Avaussivu
Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteet

Luentosarja:

Veikko Pekki

 

Teksti on muistiinmerkitty luentopuheista. Tällä opiskelusivulla teksti on pyritty säilyttämään sujuvassa ja helppotajuisessa muodossa.
(Puheiden tallennus: Heikki Kilpeläinen)

Sisällys:

1. Miksi Raamattua on selitettävä?
1.1 Vain eksegetiikka tuo oikean raamattunäkemyksen
1.2 Eksegeesi ja eisegeesi
1.3 Ylitettäviä esteitä Raamatun ymmärtämiselle
1.4 Eksegetiikkateoksista
1.5 Liberaaliteologia ja -eksegetiikka vesittävät Raamatun totuudet
1.6 Oikea eksegetiikka: Raamattu on Jumalan omaa ilmoitusta
2. Raamattunäkemyksen muodostamisen perusteet
2.1. Miten ymmärrämme Raamatun luonteen historiallisena ja iankaikkisena ilmoituksena.
2.2. Miten ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden.
2.3. Miten ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden.
3. Miten Raamattua selitetään?
3.1 Allegorinen selitysperinne ja sen haitat
3.2 Uskonpuhdistuksen vaikutus Raamatun selitykseen
3.3 Kielelliset seikat ja tekstiyhteys aina huomioitava
4. Raamatun tulkintaoppi eli hermeneutiikka
4.1 Hermeneutiikka voi pohjautua vain oikein suoritettuun eksegeesiin
4.2 Etenevä eli induktiivinen menetelmä
4.3 Raamatun tulkintaopin päätehtävä
5. Uuden Testamentin kirjeiden tulkinnasta
6. Raamatun käännösperiaatteita
6.1 Eri raamatunkäännösperiaatteiden vertailua
6.2 Eri raamatunkäännösten hyötyjä ja ongelmia

 

 

1. Miksi Raamattua on selitettävä?

1.1 Vain eksegetiikka tuo oikean raamattunäkemyksen

Toiset sanovat, ettei Raamattua pidä lainkaan selittää ja tulkita, vaan yksinomaan lukea ja totella. Tämän voi hyvällä tahdolla nähdä kuvastavan sellaista oikeaa asennetta, jossa halutaan kaikessa olla kuuliaisia Jumalan sanalle. Sellainen asenne meillä tuleekin olla. Mutta pelkäänpä että tuollainen lausahdus kuvastaa usein puhujan ylimielisyyttä tai jopa laiskuutta Raamattunsa äärellä. Missään tapauksessa väite ei käytännössä pidä paikkaansa. Kaikki, mitä aiot sanoa tai tehdä Raamatun pohjalta, vaatii jo Raamatun selittämistä, eksegetikkaa. Raamattu itse opettaa, että meidän on selitettävä ja tulkittava Kirjoituksia oikealla tavalla. Otetaan joitakin Raamatun esimerkkejä tästä.

Paavali selitti Raamattua kansan keskuudessa

Apt 17:2-4: "Tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista, selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista...".

Jeesus selitti Raamattua opetuslapsilleen

Luuk 24:27,32: "Ja Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä Hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Eksegetiikka-sana tulee sanasta "eksegeomai" = kertoa, ilmoittaa.

Sana "eksegeomai" esiintyy Raamatussa useissa kohdissa:

  • Apt 21:19: "Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa."

Tässä saadaan hyvä kuva siitä, mitä tämä eksegetiikka tarkoittaa: Se merkitsi "kertoa kohta kohdalta". Paavali selvitti tapahtumat asia asialta, mitä oikein tapahtui. Näin eksegeesissä selvitetään tarkasti asioiden alkuperäinen merkitys. Nehemian kirjan 8.luku on kertomus siitä, kuinka Jumalan Sanaa selitettiin niin, että se ymmärrettiin. Kirjanoppinut pappi Esra toi Jumalan lain kirjan esiin, luki sen kansalle ja selitti sitä:

  • Neh 8:8-9: "Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin. Ja Nehemia, maaherra, ja pappi Esra, kirjanoppinut, ja leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat kaikelle kansalle: 'Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne, älkää murehtiko, älkääkä itkekö.' Sillä kaikki kansa itki, kun he kuulivat lain sanat."

"Sana tuli lihaksi" on Raamatun perusta

Kun Jeesuksesta sanotaan Joh 1:14:ssä "Sana tuli lihaksi", niin tämä on juuri se suuri perusta, jolla me voimme ymmärtää Raamatun olemuksen. Siis Jeesus on Sana ja Hän ilmoittaa meille (eksegeomai) elävän Jumalan. Joh 1:18: "Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on Hänet ilmoittanut. "

Tämä ilmoitus ei tullut korkeana aatteena tai abstraktiona keskellemme, vaan lihana. Siis Sana tuli lihaksi, ihmisen nahkoihin ja ihmisluihin. Ja Hän käveli ihmisruumiissa meidän kaltaisenamme eläen juutalaisessa käsityöläisperheessä. Jeesus kasvoi aikansa tapoihin ja sen kulttuuriin. Hän puhui hepreankieltä käyttäen aikansa ilmaisuja. Kristus otti inhimillisen muodon voidakseen ilmoittaa meille Jumalan todellisen olemuksen. Samoin Raamatun kirjoitukset ovat annetut meille inhimillisessä muodossa voidaksemme vastaanottaa Jumalan ilmoituksen luonnollisessa ja kielellisessä asussa ja voidaksemme harjoittaa eksegetiikkaa luonnollisin ja kielellisin menetelmin. Tässä kaikessa voimme odottaa Pyhän Hengen johdatusta ja apua.

Näin iankaikkinen ja jumalallinen, pukeutui ajalliseen ja inhimilliseen. Tässä on koko kristinuskon olemus. Se on Kristuksen olemus: totinen Jumala ja tosi ihminen samassa persoonassa. Samalla tavalla Raamattu on jumalallinen ja ikuinen ilmoitus joka on annettu inhimillisessä ja ajallisessa asussa. Se sisältää sekä ikuista ilmoitusta että ilmoitusta, joka koskee vain tiettyä rajallista aikaa. Ja sellaisena kokonaisuutena Raamattu kaikkineen on Jumalan iankaikkista Sanaa.

1.2 Eksegeesi ja eisegeesi

Etuliite "ek" eksegeesi-sanassa merkitsee tulla ulos jostakin (ek = -sta, -stä). Ammentaa ulos jotakin tekstistä. Ja meidän tarkoituksemme on löytää, mitä Raamatussa on todella sanottuna.

Eisegeesi-sanassa taas etuliite "eis" merkitsee mennä sisälle johonkin, panna jotakin tekstiin. Lisätä tekstin sekaan jotakin, jolla on vieraita merkityksiä. Tässä törmäämme ensimmäiseen ja tyypillisimpään pahaan tapaan, joka ihmisillä on Raamatun äärellä. Liian usein me teemme tällaista eisegeesiä Raamattua lukiessamme. Tämä johtuu omasta esiymmärryksestämme, joka vaihtelee yksilöllisesti meillä jokaisella.

Eisegeesissä siis viemme omat ennakkoon omaksutut käsityksemme tekstiin ikään kuin valmiiksi. Kun sitten luemme tekstiä, luemmekin nuo omat käsityksemme tekstistä. Tällaista tapahtuu erittäin helposti ja salakavalasti:

Eksegeesi kieroutuukin eisegeesiksi

Mark 10:25:n eisegeesi:

"Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."

Tämä Jeesuksen terävä sanonta on ollut niin kova pala ihmisille kautta aikojen, että he ovat yrittäneet tavalla tai toisella kiertää tämän neulanterävän piikin. Jotkut ovat keksineet sellaisen selityksen, että Jerusalemin muurissa on aikanaan ollut Neulansilmä-niminen portti, joka poikkesi muista porteista niin, että se oli matalampi kuin muut portit. Neulansilmä-portista kameli pääsi kulkemaan vain, jos se polvistui paksujen polviniveliensä varaan. Näin tähän tekstiin on ujutettu ulkopuolinen merkitys, jonka mukaan rikas pääee juuri ja juuri taivasten valtakuntaan, jos "käy polvitietä." Mutta sellaista porttia ei Jerusalemissa ole koskaan ollutkaan. Näin on viety tekstiin ulkopuolinen, vieras merkitys. Jeesuksen sanoista on tehty eisegeesi.

Mark 10:25:n eksegeesi

Eksegeesissä sen sijaan havaitsemme, että Jeesus käyttää tässä kielikuvaa, jossa on mukana kuvannollinen liioittelu (hyperbola). Tämän kielikuvan tarkoituksena on tehdä täysin selväksi, että rikkaan pääsy Jumalan valtakuntaan on täysin mahdotonta. Tämä kolahti myöskin opetuslapsiin, koska he kysyivät, kuka sitten voi pelastua. Jeesus toi kuitenkin lohdutukseksi esille sen, että "mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista." Jeesus selitti vähän myöhemmin asian tarkemmin: Hän halusi tällä kaikella opettaa, että niiden, "jotka luottavat tavaraansa", on yhtä vaikea päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin päästä neulansilmän läpi. Eli täysin mahdotonta sillä asenteella. Mutta eisegeesi vesittää tämän opetuksen tehon ja vie siltä sen hätkähdyttävän terän. Meillä on usein suuri kiusaus langeta viemään tekstiin sisälle omia ulkopuolisia merkityksiä.

Huomautus:

Itämaiseen kielenkäyttöön kuuluvat vastakohtaisuudet, kärjistykset, liioittelut ja muut tehokeinot aivan yleisesti. Ja on kieltämätöntä, että Herra käytti mestarillisesti kaikkea tätä retoriikkaa opetuksissaan. "Joka ei vihaa isäänsä ja äitiänsä..." tai: "...joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, on säilyttävä sen..." tai: "Jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi..." ovat tyypillisesti tällaista retoriikkaa. Jos tätä ei ymmärretä, vaan puhutaan yksioikoisesti siitä, että "Raamattua ei tarvitse selittää eikä tulkita, vaan ainoastaan totella", ajaudutaan helposti häkellyttäviin ja tarpeettomiin umpikujiin.

1.3 Ylitettäviä esteitä Raamatun ymmärtämiselle

Raamattu on itse asiassa kirjasto, jossa on 66 kirjaa, jotka on pantu yksien kansien sisään. 39 kirjaa on Vanhassa testamentissa ja 27 kirjaa Uudessa testamentissa. Nämä kirjat on kirjoitettu suunnilleen aikavälillä 1500 eKr ja 100-98 jKr. Kun me vastaamme kysymykseen, miksi Raamattua on selitettävä, meidän on ymmärrettävä, että Raamattu on pitkän historiallisen aikajakson, muutosten ja myllerrysten keskellä syntynyt kirjakokoelma. Siksi me joudumme ylittämään eräitä esteitä, joita ei kuitenkaan pidä liioitella.

1. Historiallinen ylitys

Ajatellaanpa asiaa. Esimerkiksi jos joku ystävä lähettää sinulle kortin vaikkapa Havajilta, jossa hän on lomalla, ja kertoo, miten ihanaa siellä on, niin sinulla ei ole paljonkaan vaikeuksia ymmärtää. Hän käyttää tämän päivän kieltä, jota sinäkin puhut. Hän puhuu tämän päivän asioista. Hän elää samassa tämän päivän maailmassa ja ympäristössä, jossa sinä elät. Teillä ei ole vaikeuksia ymmärtää toisianne.

Mutta jos sinä saisit 2500 vuoden takaa joltakin ihmiseltä viestin, jossa hän haluaisi välittää ja kertoa sinulle tiettyjä asioita, niin siinä voi olla sellaisia ilmaisuja ja sanontatapoja, joita hän pitää itsestäänselvyyksinä, mutta jotka ovat sinulle täysin vieraita. Ja kun hän yrittää sinulle viestiä ja puhua, niin sinä joudut selvittämään tällaisia asioita.

Me elämme täysin toisenlaisessa historiallisessa tilanteessa kuin esimerkiksi Aabraham Kaldean Uurissa. Kansa ja kulttuuri, jonka tapojen keskellä hän eli, olivat erilaiset. Yhteiskuntajärjestelmä, uskonnolliset kultit, kauppa ja tekniikka olivat perin erilaisia kuin meillä.

Tässä yhteydessä on hyvä sanoa, että tämä vain kirkastaa Raamatun suurenmoisuutta, kun me näemme, miten erilainen historiallinen tilanne oli. Kaikkea tätä taustaa vasten huomaamme nimittäin sen, miten inhimilliset peruskysymykset ovat aina olleet kuitenkin perin samanlaisia. Kun me katsomme ihmisten elämää menneinä aikoina, niin voimme todeta, että vaikka maailma oli perin erilainen, ihmisillä oli kuitenkin aivan samanlaisia kysymyksiä, kiusauksia, sairauksia ja hengellisiä tarpeita kuin meilläkin. Jumalan apu ihmistä kohtaan on aina ollut samalla tavalla rakastavan Jumalan apua. Kun me katsomme nyt näitä eroja, niin sitä kirkkaammin käy selväksi, että Jumalan ilmoitus kykenee ylittämään kaikki nämä erot.

2. Kulttuurillinen ylitys

Monet Raamatussa olevat elämänohjeet eroavat suuresti tämän päivän ohjeista. Esim. naisten pään peittäminen tai vieraan kylään tuleminen. Tapana esimerkiksi oli, että orja, tai köyhemmissä taloissa isäntä, pesi vieraan jalat. Tai kun Jeesus puhuu vertauksessaan isästä, joka juoksi tuhlaajapoikansa vastaan, voimme ymmärtää, kuinka puhuttelevana kuulijat pitivät kertomusta, jos tiedämme että siinä kulttuurissa vanhan miehen ei sopinut luopua arvokkuudestaan ja juosta liepeet hulmuten - se oli häpeällistä. Tällaisten seikkojen tähden sana ei aina heti voi täysin avautua meille, koska meillä ei ole kulttuurissamme samankaltaisia valmiita perusolettamuksia ja arvoja, joita Jeesuksen ensimmäisillä kuulijoilla oli. Myös esimerkiksi vieraanvaraisuuden velvoitteet olivat aivan toiset kuin mihin me olemme tottuneet. Mutta kun tällaiset seikat selvitetään, niin silloin vasta tajutaan myös miltä monet Herran opetukset kuulostivat Hänen ensimmäisten kuulijoidensa korvissa. Vasta tätä kautta niiden varsinainen asiasisältö ja sanoma voi avautua täydessä merkityksessään myös meille.

3. Kielellinen ylitys

Raamatun alkukielet ovat Vanhassa testamentissa aramea ja heprea ja Uudessa testamentissa kreikka. Ne ilmaisut ja sanontatavat, jotka nousevat käytetystä kielestä, eivät heti erotu ellei niitä vähän selvitetä. Usein käytetään hyvin ytimekkäitä sanontatapoja, joilla ilmaistaan joku totuus. Jos me emme ymmärrä, että tekstissä on käytetty tiettyä sanontatapaa, niin totuuskaan ei heti avaudu. Silloin on mentävä alkuperäiseen kieleen ja sen kielen ilmaisuihin.

Meillä on Raamatussa monin paikoin alaviitteitä, joissa viitataan, että tässä kohdassa on alkukielessä tietynlainen sanaleikki.

