Vought F-8 Crusader

Best to be viewed with: anything but IE

Historia

F-8

Rakenne

Pienoismalli

Palaute

Linkit

Referenssit

F-8 Crusader

Chance-Vought F-8 Crusader (alunperin merkinnältään F8U) oli USA:n viimeinen tykkihävittäjä ts. tykit olivat pääasiallinen ase. Kone oli yksimoottorinen tukialushävittäjä, joka korvasi Vought F-7 Cutlass koneen. F8U oli USA:n laivaston ensimmäinen kone, joka pysyi lentämään supersoonisilla nopeuksilla ja ylittämään 1000 mph vaakalennossa. Ensimmäinen prototyyppi lensi helmikuussa 1955. RF-8 Crusader oli valokuvaustiedustelukone, joka oli USA:n laivaston käytössä aina vuoteen 1987. Ranskan laivasto käytti Crusadereita vielä pidempään ja kone jäi Ranskan laivastosta eläkkeelle vuonna 2000, Rafalen korvattua koneen. Crusadereita valmistettiin yhteensä 1261 kappaletta.

Kehitys

Vought oli kehittänyt toisen maailmansodan aikana kuuluisan Corsair koneen, mutta suihkukoneaikana sillä oli vaikeuksia valmistaa kunnollista konetta. Kaksi ensimmäistä F6U-1 Pirate ja F7U Cutlass eivät onnistuneet jatkamaan perinnettä. Vuonna 1952 Yhdysvaltain laivasto julkisti kilpailun uudesta tukialuskäyttöön sopivasta päivähävittäjä jonka vaatimukset olivat: nopeus 30000 jalassa 1,2 Mach ja merenpinnassa 0,9 Mach ja liikehtimiskykyinen. Nousunopeus piti olla 25000 jalkaa minuutissa, tukialuskäyttöä varten pieni laskeutumisnopeus: 100 solmua. Lisäksi koneen piti olla luotettava ja helposti huollettava. Kahdeksan eri lentokoneenvalmistajaa, McDonnell, North American, Douglas, Convair, Lockheed, Grumman, Vought ja Republic, jätti kaiken kaikkiaan 21 ehdotusta, joista vuonna 1953 valittiin voittajaksi Voughtin konsepti. Laivasto tilasi useita Mock-upeja ja tuulitunnelikoekoneita. Koneelle annettiin merkinnäksi XF8U-1. Samalla tilattiin tiedusteluversiota merkinnällä F8U-1P.

Crusaderilla tehtiin myös monia nopeusennätyksiä. Näyttääkseen uuden hävittäjänsä ominaisuuksia laivasto päätti ottaa maailman nopeusennätyksen ilmavoimien F-100C Super Sabrelta. Sabren saavuttama nopeus oli 825 mph ja laivastosta tuntui, että Crusader pystyisi ylittämään kyseisen nopeuden huomattavalla marginaalilla ja jopa olemaan ensimmäinen kone, joka ylittäisi maagisen 1000 mph. Kuitenkin englantilaisten Fairey Delta F.D.2 tutkimuskone asetti nopeusennätykseksi 1132 mph. Laivasto eteni kuitenkin suunnitelmissaan, mutta ei halunnut paljastaa koneen kaikkia reservejä, näin ollen tiimille annettiin ohjeet, että he vain rikkoisivat 100 mph rajan, mutteivät lentäisi nopeammin. Näin ollen 21 elokuuta 1956 "Duke" Windsor lensi F8U-1:llä (141345, joka oli kahdestoista tuotantokone) keskinopeudeksi 1015,428 mph 15 kilometrin reitillä China Laken yläpuolella. Tämä oli uusi kansallinen nopeusennätys ja oikeutti Thompson Trophyyn.

Mercury-astronauttina myöhemmin kuuluisuuteen noussut John Glenn rikkoi vuonna 1956 Crusaderilla Yhdysvaltain rannikolta rannikolle -nopeusennätyksen lentämällä Los Angelesista New Yorkiin keskinopeudella 725.25 mph. Glennin ennätyskone (Project Bullet) modifioitiin uudeksi tiedusteluversioksi RF-8G ja se tuhoutui nuoren lentäjän käsissä joulukuussa 1972 epäonnistuneessa laskeutumisessa tukialus Oriskanylle ja kone lepää nyt Eteläkiinanmeren pohjassa. Lentäjä kuitenkin pelastautui heittoistuimella. Vietnamin sodassa Crusaderit pudottivat kuusi viholliskonetta jokaista

Kuudentena kesäkuuta 1957 kaksi F8U-1:tä nousi USS Bon Homme Richardilta (CVA-31) Kalifornian rannikon edustalta ja lensi USS Saratogalle (CVA-69) joka odotti toisella puolella mahteretta Floridan rannikolla. Lennon aikana tehtiin yksi ilmatankkaus teksasin yllä ja koko matka vei aikaa 3 tuntia ja 28 minuuttia ja ennen laskeutumista koneet tekivät suuran nopeuden ohilennon presidentti Eisenhowerin kunniaksi.

Vuosien varrella konetyypistä tehtiin lukuisia eri versioita, joihin tehtiin monia muutoksia ja parannuksia. Lähes joka muutoksessa moottori ja tutka vaihdettiin parempaan ja elektroniikkaa paranneltiin. Koneesta tehtiin kuitenkin vain kolme eri versiota ja loput olivat vain päivityksiä vanhoihin koneisiin. Alunperin pelkäksi päivähävittäjäksi tarkoitettu kone sai muutosten myötä jonkinlaisen jokasään toimintakyvyn ja myöhemmät versiot kykenivät kantamaan myös pommeja ja ilmasta maahan laukaistavia ohjuksia. Koneesta tehtiin myös prototyyppiversio XF8U-3 Crusader III, joka oli tyyppimerkinnästään huolimatta käytännössä täysin uusi kone. Se oli saman näköinen, mutta suurempi ja suorituskyvyltään huomattavasti vanhoja malleja parempi. Tämä versio kuitenkin hylättiin ja vanhentuvia Crusadereita alettiin pikkuhiljaa korvata F-4 Phantomeilla 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Konetyyppi oli pisimpään käytössä Ranskan laivastolla, joka korvasi koneen Rafale hävittäjällä vasta vuonna 2000.

F-8A F-8E
Moottorit Pratt & Whitney J57-P-4A/-12, työntovoima: 44,48 kN kuivana ja 72,06 kN jälkipoltolla Pratt & Whitney J57-P-20, työntovoima: 47,60 kN kuivana ja 80,07 kN jälkipoltolla
Pituus 16,55 m 16,61 m
Siipien kärkiväli 10,87 m 10,87 m
Toimintamatka Maksimi taistelu 2812 km Taistelu 2776 km
Nousunopeus 101 m/s 138 m/s
Nopeus Maksimi: Mach 1,53, sakkaus: 249,4 km/h Maksimi: Mach 1,72
Tyhjä/maksimi lentoonlähtöpaino 7037 kg/10732 kg 8940 kg/15400 kg

F-8

Voughtin ehdotus oli suunniteltu Pratt & Whitneyn J57-P-11 suihkumoottorin ympärille. Moottori tuotti tehoa jälkipoltolla 64,5kN työntövoimaa. Erikoisin seikka Voughtin suunnitelmassa oli mahdollisuus kääntää siipien kohtauskulmaa 7° (variable incidence wing) lennossa. Nousuja ja laskuja varten siivelle saatiin suuri kohtauskulma. Tukialuskäytössä tämä auttoi näkyvyyteen, koska runko voitiin pitää pienemmässä kohtauskulmassa kuin siivet. Siiven kohtauskulmaa voitiin säätää ohjaamosta. Kun siivet olivat yläasennossa runko toimi suurena ilmajarruna. Siivekkeet ja koko siiven etureuna oli kytketty keskenään ja ne menivät automaattisesti 25 astetta alaspäin kun siivet olivat ylä asennossa. Siivekkeiden sisäpuolella on pari pientä laskusiivekettä, jotka olvat noin 5 astetta ulompana kuin siivekket. Nousun jälkeen siipi laskettiin takaisin normaaliia asentoon, tai aerodynaamisesti ajateltuna runko nostettiin, ja kaikki ohjainpinnat palauivat normaaleihin lentoasentoihin. Laskeutuminen onnistui myös siivet alaasennossa, ainakin maatukikohtiin, mutta tukialukselle laskeutuminen siivet alhaalla oli riskialtista, vaikkakin useita kertoja näin tehtiinkin.

Siivet ovat 42° nuolikulmassa ja pinta-alaltaan 32,5 neliömetriä. Siivenkärjet kääntyvät suoraan ylöspäin tukialusvarastointia varten. Kääntyvissä siivenkärjissä ei ole ohjainpintoja, mutta stabiiliuden lisäämiseksi pienissä nopeuksissa ja nokan kohoamisen minimoimiseksi suurissa nopeuksissa, etureunaa on hieman käännetty alaspäin ja niissä on nk. "dog-tooth".

Kesäkuun 29. 1953 laivasto tilasi kolme XF8U-1:tä, mutta vain kaksi näistä ehdittiin rakentaa. Ensilento koneella oli 25. maaliskuuta 1955 ja sen suoritti Voughtin koelentäjä John Konrad. Kone lensi ensilennollaan yliäänen nopeudella. Toinen identtinen prototyyppi lensi 30 syyskuuta samana vuonna. Ensimmäinen prototyyppi lensi yhteensä 508 lantoa viiden vuoden aikana ja se lahjoitettiin Smithsonian Institution:ille Washingtoniin.

F8U-1 (F-8A)

Ensimmäinen tuotantoversio F8U-1 oli lähes identtinen prototyyppien kanssa. Tuotantokoneen ensilento oli samaan aikaan kuin toisen prototyypin eli 30. syyskuuta 1955. Moottorina ensimmäisissä parissa tusinassa koneita oli J57-P-12A, ja seuraaviin J57-P-4A, jolla oli 72 kN työntövoima jälkipoltolla. Koneissa käytettiin APG-30 etäisyysmittaus tutkaa tykeille.

