veksi.net

Sielullisuus ja hengellisyys

Onko "sielun piilevä voima" hylättävä Watchman Neen kirjan pohjalta?

Usein, kun armolahjoja käytetään tai niistä opetetaan, herää kysymys, mikä on ihmisen luonnollisen sielun osuus armolahjatoiminnassa tai muussa hengellisessä palvelutyössä - tai saako sielulla ylipäätään olla siinä minkäänlaista osuutta. Joskus asiasta kuulee jyrkkiäkin kantoja. Eräiden mukaan kaikki sielun toiminta armolahjoja käytettäessä on pahasta. Sielulla on kuitenkin luonnollinen paikkansa kaikessa hengellisessä toiminnassa, kunhan se vain on alistettu, tai paremminkin vapautettu toimimaan Jumalan Pyhän Hengen alaisuudessa ja ohjauksessa.

Tältä alueelta on vuosikymmenien ajan opetettu kuitenkin hyvinkin kärjistäen ja Hengen vapautta sitoen varoittamalla "sielun piilevästä voimasta" mm. tunnetun kiinalaisen kristityn opettajan, Watchman Neen, kirjoittaman samananimisen kirjan perusteella. Kyseisessä kirjassa on paljonkin hyvää opetusta, vaikka suuri osa siitäkin on Neen oman sielun tuotetta - tosin sielun, jota Herran Henki on saanut hienolla tavalla käyttää. Itse arvostan tämän Herran palvelijan kirjallista tuotantoa ja työtä, johon olen tutustunut 1970-luvulta alkaen.

Neen eräiden oppien soveltaminen meidän hengelliseen kulttuuriimme on kuitenkin sekä raamatullisesti että käytännöllisesti ongelmallista johtuen Neen omasta erikoisesta taustasta. Ennen kristityksi tuloaan hän erikoistui pitkälle meneviin okkultististen toimintojen harjoituksiin. Monet, jotka eivät ole tätä ymmärtäneet, ovat nähneet aiheelliseksi opettaa sielumme kaikkien luonnollistenkin toimintojen olevan vain perkeleen käyttömateriaalia, kun Jumala taas kykenee operoimaan yksinomaan henkemme alueella.

Tällainen harhainen opetus on verrattavissa sellaiseen opetukseen, jossa pelkästään varoitellaan hengellisten lahjojen väärinkäytöstä sellaisessa seurakunnassa ja ympäristössä, jossa armolahjojen todellisesta toiminnasta ei vielä olla nähty pihaustakaan. Unohdetaan, että Paavalin opetusten konteksti kuuluu sellaiseen seurakuntaympäristöön, jossa kaikki Hengen lahjat toimivat jatkuvasti jokaisessa kokoustilanteessa (1. Kor. 1:7; 14:26). Kyse on siis opetuksesta, jota annetaan erittäin karismaattiselle ja Hengen jatkuvissa voimailmiöissä elävälle seurakunnalle, jota apostoli pyrkii ohjaamaan ja rohkaisemaan yhä laajemmalle armolahjojen ilmenemisen ja rakkauden palvelutyön alueille.

Samalla tavalla myöskin Neen opetukset on tulkittava niiden oman kontekstin mukaisesti.

Olemmeko pelkkiä "putkia"?

Pyhä Henki ei voisi lainkaan ilmetä ihmisen kautta ilman sielumme ja kehomme aktiivista yhteistoimintaa Jumalan kanssa. Eikä Jumala ole niin koskaan edes tarkoittanut. Hän tahtoo vapauttaa sielumme iloon, voimaan ja vapauteen Pyhässä Hengessä eikä mitätöidä ja kuolettaa sitä.

Oppi, jonka mukaan Jumala tahtoo käyttää ihmistä jonakin kuolleena "putkena", jolla ei olisi mitään omia sielullisia ja persoonallisia ominaisuuksia, on kaukana Raamatun ja kristinuskon sanomasta. Kaikki hengellinen toiminta ja palvelu on aina myös sielullista, sillä Henki ilmenee juuri elävän sielun omaavan ihmisen kautta. Siksi aina, kun jokin osa luonnollista ihmisyyttämme kielletään tai tukahdutetaan, sammutetaan helposti myös Pyhää Henkeä. Henki ei koskaan sido eikä myöskään manipuloi väkisin sieluamme tai henkeämme sen enempää kuin kehoammekaan, vaan vapauttaa koko olemuksemme kaikista siteistä Jumalan iloon, pyhyyteen ja vapauteen.

Uusi testamentti ja ylipäätään koko Raamattu esittää Herraa palvelevan ihmisen sielun toiminnot positiivisessa valossa. Sielu tuntee iloa ja toimii aktiivisesti yhdessä henkemme kanssa - silloinkin kun käytämme armolahjoja ja palvelemme Jumalaa. Uudessa testamentissa on talletettu esimerkiksi neitsyt Marian suurenmoinen profetia: 'Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani..'." (Luuk 1:46,47). Sekä Marian sielu että henki olivat siis toiminnassa!