Kun Jumala esimerkiksi Hoosean kirjan 2. luvussa koettaa saada kansaansa uudelleen rakastumaan itseensä, Hän puhuu kauniisti ja sydämellisesti kansalleen: "Minä vien hänet erämaahan, taivuttelen ja viihdyttelen häntä siellä." Tämä sanontatapa "viihdyttelen häntä" on hepreankielessä "puhua suloisesti", antaa kaikenlaisia myönteisiä huomionosoituksia morsiamelle tarkoituksena herättää hänessä jälleen rakkaus ja uskollisuus sulhasta kohtaan.

Sitten Jumala lupaa: "Minä annan hänelle Aakorin laakson toivon oveksi". Me emme tiedä tämänkään ilmauksen sanomaa, ellemme selvitä sen kielellistä ja historiallista taustaa. Niinpä voimme helposti ohittaa tällaisen jakeen. Mutta jos mennään hepreankieleen ja siihen tilanteeseen, jossa Aakorin laakso sai nimensä (Joosua 7:25-26), näemme että siellä kivitettiin muinoin Aakan-niminen mies, joka oli piilottanut telttaansa tuhon omaksi vihittyä tavaraa. Tuon ikävän ja onnettoman tapauksen johdosta tuo tapahtumapaikka nimettiin Aakorin laaksoksi, joka on suomennettuna "onnettomuuden laakso". (Aakar = syöstä onnettomuuteen.)

Nyt, kun Jumala lupaa Hoosea 2:15:ssä morsiamelleen "Minä annan hänelle Aakorin laakson toivon oveksi", niin tämän kielellisen taustatekijän ymmärtämisen kautta meille valkenee tuon ilmauksen suurenmoinen sanoma: Jumala tekee meidän epäonnistumisemme, onnettomuutemme ja murheen laaksomme meille toivon oveksi. Se sanoma on Aakorin laaksolla. Mutta se on puhtaasti historiallis-kieliopillinen asia. Eli vain jos me ylitämme tällaisen eron, sanoma avautuu meille täysimääräisesti.

4. Filosofinen ylitys

Nykypäivän ajatteluun verrattuna ajatustavoissa oli suuriakin eroja. Esim. antiikin kreikkalaisten kesken oli sellainen ajatustapa ja filosofia, että nöyryys ihmisen olemuksessa oli hyvin halveksittava ominaisuus. Ylpeys oli hyve. He pitivät suorastaan moraalisesti halveksittavana ominaisuutena sitä, että joku on nöyrä ja antaa tehdä itselleen vääryyttä. Jos me ymmärrämme tämän, niin me ymmärrämme paremmin Paavalin monien ilmaisujen 1. Korinttolaiskirjeessä herättämän pahennuksen. Hän ilmaisi asioita hyvinkin radikaalisti kirjoittaessaan korinttolaisille Jumalan voimasta. Vapaaehtoisen ristinkuoleman evankeliumi oli todellakin kreikkalaisille "Jumalan saarnauttama hullutus", todellinen skandaali, niin kuin Paavali sanoi. Se, että ihmiskunta pelastetaan Kristuksen nöyrtymisen, alistumisen ja antautumisen kautta, oli heille inhimillisesti ajatellen täyttä mielettömyyttä.

1.4 Eksegetiikkateoksista

Näiden erojen muodostaman sillan ylittämiseen meillä on apuvälineitä. Meillä on olemassa jo nykyään paljon hyviä teoksia, Raamatun tietoteoksia, jotka ovat kaikki hyödyllisiä. Kun niistä ammentaa, on muistettava, että ne eivät kuitenkaan ole Jumalan Sanaa.

  • Haluaisin suositella teille eksegetiikan ja Raamatun ymmärtämiseksi ensisijaisesti Gordon Feen ja Douglas Stuartin teosta: "Kirjojen kirja, avaimia Raamatun tulkintaan", kustantanut Aika Oy. Erittäin tervetullut eksegeettinen teos raamattu-uskollisella linjalla.
  • Hughes and Trabis: "Johdatus Raamattuun", kustantaja Raamatun Tietokirja, Vantaa (Aika Oy) Raamatun päätapahtumat ja opetukset aikansa kulttuuritaustaa vasten.
  • Edwin Yamauchi: "Ensimmäisten kristittyjen maailma". Kirja on kertomus kulttuurillisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta kuohunnasta, jonka keskellä kristinusko syntyi. Jumala oli ajoittanut Jeesuksen syntymän ja aikakausien taitekohdan hyvin taitavasti. Maailmanpoliittinen ja uskonnollinen tilanne oli murrosvaiheessa Rooman valtakunnan aikana, kun Kristus syntyi ihmiseksi juuri oikeaan aikaan. Oli kansainväliset virtaukset evankeliumin sanoman viemiseksi hyvin nopeasti joka puolelle maailmaa.
  • Kenneth Bailey: " Avaimia Jeesuksen vertauksiin maalaisjärjellä", kustantaja Aika Oy

Raamatun alkukielet ovat heprea, aramea ja kreikka. On olemassa hyviä sanakirjoja esim. vanhan 3-osaisen Ison Raamatun Tietosanakirjan takaosassa. Uuden 10-osaisen laitoksen yhteyteen kuuluu erittäin hyvät kreikan- ja hepreankielen konkordanssiasanakirjaosuudet, joissa on käsitelty kreikan ja heprean sanoja niin, että monista sanoista on kokonaisia artikkeleita. Näiden avulla voi tutkia sanoja, vaikkei tuntisi lainkaan hepreaa tai kreikkaa.

  • Vanha tuttu NOVUM 1-5 "Uusi testamentti selityksin" käy myös erinomaisesti Uuden testamentin alkukielen kreikan tutkimisen apuvälineeksi. Novumia käyttäen jokainen voi päästä alkukieleen sisälle, vaikkei ymmärrä sanaakaan kreikkaa. Vanhan testamentin vastaavaa käsikirjaa ei ole suomenkielellä.

Jos ymmärtää Raamatun kieliä, voi päästä pitemmälle tutkimalla kirjaa

  • F.F.Bruce: "Raamatun juuret", kust. Perussanoma. Kirja käsittelee heprean ja kreikan rikkaita ilmaisuja sekä niiden erityispiirteitä ja tekstiin löytyy yhä syvemmin ja syvemmin jumalallista valoa. Koskaan näitä asioita ei voi opiskella liian pitkälle, kun on kysymys Raamatusta ja kun sen tekee oikeassa mielessä. Raamattua voi kaivaa loputtomiin niinkuin jotain kultakaivosta eikä se ehdy ikinä.

Haluan tässä ottaa esille Feen ja Stuartin kirjan esipuheesta muutaman lauseen, jotka on kirjoittanut F.F.Bruce:

"Monet yrittävät tosissaan perehtyä Raamattuun, mutta turhautuvat saadessaan siitä yrityksistään huolimatta niin vähän irti. Aivan kuten etiopialainen hoviherra, joka matkallaan Jerusalemista kotimaahansa yritti turhaan ymmärtää Jesajan kirjaa. Hänkin havaitsi, ettei ymmärrä lukemaansa ilman opastusta.Tämä kirja on tarkoitettu avuksi juuri heille. Miten saamme selville, mikä psalmeissa, Jeesuksen vertauksissa tai Paavalin kirjeissä on universaalia, kaikkia lukijoita kaikkina aikoina koskettavia? Ja mikä kuuluu puhtaasti tiettyyn aikaan ja paikkaan? Vai pitääkö meidän yleensäkään pitää mitään Raamatussa puhtaasti tiettyyn aikaan ja paikkaan kuuluvana? En muista lukeneeni yhtään muuta kirjaa, josta olisi ollut yhtä paljon apua näihin kysymyksiin. Kirjoittajat tietävät, ettei useimmilla Raamatun lukijoilla ole muuta tulkintaperiaatetta kuin pyrkimys tulkita tekstejä heitä itseään eniten miellyttävällä tavalla. Fee ja Stuart osoittavat, että parempikin vaihtoehto on olemassa. Kysymystä: 'Mitä tämä merkitsee minulle?' ei voi erottaa kysymyksestä: 'Mitä kirjoittaja tarkoitti tällä?'"

1.5 Liberaaliteologia ja -eksegetiikka vesittävät Raamatun totuudet

Olemme tottuneet Suomessa yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikkakäsitteeseen, joka on luonut huonon kaiun tälle sanalle. Syynä tähän on se, että siellä noudatetaan liberaalista lähtökohtaa, joka lähtee siitä, että Raamatun tutkimusta pitää suorittaa niin kuin minkä hyvänsä kirjallisuuden tutkimusta. Eli lähtökohdat on tavallisessa profaanissa, maallisessa, tieteessä.

Tällainen neo-ortodoksinen, uudempi teologia, joka tuli käyttöön 1700-luvulla, lähti siitä, että kun luonnontieteissä tapahtui vallankumous ja kehitysoppi varsinkin 1800-luvulla valtasi alaa, niin Raamattuun haluttiin soveltaa samanlaista menetelmää. Sen asioita ja ilmaisuja lähdettiin tutkimaan sillä tavalla, että poistettiin kaikki yliluonnollinen ja pyrittiin selittämään ihmeenomainen aines luonnollisella tavalla.

Tämä on nykyisenkin eksegetiikan perusta yliopistoissamme. Vaikka siellä onkin erittäin paljon oikeata ja arvokasta historiallista taustatietoa Raamatun syntyvaiheista ja henkilöistä, niin on ikävää, että tämän tiedon myrkyttää kuitenkin koko ajan perusasenne, jossa ei tunnusteta Raamatun sisäistä itseilmoitusta eli sitä, että se ilmoittaa itse olevansa Hengen ilmoittamaa Sanaa. Toisin sanoen, ei noudateta Raamatun omaa sisäistä ohjeistoa sen tulkinnassa, vaan ajatellaan, että Raamattu on ilmaisua sen ajan ihmisten uskosta ja uskonkäsityksistä, joita he ovat esittäneet näissä kirjoituksissa. Tästä lähtökohdasta sitten tutkitaan. Kun esimerkiksi tutkitaan jotakin Raamatussa ilmoitettua jumalallista ihmetekoa, yritetään automaattisesti löytää, mistä luonnollisesta seikasta tuo käsitys mahtoi saada alkunsa. Kun Jumala Raamatun mukaan esimerkiksi käski Mooseksen halkaista Punaisen meren ojentamalla sauvansa, päätellään, että siellä saattoi olla kova tuuli tai jokin muu luonnonmullistus, josta syntyi tällainen legenda.

Tämä on liberaaliteologiaa, ei oikeaa eksegetiikkaa. Ymmärrätte, että se jo lähtökohdistaan vesittää Jumalan Sanan itseilmoituksen ja auktoriteetin. Jos meillä on eksegetiikan lähtökohtana tällainen epäterve näkökulma, niin se johtaa siihen, ettemme hyödy siitä edes historiallisen asiatiedon kaikessa selvittämisessä.

1.6 Oikea eksegetiikka: Raamattu on Jumalan omaa ilmoitusta

Raamatun tutkiskelun oikea lähtökohta on, että me tunnustamme Raamatun itseilmoituksen. Me lähdemme liikkeelle siltä pohjalta, mitä Raamattu sanoo itse olevansa. Lähdemme ikään kuin Raamatun omilla ehdoilla sen sisälle. Kun siellä sanotaan esimerkiksi, että koko Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, niin tämä antaa jo aikamoisen peruslähtökohdan koko tutkimukselle. Meillä on aivan toinen asenne Sanaan, kun tällä tavoin voimme alusta alkaen luottaa sen jumalalliseen totuudellisuuteen ja ristiriidattomuuteen.

Jopa niissäkin kohdissa, joissa puhutaan karkeasti ihmisten turmeluksesta, heidän erehdyksistään ja vääristä käsityksistään ja kuvataan merkillisiltä tuntuvia ja outoja Jumalan käskyjä, joita Hän antaa noille ihmisille, Raamattu on Pyhän Hengen innoittamaa Jumalan Sanaa. Monet nuo Vanhan testamentin käskyt eivät tosin enää ole ohjeellisia meille, mutta ne ovat kuitenkin saatetut Jumalan tahdosta meille tiedoksi, että oppisimme niiden kautta jonkin totuuden. Meillä tulee Sanan edessä olla aina kunnioittava asenne, joka merkitsee muun muassa sitä, että jos emme jotain ymmärrä, niin emme loukkaannu siihen, vaan panemme sen nöyrästi syrjään ja odotamme saavamme siihen valoa ja ymmärrystä jatkossa.

Mielestäni tämä on myöskin ainoa todella tieteellinen lähtökohta, koska tässä myönnytään niihin lainalaisuuksiin, jotka tässä kirjassa itsessään ovat ilmoitetut. Olisi aika epäjohdonmukaista lähteä joidenkin muiden lainalaisuuksien pohjalta sitä tutkimaan ja syrjäyttää kokonaan ne, jotka se on itse ilmoittanut. Tämän voisimme rinnastaa vaikkapa siihen, että lähdemme ajamaan uutta Mercedes-Benziä, ei sen omilla, vaan vanhan Moskovitsin käyttöohjeella. Äkkiä olisi rikki koko auto.

Kun otamme siis todesta sen, että Raamattu on Hengen innoittamaa, erehtymätöntä Jumalan Sanaa, siitä luonnollisestikin myös seuraa se, että me rukoilemme ja odotamme valoa Hengeltä sitä lukiessamme. Seuraavaksi otamme sitten huomioon kirjalliset, historialliset ja muut sellaiset seikat, joiden ehdoilla Sana on meille annettu.

Nämä käyttöohjeet toimivat, Sana kirkastuu ja tekee meidät eläväksi tätä kautta.

2. Raamattunäkemyksen muodostamisen perusteet

Raamattunäkemyksemme muodostuu kolmesta eri tekijästä:

2.1. Miten ymmärrämme Raamatun luonteen historiallisena ja iankaikkisena ilmoituksena.
2.2. Miten ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden.
2.3. Miten ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden.

2.1. Miten ymmärrämme Raamatun luonteen historiallisena ja iankaikkisena ilmoituksena

1. Raamatun ilmoitus on vaiheittain ja johdonmukaisesti etenevää, progressiivista ilmoitusta

Professori Aapeli saarisalo sanoo tästä Raamatun ilmoituksen luonteesta:

"Se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Raamattu on kertomus siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille eri aikoina ja aikakausina, Ef. 1:8-10; 3:5-9; Kol. 1:25,26. Minkään uskonnon pyhillä kirjoilla ei ole tällaista yhtenäisyyttä, vaan niiltä puuttuu järjestys ja etenevä suunnitelma. Raamatun hengellinen tarkoitusperä on juuri sen sen selvimmin huomattava punainen johtolanka. Luomisen kertomuksella on vastineensa Ilmestyskirjan uudistuksessa. Syntiinlankeemus on Jumalan armon ilmoituksen lähtökohtana. Patriarkkojen historia ja Israelin matka Luvattuun maahan todistavat siitä, miten Jumala aluksi erottaa itsellensä yhden kansan taimitarhaksi... VT:n pysyvä arvo onkin ennen kaikkea juuri siinä, että se ehdottoman varmasti näyttää Jumalan pelastussuunnitelman etenemisen, jonka päätös on uudessa liitossa, Jeesuksen persoonassa. Siinä onkin koko Raamatun "avain". Tämän erikoisen luonteensa Raamattu on saanut Jumalan henkivaikutuksesta, jonka johto siinä ilmenee."