Syyskuusta 1955 lähtien laivasto vaati kaikkiin lentotukialuksilta toimiviin lentokoneisiin ilmatankkaumahdollisuuden. F8U-1 varustettiin sisäänvedettävällä ilmatankkauspuomilla, joka sijaitsi ohjaamon takana olevan pullistuman sisällä. Koneissa käytettiin Voughtin omaa kevyttä heittoistuinta aina malliin F-8U-2N asti ja tämän jälkeen se vaihdettiin luotettavaksi todetuksi Martin-Baker Mk F5:een seuraavissa tuotantokoneissa F8U-2NE koneista lähtien ja vaihdettiin myös vanhoihin koneisiin 1962 lähtien.

Neljännellä esituotantokoneella (140446) tehtiin tukialushyväksyntätestit USS Forrestalilla (CVA-59) huhtikuussa 1956. Ensimmäinen katapulttilaukaisu tehtiin huhtikuun 4. Tukialushyväksyntien aikana oli lähellä koneen menetys, kun yhdessä katapulttilaukaisussa kone lähti kummallisessa asennossa liikkeelle. Lentäjä oli kuitenkin ajan tasalla ja laittoi moottorin tyhjäkäynnille ja teki täysjarrutuksen. Crusader pysähtyi vain muutaman metrin päähän tukialuksen reunasta, mutta pysyi kannella, eikä koneelle tapahtunut mitään.

Ensimmäinen operatiivinen laivue, joka sai Crusaderin oli VF-32. Koneet luovutettiin maaliskuussa 1957. Laivue oli myös ensimmäinen, joka toimi lentotukialukselta (USS Saratoga) vuoden 1957 loppuun. Ensimmäinen merijalkaväen yksikkö, joka sai Crusaderit joulukuussa 1957 oli VMF-122.

F8U-1 koneita valmistettiin yhteensä 218 kappaletta syyskuuhun 1958 mennessä, jolloin alettiin valmistamaan F8U-2:ta

Vuonna 1962 alkuperäinen laivaston tyyppinumero F8U-1 muutettiin yhtenäistämisohjelmassa F-8A:ksi. Joidenkin mielestä siksi, koska komentaja ei ymmärtänyt siihen astista nimeämiskäytäntöä F8U (jossa U oli valmistaja Vought).

1966 Vought alkoi tekemään suurta päivitysohjelmaa Crusadereille. Koneita modernisoitiin, uudeleenvarustettiin tekemään koneet vastaamaan uusia standardeja ja pidentääkseen koneisen palvelusaikaa. Nämä uudelleenrekennetut koneet saivat uudet mallimerkinnät, jolloin F-8A:sta olisi tullut F-8M, mutta A-versioita ei koskaan päivitetty, koska niitä ei enää ollut tarpeeksi, jotta hanke olisi kannattanut.

A-versiosta tehtiin kuitenkin QF-8A versio, joka tunnetaan myös nimellä DQF-8A. KAksi näista toimi Naval Missile Test Centerissä ja näistä koneista ohjattiin ja seurattiin Regulus II ohjuksia, jotka olivat sukellusveneestä laukaistavia risteilyohjuksia. Toinen muunnos oli testikone, jossa oli rakettimoottori tavallisen moottorin lisäksi sijoitettuna pyrtöön sivuvakaajan alle. Tämän tarkoituksena oli saada kone lentämään yli 60 000 jalkaan, jossa pelättiin neuvostoliittolaisten pommikoneiden tolevaisuudessa lentävän. Kahteen koneeseen asennettiin rakettimoottosi, alunperin oli tarkoitus laittaa 8000 paunan työntövoiman omaava Reaction Motors XLF-40 raketti, jossa käytettiin erittäin räjähtävää yhdistelmää vetyperoksidia ja lentopolttoainetta. Mutta valmistaja luopui onnettomuuden, joka vaati kahden mekaanikon hengen, jälkeen tästä moottorista ja Vought valitsi Rocketdyne XLF-54, jolla oli 6000 paunan työntövoima. Koneita ei kuitenkaan koskaan rakennettu valmiiksi, mutta moottorin puumalli asennettiin oikeaan paikkaansa.

Joitain A-mallin koneita muutettiin konieksi, josta voitiin kauko-ohjata maalikoneita. näiden merkintä oli DF-8A.

Myös NASA käytti F-8A koneita tutkimuksissaan, mm Chase-koneina ja BuNo 141353:een laitettiin superkriittinen siipi (SCW). Tällä tutkittiin perinteiseen nähden väärinpäin, tasainen puoli ylhäällä ja kaareva alhaalla, olevaa siipeä, joka paransi koneen nopeutta lähemmäs äänen nopeutta ilman jälkipoltinta. Crusader oli sopiva tähän käyttöön, koska siipi oli rugon päällä eikä siinä ollut laskutelineitä tms kiinni. Näin ollen siipi oli helppo muuttaa uudenlaiseksi. Myös runkoon muokattiin pullistumat paremman ilmavirtauksen aikaansaamiseksi. Siivestä jätettiin kuitenkin pois nostomahdollisuus, ja tästä syystä lentoonlähtö ja laskukiidot pitenivät ja testit piti lentää suolajärven pohjalta. Koneeseen laitettiin myös toinen superkriittinen siipi, jolla oli suurempi kärkiväli. Testit lennettiin 1971-1973. Loput testistä tehtiin F-111:lla.

F8U-1E (F-8B) ja F-8L

E-lisäys tuli "elecrtonic equipment" sanasta. Suurin ero F8U-1:een verrattuna oli APG-30 mittaustutkan korvaaminen AN/APS-67 tutkalla. Uudessa tutkassa oli pieni skanneri muovisen radomin sisällä ja se antoi F8U-1E:lle jonkinmoisen jokasään toimintakyvyn, vaikkakin aika rajoitetun. Aseistuksessa ei ollut eroavaisuuksia, mutta suurin osa laivueista, jotka käyttivät F8U-1E:tä eivät käyttäneet ilmajarrussa olevaa rakettipakkausta, vaan olivat poistaneet ja sulkeneet tämän. Moottori oli sama kuin F8U-1:ssä ja F8U-1P:ssä. Koneita rakennettiin yhteensä 130 kpl. Tukialuskäytössä havaittiin nokkapyörätelineen olevan liian heikkorakenteinen ja menevän poikki, koska koneen koko paino kohdistuu nokkapyörätelineeseen jarruvaijeria käytettäessä, kun päälaskutelineen renkaatkin nousevat ilmaan. Tämä korjattiin lisäämällä telineeseen kaksi tukipalaa. Nämä lisättiin koneisiin valmistajan korjausryhmien jälkiasennuspaketilla ja vastaava korjaus tehtiin uusiin koneisiin jo tuotannossa.

Päivityksessä 61 kappaletta F-8B konetta rakennettiin uudelleen F-8L:ksi. Siipiin laitettiin ripustimet ja ohjaamo sai uuden valaistuksen, kuten edellinen F-8K:kin.

F8U-2 (F-8C) ja F-8K

YF8U-2 prototyyppi lensi 20. elokuuta 1957 ja se oli varustettu uudella tehokkaammalla J57-P-16 moottorilla, josta saatiin 75,2kN työntövoima jälkipoltolla. Jälkipoltolla lämpötilat nousivat niin paljon, että kaksi tuuletus ilman kaappaajaa tarvittiin rungon takaosaan jäähdyttämään jälkipoltinta. Näiden lisäksi rungontakaosan allapuolelle laitettiin vakaajat, joiden taikoituksena oli parantaa suuntavakavuutta suurissa korkeuksissa. Näiden tehosta ei tosin ole mitään todisteita, osa lentäjistä sanoi, ettei niillä ollut mitään vaikutusta.

Rungon ripustimiin esiteltiin Y-muotoinen ripustinmalli, jolloin koneeseen saatiin neljä ohjusta kahden sijaan. Neljää ohjusta kuitenkin harvoin käytettiin taisteluissa, koska lentäjien mielestä ohjukset eivät olleet riittävän hyvä vaihtoehto pienentyneelle polttoainemäärälle ja lisäpainolle.

F8U-2 oli ensimmäinen todellinen laivuekäytössä ollut Crusader versio. Koneita rakennettiin yhteensä 187 kappaletta. Koneen suoritusarvot olivat hyvät: suurin nopeus 1,7 Machia ja nousunopeus 127 m/s.

Päivityksessä 87 kappaletta F-8C konetta rakennettiin uudelleen F-8K:ksi. Siipiin laitettiin ripustimet ja ohjaamo sai uuden valaistuksen. Suurin osa koneista oli tarkoitettu merijalkaväelle.

Nasalle lahjoitettiin digitaalisen FBW:n testaukseen F-8c. Tämä oli sopiva kone, koska siinä oli tarpeeksi tilaa muutoksille ja se oli yliääninopeuksiin sopiva. Testit olivat erittäin lupaavia ja onnistuneita ja tuloksia käytettiinkin mm. sukkuloissa ja General Dynamics päätti rakentaa uuden kevyen hävittäjänsä (josta tuli F-16) pelkästään digitaalisella FBW:llä.

F8U-2N (F-8D) ja F-8H

Mallin N tulee sanasta "Night". Koneella oli rajoitettu jokasäään toimintakyky. Koneen ensilento oli helmikuussa 1960. F8U-2N:ssä oli edelliseen malliin verrattuna parannettu moottoria J75-P-20, joka tuotti jälkipoltolla 80 kN työntövoimaa. Kone suunniteltiin alunperin olevan yöhävittäjä parannetulla tutkalla ja avioniikalla. Tärkein lisäys edelliseen versioon oli APC, joka oli suunniteltu tekemään tukialuslaskeutumisesta helpompaa. APC (Approach Power Compensator):in tarkoituksena oli pitää lähestymisnopeus vakiona tuulesta huolimatta. Laite sisälsi tietokoneen, kiihtyvyysanturin, servovahvistimen ja kytkimen. Ohjaamossa oli kontrolli, joka liittyi olemassa olevaan kohtauskulman havaitsijaan. Järjestelmä oli käytössä, kun siivet olivat yläasennossaan. Tavallisessa lähestymisessä laite piti lähestymisnopeuden neljän solmun ikkunassa. N-versioon oli myös lisätty autopilotti, jonka tarkoituksena oli automatisoida joitain tehtäviä puolustus tehtäviä lennettäessä. Aseistus pysyi muuten samana kuin aikaisemmissa versioissa, mutta ilmajarruun lisätyistä raketeista päästiin vihdoin virallisesti eroon. Tämä tyhjä tila käytettiin kasvattamaan sisäistä polttoainemäärää, joka saatiin nostettua 5103 litraan.

