gc_spyroetd

SPYRO: ENTER THE DRAGONFLY

Gamecuben asema tasoloikkapelien markkinoilla ei vaikuta olevan yhtä
vahva kuin Nintendo 64:lla aikoinaan. Toki Super Mario Sunshine
edustaa jälleen lajityypin kärkeä, mutta Marion takana rintama ei ole enää
yhtä vahva. Raren tuottamien laadukkaiden tasoloikintojen sijalle ovat
astuneet vanhat Playstation-sankarit Crash ja Spyro, joiden vauhti on
hiipunut tyystin siirryttäessä seuraavaan konsolisukupolveen. Myös
Gamecubelle olisi kiva saada jotain Ratchet & Clankin tapaista, jottei
Nintendo joutuisi aivan yksin vastaamaan konsolinsa hyvistä
tasopompinnoista.

Spyro: Enter the Dragonfly voidaan luokitella kohtalaisen onnistuneeksi
tuotokseksi, josta kuitenkin puuttuu monipuolinen sisältö ja riittävä haaste.
Pelin tarina keskittyy perinteiseen "hyvän pelastaminen pahan pauloista"
–teemaan. Asiat alkavat luistaa huonosti, kun Spyron juhlat keskeytetään
ja vanha paha Ripto ilmaantuu paikalle. Lohikäärmeille tärkeät
sudenkorennot kaapataan pomokorento Sparx mukaan lukien, mikä
pakottaa Spyron pelastuspuuhiin. Sudenkorentojen ohella tärkeää
kerättävää ovat jälleen kerran myös lukuisat ympäri maisemia ripotellut
kristallit.

Super Mario 64:sta lähtien 3D-tasoloikkien rakenne on noudattanut tuttua
kaavaa. Erikseen on olemassa hallinta-alue, josta sisäänkäynti itse ratoihin
tapahtuu. Kun pelissä pääsee pidemmälle, avautuu yhä enemmän lukittuja
portteja ja alueita, joista jälleen löytyy myös lisää erillisiä kenttiä. Spyron
tapauksessa vapauttava tekijä ovat juuri sudenkorennot, joita tarpeeksi
kerättyään eteneminen kohti loppua luonnistuu. Mutta ennen kuin the end
–teksti ilmestyy ruudulle, on vierailtava yhdeksässä maailmassa ja
kahlattava kunkin alueen kristallikätköt. Yhteensä pelattavaa riittää 25
kentän edestä.

Ensi alkuun pelaaminen tuntuu mukavan leppoisalta. Timanttien keräily,
satunnaisten vihollisten polttaminen tulta syöksemällä ja esteiden yli
hyppiminen pitävät paketin kasassa muutaman ensimmäisen kentän ajan.
Tämän jälkeen pelin pitäisi tarjota jo uusia käänteitä ja yllättäviä ratkaisuja,
mutta suureksi pettymykseksi toiminta jatkuu lähes tulkoon
muuttumattomana aina päätökseen asti. Pelin merkittävimmät
kehitysaskeleet tapahtuvat Spyron hönkäyskyvyissä, jotka laajentuvat
vesikuplien ja tulen käytöstä myös muun muassa jään ja sähkön
hyödyntämiseen. Usein probleemat kuitenkin ratkaistaan vain vaihtamalla
hönkäyskykyä toiseen, mikä ei pahemmin aktivoi aivoja työskentelyyn.
Tietyissä tilanteissa viimeiseksi keinoksi jää puskeminen Spyron kovalla
päällä. Väliviihdytykseksi kustakin kentästä löytyy aina muutamia
minipeliareenoita, joissa pääsee esimerkiksi UFO:n ohjaksiin, hyppimään
pyörivien tasojen sekaan, lentelemään renkuloiden läpi ilmojen teillä sekä
panssarivaunun ohjaksiin. Minipelit ovat hauska lisä kokonaisuuteen, mutta
yleisesti eivät nekään mitään erikoista herkkua ole. Ennestään tutut ideat ja
keskinkertainen suunnittelu tekevät niistä ajoittain jopa pakkopullaa.

Yksinkertaista tasorakennetta ja suoraviivaista etenemistä täydentää
haasteen alhainen taso. Pelaajan kuoleminen game overiin lienee
mahdotonta, sillä epäonnistumisia saatika sitten kuolemisia tapahtuu erittäin
harvoin. Persoonattomat viholliset kaatuvat hetkessä ja Spyron hyvät
liitokyvyt tekevät kuilujen ylittämisestä helppoa. Kaiken lisäksi peli jakaa
sankarillemme lisäelämiä toinen toisensa perään, mikä johtaa siihen, että
pieleen menemistä ei tarvitse edes varoa. Omatoimista haastetta voi
kehittää tähtäämällä maksimisuorituksiin kenttien tilastopuolella. Tämä tosin
vaatii jokaisen nurkan tarkkaa nuuskimista, jottei yksikään kristalli jää
sivusuun.

Enter the Dragonflyn kuvallinen jälkikään ei tyydytä. Pelin maailmat ovat
kyllä puettu värikkäästi, mutta graafinen kokonaisuus on köyhä ja
suttuinen. Hahmojen animointi ja tietyt yksityiskohdat yltävät ihan
hyväänkin tulokseen, mutta eniten pelissä häiritsee aukeat alueet, jotka ovat
täysin autioita. Visuaalisen himmeyden lisäksi havaittavissa on muutenkin
selviä ongelmia pelin pyörimisessä. Latausajat ovat pitkiä ja välillä pelaaja
päästetään jo tosi toimiin, kun lataaminen vielä jatkuu. Varsin usein
minipeleistä ulos tultuaan saa todeta, että maisemista puuttuu objekteja ja
liikkeet eivät toimi oikein. Pahaa nykimistä välttääkseen on tällöin syytä
odottaa vielä joitakin sekunteja, kunnes peli on latauksen kanssa valmis.
Myöskään puhuttu dialogi ei oikein synkkaa hahmojen suun liikkeiden
kanssa. On mielenkiintoista nähdä, kun minipelin opastajan suu alkaa
käydä 15 sekuntia ennen puheen alkamista ja huulet lopettavat liikkumisen,
kun ääni vielä kuuluu. Tilanne on yhtä mahdoton kuin suoraan suomeksi
käännetyissä piirretyissä.

Ongelmistaan huolimatta Spyroa on helppo hallita. Komennot ohjaimen
napeille on jaettu hyvin. Pelaamista helpottaa myös se, ettei
monimutkaisempia erikoisliikkeitä ole kehitelty. Totuus on kuitenkin se, että
Spyron parissa ei voi olla kovinkaan kauan kiinnostunut. Haasteeton
vaeltelu itseään toistavien maisemien läpi kristalleja ja korentoja poimien ei
herätä intohimoja. Hyvätkin minipelit hukkuvat keskinkertaisuuden suohon
eikä tekninen toteutus vastaa nykypäivän vaatimuksia. Crashin Spyro
niukasti ehkä niittaa, mutta se ei ole sellainen saavutus, minkä vuoksi tästä
pelistä kannattaisi maksaa täyttä hintaa.

MrVirtanen