2. Pelastuksella on historiaan sidottu perustuksensa

Jos ikuisessa pelastuksessamme ei ole kysymys historiallisesti todennettavasta tositapahtumasta, niin turhaa on koko meidän uskomme.1 Kor 15. luvussa Paavali puhuu tästä meidän pelastuksemme perustuksesta:

1 Kor 15:12-14: "Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että Hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole? Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;

Näin Paavali perustelee ja tuo asian aivan järjelliseksi ja selkeäksi. Aikaan sidotusta historiasta onkin tullut jumalallista pelastushistoriaa, vaikka se uskomattomalle ihmiselle onkin vain yksi tapaus monien joukossa. Roomalaiset ristiinnaulitsivat silloin paljon ihmisiä eikä uskomaton kenties nähnyt Jeesuksen ristiinnaulitsemista merkittävänä tapahtumana. Mutta juuri näin on Jumala sitonut tekonsa tähän ihmisten historiaan ja sillä tavalla tuonut jumalallisen armonsa meidän keskellemme.

3. Raamattu on meillekin historiallinen, iankaikkinen ilmoitus

Tämä on meidänkin raamattunäkemyksemme perusta. Koko Raamattu avautuu vain tällä ymmärryksellä. Monet ovat kompastuneet ja loukkaantuneet, kun he aloittavat Raamatun lukemisen Vanhan testamentin alusta sen verisistä sodista ja oudoista tapahtumista. Tämä johtuu siitä, että Raamattu puhuu tosiasioita tosi historiasta eikä rakentele haaveellisia pilvilinnoja. Tästä todellisesta, raadollisesta historiasta Jumala on tehnyt ikuisen armonsa ilmestymiskentän.

Me emme saa siis pilkkoa ja irroittaa sieltä historiallista, kulttuurillista ainesta erikseen ja sanoa, ettei se ole jumalallista; ja ottaa vain joitain tiettyjä mielilauseita, jotka meitä koskettavat ja sanoa, että tämä on nyt sitä jumalallista. Ei, vaan koko Raamattu on otettava sekä historiallisena että iankaikkisena Jumalan ilmoituksena meille.

Herra ilmoittaa ikuisen sanansa esimerkiksi Jer. 18. luvussa aivan normaalin, sen ajan kulttuurissa työtätekevän käsityöläisen, savenvalajan kautta. Se oli hyvin tavallinen ammatti silloin. Siinä on tyypillinen tapa, jolla Jumala ilmaisee itsensä:

Jer 18:2-8: "Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen; siellä Minä annan sinun kuulla sanani. Niin minä menin alas savenvalajan huoneeseen, ja katso, hän teki työtänsä pyöränsä ääressä. Ja jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä. Silloin minulle tuli tämä Herran sana: 'Enkö Minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, niinkuin tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra. , te Israelin heimo. Yhden kerran Minä uhkaan temmata pois, hajottaa ja hävittää kansan ja valtakunnan; mutta jos se kansa kääntyy pois pahuudestaan, josta Minä sitä uhkasin, niin Minä kadun sitä pahaa, jota ajattelin tehdä sille..'."

Joissakin maissa tänäänkin savenvalamistyötä tehdään samaan tapaan. Jumala pystyy yhdistämään arkisen ja inhimillisen ikuiseen ja taivaalliseen: "Katso, niinkuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette Minun kädessäni". Jumala käyttää nimenomaan ajallista, kulttuurillista, historiaan sidottua toimintaa ja käsitteistöä tuodakseen meille sen kautta esille iankaikkisen jumalallisen tahtonsa. Tämä on koko Raamatun luonne.

2.2. Miten ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden

1. Raamatun erehtymättömyysoppi nousee itse Raamatusta

A. Jeesus ja apostolit uskoivat Raamattuun

Me ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden siltä pohjalta, mitä Raamattu itse siitä ilmoittaa.

Raamatun erehtymättömyysoppi ei ole kristittyjen dogmaattinen oppilause, että he ovat ottaneet Raamatun erehtymättömäksi oppikirjaksi, vaan Raamattu sanoo itsestään, että se on erehtymätöntä ilmoitusta. Siksi kristityt uskovat siihen. Nyt on kysymys siitä, olemmeko Kristuksen opetuslapsia.

Jeesus itse sanoo Joh 10:35: "Raamattu ei voi raueta tyhjiin"

Hän sanoi myös (Matt 5:18), ettei pieninkään piirto laista katoa ennen kuin maa ja taivas katoavat.

Apostoli Paavali julisti evankeliumia maaherra Feeliksin edessä ja tunnusti uskovansa niin kuin Jeesus Kristus itsekin uskoi, kaiken mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa. Apt 24:14: "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa."

Uskomme Raamatun erehtymättömyyteen perustuu siis Kristuksen ja apostolien omaan uskoon. Ja jos me olemme Kristuksen opetuslapsia, niin silloinhan me uskomme niin kuin Kristuskin uskoi. Tätä merkitsee olla kristitty. Tätä kautta myös meidän raamattunäkemyksemme muodostuu. Se on lujalla pohjalla, kun se on samalla pohjalla kuin se oli Jeesuksella ja apostoleilla.

B. Raamatun vanhat ilmaisut eivät poista luotettavuutta

Sanoessamme Raamatun olevan erehtymättömän, tarkoitamme, että se on erehtymätön suhteessa siihen totuuteen, jota se kulloinkin esittää. Raamattu voi käyttää aikaan ja kulttuuriin sidottuja ilmaisuja, jotka ovat vanhentuneita meidän aikanamme. Mutta se, mitä se puhuu kyseisestä totuudesta noiden käsitteiden avulla, on aina erehtymätöntä.

Otetaanpa ei-hengellinen esimerkki jokapäiväisestä elämästä. Kun almanakassa on ilmoitettu minuutilleen, milloin aurinko nousee kunakin päivänä, voimme tarkistaa kellosta auringonnousun ajankohdan aivan tarkalleen. Toisin sanoen almanakan teksti on erehtymätön suhteessa auringonnousun ajankohtaan. Mutta jos me alamme katsoa asiaa sillä tavalla kuin jotkut lukevat Raamattua, niin voimme väittää, että almanakassahan on meille ujutettu vanhaa, maakeskeistä maailmankuvaa, joka väittää, että "aurinko nousee". Koululapsetkin tietävät sen, ettei aurinko nouse, vaan maapallo pyörii ja sen vuoksi näyttää siltä, että aurinko nousee horisontista. Kaikkihan me tiedämme, ettei aurinko nouse, vaan aurinko on paikallaan ja maapallo pyörii. Yrittääkö almanakka siis huijata meitä? Tuskin. Mutta tällä tavalla monet kuitenkin lukevat Raamattua.

Kun Raamatussa käytetään ilmaisuja, jotka ovat muinaiseen aikaan sidottuja ja puhekielessä vakiintuneita ilmaisuja, nämä ihmiset sanovat, että Raamattu puhuu palturia. Mutta samalla perusteella voi yhtä hyvin sanoa, että almanakan tekijät puhuvat palturia, kun he sanovat, että aurinko nousee. Kuitenkin se totuus, joka siinä ilmoitetaan, on tarkka. Aurinko todellakin nousee niin kuin almanakassa on ilmoitettu. Niinpä Raamattuakin tutkittaessa on muistettava, että se voi käyttää vanhanaikaisia antiikin ajan ihmisten maailmankuvaan kuuluvia ilmaisuja. Mutta puhuessaan jostakin totuudesta, vaikka näilläkin ilmaisuilla, itse totuus on silti erehtymätön.

2. Pyhä Henki on innoittanut Raamatun kirjoittamisen

2 Tim 3:16: "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa."

Tässä sanotaan, että kirjoitukset ovat Hengen innoittamia ("theopneustos" = Jumalan henkeyttämiä). Tämä tarkoittaa kirjoitusten lopputulosta Raamatun alkuperäisteksteissä. Jumala johti niin, että erehtyväiset ihmiset Pyhän Hengen innoituksessa toivat ilmoituksen esille niin, että lopputulos Raamatussa on erehtymätöntä Jumalan Sanaa, vaikka he ihmisinä olivatkin erehtyväisiä. Tämä on mielenkiintoista.

A. Pyhä Henki ei sulje pois inhimillistä työtä

Katsokaamme esim. Luuk 1 alkua, kuinka Luukas kirjoittaa evankeliumia:

Luuk 1:3: "...niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle..."

Jos me ajattelemme Pyhän Hengen innoitusta, jonka vaikutuksesta Raamattu on syntynyt, niin me emme kuitenkaan väitä, että Raamatun kirjoittajat - Mooses, Jesaja, Daavid, Luukas, Pietari, Johannes, Paavali - olivat erehtymättömiä ihmisinä. Päinvastoin me näemme jo heidän teksteistäkin, että he tekivät paljon erehdyksiä elämässään.

Pyhä Henki inspiroi ja innoitti Raamatun sanan, mutta siten että Hän käytti siinä tavallisten ihmisten persoonallista työtä ja vaikutusta. Taas tulee yhteen jumalallinen ja inhimillinen. Luukas tekee työtä. Hän haastattelee ihmisiä. Hän kuuntelee, mitä Pietari puhuu. Hän tutkii, mitä on aiemmin pantu muistiin. Hän valikoi aineistoansa niinkuin toimittaja. Hän saattaa kirjoittaa pitkiä jaksoja ja huomata, ettei se näin ollutkaan ja heittää roskakoriin. Hän tekee inhimillistä tutkimustyötä niinkuin kuka hyvänsä tutkija tekee, kun hän laatii muistiinpanojen pohjalta dokumenttia. Niin Luukaskin: "...tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään...".

Tässä kaikessa Pyhä Henki johtaa kuitenkin niin, että lopputuloksena on Raamatussa erehtymätöntä Jumalan Sanaa. Mutta itse tämä työ sallii ja sisältää kaikki ne erehdykset, yritykset, kirjoitusten roskakoriin rypistämiset, uudelleen aloittamiset ja tarkemmat tutkimiset, mitä kaikkea Luukas tekikään. Kaikki tämä mahtuu siihen sisälle. Jumalan suunnitelma tässä on paljastunut vasta jälkikäteen niin, että lopputuloksena meillä on Jumalan inspiroima, erehtymätön Sana niinkuin Raamattu itse sanoo.

B. Pyhän Hengen johdatus ei ole ylihengellisyyttä

Tämä on erittäin tärkeä nähdä, koska eräänlainen sairas ylihengellisyys monesti käsittää asiat aivan toisella tavalla. Eli niin, että ihmiset olivat tahdottomia robotteja, jotka jossakin ekstaasissa kirjoittivat jonkinlaista automaattikirjoitusta ylös. Mutta sellainen on pimeyden henkivalloille ominaista vaikutusta. Se on pakanallista ja ylihengellisyydelle tyypillinen näkemys, joka sitoo ihmisen persoonallisuuden eikä vapauta häntä. Varsinainen Pyhän Hengen vaikutus ja Jumalan johdatus sen sijaan tapahtuu arkielämässä ja siinä on ihminen ja ihmisen persoona mukana koko laajuudessaan täysin vapautettuna olemaan se, mikä hän on.

C. Paavalin sanelu tapahtui Hengen johdatuksessa

Paavali puolestaan kirjoitti omalla tavallaan ja tyylillään. Yleensä hän saneli kirjurille ja harvemmin käytti itse sulkaa, mustetta ja pergamenttia. Nämäkin kirjoitukset syntyivät niin, että Raamattu sanoo lopputuloksesta, että kaikkinainen kirjoitus on Jumalan Hengen innoittamaa ja siitä syntynyt. Eli kirjoitusten lopputulos, joka meillä on alkuperäisteksteissä, on pienintä piirtoakin myöten Jumalan Sanaa.

Tämä on tärkeä näkökulma, koska silloin me ymmärrämme johdatuksen myös omassa elämässämme paremmin. Me yritämme, erehdymme ja kompuroimme, mutta lopputulos on hyvä. Jumala on luvannut viedä meidät perille, eikö niin.

3. Jumala on varjellut Sanaansa kaikkina aikoina

Jumala on johtanut niin, että Hän on myöhemminkin varjellut ja valvonut Sanaansa toteuttaaksensa sen niinkuin Jeremian kirjassa sanotaan:

Jer 1:12: "Minä valvon Sanaani toteuttaakseni sen."

Jumala on jatkossakin varjellut ja johtanut Raamatun eri käännöskopiot niin, että voimme luottaa siihen, että meillä tänä päivänä on luotettava Jumalan sana käytössämme. Kun Israelin valtion syntyvaiheissa löydettiin Qumranin vanhat käsikirjoitukset vuonna 1947, jotkut tutkijat olettivat, että kun nyt löydettiin noin vanha Raamatun käsikirjoituskopio mm. Jesajan kirjasta (se oli yli tuhat vuotta vanhempi kuin siihen asti tunnettu vanhin tekstikopio), siinä täytyisi olla paljonkin eroavaisuuksia entisiin nähden. Mutta joitakin yksityismerkkejä lukuunottamatta teksti oli kokonaan samanlainen! "Minä valvon Sanaani toteuttaakseni sen."

4. Raamattu on joka kohdassa historiallisesti totta

Voimme tulee luottaa myös siihen, että kun Raamatussa historiallisesti kerrotaan joistakin tapahtumista, se pitää kirjaimellisesti paikkansa. Vertaukset, runous tai kielikuvat täytyy tulkita omilla kielellisillä ehdoillaan. Mutta suorasanainen historiallinen aines on myös aina totuuden Hengen innoittamaa. Jos yhdessä asiassa ei olekaan tapahtunut niin kuin on kerrottu, kuinka voimme olla varmoja, että toisessa asiassa niin olisi tapahtunut? Kun Raamattu sanoo, että Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi kolmantena päivänä, niin me uskomme tämän historiallisena tosiasiana. Mutta kun siellä sanotaan, että Jumala toimitti meripedon nielaisemaan Joonan ja Joona oli siellä meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, ja sitten peto sylkäisi Joonan kuivalle maalle, minkä jälkeen Joona lähti profetoimaan, sana on yhtä lailla historiallista tosiasiaa kuin Jeesuksen ylösnousemuskin. Tekstin kirjallinen laatu on yhtä lailla tosiasioiden kuvausta Joonan kirjassa kuin evankeliumeissakin.

A. Vaarana on muuttaa Raamatun historialliset kuvaukset vertauskuviksi

Vertausten ja allegorioiden erottaminen asiatekstistä on helppo suorittaa. Sen jälkeen voimme tunnistaa ja ottaa sellaisenaan myös Raamatun historialliset kuvaukset.

Jeesus itse uskoi, että Joona oli kolme päivää ja kolme yötä meripedon vatsassa.

Joskus neo-ortodoksinen, jälkiortodoksinen, tai uusliberaalinen Raamatun tulkinta tunkeutuu kristittyjen keskelle. Olen kuullut selitettävän näinkin, että ei sillä niin merkitystä ole, oliko se Joona ihan oikeasti siellä meripedon vatsassa. Tärkeintä on se "sanoma" siinä kirjassa ja se "rohkaisu", joka sieltä tulee. Sillä ei ole niin suurta väliä, oliko kertomus historiallista vai vertauskuvallista. Jos me lähdemme tälle pohjalle, niinkuin esim. bultmannilainen teologia 1800-luvulla lähti ja jos me olemme johdonmukaisia, niin mikään ei estä meitä selittämästä kaikkea vertauskuvallisesti - jopa Jeesuksen historiallista ristinkuolemaa ja ylösnousemusta.

Paavali toi selvästi esille, että jos Jeesus ei todellisesti kuollut ja todellisesti noussut ylös, niin mekin olemme vielä todellisesti syntivelkamme alaiset. Mutta jos Jeesus todellisesti kuoli ja nousi ylös, niin tiedätkö, että Sinun syntisi on ihan oikeasti annettu anteeksi. Sinä olet todellisesti vapautettu synneistäsi! Koko Raamatun suhteen pätee tämä sama periaate.