Koneita rakennettiin yhteensä 152 kappaletta ja konetta käytettiin myös Vietnamin sodassa, vaikka myöhäisempi F-8E-malli syrjäyttikin koneen nopeasti.

Vuodesta 1967 alkaen 89 kappaletta F-8D:tä valmistettiin uudelleen tehokkaammalla J57-P-20A moottorilla ja siivissä olevilla ripustimilla, sekä Bullpup tulenjohtojärjestelmällä. Nämä koneet saivat merkinnäkseen F-8H.

F8U-2NE (F-8E) ja F-8J

F8U-2NE oli Crusaderin viimeinen tuotantomalli USA:n laivastolle. Kone oli parannettu edellisestä versiosta uudella suuremmalla APQ-94 etsimis ja tulenjohtotutkalla, joka antoi koneelle jokasään toimintakyvyn. Tutka oli suurempi kuin ennen ja koneen radomia juoduttiin muuttamaan, jolloin koneen pituus kasvoi 7,6 cm. Tutkaradomin yläpuolelle asennettiin infrapunasensori, jota käytettiin Sidewinderien kanssa. Kun koneeseen vielä asennettiin avioniikkaa siiven keskelle, kone pystyi ampumaan AGM-12 Bullpup ilmasta maahan ohjuksia. Tätä ominaisuutta käytettiin kuitenkin erittäin harvoin.

F8U-2NE erosi edeltäjistään myös siinä, että koneessa oli huomattava ilmasta maahan toiminnallisuus. Koneessa oli mm. kaksi siipien alla olevaa ripustinta, joissa voitiin kantaa 2000 lb (907 kg) pommia. Kokonaismäärä aseistusta voi olla jopa 2268 kg ja normaali lasti oli neljä 1000 paunan pommia siipiripustimissa ja kahdeksan Zuni rakettia runkoripustimissa.

F-8E mallia rakennettiin yhteensä 286 kappaletta ja konetyyppi pudotti Vietnamissa 11 kpl MiG:ejä.

F-8D:n päivityksen jälkeen oli F-8E:n uudelleen valmistaminen. Koneen mallimerkinnäksi tuli F-8J ja moottoriksi laitettiin sama J57-P-20A, kuin F-8H:ssa. Koneen siipiripustimiin tehtiin mahdollisuus käyttää 300 gallonan pudotettavia lisäpolttoainesäiliöitä. Siipeen tehtiin myös rajapintakontrolli, joka oli ollut ensiksi ranskalaisten F-8E (FN):ssä. Tässä moottorin ilmaa syötettiin siiven yläpinnalle. Tämä ominaisuus pienensi lähestymisnopeutta, mutta kulutti moottorin tehoja ja jodenkin lähteiden mukaan huononsi koneen ominaisuutta päästä takaisin lentoon, jos kone meni kaikkien jarrukaapeleiden ohi. Sivuperäsimen kokoa kasvatettiin suuntavakavuuden parantamiseksi. F-8J:hin asennettiin parempi tutka ja paremmat cruising ja laskeutumisominaisuudet kaksiosaisen johtoreunan solakoiden muosossa. Koneeseen asennettiin myös panssarointi UHT:lle ja elektroniikkaa parannettiin uudella johdotuksella, uudella ECM varustuksella ja UHF-radiolla. F-8J Crusaderitkin lensivät Vietnamissa 1971-1972, mutteivät saaneet MiG-pudotuksia, vaan toimivat pääasiassa ilmasta-maahan tehtävissä.

J-mallia on arvosteltu, ettei sille tehty alunperin tarpeeksi perusteellista tukialus soveltuvuustestiä ja oli tätä varten jopa vaarallinen. Esimerkisi RAT ei pystynyt toimimaan koneen miniminopeudella, jolloin oli mahdollista että sähköt hävisivät kesken laskeutumisen kokonaan. Lisäksi koneen nokan yli ei pystynyt näkemään maksimi takaisintulopainolla 120 solmun nopeudessa. Vaarallinen oli myös jo edellämainittu alitehoisuus, joka johti vaarallisen huonoon uudelleen nousukykyyn. Nämä kuitenkin korjattiin: Toimintaa uudellen nousua varten parannettiin ensin käyttämällä käyttämällä laskeutumisessa "sotatilan maksimitehoa", mutta ongelma ratkesi lopullisesti moottorin päivitettyä tehokkaammaksi J57-P-400 moottoriksi, panssarointi poistettiin pyrstöstä ja näkyvyyttä parannettiin ohjauksen säädöllä ja nopeuden nostamisella 128 solmuun. RAT korjattiin toimimaan pienemmällä nopeudella.

LTV valmisti yhteensä 136 kappaletta J-versiota.

F-8E(FN)ja F-8P

Ranskan laivasto tilasi 1962 F-8 Crusadereita ilmaherruushävittäjäksi korvaamaan Aquilon-hävittäjä, koska eivät itse pystyneet suunnittelemaan hyväksyttävää konetta. Miragellen ehdottamalla Mirage III:n laivastoversiolla oli liian suuri lähestymisnopeus ja toinen ranskalainen vaihto ehto Br 1120 Sirocco ei myökään kelvannut. Näitä pidettiin liian kalliina ja epävarmoina. Jäljelle jääneitä vaihtoehtoja olivat ulkomaiset F-8 ja F-4 Phantom. Vaikka Phantom oli kykenevämpi havittäjäna se oli liian suuri ranskalaisten tukialuksille, jotka olivat suurin piirtein USA:n 27C-luokan tukialusten kokoisia.

Ranskan laivaston alkuperäinen suunnitelma oli tilata 40 kpl yksipaikkaisia F-8E(FN) koneita ja kuusi TF-8E(FN) konetta, mutta kaksipaikkaisen Crusaderin tuotanto hylattiin ja tilausta muutettiin 42:een yksipaikkaiseen koneeseen. Koneita oli tarkoitus käyttää tukialuksilta Foch ja Clemenceau. Ensimmäisen prototyyppikoneen ensilento oli 27. helmikuuta 1964 ja tuotantomallin 26. heinäkuuta samana vuonna. Ensimmäinen kone laivuekäytössä oli virallisesti 1. huhtikuuta 1966

Ranskalle toimitettavia koneita piti muuttaa, jotta niitä voitiin turvallisesti käyttää ranskalaisilta tukialuksilta, jotka olivat hieman pienempiä kuin amerikkalaisten vastaavat. Koska tukialukset olivat pienempiä piti lähestymisnopeutta pienentää. Tämä saatiin toteutettua pienentämällä siiven ylhäälläolokulmaa runkoon nähden seitsemästä asteesta viiteen asteeseen. Johtoreuna jaettiin kahteen osaan, jolloin saatiin kasvatettua kulmaa 44 asteeseen. Koneeseen lisättiin moottorista putkitus niin, että ilmaa pystyttiin puhaltamaan säädettävistä reijistä siiven yläreunalle (BLC – Boundary Layer Control). Jättöreunan solakoiden kulmaa kasvatettiin 40 asteeseen ja kasvattamalla sivuperäsimen kokoa. Nämä muutokset saivatkin aikaan merkinnän muuttumiseen: FN lyhenne tulee sanoista French Navy. Valmistaja oli ehdottanut näitä päivityksiä aikaisemmin myös US Navylle, mutta nämä toteutettiin vasta pari vuotta myöhemmin koneiden päivityksessä.

Aseistuksessa säilytettiin tykkiaseistus ja tuplaripustimet Sidewinereille, mutta lisättiin mahdollisuus käyttää ranskalaisvalmisteisia Matra R530 ilmasta ilmaan ohjuksia. Ohjuksesta oli sekä infrapuna, että tutkaohjauksella olevat versiot ja usein niitä käytettiin molempia, tutkaohjattu toisessa runkoripustimessa ja infrapuna toisessa runkoripustimessa. Jotta tutkaohjattua ohjusta voitiin käyttää asennettiin modifioidun AN/AWG-4:n rinnalle Magnavox AN/APQ-104. Ranskalaisten ohjuksia varten suunniteltiin käytettäväksi kokonaan titaanisia korkeusperäsimiä, koska havaittiin ohjusten laukaisun vahingoittaneen korkeusperäsinten pintaa. Korjaukseksi riitti kuitenkin vain korkeusperäsimien etureunan vaihtaminen titaanisiin ja näin säästettiin kustannuksissa huomattavasti. Matra 530:n luotettavuus oli erittäin huono ja 1980 raportoitiin 65 prosentissa vikaantuminen. Crusaderin aseistusta päivitettiin, mutta Matra Super 530 jätettiin väliin eikä ohjus koskaan toiminut Crusaderissa, koska tutka ei ollut yhteensopiva ohjuksen kanssa. 1973 Matra R550 lyhyen kantaman infrapunaohjuksen käyttömahdollisuus lisättiin Crusaderiin ja ohjus olikin paljon kykenevämpi ja luotettavampi kuin R530 tai Sidewinder. Sidewindereitä käytettiin harvoin ja 1986 valmius kyseisile ohjuksille poistettiin. Magic 2 tuli mahdolliseksi käyttää Crusaderin kanssa 1988 ja Matra R530 vedettiin pois käytöstä 1989.

Huhtikuussa 1979 14.F lopetettiin ja Crusaderit korvattiin Dassaultin Super Etendardeilla. Tämän jälkeen vain Flotille 12.F käytti Crusadereita.

Koneita päivitettin kokoajan pikkuhiljaa. Ranskalaisten koneisiin asennettiin F-8J siipi 1969 ja J57-P-20A moottorien jälkipolttimet päivitettiin 1979. Koneeseen lisättiin vinssi harjoitusmaalien hinaamista varten. Koska koneessa tuulilasin etupuolella oleva infrapunasensori, jota jäähdytettiin nestemäisellä typellä, oli vika-altis, joten se poistettiin koneista.

