© copyright Veikko Pekki 2010
Takaisin armahtavan Isän syliin -
addiktin paluu

"Puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä". (Ps. 105:2).

 

Itselleni on suuri Jumalan ihme, että saan tänään elää. Moneen otteeseen olen ollut kuoleman porteilla vakavan riippuvuusongelmani johdosta. Pastorin ja raamatunopettajan urani katkesi lopulta vuonna 2000, kun heikkoina hetkinä aloin turvautua alkoholin ja huumaavien aineiden suomaan lohtuun.

Vanha nuoruusvuosieni ongelma alkoi saada otetta elämästäni, vähä vähältä. Ensin se tapahtui vain harvoin, pieninä määrinä ja salaa. Mutta ajan mittaan kynnys kemiallisen lohdun käyttämiseen madaltui. Lopulta aineet veivät minua mukanaan jo niin, että jouduin sanoutumaan irti seurakunnastani ja sen työstä.

Mutta Jumala on ihmeellinen ja armollinen! Vaikka seuraavina vuosina heittäydyin yhä uudelleen suin päin pakkomielteisen addiktioni riepoteltavaksi, sain palata takaisin. Kaikkina näinä vuosina Hän ikävöi ja odotti syli avoinna tuhlaajalastaan kotiin.

Kuljin syrjäytyneenä kaduilla toisten kaltaisteni joukossa. Kävin läpi erilaisia hoitolaitoksia ja kykenin välillä elämään raittiinakin, jopa yli vuoden. Mutta omanarvontuntoni oli murentunut. Raskas epäonnistumisen ja häpeän tunne kaiken tämän johdosta seurasi varjon tavoin mukanani. Ja sellaisessa tilassa on niin helppoa palata uudelleen tuttuun, sairasta lohtua ja unohdusta tarjoavaan kierteeseen...

Siksi yhtä usein, kuin koetin nostaa elämäni entisiä kulisseja jälleen pystyyn, sain myös kokea niiden jälleen sortuvan.

Mutta tänä päivänä näen, että Jumala ei kuitenkaan koskaan ole halveksinut eikä hävennyt minua. Hän ei halveksi tai pidä vähäpätöisenä ketään ihmistä. Jokainen meistä on luotu Hänen omaksi kuvakseen, olimmepa sitten kuinka epäonnistuneita ja särkyneitä tahansa!

Hän kaipaa langennutta ihmistä luokseen, niin kuin ikävöivä isä kaipaa kadonnutta lastaan, olipa tämä sitten uskovainen tai ei, vaeltanut lyhyemmän tai pitemmän tien.

Tänä päivänä minun ei tarvitse lähestyä Jumalaa jonakin epäonnistuneena pastorina, johtajana, työntekijänä, tai palvelijana - eikä edes epäonnistuneena uskonkilvoittelijana. Saan jäädä Hänen syliinsä sellaisena kuin olen: syntisenä karkurina ja kulkurina, joka tietää vain hävittäneensä kaiken perintönsä ja joutuneensa kauaksi kotoaan. Ja kaikesta tästä huolimatta Isä on iloiten ja avosylin jälleen ottanut vastaan tämän ontuvan karkulaisen, armahtaen ja antaen kaiken anteeksi, niin kuin Jeesus opetti tuhlaajapoikavertauksessa:


"Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'

Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'.

Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään." (Luuk. 15:17-24).



En väheksy enkä pidä arvottomana niitä tehtäviäni ja kaikkea sitä palvelustani, mitä menneinä vuosina olen tehnyt ollessani Jumalan valtakunnan työssä. Olen kiitollinen kokemuksistani ja niistä lahjoista, jotka olen saanut vielä säilyttää.

Tämän uuden vuosikymmenen 2010 alkaessa jätän kuitenkin eilisen ja kaikki menneet vuodet taakseni ja ymmärrän, että vain armosta ja uskon kautta olen uusi ihminen Kristuksessa. Jumalan ja oman elämäni kunnioittaminen merkitsee minulle tänään, paitsi oman rakenteeni ja sen rajojen tuntemista, myös Jumalan rajattomien mahdollisuuksien ja Hänen sanansa kunnioittamista.

Pidän addiktiotani sairautena. Matka tähän tietoisuuteen on ollut kohdallani pitkä ja ohdakkeinen. Uskoelämän lisäksi olen tarvinnut uusia näkökulmia sairauteni hoitoon. Paras ja toimivin ratkaisu on ollut vertaistuki ja erilaiset ryhmät, joiden kautta olen saanut lukuisia uusia upeita ihmissuhteita. Jumalan armosta elän nyt puhdasta elämää ilman kemiallisia apuneuvoja päivän kerrallaan.

 


| avaussivu | Takaisin armahtavan Isän syliin | ks myös: Kävin hengellistä sotaa - ja hävisin | Tietoa addiktioista ja hoidoista |