Raamatun historiallinen luotettavuus on pelastuksemme perustus.

B. Myös Jobin kirja on historiallista kuvausta

Ja "Jobin kärsivällisyyden te tiedätte", sanoo Jaakob (5:11). Jotkut ovat kieltäneet Jobin kirjan historiallisuuden siitä syystä, että sitä ei ole kytketty muihin Raamatun kirjoihin, kun sitä luetaan. Yleensä kertomukset kytketään jonkun kuninkaan hallitusvuoteen tai tarkasti todennettavaan historialliseen aikaan. Se on yleensä Jumalan Sanan luonne.

Jostain syystä Jobin kirjasta nämä puuttuvat. Sen vuoksi jotkut ovat sanoneet, että se on vain vertauskuvallista kertomusta. Mutta Jaakob kirjoittaa kirjeessään, että Jobin kärsivällisyyden te tiedätte. Siis se todellinen kärsivällisyys siellä historiallisessa, todellisessa koettelemuksessa. Job sai kokea todellisesti Jumalan apua. Mitä meitä lohduttaisi, jos tämä olisi vain joku sepitelmä, jossa kerrotaan, miten joku mies sadussa kärsi kovin ja samassa sadussa Jumala häntä auttoi? Onpa rohkaiseva kertomus. Ei se meitä paljoa auttaisi. Sillä meidän kärsimyksemme eivät suinkaan ole satua. Me kärsimme aivan todellisesti. Meidän koettelemuksemme ovat todellisia. Meidän täytyy tietää, että Jumala voi myös todellisesti meitä auttaa. Siksi Raamattu kirjoittaa "Jobin kärsivällisyyden te tiedätte."

C. Mooseksen kirjat ovat Mooseksen kirjoittamia

Mooseksen kirjoista on valtavasti taitettu peistä, onko Mooses ollut niiden kirjoittajana ja toimittajana. Jos me uskomme Jeesukseen, niin tämäkin kysymys ratkeaa hyvin yksinkertaisesti. Jeesus itse sanoo Mooseksen kirjoittaneen ylös uhri- ja jumalanpalvelussäädökset ja koko lain (Matt. 8:4) sekä: "Hän on minusta kirjoittanut" (Joh 5:46). Hän uskoi Mooseksen kirjoittaneen profetiaa ja piti sitä totena. Hän sanoi uskovansa Nooan aikaiseen vedenpaisumukseen ja siihen, että Jumala loi alussa ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi jne. Me voimme turvallisesti uskoa samalla tavalla kuin Jeesuskin.

5. Kristuksen olemus on avaimena Raamatun erehtymättömän olemuksen käsittämiselle:

1. Jeesus on todellinen ja ikuinen Jumala
2. Jeesus on todellinen ja historiallinen ihminen
3. Jeesus on todellinen synnitön ja erehtymätön ihminen

Raamatulla on samanlainen luonne kuten Kristuksellakin:

a) Se on tosi jumalallinen ilmoitus
b) Se on tosi historiallinen ilmoitus
c) se on tosi erehtymätön ilmoitus

On väitetty, että Raamatussa täytyy olla erehdyksiä, jos kerran on myönnettävissä, että se on myös inhimillinen kirja. Eikö inhimillisyydesyä seuraakin erehtyväisyys? Ei seuraa. Jos me katsomme analogiaa Jeesuksen olemuksesta, niin Hänenkään inhimillisyydestään ei seuraa, että Hän olisi syntinen tai erehtyväinen. Hän on syntynyt Pyhästä Hengestä neitsyen kautta, niin että Hän on täydellinen, synnitön ja erehtymätön ihminen. Myös Raamattu on täydellinen, erehtymätön Jumalan ilmoitus, vaikka se onkin inhimillinen ilmoitus. Näin ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden Jeesuksen olemuksen pohjalta

Mikä antaa meille oikeutuksen tällaiseen vertailuun?.

Se, että Raamattu itse vertaa itseään "Sanana" Jeesukseen:

Joh 1:1, 14: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme."
Ilm. 19:13:
"...ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana."

Raamattu sanoo, että Jeesus on Sana. Ja kun Raamattu sanoo myös itsestään, että se on Jumalan Sana, niin meidän on nähtävä, että Raamatulla on myöskin ne samat ominaisuudet, jotka lihaksi tulleella Jumalan Sanallakin on. Eli inhimillisenäkin ilmoituksena se on 100%:sti erehtymätöntä ja täydellistä ilmoitusta, koska Pyhä Henki on sen innoittanut.

2.3 Miten ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden

Tärkeä osa omaa raamattunäkemystä on, miten katson olevani velvollinen noudattamaan tätä kirjaa. Eli miten käsitän sen ohjeellisuuden.

1. Kuuliaisuutemme pohjautuu raamattunäkemykseemme

Raamattunäkemyksessä on kaksi harhakäsitystä tai vinoutumaa, joihin jatkuvasti langetaan:

Vinoutuma A: Raamattu on vain historiallinen ilmoitus

Ensimmäisen harhakäsityksen mukaan ajatellaan, että Raamattu on vain historiallinen ilmoitus ja on sidottu vain siihen aikaan ja että se on vain niiden ihmisten omaa näkemystä Jumalasta ja uskosta. Ja kun me tulkitsemme tätä heidän käsitystään, niin ajattelemme sen olevan vain historiaan ja kulttuuriin sidottuja uskonnollisia käsityksiä. Niinpä mikään ei loppujen lopuksi suoranaisesti velvoita juuri meitä mihinkään. Tältä pohjalta lähtee ns.liberaaliteologia, jota edellä jo käsittelimme.

Vinoutuma B: Raamattu on vain iankaikkista ilmoitusta

Sitten on toinen äärilaita ja oja: Raamattu on kokonaan ikuista ja meitä velvoittavaa ilmoitusta, jossa ei ole minkäänlaista historiaan sidottua ajallista ainesta ja kehityskulkua. Tämä virhekäsitys on lähempänä meitä, jotka olemme uudestisyntyneitä ja edustamme konservatiivista, raamattu-uskollista raamattunäkemystä, jota minäkin edustan ja opetan. Jos ryhdymme lähemmin katsomaan tätä käsitystä, niin huomaamme joutuvamme vakaviin ongelmiin jos oletamme Raamatun sisältävän yksinomaan ikuista ilmoitusta, joka on kaikessa ohjeellista meille. Esim. Mooseksen laki sanoo "älä tapa", "älä tee huorin". Nämä ovat ilman muuta selviä ja ovat iankaikkisen Jumalan sanaa ja tahtoa kaikille ihmisille kaikissa kulttuureissa. Mutta pari jaetta myöhemmin sanotaan: "Älä pue kahtalaisista langoista kudottua vaatetta yllesi". Tämä on samaa Jumalan sanaa kuin edellisetkin kohdat. Millä perusteella jätämme sen huomiotta?

Tai Jeesus esimerkiksi sanoi opetuslapsilleen, kun he lähtivät evankelioimaan: "Älkää ottako mukaanne laukkua, älkää rahakukkaroa, älkääkä kenkiä." Jos Raamattu on yksinomaan ikuista Jumalan sanaa, kuinka paljon rikotaankaan iankaikkisen Jumalan tahtoa. Minä en ole ainakaan nähnyt montaakaan evankelistaa täällä Suomen talvessa, jotka tuolla ilman kenkiä kulkisivat julistamassa evankeliumia. Kaikilla on monot tai jotkut lämmikkeet jalassa. Miksi he rikkovat Jumalan sanaa ja pitävät kenkiä, vaikka Jeesus sanoo "älkää ottako kenkiä mukaan"?

Jos siis lähdemme siitä, että Raamattu on vain ikuista ilmoitusta, niin huomaamme joutuvamme ongelmiin. Meillä täytyy olla jotkut säännöt, joilla me erotamme tiettyyn aikaan ja paikkaan sidotut ohjeet ja löydämme itsellemme oikean tavan noudattaa sanaa kussakin kohdassa. Me siis joudumme kysymään, mikä tässä sanassa on sellaista joka velvoittaa meitä tänäkin päivänä ja mikä taas on vain siihen historialliseen aikaan kuuluvaa ilmoitusta - ja ennen kaikkea, miten erotamme nämä toisistaan. Kaikki kohdat eivät tässä suhteessa suinkaan ole yhtä helppoja ja selviä. Raamatun sisäpuolella on onneksi nämä kriteerit ja suuntaviivat, joista erotamme, mistä kulloinkin on kysymys.

Me ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden sen jumalallisen syntyperän pohjalta: "Herra on puhunut" meille. Me emme yritä niinkään etsiä inhimillisiä selityksiä sen ohjeiden noudattamisessa, vaan todella haluamme antaa Raamatun itse selittää itseään, miten sen ohjeita on noudatettava.

Me emme noudata Mooseksen lakia, koska Raamattu itse selittää sen olleen liitto, joka oli väliaikainen ja on lakannut olemassa voimassa, ja tilalle on tehty uusi liitto. Siksi me emme ympärileikkauta poikalapsiamme 8 päivän ikäisinä niinkuin laki ehdottomasti edellyttäisi. Laki velvoittaa, että ympärileikkaamattomat hävitettäköön kansasta. Emmehän me niin tee. Tämä on oikein, koska Raamattu itse ilmoittaa, että lain merkitys on nyt muuttunut ja meillä on uusi liitto.

Eli me annamme Raamatun itse selittää itseään ja kertoa, millä tavalla sitä on noudatettava.

Mikä merkitys sillä vanhan liiton sanomalla sitten enää on? Sillä on valtavasti merkitystä meille. Jumala on halunnut saattaa tiedoksi ne kaikki säädökset meille, mutta ei niin, että me olemme niiden alla eli noudatamme niitä niinkuin vanhan liiton israelilaiset, vaan että me opimme niistä toisella tavalla.

Nämä ovat niitä asioita, jotka johtavat meitä Raamatun ohjeelliseen ymmärtämiseen. Me emme suinkaan avaa jotain kohtaa ja katso, että siellä on tällainen määräys ja sitten lähde tekemään sen mukaan.

Joku avasi Raamatun kaksi kertaa peräkkäin, ja ensin avautui kohta jossa sanottiin, että Juudas meni ja hirtti itsensä. Avasi peukalolla toisen kerran Raamatun ja siellä sanottiin: "Mene ja tee sinä samoin". Me emme tahdo olla peukalopaikkalukijoita, vaikka myönnettäköön, että Jumlan Henki monta kertaa on meidän vajavaisuuttamme armahtanut siten, että Hän on antanut suloisia ja ihania johdatuksia jopa peukalopaikkojen perusteella. Mutta tämä ei missään tapauksessa ole oikea tapa käsitellä Jumalan suurta ja pyhää ilmoitusta ja etsiä siitä toimintaohjeita. Raamattu on kaiken meidän vaivannäkömme, tutkimisemme ja opiskelemisemme arvoinen

3.Miten Raamattua selitetään?

3.1 Allegorinen selitysperinne ja sen haitat

Eräs haitallinen asia Raamatun tutkimisessa on ihmisten perinteinen taipumus allegorisointiin eli vertauskuvien etsimiseen. Toisin sanoen tekstin luonnollisen ja kirjaimellisen merkityksen alta pyritään löytämään ja poimimaan mitä syvällisimpiä ja salatuimpia merkityksiä aivan loputtomasti. Tästä asiasta puhuminen ei merkitse sitä, että allegorisointi olisi pelkästään huono asia. Mutta sellainen allegorisointi, mitä usein tehdään, on aiheuttanut paljon hallaa ja on suurena esteenä sille, että Jumalan Henki voisi todella avata meille Jumalan sanaa.

Kärjistetysti sanottuna allegorinen selitysperinne pitää Raamattua jotenkin mystisenä ja salaperäisenä teoksena, jonka kirjaimellisen merkityksen alta täytyy poimia esille ne salatut merkitykset, jotka sinne on kätketty ja vasta se, mikä sieltä nousee rivien välistä on varsinaisesti Jumalan ilmoitus. Jos tämä perinne hallitsee meidän Raamatun tutkimistamme, on aivan varma asia, että tämä perinne johtaa meitä harhaan samalla tavalla kuin esim.katolisen kirkon skolastikot jotka selittivät Raamattua mielensä mukaan.

Tämän perinteen heikkoutena on alttius joutua kuvitelmien ja päähänpistojen armoille. Kaiken selittäminen allgorisesti johtaa loputtomalle "merelle", jossa äärimmäinen raja on vain oma mielikuvitus. Tekstistä voi nousta mitä hyvänsä, jos me luemme sanaa sillä periaatteella, että sen todellinen merkitys on ikään kuin sanotun alla ja rivien välissä. Pyhä Henki voi tietenkin kirkastaa ja avata meille sanaa monin eri tavoin, mutta jos me emme ota sanaa ensisijaisesti sellaisena kuin se on annettu, niin miten Hän voi johtaa meitä sanan totuuteen?

Edellä kerrottu on myös laiska tapa olla Jumalan Sanan ääressä. Se ei edellytä meiltä mitään tietoja historiallisista tosiasioista, esim. mikä on se tilanne, missä teksti on annettu. Ei tarvitse tutkia mitään. Taustoista ei tarvitse tietää mitään. Kielestä ei tarvitse ymmärtää mitään tai tekstin asiayhteyksistä ei tarvitse välittää mitään jne. Pyhä Henki avaa meille kirjoitukset ja antaa meille ilmestyksiä sanan äärellä, mutta laiskuus on synti jota Jumala ei siunaa.

1. Allegorinen selitysperinne on pakanallista alkuperää

Itse asiassa allegorinen selitysperinne on perimmäisiltä juuriltaan pakanallista alkuperää. Sen alkuperä juontuu antiikin Kreikan ajoista, jolloin oli vallalla hyvin monimuotoinen myyttinen jumalatarusto. Siellä oli Zeukset ja Hermeet ja valtava joukko jumalia, jotka muodostivat oman eepoksensa, joka hallitsi koko silloista kulttuuria. Kreikkalaiset halusivat ammentaa siitä omaan elämäänsä ohjeita, viisauksia ja menettelytapoja ja se oli heilläkin pitkän perinteen mukana syntynyt. Sentähden sieltä pyrittiin vertauskuvallisesti löytämään ohjeet tämän hetken elämää varten.

Kreikkalaisilla oli toisaalta myös järkeen ja etiikkaan perustuva filosofia, sofistien koulukunta, joka oli taas aivan toisessa laidassa ja he olivat hyvin järkeisoppisia. Itseasiassa länsimainen tiede perustuu paljolti kreikkalaisen sofistisen ja filosofisen loogisen päättelyn pohjalle. Heillä oli toisaalta viisausperinne, mutta vastapainona oli loputon myyttien suo.

Allegorinen selitysperinne pyrki hakemaan tasapainoa filosofisen viisauden ja myyttisen jumalataruston välille ja pyrki löytämään tähän hetkeen sopivan valonsäteen elämään. Allegorinen selitysperinne pyrki vertauskuvallistamaan Homeroksen jumaltaruston tekstit.

2. Allegorinen selitystapa päättyi uskonpuhdistukseen

Aleksandria oli eräs suurista maailmankaupungeista, jossa kreikkalainen sivistys ja filosofia elivät huipussaan. Se oli myös juutalaisten viisaiden ja oppineiden kotikaupunki. Siellä käännettiin Vanha testamentti kreikaksi 70 viisaan juutalaisen toimesta.