F-8P

1980 luvun lopulla Ranskan laivastolla oli ongelma vanhenevien Crusaderien kanssa: Koneet vanhenesivat käsiin ennen kuin tuleva Rafale olisi käytössä 1990 luvun puolivälin jälkeen. Pohdittiin kahta vaihtoehtoa, joko F/A-18:n hankkimista väliajalle tai F-8:n päivittämistä, jotta sitä voitaisiin käyttää pidempään. Crusader oli parempi nopeudeltaan, mutta Hornet olisi paljon modernimpi ja monikäyttöisempi. Koska Hornetin pelättiin vaarantavan Rafale-projektia Dassault vastusti niiden hankkimista. Crusaderiin suunniteltiin mm. Mirage F.1:n avioniikkaa, mutta F.1kin oli jo niin vanhentunut, ettei päivittäminen tähän olisi kannattanut. Crusaderin päivitämistä pidettiin kalliina, mutta ranskan lentokoneteollisuus voitti ja Crusader päätettiin päivittää. Näin ollen 17 koneeseen tehtiin vielä päivityksiä vuosien 1990-1997 välillä, jotta se olisi elinvoimainen vuosituhannen loppuun asti, kunnes Rafale M pääsisi tukialuksille. Ensimmäinen kone #35 valmistui 1993.

Päivitys oli enemmän huolto, kuin päivitys, mutta oli koneessa uudistuksiakin: Siihen asennettiin uusi Martin-Bakerin Mk.7 zero-zero heittoistuin vanhan Mk.F5A-F:n tilalle, jossa nopeus piti olla 120. Runkoa vahvistettiin, sähköjohdot ja hydraulilinjat vaihdettiin. Avioniikka oli ainoa kohde, jossa tapahtui päivityksiä: ohjaamon mittaristo uudelleenjärjestettiin, uutta avioniikkaa lisättiin, mm. tutkakorkeusmittari, Mode 4 IFF, ILS (instrument Landing System) asennus ja VOR. Koneeseen lisättiin myös uusi gyroskooppinen navigointijärjestelmä ja Thomson-CSF (SHERLOC) turkavaroitusjärjestelmä asennettiin korkeusvakaajaan. Koneiden modernisointi tehtiin 1992-1995. Huolimatta uudistuksista kone oli vanhentunut ja vaikea huoltaa. Uransa loppuvaiheessa koneita oli kokoajan vaikeampi huoltaa, koska kone oli ollut pois tuotannosta jo niin pitkän aikaa. Ranskan laivasto hankki varaosansa koneiden hautausmailta USA:sta ja valmisti pieniä määriä varaosia myös itse. Uransa lopussa kone tarvitsi valtavasi huoltoa ja yksi lentotunti vaati 67 tuntia ylläpitoa! Ranskan laivaston Crusaderit korvattiin Rafalella vuonna 2000.

RF-8

Crusaderista tehtiin myös aseistamaton tiedusteluversio RF-8, joka osoittautui tehokkaaksi Kuuban ohjuskriisin aikana vuonna 1962 ja lensi myös Vietnamin sodassa, missä useita koneita menetettiin vaarallisissa matalalentotehtävissä. Tiedusteluversio oli lisäksi Crusadereista USA:n koneversioista kauimmin käytössä koneen poistuttua käytöstä vasta 1987.

F8U-1P (RF-8A)

Koneen ensilento oli 17 joulukuuta 1956 ja ensimmäinen tiedustelu Crusader toimitettiin seuraavan vuoden syyskuussa VFP-61:lle, joka toimi silloin USS Midwayllä.

F8U-1 hävittäjäversioon verrattuna rungon etuosa oli tehty kulmikkaaksi, jotta sinne saataisiin mahtumaan CAX-12 trimetrogen kameraa ja kaksi K-17 vertikaalikameraa. Koska asennus aiheutti rungon halkaisijan kasvamisen alaosaltaan, piti rungon yläosaan tehdä pieni kyttyrä area-rulen mukaisesti. Yökuvaukseen tarkoitetut valopommit voitiin kantaa sisäisesti. Koneesta oli poistettu hävittäjäversioon verrattuna tykit ja tulenjohtotutka. Myös ilmatankkauspuolin kuhmu poistettiin, sillä ilmatankkauspuomille oli tilaa riittävästi koneen sisällä.Sivuvakaajaa madallettiin, jotta saataisiin koneelle lisää nopeutta, sillä nopeus oli koneen ainoa puolustus. Moottorina oli sama J57-P-4A, joka oli myös hävittäjäversiossa.

Alkuperäisessä kamerakinfiguraatiossa oli kolme kameraa, jotka kattoivat horisontista horisonttiin, paikassa Station 2, joka oi kaikkein taaimmaisin kamerakuilu. Loppujen lopuksi kamerajärjestely oli kaksi kameraa, jotka antoivat kohtisuoran ja viiston kuvan. Nämä olivat paikassa 3 ja 4, kun eteenpäin viistosti kuvaava oli paikassa 1, joka oli ohjaamon alapuolella. Tähän voitiin myös laittaa 16 mm elokuvakamera, jota kuitenkin kaytettiin erittäin harvoin. Vaikka kameroista paikoilla 3 ja 4 saatiin monia eri asteisia kaltevuuskuvia, eniten käytetyt olivat 5-, 15- ja 30 astetta. Kameroina käytettiin Chigago Aerialin valmistamia kameroita malleiltaan KA-66 (paikassa 2), KA-51, KA-53 tai KA-62 (paikoissa 3 ja 4) sekä KA-45 tai KA-51 (paikassa 1).

Tiedusteluversiolla tehtiin myös ennätyksiä, kun heinäkuussa 1957 päätettiin rikkoa rannikolta-rannikolle nopeusennätys Kaliforniasta New Yorkiin. Lento nimettiin "Project Bullet"iksi ja se suoritettiin 16 heinäkuuta 1957. F-8U-1P, BuNo 144608, jota lensi silloinen merijalkaväen majuri John Glenn lensi yli mantereen ja kuvasi koko yhdysvallat lentoreitiltään. Hänen siivellään lensi laivaston luutnantti Charles Demler Crusaderin hävittäjäversiolla. Demler kuitenkin vahingoitti ilmatankkauspuominsa, tankatessaan AJ-2 Salvage ilmatankkauskoneesta, ja joutui laskeutumaan. Glenn kuitenkin jatkoi lentoa ja laskeutui määränpäähän NewYorkiin Floyd Bennetin kentälle. Hän oli lentänyt mantereen poikki 1167 km/h keskinopeudella. Konetta käytettiin ennätyslennon jälkeen ja siitä tehtiin myöhemmin RF-8G prototyyppi.

RF-8G

Laivasto halusi modernisoida Crusader-koneensa ja seuraavat koneversiot olivatkin vain uudelleenrakennettuja vanhoja koneita. Ensimmäiseksi tähän päätyivät tiedustelukoneet. Yhteensä 73 konetta tehtiin RF-8G:ksi. Koneisiin asennettiin uusi J57-P-22 moottori ja koneen rungon alapuolelle lisättiin vakaajat. Elektroniikkaa uusittiin ja siipiin lisättiin ripustimet, joihin voitiin kiinnittää lisäpolttoainesäiliöt. Koneet valmistettiin kahdessa osassa ensimmäiset 53 vuosina 1965-1967 ja loput 20 1968-1970.

Uudet vakaajat rungon alapuolella vaikuttivat koneen stabiliuteen suurissa nopeuksissa, mutta jotkut lentäjät olivat sitä mieltä, ettei kyseinen ominaisuus ollut parannus, sillä jossain tapauksissa esim. tietä seuraillessa oli ollut kätevä liu'uttaa konetta peräsimellä hieman sivuttain. Lisäpolttoainesäiliöitäkään ei tiettävästi käytetty, sillä koneella oli muutenkin erittäin pitkä toimintamatka ja ilmatankkausmahdollisuus. Uudet kamerat olivat kuitenkin käytössä ja hyväksi havaitut.

1977 koneita päivitettiin uudelleen asentamalla uudet kaapeloinnit ja uudet elektroniset vastatoimet vihollisien tutkia vastaan. Lisäksi moottori päivitettiin J-57-P429:ksi. Tehokkaampi moottori vaati jälkipolttimen tuuletukseen ilmanottaukot, samanlaiset kuin hävittäjäversioissa.

RF-8G oli kauimpaan USA:n käytössä ollut versio Crusaderista ja kone vedettiin laivaston laivuekäytöstä eläkkeelle vasta 1982 ja reservistä vasta 1987.

F8U-3 Crusader III

Vuonna 1955 Vought aloitti suunnittelemaan kokonaan uutta konetta nimeltään XF8U-3 Crusader III. Ensilento tapahtui kesäkuun 2. 1958. Koneen oli tarkoitus olla korkealla lentävä jokasään hävittäjä. Koneella ei ollut paljonkaan tekemistä vanhan Crusaderin kanssa, runkoa oli suurennettu, jotta sinne sopi Pratt Whitneyn J75 suihkumoottori, jolla oli lähes 60% suurempi työntövoima kuin F8U-1 ja F8U-2:ssa käytetyillä J75 moottorilla. Ilmanottoaukko oli muotoiltu uudelleen, jotta kone voisi saavuttaa yli kaksinkertaisen äänennopeuden, mutta sen piti samalla olla tehokas keräämään alisoonista ilmaa riittävästi tehokkaalle moottorille. Ilmanottoaukko oli sokerikaatimen muotoinen, alaosan ollessa edempänä kuin yläosa, eikä siinä ollut liikkuvia osia, kuten suurimmassa osassa ilmanottoaukoista, jotka pystyvät sekä suuriin että pieniin nopeuksiin. Ainoastaan ylimääräinen ilma päästettiin ulos.

Toinen ulkoisesti huomattava muutos oli koneeseen lisätyt suuret evät rungon alaosaan, joiden oli tarkoitus lisätä stabiliutta suurissas nopeuksissa. Nämä evät kääntyivät nousuissa ja laskuissa vaakatasoon, jolloin ne toimivat siipinä. Pari kertaa koneen vakaajien kääntö ei onnistunut ja koneella jouduttiin laskeutumaan evät alhaalla maahan, mutta runko säästyi vakavilta vaurioilta. Myös siipiin oli tehty muutoksia mm. ensimmäisestä kompressoriasteesta siiven yläpinnalle päästettävää ilmaa, jolloin siiven nostoa ylös voitiin pienentää 7:stä 5:een asteeseen. Tätä samaa ominaisuutta käytettiin myös tulevissa F-8e (FN) ja F-8J malleissa.