Vanhassa testamentissakin Jumala pyrkii Sanallaan herättämään palvelijoidensa sielun toiminnot, eikä suinkaan passivoittamaan tai peräti kieltämään sielua: "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt..". (Ps. 103:1,2)

Sielullisuus ja profetoiminen

Jokaisella meillä on oma yksilöllinen sielunrakenteemme, jota Pyhä Henki voi käyttää suurenmoisella ja kauniilla tavalla, joka on yksin meidän kutsumuksellemme ominaista. Siksi kaikessa profetoimisessa on mukana ihmisen omaa yksilöllistä sielun ilmaisutapaa, jota Jumala käyttää juuri hänen kohdallaan. Kukaan aito profeetta ei ole kenenkään toisen kopio.

Oikea profeetta ei myöskään yritä kuulostaa hengellisemmältä kuin on, eikä koeta muuttua joksikin muuksi persoonaksi kuin mikä todellisuudessa on. Oikeaksi luokiteltava profetia voi tosin olla sanoiltaan ja sanomaltaan hyvinkin vajavainen, mutta hengessä sen voi aistia Jumalan rakkaudesta nousevaksi.

On tietenkin mahdollista profetoida myös negatiivisessa mielessä, "oman sydämensä (sielunsa) voimasta", tai demonihengen innoittamana, joista Raamattu selvästi varoittaa. Mutta silloin ovat kyseessä selkeästi ja tietoisesti epäpuhtaat vaikuttimet - katkeroitunut mieli tai laskelmoitu oma etu - joista tässä ei ole kyse. On täysin eri asia profetoida vajavaisesti kuin olla väärä profeetta.

Watchman Neen sielua koskevaa opetusta on tässä kohden tulkittu paljolti kärjistäen ja vääristyneesti, mikä on aiheuttanut paljon tunnekielteisyyttä kristillisyyteemme (Raamatusta ei löydy ainoatakaan tunteetonta profeettaa). Tällainen tunnekielteisyys ja sielun sulkeutuneisuus on saanut aikaan paljon vahinkoa ja sammuttanut Pyhää Henkeä.

Tämän seurauksena juuri ne vilpittömät kristityt, joita tulisi rohkaista puhumaan ja profetoimaan niitä vaikutelmia ja sanoja, joita he kokevat saavansa Jumalalta, sulkeutuvatkin kuoreensa ja epäilevät itseään "sielullisiksi" tai "vääriksi profeetoiksi". He ovat ylikriittisiä itseään kohtaan ja pelkäävät haavoittavaa arvostelua, vaikka kyse olisi yksinomaan harjoittelun ja kasvamisen tarpeesta lahjan käytössä. Tähän tulisi aina olla mahdollisuus seurakunnassa - ja se voi luonnistua yksinomaan turvallisessa ja vajavuutta sekä virheitä hyväksyvässä ja rakentavaa opetusta antavassa ilmapiirissä.

Opetuksen puute ja armolahjojen käytön kynnyksen nostaminen tavallisten kristittyjen ulottumattomiin on paljolti syynä armolahjatoiminnan köyhyyteen seurakunnissa, ei koskaan se, ettei Pyhä Henki olisi nähnyt hyväksi jakaa meille runsaasti lahjojaan. Raamatun mukaan Hän on jakanut niitä jokaiselle seurakunnan jäsenelle.

Minkälainen sielullisuus on varottavaa?

Raamatussa sielullisuus merkitsee pääasiallisesti kyvyttömyyttä käsittää Hengen ilmiöitä:

"Mutta luonnollinen (kreik. 'psykhikos', sielullinen) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti." (1. Kor. 2:14).

Sielullisuus tarkoittaa siis luonnollisen ihmisen reagointia Pyhän Hengen ilmiöihin siten, että Hengen aikaansaamia vaikutuksia pidetään hullutuksena, "sielullisina", tai pahoina, eikä kyetä arvioimaan niiden todellista hengellistä luonnetta ja arvoa.

Tällaiseen sielulliseen arvosteluun voivat hengellisimmätkin kristityt langeta. Pyhän Hengen herätyksiä onkin kautta aikojen vastustettu eniten juuri puhdasoppisuuden nimissä, leimaten ne "sielullisuudeksi". Mutta juuri tällainen arvostelu on itsessään sielullisuutta.

Jopa suuretkin Jumalan välikappaleet voivat toimia - ja valitettavati ovatkin toimineet - sielullisesti tässä sanan negatiivisimmassa merkityksessä. Heidän ennakkoasenteensa tai arviointiperusteensa ovat syystä tai toisesta sillä hetkellä olleet pelkän luonnollisen (sielullisen) ihmisen tasolla. Tämänkaltainen sielullisuus - Jumalan Hengen työn torjuminen ja pitäminen hullutuksena - on aina suurempi vaara, kuin tunteellisuuteen tai sielun innostumiseen liittyvät ylilyönnit.

| avaussivu | sielullisuus ja hengellisyys | Kurssi armolahjoista |