Näin ns. Septuaginta-käännös on syntynyt. Tätä käännöstä käyttivät Jeesus ja hänen opetuslapsensa. Vaikka se on aika epätarkka käännös, niin se kelpasi kuitenkin apostoleille julistuksen lähteeksi. Uudessa testamentissamme olevat VT:n siteeraukset ovat peräsisin septuaginta-käännöksestä. Siksi ne poikkeavat jonkin verran asultaan meidän Vanhan testamentin käännöksestämme.

Juuri Aleksandriassa allegorinen selitysperinne siirtyi juutalaisille. He omaksuivat sen tavan ja niin syntyi tapa selittää Vanhaa testamenttia allegorisesti. Sittemmin allegorinen selitysperinne siirtyi kirkkoisille. Kun kristillinen seurakunta syntyi ajanlaskumme alussa, niin kirkkoisiä hallitsi jo vanhastaan allegorinen Raamatun selitysperinne. Kaikki sen opetukset ja historiallinen aines hengellistettiin. Tämä tapa on sitten siirtynyt meidänkin aikaamme ja raamatunlukuhetkiimme.

Uskonpuhdistuksessa Martti Luther hylkäsi kokonaan allegorisen Raamatun selitystavan. Hänen täytyikin se tehdä, koska se oli täysin saastuttanut Raamatun tulkinnan. Vain katolisilla papeilla oli lupa selittää Raamattua. Kaikki selitys oli vertauskuvallista ja mielivaltaista. Lutherin täytyi hyljätä se kokonaan ja lähteä puhtaalta pöydältä liikkeelle ja korostaa Raamatun kirjaimellista ymmärrettävyyttä ja historiallisia tosiasioita.

3. Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta allegorisoitu

Jeesus puhui tämän vertauksen lainoppineelle miehelle (Luuk 10:30-37): Mies ryöstettiin tiellä, pappi kulki ohi ja leeviläinen kulki ohi, mutta sitten halveksittu samarialainen pysähtyi auttamaan ryöstettyä miestä, lääkitsi hänen haavansa öljyllä ja viinillä, nosti hänet aasinsa selkään, vei hänet majataloon ja antoi isännälle kaksi denaria hoitopalkkiota ja lupasi korvata lisää palatessaan.

Tämäkin vertaus on selitetty monissa saarnoissa allegorisen selitystavan mukaan: Mies on syntinen, jonka rosvot ryöstivät eli synti, laki ja perkele hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja löivät hänet haavoille. Sitten "laki" kulki ohi, samoin "profeetat" mutta sitten tulee samarialainen, halveksittu mies, joka kuvaa evankeliumia, nostaa miehen aasin selkään, jota on kuvattu Jeesukseksi ja vie majataloon, joka kuvaa seurakuntaa. Sitten isännälle annettiin kaksi denaria eli Vanha ja Uusi testamentti, joilla hän hoitaisi seurakuntaan tuotua pelastettua sielua.

Varmaankaan Jeesus ei tarkoittanut, että vertaus tulkitaan tällä tavalla. Eivät Hänen kuulijansa tienneet mitään tämänkaltaisista selityksistä. Sinällään kaikki nämä asiat ovat ihan oikeita. Kyllä syntinen on perkeleen ja lain lyömä ja kun hän pelastuu ja tulee uskoon, hänet on ohjattava Jumalan seurakuntaan, majataloon. Ja kyllä Vanha ja Uusi testamentti ovat meille Hengen ravintoa. Kysymys on vain siitä, opettiko Jeesus tässä vertauksessa juuri nämä asiat.

Jos sovelletaan tällaista allegorista selitystapaa, jää kokonaan huomiotta, mitä Jeesus halusi sanoa. Hänen sanomansahan oli opettaa, kuka on minun lähimmäiseni. Tämä vertaushan oli puhuttu sille miehelle, joka viisastelevasti kysyi Jeesukselta: "Kuka on minun lähimmäiseni?" Jeesus haastoi miestä olemaan itse lähimmäinen toisille. "Mene ja tee sinä samoin kuin tämä sinun mielestäsi vääräoppinen samarialainen teki". Tämä on Jeesuksen vertauksen sanoma. Meidän tulisi löytää se sointu ja kaiku, mikä ensimmäisten kuulijoiden korvissa soi ja porautua sinne. Vain näin Raamatun oma sanoma alkaa avautua ja puhua meille. Allegorinen selitysperinne on tässä tiellä, jos se hallitsee meitä.

3.2 Uskonpuhdistuksen vaikutus Raamatun selitykseen

Kun uskonpuhdistuksessa allegorinen selitysperinne hylättiin, esille nousivat eräät keskeiset Raamatun selityksen edellytykset:

1. Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti (kielelliset tyyliseikat ja kirjallisuuden laji huomioitava)
2. Raamattua on selitettävä Raamatulla
3. Raamattu on ymmärrettävä kirja

1. Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti (Sensus literalis)

Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti sen luonnollisimman ja yksinkertaisimman merkityksen mukaisesti, mikä kullakin tekstikohdalla on kielellisesti. Esim.jos tekstissä sanotaan, että "Jeesus tuli heitä kohden kävellen järven päällä", niin me ymmärrämme yksinkertaisesti, että Jeesus siinä tulee kävellen järven päällä eli me tulkitsemme sanotun aivan kirjaimellisesti niin kuin tekstissä on sanottu.

Kun me sanomme, että otamme kirjaimellisesti Raamatun, meitä herätyskristillisissä seurakunnissa on arvosteltu fundamentalisteiksi. Sanotaan helposti: "Et kai sä nyt ihan kirjaimellisesti ota Raamattua, jos sulla vaikka on kiusaus, niin menetkö sä sahaamaan kätesi poikki tai repäisetkö silmäsi pois ja heität luotasi, kun se on sua vietellyt jne."

Kun me sanomme, että me otamme Raamatun kirjaimellisesti, meidän täytyy määritellä, mitä tarkoitetaan Raamatun kirjaimellisella ymmärtämisellä ja tulkinnalla:

a) Kielelliset tyyliseikat ja kirjallisuuden laji huomioitava

Sanassa "kirjain" on kantasanana kirja. Kirjain on pieni osa kirjan kokonaisuutta. Monesta kirjaimesta muodostuu sana ja monista sanoista kirja. Eli kaiken kirjallisuuden perusyksikkö on kirjain. Kun me tulkitsemme kirjaimellisesti Raamattua, niin tämä tarkoittaa, että me teemme kirjallista laatuanalyysiä, kun me katsomme jotakin kohtaa.

Kun Joh 6:19:ssä sanotaan, että Jeesus tuli heitä kohden kävellen järven päällä ja otamme tämän kirjaimellisesti, niin me kysymme: "Mihin kirjallisuuden lajiin tämä teksti kuuluu?" Onko kyseesä runous, vai sisältyykö se osana johonkin vertaukseen tai allegoriseen kuvaukseen? Vai onko kyseessä yksinkertaisesti proosa eli suorasanainen teksti?

Vain tämä kirjallinen laatuanalyysi antaa meille suuntaviivat kirjaimelliseen tulkintaan. Jos me luemme runoutta, esim. psalmeja, joissa on paljon kielikuvia, niin silloin kirjaimellinen tulkinta merkitsee ensimmäiseksi sitä, että me otamme huomioon sen, että se on runoutta ja tulkinta suoritetaan runouden omilla ehdoilla. Runoutta tulkitaan runouden ehdoilla ja proosaa proosan ehdoilla. Vertauksia tulkitaan vertauksien ehdoilla.

Jumala on antanut ilmoituksensa kielellisessä muodossa sisällyttäen oman ilmoituksensa inhimillisen kielen lainalaisuuksiin tunnustaen ne ja käyttäen niitä.

Tämä kyseinen esimerkki Jeesuksesta kävelemässä veden päällä on proosaa. Siinä yksinkertaisesti kerrotaan, mitä tapahtui. Se ei siis ole vertaus eikä se ole runoutta. Se ei ole myöskään ilmestyksenomaista kirjallisuutta eli apokalyptiikkaa, vaan proosaa. Silloin meillä on kaikki syy ymmärtää, että Jeesus todellisesti myös käveli veden päällä. Ainakin kirjoittaja tarkoitti sitä. On aivan eri kysymys, uskommeko sen.

Tämä on eksegeesin tekemistä ja kirjaimellista Raamatuntulkintaa. Se siis edellyttää siis kirjallisen laatuanalyysin tekemistä.

Raamatussa on paljon ihmeellisiä kohtia kuten "kedon puut kaikki paukuttavat käsiänsä" tai "vuoret hyppivät kun lammasten karitsat". Kirjaimellinen tulkinta ottaa huomioon jälleen kyseisen kohdan kirjallisen lajin, joka on runoutta. Silloin tulkitsemme myös kohdan runouden ehdoilla ja ymmärrämme siinä kuvattavan suurta iloa Jumalassa eikä suinkaan historiallista ihmettä, että puut paukuttivat käsiään tai vuoret hyppivät, vaikka taustalla ehkä voi ollakin luonnonmullistuksia, joissa Jumala on puhunut. Joka tapauksessa psalmit ovat runoutta ja ne julistavat Jumalan erehtymätöntä sanaa, profetiaa ja jumalallisia totuuksia runouden keinoin.

b) Kielikuvien käyttö Raamatussa

Jeesus sanoo: "Minä olen ovi, joka Minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu". Ei Hän tarkoita, että Hän on puuta, joka on kiinnitetty seinään olkapäistä ja nilkoista ja Hän aina narahtaa, kun joku kääntää Häntä. Ei tämä ole oikeata kirjaimellista tulkintaa. Vaan ensin tehdään kirjallinen laatuanalyysi Hänen puheestaan ja tunnistetaan, että tässä on kielikuva eli metafora Jeesuksen puheesta.

Mutta kun pilvet ovat vaunuina, niin tämä on jälleen psalmirunoudessa olevaa runollista ilmaisua.

Tukki silmässä, Herra ovena, sota-asu kristityllä tai maan neljä kulmaa taas ovat kielikuvia.

Raamatussa on sellainenkin kohta, jossa kerran aasi puhui. Onko se kielikuva vai raportti epätavallisesta ja yliluonnollisesta tositapahtumasta?Ymmärtääksemme, mitä tämä tarkoittaa meidän on mentävä siihen kirjaan ja tunnistettava, minkälaisesta kirjallisuuden lajista tässä yhteydessä on kyse. Kun me luemme tätä kertomusta Bileamista 4. Mooseksen kirjasta (4 Moos 22:28), havaitsemme, että kyse on proosasta eli kirjoittaja tarkoittaa aivan tosissaan otettavaksi, että aasi siellä puhui.

Voimme pitää kiinni uskonpuhdistuksesta nousseesta periaatteesta, joka oli Jeesuksen ja apostolienkin periaate, ettei yksikään Sana Jumalan ilmoituksesta katoa, vaan sen voi ottaa kirjaimellisesti, kun me selkiytämme, mitä me tarkoitamme kirjaimellisella tulkinnalla.

2. Raamattua on selitettävä Raamatulla (Uskon analogia)

Pyhä Raamattu on oma tulkkinsa. Toisin sanoen, jos Raamattua luettaessa nousee jokin ongelma, niin me emme lähde etsimään tulkintaa tälle asialle jostain muualta, vaan uskomme siihen, että koko Raamattu on samasta Jumalan Hengestä innoittunutta sanaa ja on sopusoinnussa itsensä kanssa. Tällä perusteella me voimme etsiä ongelmakohdalle selitystä muualta Raamatun sisäpuolelta. Raamattu on ristiriidaton ja erehtymätön ilmoitus, joka selittää itse itseään.

3. Raamattu on ymmärrettävä kirja

Oli todellinen vallankumous, kun Luther toi uskonpuhdistuksessa esille, että Raamattu on selkeä ja ymmärrettävä kirja, jota jokainen ihminen voi ymmärtää ja on tarkoitettu jokaisen ihmisen luettavaksi. Meitä nykypäivän ihmisiä vaivaa aika paljon sellainen myyttinen ajattelu Raamatusta, että Raamattu on niin vaikea ja hämäräselkoinen kirja, että kuka tahansa voi selittää sitä millä tavalla tahansa. Eikä kukaan voi muka sanoa, että on oikeammassa kuin toinenkaan. Kun toiselle on joku kohta noin, niin se on hänelle oikein.

Ei Raamattua voi tulkita oikein kuin yhdellä tavalla: Siten kuin se on tarkoitettu alunperin kuultavaksi. Tosiasiassa suurin osa Raamatun tekstiä on vähintään yhtä helposti ymmärrettävää kuin Helsingin Sanomien uutissivun teksti. Se on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle selkeäsanaiseksi Jumalan ilmoitukseksi. Vaikeaselkoiset ja tutkimustyön kautta selvitettävät kohdat ovat tekstissä kuitenkin vähemmistönä. Myytti Raamatun vaikeaselkoisuudesta puhuu luultavimmin enemmmän asenteellisuudestamme Jumalan pyhän ilmoituksen edessä - esimerkiksi vastahengestämme tai laiskuudestamme.

Subjektivismia on vältettävä

Subjektivismi on aikamme raamatunselityksen syöpä. Subjektivismi tarkoittaa sitä, että "jos se Raamatun kohta on sinulle oikein näin, hyvä niin; minulle se kohta on oikein tällä tavalla, ja hyvä niin". Se tekee totuuden aina suhteelliseksi riippuen siitä kuka kulloinkin on totuuden käsittäjänä. Tämä on äärimmäisen epärehellistä ajattelua. Sen epärehellisyyttä ei lievennä se, että se esiintyy avarakatseisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä.

Meidän aikaamme vaivaa suuri luopumus johdonmukaisuudesta ja loogisuudesta, joka on jumalalliseen järjestykseen kuuluva asia. Ehkä vielä 60- ja 70-luvulla ihannoitiin sitä, että jos joku asia voitiin todistaa todeksi, niin se vaikutti ihmisiin. Tänä päivänä ei ihmisiin tunnu vaikuttavan, että todistetaan joku asia todeksi, vaan pääasia on, että asia tuntuu hyvältä. Olen huolissani siitä, että Jumalan ihmisten, kristittyjenkin, keskuuteen tällainen asenne näyttää monta kertaa hiipivän. Uskotaan, ettei ole niin väliä, onko tämä asia aivan totta ja Jumalan Sanan mukaista, kunhan se vain tuntuu hyvältä ja toimii väkevästi. Tämä on hyvin vaarallista ja "valheen isän" eksytystä.

3.3 Tekstiyhteys aina huomioitava

Eksegeesissä huomioidaan tekstiyhteys eli kirjallinen konteksti. On hyvin tärkeä asia selvittää aina tekstiyhteys, missä mikin asia on sanottu. Kukin Raamatun Sana ja jae saa merkityksensä vain omasta tekstiyhteydestään.

Meidän omassa puhekielessämmekin sanoilla on eri merkityksiä. Kerran oli huvittava lehtiotsikko: "Kuusi loukkaantui puuhun ajossa", kun lehdessä kerrottiin auto-onnettomuudesta. Paha juttu, puu parka. Toimittaja kyllä tarkoitti, että kuusi henkilöä loukkaantui. Suomenkielessä sanalla kuusi on kahdenlainen merkitys niinkuin hyvin tiedämme. Vain omassa asiayhteydessä tiedämme, mitä sanalla tarkoitetaan. Näin on myöskin Raamatun sanojen ja ajatusten laita. Vain omassa tekstiyhteydessä ollessaan selviää, mitä niillä tarkoitetaan.