Koneessa oli myös erittäin kehittynyt asejärjestelmä, tutka pystyi seuraamaan kuutta kohdetta ja ohjaamaan ohjuksia kahta maalia kohden. Aseistus koostui kolmesta keskipitkänmatkan tutkaohjattavaa AIM-7 Sparrow-ohjusta. Ohjukset olivat puoliksi upotettu koneen runkoon, yksi pohjaan ja yksi rungon ja pohjan kumpaankin reunaan, jotta niiden aiheuttama ilmanvastus olisi mahdollisimman pieni. Ohjusten lisäksi koneessa oli tarkoitus käyttää neljää AIM-9 infrapunaohjusta ja neljää 20 mm tykkiä. Projektin alkuvaiheessa BuAir teki pyynnön myös kaksipaikkaisesta versiosta, joten Vought teki myös tutkimuksen myös tällaisesta, mutta oli sitä mieltä, että kehittynyt asejärjestelmä on niin hyvä, ettei tutkaupseerista olisi koneessa niin paljon hyötyä, kuin koneen painonlisäys. Vought teki tutkimuksen ohjaajan työmäärästä tulehjohtojärjestelman kanssa ja panosti muutenkin paljon enemmän yksipaikkaiseen koneeseen kuin kaksipaikkaiseen.

J75-P-6 moottori oli erittäin tehokas ja Crusader III olikin aikoinaan nopeimmin kiihdyttävä kone: 0,98 Machistä 2,2 Machiin 3 minuuttia 54 sekuntia. Tähän aikaan perinteisemmät koneet käyttivät vastaavaan aikaa noin 9 minuuttia. Kone pystyi myös erittäin suuriin korkeuksiin, pysyvä korkeus 65000 jalkaa ja suoralla nousulla pystyttiin saavuttamaan 90 000 jalan korkeus. XF8U-3 pystyi saavuttamaan 2,39 Machin nopeuden, johon se oli rajoitettu, koska pleksilasinen tuulilasi ei kestänyt suurempia nopeuksia. Kone kiihyi kuitenkin 0,1 Mach joaksiena 17 sekuntina vielä tästä. Tuulilasiin koetettiinkin kehittää laminoitua lasia oleva versio, jotta koneen nopeuspotentiaali olisi voitu saavuttaa. 2,2 Machin nopeudessa teho oli säädetty 70%:iin, joten tehoreservejä ainakin oli. On arvioitu, että kone olisi pystynyt saavuttamaan 2,9 Machin nopeuden. Myös nousunopeus oli hyvä 10287 m/min.

F8U-3:n kilpailija laivaston uudeksi hävittäjäksi oli McDonnell-Douglasin F4F-1, josta myöhemmin tuli kuuluisa F-4 Phantom II. Verrattuna näiden koneiden lento-ominaisuuksia keskenään F8U-3 oli parempi. Muunmuassa Crusader III:N teho/paino-suhde oli huomattavasti parempi, koska kokonaispaino oli yksimoottorisena pienempi ja moottori oli tehokkaampi. Lisäksi Crusader III oli parempi perinteisessä kaartotaistelussa, ja kone pysyi jopa aliääninopeuksisen FJ-2 Furyn kanssa kaartotaisteluun. F4F-1 Phantomilla oli taipumus yhtäkkiä karata käsistä 25 asteen kohtauskulmalla. F4F-1:llä oli myös taipumus täristä niin, ettei Sidewindereitä voitu laukaista, vaikka muuten olisikin ollut ohjuksen laukaisuetäisyydellä.

F8U-3 konetta tilattiin kolme lisää ja 13 koneelle varaus, jotka piti toimittaa 1959 kesällä. Testeissä ainoa muutos, joka tuli oli vaatimus infrapunasensorille, joka asennettiin koneen tuulilasin eteen. Koneen ilmanottoaukko aiheutti myös ääniä, jotka muuttuivat nopeuden ja korkeuden mukaan. Ääni alkoi noin 1,35 Machistä ohjaamon takaa ja liikkui eteenpäin nopeuden noustessa. Yhtäkkiä ääni purkautui räjähtävästi, eikä tämän jälkeen ilmaantunut. Tätä ei pidetty hyvänä lentäjän moraalille.

Tutkaohjattujen AIM-7 ohjusten testeissä havaittiin, että toinen miehistönjäsen F4F-1:ssä auttoi huomattavasti. Tämä johtui siitä, että ohjus ohjautui vain puoliautomaattisesti ja F8U-3:ssa ohjaajalla oli vaikeuksia sekä lentää konetta että ohjata ohjusta, vaikka Vought olikin kehittänyt pitkälle automatisoidun järjestelmän. McDonnel Douglas ilmoittikin, että perinteiset ilmataistelut ovat ohi ja taistelut käydään ainosataan ohjuksilla. Tarvittavat ominaisuudet olivat nopeus, toimintamatka sekä ohjusten määrä. Tämän takia myös tykit puuttuivat kokonaan McDonnellin koneesta.

Crusader III:ssa käytetyn tutkan etsimisatäisyys hävittäjäkokoiseen kohteeseen oli vain hieman yli 50 km, kun kilpailevalla F4F-1:llä vastaava etäisyys oli yli 70 km. Tämä olisi pystytty hoitamaan vaihtamalla AN/APG-50 tutka AN/APG-74 tutkaan, joka oli hieman suurempi antennin halkaisijaltaan ja herkkyydeltään. Tämä muutos olisi vaatinut nokkakartion suurentamista, joka ei olisi ollut suuri muutos. Liian vaativaa oli kuitenkin tehdä tarpeeksi hyvä ohjelma tekemään etsintä ja päättää uhkien aste ohjuksille, ainakin annetussa lyhyessä ajassa. Tähän toinen miehistönjäsen oli vielä tällöin ylivoimainen.

Laivasto valitsi F4F-1:n laivaston uudeksi hävittäjäksi. Syyt tähän lienevät ne, että kone voisi suorittaa myös muita kuin pelkkiä hävittäjä tehtäviä, pudottaa pommeja yms, vaikka alunperin tarkoitus oli juuri tehdä puhdas hävittäjä. MCDonnelin alkuperäisen prototyypin suurin innovaatio olikin ollut vaihdettava nokka, jolloin samalla koneella voitiin tehdä monia tehtäviä, vain koneen rungon etuosa vaihtamalla. Lisäksi vaikka nopeusetu olikin F8U-3:lla, F4F-1 pystyi kuljettamaan AIM-7 ohjuksia kaksi kertaa niin paljon kuin kilpaisijansa eli kuusi kappaletta. F4F-1:n vakuuttavin ominaisuus oli kantaa kahta tusinaa 500 paunan (227 kg) pommia. Kiireesti Crusader III:een alettiin rakentamaan mahdollisuutta tusinaan 500 paunan pommeja tai kahteen lisäpolttoainesäiliöön, mutta tämä oli silti huomattavasti vähemmän kuin kilpailijallaan ja uuteen ideaan monitehtävähävittäjästä F4F-1 sopi paremmin. Kolmas prototyyppi yritti vielä ratkaista varmana pidetyn päätöksen. Kone oli varustettu täydellisellä sotilasvarustuksella ja se pystyi tuhoamaan kaksi ilmakohdetta miltei samaan aikaan. Laitteisto oli kuitenkin vaikea käyttää, mutta Raythonille annettiin pyyntö edelleenkehittää laitteistoa ja asentaa se F4F:ään. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Kun Vought oli hävinnyt kiplailun uudeksi hävittäjäksi prototyypit annettiin NASA:n käyttöön. Kaksi koneista meni Langleyhin shokkiaaltotesteihin, jossa ne rutiininomaisesti lensivät yli 2,2 Machin nopeudella. Kaksi muuta konetta menivät avioniikkakehitykseen Edwardsin lentotukikohtaan. Kolme koneista purettiin ja myytiin romuksi, eikä nykyään ole nähtävästi yhtään konetta jäljellä.

Rakenne

Siivet

Pyrstö oli nk. "All-Flying tail", eli kokonaan lennettävä pyrstö. Tässä ratkaisussa koko vakaaja kääntyi, eikä ainoastaan vakaajan takareuna, kuten vanhemmissa koneissa oli tapana. Korkeusperäsimen kääntyminen kokonaan parantaa ohjausta huomattattavasti trans-soonisilla nopeuksilla. Korkeusperäsimet olivat hieman ylöspäin käännettyjä ja ne oli sijoitettu rungon alareunaan.

Siivet olivat koneen valmistumisajankohtana poikkeuksellisesti rungon yläreunassa ja niissä oli mekanismi, jolla siiven etureunaa saatiin nostettua 7 astetta ylöspäin. Tämä tapahtui yhden oikeassa reunassa olevan sylinterin varassa. Siivet ovat 42° nuolikulmassa ja niiden pinta-alalta on 32,5 neliömetriä. Siivenkärjet saatiin kääntymään suoraan ylöspäin tukialusvarastointia varten. Jotta koneeseen olisi saatu vähemmän ongelmia aiheuttavia kohtia siiven kääntyvissä osissa ei ole ohjainpintoja. Stabiiliuden lisäämiseksi pienissä nopeuksissa ja nokan kohoamisen minimoimiseksi suurissa nopeuksissa, etureunaa on hieman käännetty alaspäin ja niissä on nk. "dog-tooth".

Runko

Runko on suunniteltu nk. Area Rulen mukaiseksi, jossa runko on "ampiaisvyötäröinen" kapeimman kohdan ollessa siipien kohdalla. Rakenteessa on käytetty runsaasti titaniumia, mm. takarungossa jälkipolttimen ympäristössä ja useissa osissa rakennetta. Nokassa sijaitsee tulenjohtotutka ja moottorin ilmanotto on sijoitettu tulenjohtotutkan radomin alapuolelle. Laskutelineet saatiin pysymään lyhyinä ja tukevina, mutta silti kevyinä koska siipeä saatiin säädettyä ja näin ollen voitiin rakentaa tulevat ja lyhyet laskutelineet ilman että runko otti kiinni tukialuksen kanteen. Päälaskuteline kääntyy eteenpäin rungon sisään ja nokkapyörän täysin ohjattava laskuteline kääntyy taaksepäin rungon sisään.

