoitaa Sonic. Viihdyttävyyskerroin on korkeintaan yhtä
korkea kuin missä tahansa muussa flipperipelissä. Mean Bean Machinen
idea on puolestaan tetriksestä kehitelty variaatio, joka ei myöskään jaksa
innostaa ylisanoihin.

Sonic-teeman ulkopuoliset bonuspelit sen sijaan keräävät kehuja. Tai
ainakin osa niistä. Lisäherkkuina tarjoiltavista peleistä muutamat ovat tosin
vain päivityksiä levyltä jo löytyviin Sonic-titteleihin, joilla pelikokemusta voi
yrittää pitkittää. Flicky on esimerkki kunnollisesta extramateriaalista.
Muinaisajan näköinen pulmapeli on uskomattoman puoleensavetävä.
Ahneet kissat aikovat haukata pikkulinnut välipaloikseen, ja tämä pelaajan
tulisi estää ohjaamalla lintukatras turvaan. Jos vähänkin omaa retromieltä,
tämän pelin parissa ottaa mielellään aina silloin tällöin pari matsia. Sama
pätee myös Ristariin, joka oli minullekin täysin uusi tuttavuus.
Hidastempoinen tasohypähtely panostaa päähahmon kykyyn kurkottaa
käsiään joka paikkaan. Tavattoman yksinkertainen, tosin hauskan värikäs,
toteutus toimii jälleen tehokkaana hämäyksenä. Ristar on ensisilmäystä
monipuolisempi peli.

Yhden kokonaisuuden sisällöstä muodostavat ei-pelilliset lisämateriaalit.
Tähän joukkoon kuuluu muun muassa vanhoja sarjakuvia kansineen,
hahmopiirroksia, alkuperäisiä ohjekirjoja ja muuta vastaavaa.
Videopätkiäkin löytyy, mutta ne ovat valitettavasti ikävän suppeita. Sonic
CD:n intron ja loppuvideon tai history of Sonic –”dokumentin” katsoo
uteliaisuudesta kerran, mutta ei välttämättä toista kertaa.

Sonic Mega Collectionin arvostus riippuu iästä ja asenteista. Retroilija ei
tietenkään jätä tätä pakkausta hankkimatta ja luultavasti myös Sonic-fanikin
tekee saman tempun. Mukana on monta mukavaa peliä ja harvinaisuuksia,
joita on vaikea löytää enää mistään. Mutta vanha on silti vanhaa eikä
kokoelma ole edes täydellinen Sonic-kirjasto. Segan tehtailta on aikojen
saatossa valmistunut monia muitakin Sonic-pelejä.

Sir Lupus