Huomioi aina tekstikokonaisuudet

Raamatun tutkiskelun yksi pääsääntö on, että huomioidaan aina kokonaisuudet eikä lueta vain pätkä sieltä ja pätkä täältä, mistä tuntuu vähän avautuvan. Esim. seurakuntakirjeet, apostoliset kirjeet tietyille seurakunnille tiettynä aikana on tarkoitettu luettavaksi alusta loppuun kokonaisuuksina. Ja niitä luettiin myöskin alkukristillisessä seurakunnassa. Kun Paavali lähettää kolossalaisille kirjeen, niin hän vannottaa, että lukekaa myöskin Laodikeasta tullut kirje. Ja ne luettiin siellä sellaisena kuin Paavali oli ne kirjoittanut.

Näillä kirjeillä oli tietty rakenne niin kuin antiikin ajan kaikissa kirjeissä oli siihen aikaan: 1 alkutervehdykset 2 kiitokset 3 asiarunko ja 4 lopputervehdykset. Ne noudattavat sitä rakennetta, mikä on siinä ajassa ja kulttuurissa tavallinen kirjeen rakenne.

1. Jobin kirjan oikea ja väärä tulkinta

Kun Jobin kolme ystävää puhuvat Jobille paljon asiaa Jumalasta, niin voidaan ajatella, että kun siellä on sivukaupalla heidän puhettaan, että tällainen on Jumala kuin he kertovat. Mutta myöhemmin, kun luemme eteenpäin Jobin kirjaa, Jumala nuhtelee näitä kolmea miestä: "Te ette puhuneet Minusta oikein niinkuin Minun palvelijani Job." Mutta jos emme lue koko Jobin kirjaa, meille voi jäädä ne käsitykset voimaan, mitä he puhuivat Jumalasta emmekä tajua ollenkaan, etteivät he oikein puhuneet, jos emme lue koko Jobin kirjaa loppuun asti, jossa tuo asia selviää.

Tekstiyhteydestä irroittaminen johtaa harhaoppiin

Monet harhaopit kristillisen kentän sisällä lähtevätkin siitä, että irroitetaan Raamatun lauseet omasta tekstiyhteydestään. Silloin ne saadaan sanomaan, mitä ikinä halutaan.

2. Väärä tulkinta kielilläpuhumisesta 1 Kor 13:8-10

Kerran luokseni tuli jehovantodistaja kertomaan, että Raamatussahan sanotaan, että "kielilläpuhuminen lakkaa". Ja tämän lauseen perusteella heillä on mielestään raamatullinen oppi, että jos joku puhuu kielillä, se on saatanasta. Raamatussahan selkeästi sanotaan, että kielilläpuhuminen lakkaa!

1 Kor 13:8-10:ssä sanotaan: "...profetoiminen, se katoaa, ja kielilläpuhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista."

Näemme, että tämä tarkoittaakin, että kun täydellisyys tulee eli kun me pääsemme taivaaseen, ei enää tarvita kielilläpuhumista eikä profetoimista. Vajavainen tietommekin katoaa silloin ja muuttuu täydelliseksi. Mutta siihen saakka tämä tietomme säilyy ja kielilläpuhumista ja profetoimista tarvitaan. Kun yksi irrallinen lause irroitetaan tekstiyhteydestään ja luetaan irrallaan, koko tarkoitus muuttuu. Tällaisella väärintulkinnalla ihmiset ovat saaneet Raamatun sanomaan, mitä ikinä he tahtovat.

3. Tulkinta jalopeurasta

Raamattu puhuu jalopeurasta vertauskuvallisesti esim. 1 Piet 5:8 "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."

Joku, joka lukee harvoin Raamattua, voi päätyä sellaiseen käsitykseen, että jalopeura Raamatussa merkitsee aina sielunvihollista. Mutta Ilm 5:5 sanoo:

"Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: Älä itke; katso jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä."

Tässä on puhe ylösnousseesta, kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta! Me näemme, että kukin sana Raamatussa voi saada merkityksensä vain omasta tekstiyhteydestään. Toisessa yhteydessä sama sana voi merkitä sielunvihollista ja toisessa Jeesusta Kristusta. Todella suuri ero.

4. Raamatun tulkintaoppi eli hermeneutiikka

Raamatun selitys- ja tulkintaperinne alkaa Esrasta

Raamatun soveltaminen käytäntöön eli hermeneutiikan voidaan katsoa saaneen alkunsa Esrasta. Kirjanoppineisuuden perinne juutalaisuudessa on tärkeä, vaikka meillä on monta kertaa negatiivinen kuva kirjanoppineista ja fariseuksista, koska he aina väittelivät Jeesusta vastaan. Mutta on tärkeätä muistaa, että vasta myöhäisjuutalaisuudessa kirjanoppineisuus oli turmeltunutta. Vasta Jeesuksen aikoihin tultaessa se oli täynnä isien perinnäissääntöjä ja inhimmillisiä talmudin selitysperinteitä. Meillä on mielessä vain nämä Jeesuksen aikaiset kirjanoppineet ja siksi tuolla kirjanoppinut-sanalla on vähän negatiivinen sointu. Mutta juuri kirjanoppineet juutalaiset olivat kansanopettajia ja he välittivät kansalle Jumalan tahdon ja Jumalan Sanan ja he olivat Jumalan Hengen siihen ohjaamia ihmisiä. Mm. Esra oli tällainen Jumalan Hengen valaisema kirjanoppinut.

Nehemian kirjan 8. luku on kertomus siitä, kuinka Jumalan Sana palautettiin kansalle ja nimenomaan niin, että selitettiin Jumalan Sana niin, että se ymmärrettiin. Kirjanoppinut pappi Esra toi Jumalan lain kirjan esiin, luki sen kansalle ja selitti sitä:

Neh 8:8-9 "Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin. Ja Nehemia, maaherra, ja pappi Esra, kirjanoppinut, ja leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat kaikelle kansalle: 'Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne, älkää murehtiko, älkääkä itkekö.' Sillä kaikki kansa itki, kun he kuulivat lain sanat."

4.1 Hermeneutiikka voi pohjautua vain oikein suoritettuun eksegeesiin

Sana hermeneutiikka juontaa juurensa Hermes-jumalasta

Meidän kielessämme sana hermeneutiikka eli Raamatun tulkintaoppi juontaa juurensa Hermes-jumalasta, joka oli Kreikan mytologisen jumaltaruston yksi jumalista. Hermes-jumalan tehtävänä koko ison jumalajoukon keskellä oli selittää mitä ihmisten piti käytännössä tehdä, kun jumalat ilmaisivat jotain. Siksi Apostolien 14.luku kertoo kuinka kansa sanoi Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui.

Väärät tulkinnat johtuvat eksegeesin puutteista

Useimmat ongelmat, mitä meillä on Raamatun tulkinnan kristillisissä oppikysymyksissä liittyvät juuri hermeneutiikkaan eli siihen, miten me tulkitsemme ja sovellamme Raamattua käytännössä. Ja virheet tehdään enimmäkseen siitä syystä, että eksegeesi, tekstin alkuperäisen merkityksen poimiminen, on jätetty puolitiehen tai laiminlyöty kokonaan. Vain oikein suoritettu eksegeesi tuo meidät mahdollisimman lähelle tekstin alkuperäistä merkitystä eli sitä, mitä se merkitsi ensimmäisille kuulijoille. Se ei voi merkitä muuta meillekään, joten hermeneutiikka voi pohjautua vain oikein suoritettuun eksegeesiin.

Otetaan muutamia esimerkkejä hermeneutiikasta sekä oikein ja väärin suoritetusta eksegeesistä:

1 Kor 15:29 "Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?"

1. 1 Kor 15:29:n väärä hermeneuttinen tulkinta

Paavali kysyy tässä, että jos kuolleitten ylösnousemista ei ole, niin miksi muutamat korinttolaisista sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan. Me tiedämme, että tällainen käytäntö on olemassa mormoneilla. He kastattavat itsensä toisten ihmisten puolesta. He käyttävät tällaista sijaiskastetta yhtenä evankelioimismuotona. Luulen, että jokainen Helsingin puhelinluettelossa oleva ihminen on jo pelastettu mormonien mukaan. He vain katsovat jonkun nimen ja kastattavat itsensä sen puolesta jne. Näin he yrittävät kaikin tavoin pelastaa ihmisiä. He perustavat tämän oppinsa tähän Raamatun kohtaan. Mutta opetetaanko tässä kohdassa tällaista kastekäytäntöä kristillisenä kasteena? Todellisuudessa siinä vain viitataan johonkin käytäntöön, joka oli korinttolaisten keskuudessa tunnettu. Mitään muuta tietoa Raamatusta me emme saa kuolleitten puolesta kastattamisesta kuin tästä yhdestä ainoasta kohdasta. Se jää Raamatussa kokonaan hämärän peittoon.

Väärää hermeneutiikkaa on, että aletaan soveltaa ilman muuta jotain tapaa käytännössä, kun siitä on vain mainintakin Raamatussa. Näemme heti, ettei voi olla Jumalan tarkoitus näin pelastaa ihmisiä tai evankelioida, koska tämä on täysin vierasta Raamatun opetukselle.

2. 1 Kor 15:29 oikea hermeneuttinen tulkinta

Lähdemme liikkeelle eksegeesistä: 1. Huomioimme ensiksi historiallisen taustan. Se oli se käytäntö, jonka korinttolaiset tunsivat ja johon Paavali viittasi. 2. Toiseksi huomioimme asiayhteyden. Emme ota tätä jaetta irti kontekstistaan vaan huomioimme, mitä Paavali tässä luvussa oikein opettaa: Kyse on alusta loppuun saakka kuolleitten ylösnousemuksesta. Ydinkohta hänen sanoissaan on, että on olemassa kuolleiden ylösnousemus. Samalla hän kohdistaa sanansa niille, jotka eivät uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen viitaten johonkin meille tuntemattomaan käytäntöön, että jotkut siellä kastattivat itsensä kuolleiden puolesta. Tällä Paavali tahtoo kysyä, että eikö tämä ole kovin epäjohdonmukaista toimintaa, jos kerran kuolleet eivät herää, niin minkä vuoksi he kastattavat itsensä heidän puolestaan. Paavali ei opeta lainkaan kasteesta. Niinpä tästä kohdasta ei voi ammenttaa kasteopille perusteita, koska siinä opetetaan yksinomaan ylösnousemuksesta. Tästä pitää ammentaa uskonkäsitys ylösnousemukselle, ei käytäntöä kasteelle. Jos me haluamme saada kasteelle opillisia perusteita, meidän tulee etsiä niitä sellaisista Raamatun kohdista, joiden asiayhteys opettaa kasteesta.

Me näemme, että eksegetiikassa on elintärkeätä, että me tutkimme tarkoin, mitä on sanottu ja missä asiayhteydessä asia on sanottu ensimmäisille kuulijoille. Asetumme ikäänkuin siihen seurakunnalliseen tilanteeseen, joka oli sillä hetkellä Korintossa. Ja sitten yritämme kuunnella, mitä se Paavali meille nyt sanoo. Vasta tätä kautta voimme saada selville, miten se soveltuu noudatettavaksi käytännössä ja miten ei.

3. Mark 16:18:n väärä hermeneuttinen tulkinta

Mark 16:17-18 "Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

Amerikassa ja muuallakin on lahkoja, joiden jumalanpalvelusmenoihin kuuluu, että tuodaan käärmeitä isoissa koreissa eteen ja sitten Herran Jeesuksen nimessä nostetaan käsin käärmeitä ulos näistä koreista suuressa uskon hengessä. Näin tehdään vain sen tähden, mitä Mark 16:18 on sanottu. Näin tätä Raamatun kohtaa on käytetty tällaisen rituaalisen käärmeennoston perusteluna ikäänkuin Jeesus olisi tässä opettanut, että jumalanpalvelukseen kuuluu, että käärmeitä pitää nostella.

Raamatusta näemme esimerkin, miten Jeesuksen sanat soveltuivat käytäntöön Apostolien teoissa (Apt 28:3-9). Kyykäärme kävi yllättäen kiinni Paavalin käteen Meliten (nyk Malta) saarella. Ihmiset katsoivat Paavalia, kun käärme roikkui hänen kädessään, mutta Paavali pudisti sen tuleen. Ihmiset sanoivat ensin, että tuo mies on jumalten kiroama, kun hänelle noin kävi. Paavalin käsi ei kuitenkaan turvonnut eikä mitään tapahtunut. Silloin he ajattelivat, että tässä on joku jumalista heidän luonaan. Sitten Paavali rukoili sairaiden puolesta ja kaikki sairaat paranivat sillä saarella. Näin Jeesuksen antama merkki seurasi Paavalia siten, että Jumala varjeli häntä käärmeen puremalta. Kuitenkaan Paavali ei opettanut myöhemmin seurakuntaa, että täytyy tuoda koreissa käärmeitä jumalanpalvelukseen ja nostella sitten niitä. Tämä on omavaltainen tulkinta. Siksi on tehtävä eksegeesiä eli tutkimusta siitä, minkälaisiin yhteyksiin nämä asiat Raamatussa sijoittuvat.

4.2 Etenevä eli induktiivinen menetelmä

Raamatun äärellä meidän tulisi aina tehdä kolme kysymystä:

1. Mikä on tekstin sisältö
2. mikä on tekstin sanoma
3. mikä on tekstin sovellus.

1. Mikä on tämän tekstin sisältö? (sen selvittää eksegeesi)

Meidän täytyy tehdä tutkivia kysymyksiä:

- Mitä tässä oikein tapahtui ja miten se suhteutuu sen ajan tapoihin ja kulttuuriin?
- Miten ensimmäiset paikallaolijat, opetuslapset, ymmärsivät sen ja mitä se heihin vaikutti?
- Miksi se sykähdytti heitä? jne.

Esimerkkinä Joh. 13: 1-17

Joh 13:1-17 "Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että Hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin Hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele oli jo pannut Juudas Iskariotin, Siimonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki Hänen käsiinsä ja että Hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten Hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin Hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi Hänelle: "Herra, Sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä Minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vast'edes sen ymmärrät." Pietari sanoi Hänelle: "Et ikinä Sinä saa pestä minun jalkojani." Jeesus vastasi Hänelle: "Ellen Minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta Minun kanssani." Simon Pietari sanoi Hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää." Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Sillä Hän tiesi kavaltajansa; sentähden Hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat." Kun Hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö, mitä Minä olen teille tehnyt?" Te puhuttelette Minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se Minä olen. Jos siis Minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä Minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin Minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti Minä sanon teille: "Ei ole palvelija Herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette."

Tekstin sisällön selvittäminen vaatii kulttuurillisen ja historiallisen taustan huomioimista: Jalkojen pesu tuossa ajassa oli orjien (doulos) tai palvelijoiden ensimmäinen tehtävä, kun vieras tuli taloon. Eteisessä oli pesumalja, jossa matkalaisten jalat pestiin, koska kysymyksessä oli ilmastollisesti kuuma maa ja erämaata ja jalkineet olivat avokkaita tai sandaaleja. Matkaa tehtäessä jalat tulivat hyvin kuumiksi ja tomuisiksi. Oli tervetullut palvelus kylään tultaessa, että jalat pestiin. Varakkaammissa taloissa orja suoritti tämän tehtävän. Vaatimattomammassa kodissa isäntä suoritti tämän palveluksen vierailleen aina, kun vieras saapui.