Crusaderissa on suuri sisäinen polttoainemäärä ja tästä syystä koneessa harvoin, jos koskaan käytetään ulkoisia lisäpolttoainesäiliöitä. Laivaston vaatimuksesta kaikissa koneissa pitää olla ilmatankkausmahdollisuus (vuodesta 1955 lähtien) ja se lisättiin myös Crusaderiin, jolloin reilun kolmen tunnin toiminta-aikaa saatiin vielä lisättyä.

Hätähydraulipaineet ja sähköt saadaan eturungon oikealla puolella panelin takana olevasta tarpeen tullen esille kääntyvästä turbiinista eli RAT:ista.

Aseistus

Pääasialliseksi aseeksi suunniteltiin neljä 20 mm Colt Mk 12 tykkiä. Rungon kummallakin puolella on kaksi tykkiä ohjaamon alapuolella olevine tykkien ulostuloportteineen. Kaikille tykeille on 144 ammusta. Tykkien ammuslaatikot ovat ohjaamon takana rungon yläosassa, josta ne syötetään alaspäin tykeille. Käytetyt hylsyt kerätään takaisin ja poistetaan vasta koneen laskeuduttua. Tämä siitä syystä, että kone pystyy yliäänen nopeuksiin ja tässä nopeudessa rungon ulkopuolelle poistettavat hylsyt voisivat koneeseen osuessaan saada tuhoa aikaan. Tykeistä aiheutui monenlaista ongelmaa mm. käytettyjen hylsyjen juuttuminen heti säiliön alkuun niin, että tykki jumittui. Tämä saatiin kuitenkin ratkaistua, mutta ongelmiksi jäivät lyhyt tuliaika, joka oli noin 10 sekuntia, ammusten suuri hajonta (noin nelinkertainen mm. Helcatiin verrattuna) ja G-voimien aiheuttama ammusvöiden jumiutuminen, niin ettei kaikkia ammuksia saatu laukaistua. Suuria G-arvoja oletettavissa olevilla lennoilla, kuten jos odotettavissa oli MiG:ejä vähennettiin ammusten määrää, koska tämä pienensi jumittumisen todennäköisyyttä. Jokaiselle tykille laitettiin esimerkiksi vain 60 ammusta. Täyteen ammuslaatikot laitettiin ilmasta maahan tehtäviä varten. Tuliajan parantamiseksi tehtiin kentällä muutos, jossa saatiin valittua joko ylemmät kaksi, alemmat kaksi tai kaikki neljä tykkiä. Näin saatiin tulitusaika kaksinkertaistettua, joka oli tarpeen annetaessa tulitukea tms. Tykkien ongelmaksi näivät siis suurimpana herkkä jumittuminen ja suuri hajonta, joka johtui tykkien sijoituksesta. Vain kaksi MiGiä pudotettiin tykillä.

Ohjusaseistusta varten on ohjaamon takana rungon sivuilla kaksi ohjuskiskoa lyhyenmatkan Sidewinder infrapuna- tai tutkaohjatuille ohjukselle. Infrapunaohjatuilla Sidewindereillä tehtiinkin suurin osa MiG-pudotuksista. Kun käytettiin AIM-9C (tutkaohjattua) ohjusta se oli käytössä yhdessä ripustimessa. Tutkaohjattu ohjus oli parhaimmillaan etusektorista ammuttaessa ja tämä olikin normaalisti käytössä ensin, lennettäessä veden päällä. Infrapunahakuisen ohjuksen paras kulma oli takaviistosta, jolloin hakupää näki vihollisen kuuman suihkusuuttimen. Sidewinderit olivat kuitenkin vielä uusia ohjuksia, eikä niiden luotettavuus ollut paras mahdollinen.

Myöhemmissä versioissa ripustimesta tehtiin Y-mallinen ja kone pysytyi näin ollen kuljettamaan neljää ohjusta tai kahdeksaa ZUNI ilmasta maahan rakettia. Raketit olivat 5" halkaisijaltaan, eikä Crusaderissa ollut näiden tähtäämiseen käytettävissä mikäänlaista tähtäintä. Silti yksi MiG pudotettiin myös ZUNI raketeilla! Ensimmäisissä koneissa oli ilmajarrun edessä rungon alla oleva luukku, johon saatiin 32 kappaleen 2,75" rakettin podi ilmasta ilmaan tai ilmasta maahan toimintaa varten. Tämä ei ollut käytössä ja poistettiinkin uudemmista koneista kokonaan.

Ranskalaiset käyttivät omissa koneissaan Matra ja Magic-ohjuksia.

Taistelukäyttö

Ensimmäiseksi Crusader oli vihollisen ilmatilassa heinäkuussa 1958 Libanonissa, jolloin koneet partioivat itäisen välimeren yllä. Crusaderit lensivät USS Saratogalta, ja USS Forrestalilta syyskuusta alkaen. Koneet eivät nähneet kuitenkaan toimintaa.

RF-8:llä oli merkittävä rooli Kuuban ohjuskriisin aikana 1962, jolloin sillä lennettiin lentokuvausta matalalla. U-2:lla saatiin vain ylimalkainen kuva asiasta ja tarkempia kuvia vaadittiin. Mitenkään muuten ei olisi voinut saada vastaavia kuvia. Floridassa oleet VFP-62:n koneet lensivät toistuvasti Kuuban yli hakeakseen todisteita neuvostoliittolaisten ohjuksista ja katsoakseen miten ohjuksien toimintakuntoon saatto edistyi. Nämä lennot aloitettiin 23. lokakuuta koodinimellä "Blue Moon". Kaksi lentoa päivässä lennettiin Key Westistä, Kuuban yläpuolella suurella nopeudella ja erittäin matalalla, ja laskeutuivat Jacksonvilleen, jossa filmi kehitettiin. Koneet palautettiin Cecil Fieldiin ylläpitoon ja tämän jälkeen Key Westiin uutta tehtävää odottamaan.

RF-8A:t lensivät ennen Vietnamin sotaa tiedustelulentoja Laosin yllä ja koneita vastaan ammuttiin IT:tä. Kesäkuun 6. yksi kone putosikin ja luutnantti Klusmann jäi sotavangiksi, mutta pakeni kolme kuukautta myöhemmin. Samana päivänä myös kaksi muuta RF-8A:ta lensi Laosin yllä F-8D hävittäjäsuojan kanssa. Samanlaisella kofiguraatiolla lennettiin myös seuraavana päivänä. Myös näitä koneita kohti ammuttiin, johon hävittäjät hyökkäsivät ilmatorjuntaa kohti raketeilla ja tykeillä. Päivän toisella lennolla putosi taas yksi Crudader, tällä kertaa saattava F-8D, lentäjänään Foyle W. Linn. Hänet kuitenkin pelastettiin helikopterilla.

Toisena päivänä elokuuta 1964 Pohjoisvietnamilaiset torpedoveneet hyökkäsivät USS Maddoxin kimppuun, laivan seilatessa lähellä pohjoisvietnamilaisten Hon Me saarta. Neljä F-8E Cursaderia lähetettiin USS Ticonderogalta laivan avuksi. Koneet oli aseistettu Zuni-raketeilla ja tykeillä. Torpedoveneet avasivat tulen Crusadereitä kohti ja yksi kone joutui tekemään pakkolaskun Da Nang:iin. Crusaderit hyökkäsivät kahta venetä kohti ja ampuivat toisen tuleen ja vene upposikin myöhemmin. Tämän välikohtauksen jälkeen Vietnamin sota laajentuikin nopeasti ja kesti yhdeksän vuotta vaatien mm. 50 000 amerikkalaisen hengen.

Kun amerikkalaiset alkoivat keräämään voimiaan Eteläkiinanmerelle Crusader oli jokaisella tukialuksella, vähintään tiedustelukoneversiona. RF-8A:lla olikin tärkeä osa ottaessaan kuvia hyökkäysten tuloksista ja kärsikin tästä syystä pohjoisvietnamilaisten IT-stä. Pohjoisvietnamilaiset hävittät eivät kuitenkaan pudottaneet yhtään RF-8:aa.

Vietnamin sodan aikana Crusader oli tärkeässä osassa hävittäjäkäytössä konfiktin alkuvaiheessa ja laivaston PR osasto kutsuikin konetta "MiG Master":iksi. Crusadereilla saatiin virallisesti 18 MiG pudotusta ja pudotus/tappio-suhde oli 3/1, riippuen miten tämä lasketaan. Voitot saatiin suhteellisen lyhyessä ajassa 1966-1968, jonka jälkeen kaikki MiG-pudotukset tehtiin F-4 Phantomilla. Kaikki pudotukset lukuunottamatta kahta tai kolmea tehtiin Sidewinder ilmasta-ilmaan ohjuksella, vaikka konetta kutsuttiinkin viimeiseksi tykkihävittäjäksi. Tykki oli herkkä jumittumaan nopeissa käännöksissä ja kiihdytyksissä, jolloin ammusvyöhon tuli mutkia ja tykki jumittui. Crusadereita käytettiin saattamaan tiedusteluversioita ja joissain tilanteissa hävittäjät ampuivat myös Zuni-raketteja valikoituihin kohteisiin. Merijalkaväki käytti Crusadereitä pääasiassa maista, mutta laivasto lainasi merijalkaväen koneita ja miehistöjä, jolloin koneet lensivät myös tukialuksilta.

Kun F-4 Phantomit saapuivat palvelukseen F-8:t eivät enää saaneet mahdollisuutta pudottaa viholliskoneita. Koneita käytettiin kuitenkin vanhemmilta ja pienemmiltä puukantisilta, 27C tukialuksilta (Hancock, Oriskany, Intrepid, Ticonderoga ja Shangri-La), joilta ei Phantom pystynyt operoimaan suuremman kokonsa vuoksi. Myöhemmässä vaiheessa, kun Crusaderista saatiin versio, jossa oli myös siivissä ripustimet (F-8E), konetta käytettiin pääasiassa maakohteita vastaan. Tällöin aseistuksena oli 8 Zuni-rakettia ja mahdollisesti pommeja. Crusadereita käytettiin menestyksekkäästi A-4 Skyhawkien kanssa maasta-ilmaan ohjuksien laukaisualustoja vastaan. A-4:t hyökkäsivät AGM-45 Shrike turkasignaaliin hakeutuvilla ohjuksilla ja F-8:t hyökkäsivät raketeilla ja tykeillä ohjusten osumiskohtaan. Tosin pohjois vietnamilaiset oppivat sammuttamaan tutkansa ja näin hämäämään ohjusta, mutta Crusaderia käytettiin paljon IT:n tuhoamiseen.

Koko sodan aikana merijalkaväki menetti Crusadereitä IT-tykeille ja pienen kaliberin aseille 12 ja laivasto 62, joista tiedusteluversioita 20, lisäksi laivaston hävittäjiä menetettiin ohjuksille 10 kpl. Laivasto menetti MiG:eille menetettiin vähintään 3, jotka olivat kaikki F-8E hävittäjiä. ja

Reservistä Crusaderit mobilisoitiin 1968, Kun Pohjoiskorealaiset olivat kaapanneet amerikkalaisen teidustelulaiva Pueblon. Kolme Crusader laivuetta F-8A ja F-8B:tä, mutta koneiden kanssa oli niin paljon ongelmia ylläpidossa ja koulutuksessa, etteivät ne olleet edes vuoden päästä tästä täysin operatiivisiä. Tästä syystä 1970 reservit uudelleenorganisoitiin ja niille annettiin ajanmukaiset koneet.

Viimeiset Crusaderin tiedusteluversiot poistuivat Yhdysvalloissa käytöstä vasta vuonna 1986.

Ranskalaisten Crusaderit eivät nähneet sotaa, vaikka toimivatkin sotatoimialueilla. Toukokuussa 1977 kahden Crusaderin piti harjoitella ilmavoimien Djiboutista toimivien 4/11 Jura lentolaivueen F-100 Super Sabrejen kanssa. F-8:t luulivat havaitsevansa Supersabret, mutta havaitsivatkin kaksi Jemeninäistä MiG-21:tä. Aseet viritettiin, mutta lilanne raukesi ilman välikohtausta. 1983 Crusaderit lensivät lakisuojaa, kun Super Extenderit hyökkäsivät maakohteita vastaan Libanonissa. 1987 Crusaderit olivat Persianlahdella Iranin ja Irakin välisen sodan aikana suojelemassa laivoja, ja vaikka usieta estoja tulikin tehtyä, taistelua ei koneet nähneet.

Pienoismallit

1/48 F-8E Hasegawa

Kuva Hasegawa F-8E pakkauksesta

Vaaleanharmaaseen muoviin valettu, kaiverretuilla panelilinjoilla. Siirtokuvat kahteen koneeseen, joiden kuva on laatikon kannessa.

1/72 F-8E Revell

Kuva Revell F-8E pakkauksesta

Valettu vaaleanharmaaseen muoviin, osassa osia (siipien kärjet ja sivuperäsin) röpöä. Kaiverretut panelilinjat, jotka ovat hieman leveät/pehmeät. Osien sopivuus kohtalainen. Ylösnousevan siiven alaosan rungon osa vääränlainen, tasainen, joka ei haittaa, jos jättää siiven ala-asentoon. Ja lähtökohtana kone oli tehty näin. Ilmanottoaukko ei ole kovin syvä, on siis muovi edessä, joten ei näy rungon sisään. Laskutelinekuilut ovat yksinkertaiset, mutta on siellä sentään jotain. Laskutelineet eivät ole kummoiset ja nokkapyörä on valettu kiinni telineeseen. Koska lähtökohta oli valmiiksi kasattu (eikä ole lisätty nokkapainoa, eikä tiedä pitäisikö ollakaan) tehtiin koneesta lentävä versio, jolloin näistä ole haittaa. Ohjaamo on ilman sivupaneelien yksityiskohtia tai siirtokuvia ja kojetauluun on jonkinmoinen siirtokuva. Ohjaussauva on kummallinen kaksihaarainen ja heittoistuin liian pieni ja vääränlainen. Vaikka heittoistuin on onneton penkki, siitä ei ole haittaa, koska tänän laitetaan Hasegawan lentäjä, itse mallissa ei lentäjää ole. Vain yläosaan piti rakentaa lisää materiaalia ja mm. heittoistuimen kahvat. Heittoistuin sijoittuu myös liian alas ohjaamoon, mutta sen alle ei voi laittaa mitään, koska muuten istuin osuu paksuun kuomuun.

Siirtokuvissa lukee väärin VF-51, vaikka pitäisi olla muiden merkintöjen mukaan VF-53. Lisäksi siirtokuvat ovat liian isoja, jotta olisivat sopineet oikeisiin paikkoihinsa ainakaan rungon etuosaan, johon niitä tulee enemmän. Koska siirtokuvat olivat vanhoja, ne hopeoivat, eikä kaareviin muotoihin (ilmatankkauspattiin ja tykkien päälle) saatu liimattua siirtokuvia kovin hyvin. Lisäksi tykkien päälle tulevat siirtokuvat menisivät muiden kanssa päällekäin, koska muut siirokuvat vievät liikaa tilaa.

1/72 F-8P Academy

Kuva Academy F-8P pakkauksesta

Valettu keskiharmaaseen muoviin, hienot kaiverretut panelilinjat. Siirtokuvat neljään ranskalaiseen Crusaderiin: Perinteinen USN:n väritys, maihinnousun mustavalkoinen raidoitus ja sininen runko, sinirunkoinen 1990 muistokone ja hopea 2000 suurella ankalla koristettu, joka on esitetty myös pakkauksen päällikannessa. Aseistuksena vain Magic-ohjukset (ja Zuni-raketit, joita ranskalaiset eivät käyttäneet).

1/72 F-8E Academy

Kuva Academy F-8E pakkauksestaKuva Academy F-8E pakkauksesta

Harmaaseen muoviin valettu, kaiverretuilla panelilinjoilla, kuten P-versiokin. Mahdollisuus siiven nostoon, tosin laipat ja solakot ovat vain siipi alhaalla versioon ja laipat ovan kiinteitä. Kuomun saa auki tai kiinni, kuten myös ilmajarrun. Korkeusvakaajat on mahdollista asettaa haluamaansa kulmaan. Jos siiven halaua nostaa ja tiputtaa laipat on havaittavissa joku virhe jossain, joko siivessä tai rungon muodossa sillä sisemmät laipat ottavat kiinni runkoon heti, kun niitä taivuttaa alaspäin.

Aseistusvaihtoehtoina, neljä Zunipakettia, neljä Sidewinderiä, kahdeksan pommia. Molemmissa pakkauksissa on kaksi eri laivueversiota ja kumpaankin kaksi eri koneyksilöä.

Academy 1/72 F-8E Death Angels

1/144 F-8E FE Resin

Kuva FE Resinin F-8E pakkauksesta

Erittäin laadukkaasti valettu resiinimalli. Ei havaittavissa ilmakuplia tai osien käyristymistä. Koneeseen on tehty joitain harvoja ja valikoituja panelilinjojakin, mutta tähän kokosuhteeseen ne olisi voitu myös jättää kokonaan pois. Mallissa kaksi vacuform kuomua, jotka ovat kirkkaita. Siipien nosto-osan etureuna on viisto, vaikka oikeasti sen pitäisi olla suora. Pääosin muuten oikean mallisen näköinen, joku tekee koneesta kuitenkin hieman väärän näköisen oloisen.

Aseistus on vakiona tuplaripustimissa olevat neljä Sidewinderiä. Siirtokuvat yhteen versioon. Eivät näytä kovin laadukkailta.

Palaute

Sähköposti osoitteesi vastaamista varten:

Viesti:

Versiot:

Nimi Malli Variantti Tiedot
F8U-1 F-8 a Ensimmäinen tuotantomalli, moottoreina J57-P-12A ja J57-P-4A. Suunniteltua modernisointia, jossa merkintä olisi ollut F-8M ei toteutettu. Koneita valmistettiin yhteensä 218 kappaletta.
F8U-1E F-8 b Rajoitettu jokasään toimintakyky lisätty F8U-1 versioon. Koneita rakennettiin yhteensä 130 kpl, joista 61 modernisoitiin F-8L:ksi.
F-8U-2 F-8 c Moottori J57-P-16, jossa uusi jäähdytystä tarvitseva jälkipoltin. Rungon alaosaan lisätty kaksi vakaajaa. Runkoripustimiin esiteltiin Y-mallinen ripustin, jolloin ohjusmäärä nousi kahdesta neljään. Rakennettiin 187 kpl, joista 87 modernisoitiin F-8K:ksi..
F8U-2N F-8 d Suunniteltiin yöhävittäjätehtäviin. Parannettu J75-P-20 moottori. Tärkeimpänä lisäyksenä APC. AN/APQ-83 tutka. Koneita rakennettiin 152 kpl, joista 89 rakennettiin uudelleen F-8H:ksi..
F8U-2NE F-8 e Siipiripustimet, Bullpup ohjus mahdollisuus ja infrapuna sensori nokkaan, J57-P-20A moottori ja AN/APQ-94 tutka. Koneita valmistettiin 286 kappaletta, joista 136 uudelleenvalmistettiin F-8J:ksi.
F-8 e (FN) Ranskan laivastolle valmistettu versio. Parannuksena mm. boundary layer control. Valmistettiin 42 kappaletta.
F-8 H Päivitetty F-8D: Runkoa ja laskutelineitä vahvistettu. AN/APQ-84 Tutka. Yhteensä 89 konetta päivitettiin ja 35 myytiin Filippiineille.
F-8 J Päivitetty F-8E: APC ja siiven muutos kahdestitaittuvaan siipi samanlaiseksi kuin ranskalaisten F-8E(FN) kahdessa osassa taittuvat solakot ja BLC. Mahdollisuus käyttää lisäpolttoainesäiliöitä, AN/APQ-124 tutka. 136 konetta uudelleenvalmistettiin.
F-8 K Päivitetty F-8B. Bullpup yhteensopiva J57-P-20A moottori ja AN/APQ-125 Tutka. Yhteensä 87 konetta päivitetty.
F-8 P Ranskan laivaston päivitetty e (FN). Yhteensä 17 konetta päivitettiin.