Nyt me tajuamme, kenen tehtävä jalkojen pesu olisi ollut. Kun Jeesus yhtäkkiä ehtoollisella oltaessa alkaa toimittaa tällaista orjan tehtävää opetuslapsilleen, Pietarikin järkyttyy: "Herra, et Sinä ole mikään orja, etkä Sinä saa missään tapauksessa minun jalkojani pestä". Pietari ei näe Herran alentumisen tarkoitusta. Miksi ehtoollispöydän isäntä yhtäkkiä ottaa orjan tehtävät tehdäkseen?

2. Mikä on tämän tekstin sanoma?

Jeesus otti siis orjan tehtävät, kun Hän pesi opetuslasten jalat. Se on tekstin sisältö, josta käsin selviää tekstin sanoma.

Jeesus itsekin kysyi, ymmärsivätkö opetuslapset sanoman: "Ymmärrättekö, mitä Minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette Minua opettajaksi ja Herraksi ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis Minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat."

Sama sanoma orjana palvelemisen ihanteesta löytyy myös suorasanaisesa muodossa Jeesuksen opetuksista: "Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla suurin, olkoon teidän kaikkien palvelijanne." (Matt 20:26) Tai "Joka tahtoo olla ensimmäinen teidän joukossanne, hän olkoon teidän kaikkien orja." (Mark 10:44) Tämän opetuksen Jeesus havannollisti konkreettisesti. "Ei palvelija voi olla herraansa suurempi".

Nyt vasta voimme oikealla tavalla päästä induktiivisen menetelmän kolmanteen kohtaan eli tehdä kysymyksen:

3. Mikä on tämän tekstin sovellus? (Tämän tulkinnan tehdessämme harjoitamme varsinaista hermeneutiikkaa)

Mikä olisi tämän Raamatun kohdan sovellus tänä päivänä meidän keskellämme? Ehtoolliskokouksissa joissakin seurakunnissa pestään konkreettisesti jalkoja. Mutta onko Jeesuksen tarkoitus todella itämaiseen kuumaan ilmastoon kuuluvien toimien yksityiskohtainen käyttöön ottaminen kaikkialla maailmassa? Vai olisiko se palvelevan mielenlaadun - orjan tehtävien - omaksuminen toinen toistamme kohtaan kaikkialla?

Tämä on tekstin sovellusta. Tämä on hermeneutiikkaa. Kun palvelet toista, teet veljesi tai sisaresi puolesta asioita, osoitat rakkautta kaikilla tavoilla, harjoitat tässä oikeaa Raamatun hermeneutiikkaa.

Kertaus:

Kullakin tekstin kohdalla voi olla vain yksi oikea tulkinta (tässä palvelevan mielenlaadun opetus), mutta useita erilaisia sovellutuksia.

4.3 Raamatun tulkintaopin päätehtävä

Koko Raamatun tekstien äärellä tekemämme työn (eksegetiikan ja hermeneutiikan), suuri päätehtävä näkyy seuraavista Raamatun kohdista:

Joh 20:31 "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä Hänen nimessänsä."

Kirjoitusten tehtävänä on siis synnyttää ihmisissä pelastava usko Jeesukseen Kristukseen. Tekstit ovat valikoituneet täätä tiettyä tarkoitusta silmälläpitäen. Suuresta aineistosta olisi ollut paljon muutakin kerrottavaa: Joh 21:25 "On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

Mutta se osa tapahtumista, joka on Raamatussa, on kirjoitettu "että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä Hänen nimessänsä." Tämä on Jumalan oma motiivi Raamatussa. Se on myöskin Raamatun tulkintamme suuri lähtökohta. Me luemme Jumalan sanaa jotta saisimme uskollemme kestävän perustan ja voisimme elää oikeanlaisessa uskon kuuliaisuudessa Jumalaa kohtaan.

Vielä esimerkki oikean eksegeesin tärkeydestä hermeneutiikassa:

1. Gal 1:11:n väärä tulkinta

"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista.

Galatalaiskirjeen eräät avainsanat ovat tässä. Paavali tuo esiin sen evankeliumin, joka "ei ole ihmisten mukaista", vaan on tullut Jumalalta ja on Jumalan mielen mukainen. Nyt monet soveltavat tätä jaetta tietyllä tavalla. Valitettavasti on paukutettu sadoittain lakisaarnoja eli käskyjen ja määräysten ja ihmisoppien saarnoja, kun on yritetty pyhittää onnetonta seurakuntaa, joka ei ymmärrä, että täytyisi pyhittyä, koska evankeliumi "ei ole ihmisten mukaista". Ja sitten on julistettu perään omia parannusehdotuksia: Minkälaista musiikkia saa kuunnella, millä tavalla pitää pukeutua, miten korut heitetään pois ja missä asennossa tukka pitää olla, mitä saa harrastaa ja mitä ei, ja mitä ei saa katsoa telkkarista - loputtomiin kilometrikaupalla löytyy kunkin taustaan ja tilanteeseen sopivaa julistusta. Ja kaikki otsikoidaan tällä pyhittävällä sanalla: "Tämä ei ole ihmisten mukaista", koska tahdotaan puolustautua vastakkaisilta vapaamielisemmiltä mielipiteiltä, jotka puolestaan tietenkin tuomitaan juuri "ihmisten mukaisiksi". Tällainen hermeneutiikka on valitettavasti hyvin tavallista Gal 1:11:stä.

2. Gal 1:1:n oikea tulkinta

Jos tutkimme asiaa kyseisestä tekstistä, kysymme, mikä ei ole ihmisten mukaista? Saadaksemme sen selville luemme mieluiten Galatalaiskirjeen ensin kokonaisuudessaan. Pian tulemme esim. seuraavaan jakeeseen

Gal 2:16 "Koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista."

Tämä on se totuus, jota Paavali koko Galatalaiskirjeessään toistuvasti painottaa."Ei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen". Juuri tämä on se evankeliumi, joka ei ole ihmisten mukaista.

Eksegetiikka pitää meidät Jumalan sanan ilmoituksen sisäpuolella ja hermeneutiikka soveltaa Raamatun kohtia niin kuin ne on tarkoitettu alunperin sovellettaviksi. Silloin pystymme karsimaan tällaisetkin saarnat mielestämme.

3. Lain saarnaajat kirotaan Raamatussa

Eli vielä kerran, mitä Paavali tarkoittaa, kun hän sanoo: "minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista". Sitä, että "ihmisten mukaisia" ovat nimenomaan ne, jotka tulevat julistamaan näitä lakisäädöksiä, niinkuin Paavali sanoo (Gal 3:1): "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" Ja hän sanoo edelleen näin (Gal 5:12): "Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihottajanne!" Hän puhuu niille, jotka tulivat opettamaan Mooseksen lain säädöksiä ja omia lakiopetuksiaan seurakunnalle. He sekoittivat evankeliumin ja lain väittäen että pelastukseen tarvitaan armoa, mutta lisäksi omaa lain noudattamista.

Niinpä Paavali sanoo: "Kunpa aivan silpoisivat (alkukielen sana on: kuohitsisivat ) itsensä". Tämä on perin karkea toivotus lain ja armon sekoittajille. Mutta Pyhä Henki on hyvin kiivas, kun Hän varjelee evankeliumin puhtautta ja meidän sielumme autuutta. Hän on hyvin kiivas niitä vastaan, jotka tulevat sitomaan meitä ja kristityn vapauttamme, joka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa. Raamatussa ei missään muualla ole niin ankaria sanoja kuin lain saarnaajia vastaan suunnatut sanat, ja missään Paavalin kirjeessä ei ole näin ankaraa kieltä edes synnintekijöitä vastaan. Sana sanoo, että jos joku julistaa vastoin tätä armon puhdasta evankeliumia, jonka Paavali mm. Galatalaiskirjeessään esittää, hän olkoon kirottu.

Joskus ihmettelen, miksi kristikunnassa ja seurakunnissa suhtaudutaan niin pehmoilevasti lain saarnaajiin, vaikka Raamatussa sanotaan: "Olkoon kirottu, joka teille lakia saarnaa" ja "vaikka enkeli taivaasta tulisi sitä julistamaan, niin hän olkoon kirottu". Jumala selvästikin vihaa sitä, että Hänen lapsensa sidotaan lain orjuuteen. On ihanaa oppia tuntemaan Jumalan sydäntä. Olemme turvallisella pohjalla, kun pääsemme sisälle tekstin omiin ilmaisuhin ja tajuamme, mitä ne siinä asiayhteydessä tarkoittavat. Aina me löydämme evankeliumin ja hyvän sanoman. Aina löydämme sen, että nämä ovat kirjoitetut, että meillä olisi uskon kautta elämä ja yltäkylläisyys ja sitä kautta oikea uskon kuuliaisuus.

5. Uuden Testamentin kirjeiden tulkinnasta ja tulkinnan ongelmista

Nämä kirjeet on osoitettu ensisijaisesti tietyssä paikassa, sinä aikana oleville seurakunnille ja yksityisille ihmisille. Paavalin kirje roomalaisille oli nimenomaan Paavalin kirje Roomassa olevalle seurakunnalle 100-luvulla jKr. Se oli siinä ajassa ja niille ihmisille konkreettisesti lähetetty kirje. Se seikka, että nämä kirjeet ovat säilyneet ja tulleet osaksi Pyhää Raamattua ja ovat meille Jumalan ikuista sanaa, on ihmeellinen ja suurenmoinen Jumalan suunnitelma. Mutta lähtökohta on, että nämä kirjeet ovat tietyille ihmisille tietyn henkilön kirjoittamia asioita tietyistä tilanteista, jotka juuri silloin olivat ajankohtaisia.

Kun me lähdemme tutustumaan tällaiseen, se muodostuu hyvin jännittäväksi. Mutta tästä tulee meille myöskin yksi ongelma. Koska nämä kirjeet ovat alunperin kirjoitetut tietyille ihmisille tietyistä asioista, niin tämän seurauksena niissä on aika paljon asioita, jotka jäävät meille hämärän peittoon yksinkertaisesti siitä syystä, että ne olivat vain heille tarkoitettuja, vaikka se asia ja sanoma, joka sieltä nousee, onkin jumalallista.

1. 2 Tess 2:6 Antikristuksen tulemus jää epäselväksi

Esimerkiksi Paavalin sanomassa tulee tässä ikään kuin välihuomautuksena esille eräs asia. Ensin hän kirjoittaa lopun aikana ilmestyvästä antikristuksesta ja siitä, että Jeesus ei tule maan päälle ennen kuin antikristus on ilmestynyt. Tätä Paavali tässä painottaa. Mutta sitten hän puhuu siitä, mitä tapahtuu ennen kuin antikristus tulee:

"Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy."

Tämä asia on meillekin selvää profetiaa ja sanoma on valtava, mutta me heti näemme tämän seikan, joka kytkee sen siihen aikaan niille ihmisille. Paavali sanoo "Ettekö muista, kun olin teidän tykönänne siellä, niin minä sanoin tämän teille?" Ja kun tessalonikalaiset saivat tämän kirjeen rakkaalta Paavalilta ja lukivat tämän kohdan, niin he sanoivat: "Niin, veljet, niinhän se Paavali sanoikin silloin juuri tämän asian." Se muistui heidän mieleensä, mutta ei meidän mieleemme, koska Paavali oli ollut heidän tykönään, mutta hän ei ole ollut meidän tykönämme. Mitä hän oli sanonut, jää salaisuudeksi meille. Siksi hän voi sanoa: "Nyt te tiedätte, mikä pidättää", koska hän oli itse kertonut sen heille suoraan.

2. 2 Tess 2:6 tulkinta: Antikristus tulee, kun seurakunta temmataan pois

Kun me nyt teemme eksegeesiä tästä kohdasta ja tutkimme tätä, meitä harmittaa, ettei meillä ole aikakonetta, jolla voisimme matkustaa 100-luvulle, kiitää sinne Tessalonikan seurakuntaan siihen hetkeen, kun Paavali oli heidän tykönään ja jutteli heidän kanssaan. Meidän tekisi mieli olla siellä ja kuunnella, mitä Paavali sanoi ja sitten matkustaa takaisin tänne. Ja sitten lukea uudestaan tämä kohta ja todeta, että sitähän se Paavali siellä heille sanoi. Mutta kun tämä ei ole meille mahdollista, niin parasta, mitä me nyt voimme tehdä tässä tilanteessa on, että lähdemme tutkimaan hänen kirjoituksistaan, saammeko me muualta mitään viitteitä, mikä voisi pidättää antikristuksen esiinmarssia vielä tässä ajassa.

Eli me voimme päästä sisälle tähän asiaan vain tutkimalla sitä muualta ja tekemällä johtopäätöksiä. Tätä on tehtykin. Jotkut ovat selittäneet, että Rooman valtakunnan läsnäolo vielä pidätti antikristuksen ilmestymistä. Toiset sanoivat, että tämä laillinen järjestys, joka vielä on voimassa jollakin tavalla yhteiskunnassa, pidättää, ettei antikristus pääse ilmestymään. Sitten on tulkinta, että se on seurakunta ja seurakunnassa asuva Pyhä Henki, joka on läsnä maan päällä vaikuttamassa, ettei antikristus pääse ilmestymään ennen kuin seurakunta temmataan pois tieltä ja antikristukselle tulee vapaa tila ilmaantua.

Nämä ovat kaikki johtopäätöksiä, joita me teemme Raamattua tutkimalla, ja joita sovelletaan tähän kohtaan. Itse kallistun tähän viimeiseen näkemykseen, että kysymyksessä on seurakunnan ja Pyhän Hengen läsnäolo seurakuntakansassa, joka estää vielä antikristusta pääsemästä täyteen valtaan. Mutta kun seurakunta temmataan pois, niin se mikä vielä pidättää, on pois tieltä. Silloin ilmestyy tuo laiton, antikristus. Näin itse uskon. Mutta tämä on tulkinta. Tessalonikalaiset olivat siinä hyvässä asemassa, ettei heidän tarvinnut tulkita eikä tutkia. Paavali oli sanonut sen heille suoraan, kun hän oli heidän tykönään.

Meidän täytyy hyväksyä Jumalan ilmoituksessa tällainen ominaisuus, että se on myös tiettyyn aikaan, tietyille ihmisille suunnattua sanomaa.

3. 1 Kor 7: Paavalin vastaus korinttolaisten kirjeeseen

1 Kor 7:1-2: "Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä, mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja ...."

Tässä Paavali antaa vastauksia kysymyksiin, joista korinttolaiset olivat kirjoittaneet Paavalille kirjeen. Me emme tiedä, mitä he olivat Paavalilta kysyneet. Viitteitä niistä saamme tekstistä, mitä he olivat häneltä tiedustelleet. Meillä on vain vastaus näihin kysymyksiin. Mutta kun me luemme tätä vastausta, niin voimme aika paljon päätellä kysymyksestäkin. Vastauksessa tulee esille suuria kristillisen elämän periaatteita. Mutta tämä oli kirjoitettu nimenomaan vastaukseksi heille siihen tilanteeseen.

4. 1 Kor 7: Tulkinta Paavalin naimisiinmeno-ohjeesta

1 Kor 7 lopussa on mielenkiintoinen kohta, jossa puhutaan siitä mennäkö naimisiin vai ei. Alkukielessä on sana "neitsyt" jakeissa 36-38:

"Jos joku arvelee tekevänsä väärin neitsyttänsä kohtaan, joka on täydessä naimaiässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehkööt niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee; menkööt naimisiin. Joka taas pysyy sydämessään lujana eikä ole minkään pakon alainen, vaan voi noudattaa omaa tahtoansa ja on sydämessään päättänyt pitää neitsyensä naimattomana, se tekee hyvin. Siis, joka naittaa neitsyensä, tekee hyvin, ja joka ei naita, tekee paremmin." (alkukielen muk.)

Tähän tekstiin on tehty 38-käännöksessä tulkinta. "tytär". Alkukielen sana sanoo kuitenkin selvästi vain neitsyt. Eri käännöksissä on muitakin tulkintoja. Jossain sanotaan "morsiantansa" kohtaan, mutta tämäkin on vain tulkinta, sillä alkukielessä on vain sana neitsyt. Paavalilla on luonteva syy, kun hän kirjoittaa tämän, vaikka meille siinä näyttää olevan arvoitus. Siinä kulttuurissa on tietty tapa, josta nousee selitys tälle ilmaukselle. Vuoden -38 antama käännös on tässä oikea. Kysymys on isän ja tyttären välisestä tilanteesta. Tapana oli käyttää ilmaisua "neitsyesi", kun tarkoitettiin "tyttäresi". Tuossa kulttuurissa oli myös aivan tavallista, että vanhemmat ohjasivat ja päättivät avioliittoasioissa.

Mutta alkukielestäkään tämä ei tule ilmi, ellei mennä siihen kulttuuriin ja ajan tapoihin. Paavali ei tietenkään selosta näitä tapoja, koska hän pitää itsestään selvänä, että Korintton seurakuntalaiset tajuavat, mikä on ajan puhekielen tapa, kun he elävät sen keskellä. Mutta meidän pitää ne selvittää, jotta ymmärtäisimme, mitä hän tarkoittaa.

Me emme saa kaikkeen aina vastausta. Mutta nämä ovat kuitenkin sellaisia kysymyksiä, joilla ei ole olennaista merkitystä Raamatun sanoman, pelastusilmoituksen ja suurten hengellisten totuuksien ymmärtämisen kannalta. Pelastukseen riittää se, että tiedämme sen, että Jumala on niin rakastanut maailmaa, että Hän antoi oman Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Kun me tähän uskomme, niin me emme huku ja meillä on ikuinen elämä. Pienikin lapsi voi tämän perusteella vastaanottaa pelastuksen. Mutta jos ajattelemme, ettemme kuitenkaan halua tietää Jumalasta mitään muuta kuin sen, että sielumme on pelastunut, niin jäämme paljosta vaille, sillä pyhä Raamattu on rikas kirja, jota Daavidin tavoin kannattaa tutkia "yötä päivää."

6. Raamatun käännösperiaatteita

Me vertaamme nyt hiukan eri Raamatun käännösperiaatteita ja eri Raamatun käännöksiä. On erittäin tärkeätä ymmärtää yleisestikin, että on olemassa erilaisia kielen kääntämisperiaatteita. Ne pätevät myöskin Raamatun kääntämiseen.

Seuraavassa taulukossa on esitetty Raamatun käännöksen spektri. Taulukon vasemmassa sarakkeessa on aivan sanatarkka käännös niin, että heprean tai kreikan sana on käännetty suomeksi vastaavalla sanalla. Siitä oikealle on hieman vapaampi käännös eli dynaaminen vastaavuus. Oikeassa reunassa on kaikkein tulkitsevin käännös eli vapaa.

Raamatun käännösspektri

 

Sanatarkka Dynaaminen vastaavuus Vapaa
Biblia (Vanha kirkkoraamattu VKR) Kirkkoraamattu 1992 (KR 92) UT nykysuomeksi (UTN)
Aapeli Saarisalo (AS) New Intern.version (NIV) Elävä Uutinen (EU)
Toivo Koilo (TK)
King James (KJ)
  Living Bible (LB)
Kirkkoraamattu 1938 (KR 38)    
Raamattu Kansalle (RK)    

 

Näemme, että "sanatarkka"-kohdan alla on mainittu Raamatun käännöksiä, jotka todella sijoittuvat tämän käsitteen alle. Kun sitten liu'umme vähän oikeallepäin kohtaan "dynaaminen vastaavuus", se tarkoittaa sitä, ettei enää otetakaan sana sanalta periaatetta, vaan pyritään ymmärtämään ensisijaisesti ilmaisuja, periaatteita ja käsitteitä Raamatun lähtökielessä hepreassa, arameassa ja kreikassa ja siirretään ne vastaavanlaisiksi ilmaisuiksi kohdekielelle esim.suomeksi, joka on yksi monista sadoista kohdekielistä, jolle alkukielestä käännetään.

Dynaamisen vastaavuuden periaate on, ettei enää olla niin orjallisesti sanatarkkuuden alaisia, vaan pyritään siirtämään käsitteet ja ajatukset kohdekielelle tämän päivän ymmärrettävillä ilmaisuilla.

Kun vielä liu'umme oikeallepäin, siellä lukee vapaa. Vapaassa käännösperiaatteessa ollaan jo aika paljon selittämisen linjoilla. Oikeastaan vapaat käännökset eivät olekaan käännöksiä, vaan ne ovat lähempänä kommentaareja.

Jokaisella käännösperiaatteella on omat hyötynsä ja omat heikkoutensa. Ja jokaisella periaatteella on myös käännetty paljon Raamatun tekstejä erilaisille kohdekielille.

6.1 Eri raamatunkäännösperiaatteiden vertailua

1. Sanatarkka käännös

Biblia, Vanha Kirkkoraamattu (VKR), on ns.laestadiolaisten käännös, joka on erittäin sanatarkka. Mutta tämä on vain niin vanha, että sen suomenkielen ilmaisut ovat jo aika lailla käsittämättömiä nykylukijalle.

Uusinkin laitos on jo vuodelta 1852.

Aapeli Saarisalo (AS) on rakennellut omaa suomenkieltäkin, mutta on edelleenkin pysytellyt hyvin sanatarkan käännösperiaatteen alla. Hän on kääntänyt Uuden testamentin vuonna 1969. Siinä on joitakin erikoisuuksia. Hän jättää toistoja pois ja kirjoittaa maailma yhdellä a:lla jne. Myöskin Toivo Koilo on ollut yhteistyössä Aapeli Saarisalon kanssa.

Toivo Koilon "Suuri Ilosanoma" on myös sanatarkka Uusi testamentti, mutta se pysyy enemmän tavallisen suomenkielen linjoilla.

Jos olette lukeneet Novumia, niin olette nähneet kunkin Raamatun kohdan vierellä juoksevan tekstin, jossa on jokaisen kreikan sanan vastine suomeksi. Jos sieltä lukee sana sanalta suomeksi käännetyä tekstiä, niin sehän ei merkitse oikeastaan mitään, koska siinä on vain sanoja peräkkäin. Aina tarvitaan kielioppi ja lauserakenteet, jotta voidaan ymmärtää, mitä ilmaistaan. Sanatarkoissa käännöksissä on pyritty pääsemään niin lähelle alkuperäistekstiä kuin mahdollista.

King James englanninkielistä Raamatunkäännöstä on paljon kehuttu ja sanottu sanatarkaksi. Se ei kuitenkaan kuuluisi aivan tälle paikalle. Se on ehkä Kirkkoraamattu -38 ja Biblian välissä. Tutkimus on osoittanut, ettei se kuitenkaan ole aivan niin sanatarkka ja luotettava kuin sitä on pidetty.

Kirkkoraamattu 1933/1938 käännösperiaate on ns.sanatarkka, vaikka tässä onkin otettu kielioppi ja lauserakenteet enemmän huomioon kuin esim. Vanhassa Kirkkoraamatussa.

Raamattu kansalle Uusi Testamentti on lähellä edellistä. Siinä on pyritty parantamaan joitakin ilmaisuja ja sanatarkkuuksia. Minun mielestäni tässä on onnistuttu melko hyvin ja tämä versio on aika hyvä. Tieteellisesti en pysty kuitenkaan sanomaan siitä arviota, en ole sillä tavoin siihen perehtynyt. Esim. Apt 1:8 Kirkkoraamattu -38 sanoo: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman...". Raamattu kansalle menee sanatarkkuudessa pitemmälle ja sanoo: "Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne." Alkukielessä puhutaan aivan selvästi Pyhän Hengen päälletulosta. Siinä on käytetty pronominia "päällä". Asiasta syntyy erilainen mielikuva.

2. Dynaaminen vastaavuus

Vuonna 1992 ilmestynyt Kirkkoraamattu -92 (KR 92) ja englanninkielisessä maailmassa ilmestynyt New International Version (NIV) ovat molemmat käännösversioita, joissa pyritään käsitteiden ja ajatusten kääntämiseen enemminkin kuin sanatarkkuuteen. Kirkkoraamattu -92 on itseasiassa lähempänä vapaata kuin sanatarkkaa käännöstä eikä se ole tasalaatuinen kirja, vaan siinä on osin käännetty hyvinkin sanatarkasti, jopa monet kohdat vieläkin tarkemmin kuin Vanhassa kirkkoraamatussa. Mutta sitten taas iso osa on käännetty niin dynaamisen vastaavuuden periaatteella, että se on lähempänä vapaata. Vahvin puoli tässä on hyvä suomenkieli, minkä kaikki ovat yhdestä suusta myöntäneet, mutta käännösperiaate aivan ilmeisesti hieman horjuu.

3. Vapaa käännösperiaate

Uusi Testamentti nykysuomeksi (UTN) on jo jäänyt vähän vanhanaikaiseksi.

Elävä Uutinen ja englanninkielisessä maailmassa Living Bible (LB), eivät itseasiassa ole enää käännöksiä, vaan lähempänä tulkintaopasta tai kommentaaria. Tulkinta on usein erittäin hyvää ja Elävän Uutisen voi hyvin antaa uskosta osattomalle luettavaksi.

6.2 Eri raamatunkäännösten hyötyjä ja ongelmia

1. Sanatarkkojen käännösten hyötyjä

- Ne pyrkivät pysyttelemään niin lähellä lähtökielen sanoja ja rakenteita kuin mahdollista.
- Ne ovat tutkimisen kannalta parhaita
- ja sanojen vertailussa hyviä.

Näissä voidaan luottaa siihen, että sama sana esim."Jumalan vanhurskaus" on käännetty samalla tavalla sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa joka paikassa. Kun menemme dynaamisen vastaavuuden käännökseen, siellä saattaa olla "Jumalan oikeamielisyys" tai jokin muu selittävämpi ilmaus kuvaamassa vanhurskaus-sanaa.

2. Sanatarkkojen käännösten ongelmia

Historiallinen etäisyys voi tulla tarpeettomasti esille. Esim. kohdassa 1. Kor.7:36 :ssa, jossa Paavali alkukielen mukaan antaa ohjeita "neitsyen" naimisiinmenosta, tekstin tarkoitus ei selviä pelkän sanatarkkuuden kautta, koska Paavali käytti oman aikansa ilmaisua, joka tarkoitti itse asiassa "nuorta tyttöä" ja "tytärtä".

Otetaanpa vielä esimerkki aivan normaalista englanninkielestä. Kun englantilainen sanoo: "Welcome", tervetuloa, niin kieli on historian kulussa muuttunut niin, että "welcome"-sanaa käytetään toisessakin yhteydessä. Joku astuu toisen varpaille, ja tämä sanoo: "I'm sorry". Toinen vastaa: "You're welcome", eli "ei se mitään" tai "ole hyvä". Sanatarkasti käännettynä tässä sanotaan kuitenkin suomeksi "tervetuloa", mutta sanatarkan ilmaisun käyttäminen antaisi harhaanjohtavan kuvan siitä mitä sanottiin. Joskus voidaan siis saada täysin väärä ilmaisu sanalle, jos pysytään ehdottomassa sanatarkkuudessa. Senvuoksi on tärkeätä ymmärtää, mitkä sanontatavat ja käsitteet vallitsevat lähtökielessä.

3. Dynaamisen vastaavuuden hyötyjä

Toiset ovat kriittisesti arvostelleet Kirkkoraamattu -92:a, toiset taas ovat pitäneet sen tekstistä. Voimme sanoa, että se pyrkii löytämään tarkat vastineet lähtökielen sanoille ja ilmaisuille, vaikkei orjallisesti seuraakaan niitä ja pyrkii säilyttämään asiallisen historiallisen etäisyyden.

4. Dynaamisen vastaavuuden ongelmia

Sanavertailu on vaikeata. Ei myöskään voida lainkaan laatia esimerkiksi sanakirjaa dynaamisen käännöksen pohjalta, koska sanojen kääntämisen sijaan on käännetty ajatuksia. Kullekin Raamatun ajatukselle tai lauseelle on etsitty suomenkielinen vastine. Tällöin sanalliset vastineet ovat saattaneet muuttua aivan toisiksi. Kun esim. heprealaisessa ajattelussa sukulainen on samaa "lihaa ja luuta" (2 Sam 19:12-13), niin suomalaisessa dynaamisessa käännöksessä ollaan "samaa lihaa ja verta". Tämähän on meidänkin ilmaisumme, että sukulaiset ovat samaa lihaa ja verta. Sanana heprean "luu" ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin suomenkielen "veri". Sanoja vertailevan tutkijan kannalta dynaaminen käännös ei siis toimi.

5. Vapaan käännöksen hyötyjä

Vapaa käännös antaa virikkeitä tekstin pohdintaan, koska se on selittävää tai julistavaa. Se ei ole enää käännös. Sitä on kevyt lukea. Otetaampa vertailu esim. 1 Joh 4:18:

Kirkkoraamattu -38: 1 Joh 4:18 "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa."

Elävä Uutinen: 1 Joh 4:18 "Meidän ei tarvitse pelätä ketään sellaista, jonka rakkaus meihin on täydellistä. Jumalan täydellinen rakkaus vie meiltä kokonaan pelon siitä, mitä hän mahdollisesti meille tekee. Jos meitä pelottaa, emme vielä ole täysin vakuuttuneita hänen rakkaudestaan."

Huomaamme, miten selittävä tapa avaa tekstin merkitystä usein valaisevasti. Tätäkään kohtaa ei voi juuri selkeämmin sanoa.

6. Vapaan käännöksen ongelmia

Vapaassa käännöksessä tehdään liikaa ajanmukaistuksia niin, että tekstin alkuperäinen merkitys yksityiskohdissa häviää.

Toinen ongelma on, että käännösratkaisuissa ollaan vain yhden henkilön armoilla, koska vapaat käännökset ovat aina jonkun yksityishenkilön työtä, joka on tehnyt omat tulkintansa ja ratkaisunsa kussakin kohdassa. Tämä on hänen näkemyksensä ja selityksensä. Vapaita käännöksiä eivät tee koskaan mitkään komiteat niinkuin muita Raamatun käännöksiä. Komiteoiden työskentely on kurinalaisempaa ja kontrolloidumpaa.

Monesti käytetään ja on suositeltavaakin käyttää pääsääntöisesti yhtä ja samaa Raamatun käännöstä. Siinä sivussa voi tutkia muitakin käännöksiä. Pitäisi olla perustelut, jotka käännöstä valitessaan on tehnyt ainakin itselleen selväksi. Kun tutkii yleensä vain yhtä käännöstä, oppii tuntemaan Jumalan Sanaa ja sen ilmaisuja johdonmukaisemmin ja syvemmin. Silloin oppii myös löytämään halutut paikat. Valinnasta on selkeästi käytännöllistä hyötyä.

jatkuu..


sivun alkuun

| Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteet, jatko-osa | Avaussivu |