Kirjallisuutta:

Kansi Kirjan nimi

Kirjailija / Toimittaja

Huomioita Laji ISBN
F-8 Crusader Units of Vietnam
Osprey Combat Aircraft 12

F-8 Crusader Units of Vietnam

Mersky, Peter

Crusaderin käyttöä laivastossa ja merijalkaväessä Vietnamin sodassa, kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää. Hävittäjätehtävät ja kaikiki MiG pudotukset selitetty, samoin joitain muitakin tehtäviä esim. IT:n tuhoamisia ja koneiden tuhoutumisia. Vähän myös vastapuolesta kuvausta ja RF-8 toiminnasta. Mustavalkoisia kuvia, mutta keskellä myös väriprofiileita ja lopussa E-versiosta 1/72 5-tahopiirrokset. Fakta 1855327821
RF-8 Crusader Units over Cuba and Vietnam
Osprey Combat Aircraft 7

RF-8 Crusader Units over Cuba and Vietnam

Mersky, Peter

Alussa Crusaderin käyttö Kuuban kriisin aikana, samat jutut kuin kirjailijan "Vought F-8 Crusader" kirjassa. Mustavalkoisia kuvia ja kuvatekstit selventävät näitä. Tämän jälkeen keskitytään Vietnamin sodan tehtäviin. Fakta 1855327244
Vought F-8 Crusader

Vought F-8 Crusader

Mersky, Peter

Erittäin kattava kuvaus Crusaderista, samoja juttuja kuin ylemmissä kirjoissa, koska on sama kirjoittaja, mutta huomattavasti paljon lisää kaikkia. Alussa kuvausta koneen kehittelystä ja Voughtin aikaisemmista malleista. Tämän jälkeen kuvaus nopeusennätyksistä ja lyhyet kuvaukset eri malleista. Näiden jälkeen keskitytään Vietnamin sodan toimintaan, MiGien pudottamisiin yms. Erittäin mielenkiintoinen. Jos vain yhden kirjan hankkii Crusaderista se on tämä. Fakta
Vought's F-8 Crusader: Marine Fighter Squadrons
Naval Fighters Series Sixteen

Part one

Vought's F-8 Crusader: Development and Testing Foreign users and F8U-3

Ginter, Steven

Fakta
Vought's F-8 Crusader: Marine Fighter Squadrons
Naval Fighters Series Eighteen

Part three

Vought's F-8 Crusader: Marine Fighter Squadrons

Ginter, Steven

Fakta
RF-8 Crusader Units over Cuba and Vietnam
Naval Fighters Series Nineteen

Part four

Vought's F-8 Crusader: Navy Fighter Squadrons

Ginter, Steven

Fakta 0942612191
RF-8 Crusader Units over Cuba and Vietnam
MiG Master

Story of the F-8 Crusader

Tillman, Barrett

Kirja julkaistu alunperin jo 1980, joten siinä ei ole kaikkea Crusaderin historiaa, eikä Vietnaminsodastakaan varmaan kaikkea. Ei kovin teknistä selitystä, joten leppoisaa luettavaa. Aluksi kerrotaan hieman Voughtin historiasta ja alkuaikojen tukialussuihkukoneista. Onnettomuuksia selitetty myös ja vertailtu Phantomiin. Seuraavassa osassa selitetään koneella tehtyjä virallisia ja epävirallisia ennätyksiä. Tämän jälkeen käsitellään aseistusta ja RF-8 koneiden kameroita. Seuraavassa osassa käsitellään Vietnamin sotaa, arvostellen mm. johtamista. vertaillen tuloksia F-4:ään. Näiden jälkeen keskitytään kokoneinen luku MiG-pudotuksiin. Hieman käsitellään myös vientiponnisteluita ja Ranskan laivaston versiota. Viimeisessä osassa käsitellään F8U-3 lyhyesti. Kirja sisältää myös joitain mustavalkoisia kuvia. Eri kannalta kirjoitettu kuin Merskyn kirjoittamat, joten tämä ei tunnu toistolta. Fakta 1591148685
Crusader!: Last of the Gunfighters

Crusader!

Last of the Gunfighters

Gillcrist, Paul T. & Glenn, John H.

Suurikokoinen kirja painettu laadukkaalle paksulle kiiltävälle paperille. Alussa käsitellään yleisesti kirjailijan aikaista laivaston koneita. Seuraavaksi kerrotaan 27C-luokan tukialuksista ja Top Gunista. Tämän jälkeen jo päästään Crusadereihin koneilla tehtyjen ennätysten muodossa. Tämä osa on kirjoitettu hyvin, eikä vastaavalla tavalla kirjoitettua ole muista lähteistä löytynyt. Tämän jälkeen käsitellään kirjoittajan aikajärjestyksessä ensin F8U-3, jolloin kirjoittaja oli testilentäjäkoulussa, eikä koneeseen oteta sen enempää kantaa. Tämän jälkeen on pari juttua testilennoista. Seuraavasta kappaleesta alkaa ilmavoimissa suoritettu lentäminen rauhan ajalta. Tässä kappaleessa on mielenkiintoisia ja hauskojakin tapahtumia, joita koneella on sattunut, erittäin viihdyttävää luettavaa. Seuraavassa osassa käsitellään Crusaderilla tehdyt pudotukset mutta suuremmalla aikajänteellä kuin esimerkiksi Merskyn kirjoissa, joten tässäkin osassa on paljon luettavaa. Seuraavassa osassa käsitellään ensin mikä tekee hyvän hävittäjän ja käsitellään tässä valossa lyhyesti MiG-17, MiG-21, F-4, F-105 ja F-8, sekä pohditaan hieman koneita ja tehtäviä Vietnamissa. Seuraavaksi käsitellään reservien kokoonkutsuminen ja miten siinä käy. Nasan superkriittisen siiven ja digitaalisen FBW:n käsitellään omissa kappaleissaan sekä oudon näköistä vinokulmasiipeä, jota ei Crusaderiin asti kuitenkaan asennettu. Tämän jälkeen mainitaan yksityisen käyttäjän koneet ja oma kappaleensa on Ranskan laivaston koneille. Tässä kappaleessa huomaa että kirja on jo heman vanha, sillä Crusader oli edelleen Ranskan laivaston palveluksessa kun kirja oli kirjoitettu. Lopussa on vielä yhteenveto ja muisteluita koneen eläkkeellejäämisestä. Kirjassa ei ole keskitytty tekniseen tietoon, vaan käytännön kokemuksiin. Mielenkiintoinen kirja. Muistelu 0887407668
F-8 Crusader
F-8 Crusader

Kinzey, Bret

Alussa selitetty lyhyesti valmistajan edelliset koneet, jonka jälkeen lyhyt kuvaus koneesta ja sen tekemistä ennätyksistä ja käytöstä Vietnamissa ja maininta käytöstä Ranskan laivastossa sekä Indonesiassa. Suurin osa kuvista mustavalkoisia, tosin keskellä on myös neljä aukeamaa värikuvia. Tämän jälkeen lyhyt kuvaus kustakin hävittäjäversiosta mittoineen ja elektroniikkoineen. Yksityiskohtaisia kuvia hävittäjäversiosta, jonka jälkeen tiedusteluversion kuvaus ja kuvat kohdista, joista kone on erilainen hävittäjäversioiden kanssa. Lopuksi arvostelu sen aikaisista pienoismalleista ja konversioista. Viimeinen osa tietysti vanhentunut, koska suurinta osaa malleista ei ole edes enää saatavilla (julkaistu 1988). Fakta 1-85310-608-9
F-8 Walk Around
Squadron signal no 38

F-8 Crusader

Walk Around

Barthelmes, Ed

Kirja on tarkoitettu lähinnä mallailun lähdekirjaksi, koska siinä on nimensä mukaan yksityiskohtakuvia koneesta käveltynä ympäri. F-8 käydään läpi nokasta pyrstöön, mutta kirjan ohuudesta johtuen ei tietenkään ole aivan joka kohta kuvattu, vaan siinä keskitytty tärkeimpiin yksityiskohtiin, kuten laskutelinekuiluihin ja ohjaamoon enemmän. Kuvia on eri versioista hieman sekaisin, mutta ihan hyvin. Lopussa käydään läpi RF-8 ainakin niiltä osin, jossa on erilainen kuin perusversio. Joistain kohdista kaipaisi enemmän kuvia, kuten koneen päältä ja siiven alaisesta osasta, sekä nostetun siiven kuvia. Kirjassa on nelitahopiirrokset sekä F-8 etä RF-8 versioista, mutta nämä eivät ole mallailukokosuhteisiin, eikä kokosuhdetta ole ilmoitettu. Myös pari sivuprofiilia löytyy. Kuvat ovat sekä mustavalkoisia, että värillisiä ja joka kuvaan on hyvä kuvateksti. Perus Crusaderin mallailuun riittävä. Mallaus 0897474848

Linkit:

F-8

Walk Around

Walk Around

walk-around2

Hieno pienoismalli

Crusader sivu

Historiaa

F-8A Crusader Walk Around

F-8K Crusader Walk Around

Voughtin sivuilla

walk-around (FN)

Monta pienoismallia

Crusader @ Vectorsite

Myös Crusaderin kuvia ranskan laivastossa

VFP-62

Sammaloituneesta F-8P-koneesta Walk Around

Paljon mustavalokuvia

Ranskalaisen Crusaderin Walk Around

Referenssit:

Kaikki ylläolevat linkit ja kirjat


Muita lentokonesivujani

Avro Arrow

English Electric (BAC) Lightning

Fairchild A-10 Warthog

Lockheed A-12/YF-12/SR-71 Blackbird

Lockheed Martin F-22A Raptor

Lockheed U-2 Dragon Lady

Messerschmitt Me 262 (rakenteilla, englanniksi)

North American F-86 Sabre

North American F-100 Super Sabre

North American FJ-4(B) Fury

Rockwell B-1B Lancer

Sukhoi Su-27 Flanker perhe

Vought (LTV) F-8 Crusader


Takaisin lentokonelinkki sivulle

Takaisin pääsivulle