Valitse tälle sivulle mieleisesi taustaväri klikkaamalla tästä


veksi.net

Mitä on elää
Yksin uskosta ja yksin armosta
Tämän Raamatunopiskelusivun lyhytosoite on http://on.to/armo ja armo.on.to ©Veikko Pekki 2004

"Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä". (Room. 4:16).

Raamatun tärkein sanoma on uskon kautta vanhurskauttaminen Kristuksen sovitustyön tähden

Vanhurskauttaminen uskon kautta on Raamatun tärkein oppi. Tässä artikkelissa paneudutaan lahjavanhurskauden käsitteeseen sekä käsitellään tavallisimmat virhekäsitykset vanhurskauttamisesta. Tärkein näkökohta on erottaa vanhurskauttaminen - syyttömäksi julistaminen - siitä elämänmuutoksesta ja vapautuksesta, jonka se mahdollistaa käytännön elämässä. Täydellinen vapautuksemme voi perustua vain täydelliseen armahtamiseemme - ilman mitään meiltä vaadittavia toimenpiteitä tai kykyjä.

Käytännössä vanhurskauttaminen ja ihmisen muuttuminen toki kulkevat käsi kädessä. Ns. armojärjestykseen kuuluu aina usko, synneistä kääntyminen ja uudestisyntyminen, mutta Jumalan armon täydellisyyden ymmärtämiseksi nämä asiat on erotettava toisistaan. Tässä artikkelissa on tehty niin, ja siksi on tärkeää käydä opetuksen osiot loppuun saakka, jossa kokoava yhteenveto yhdistää jälleen irrallaan käsitellyt asiat.

Yksin uskosta ja yksin armosta

1) Vanhurskauttaminen siirtää meidät elämään Jumalan armossa: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme". (Room. 5:1,2).

2) Vanhurskauttaminen siirtää meidät elämään myös uskossa: "Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: 'Vanhurskas on elävä uskosta.'" (Room. 1:17).

Lue tarkoin ja mietiskellen seuraavat määritelmät:

1) Mitä siis merkitsee elää armossa?
Armoa on se, että Jumala näkee jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa meidät yhtä pyhinä kuin Jeesus Kristus itse on Hänen edessään - siitäkin huolimatta, että Hän tietää meidän olevan itsessämme yhä syntisiä ja näkee meidän lankeavankin - ja lukee Kristuksen virheettömän vanhurskauden siitäkin huolimatta jatkuvasti meidän hyväksemme.
2) Mitä merkitsee sitten elää uskossa?
Uskoa on se, että että me yhdymme itsekin katselemaan itseämme samalla tavalla kuin Jumala, Jeesuksen Kristuksen kautta, ja alamme myös ojentautua ja elää sen mukaan käytännössä. Usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy, mutta joka kuitenkin on todellisuutta, ja siksi "vanhurskas on elävä uskosta."

Uskonsuhde ei ole työsuhde

Jeesukseen uskovan täydellinen otollisuus ristin veren tähden on aina totta Jumalan edessä, vaikka se voikin näkyä vain hyvin vajavaisesti niin omissa silmissämme kuin käytännön elämässämmekin. Ylpeälle ihmiselle tosin on vaikeaa perustaa koko jumalasuhteensa armon varaan. Sehän merkitsee nöyrtymistä lapsen kaltaisuuteen, ja siinä töillämme ei ole merkitystä. Meistä vain huolehditaan, ja meitä kannetaan ja rakastetaan, koska olemme nyt Isämme omia - emme itsemme omia. Niille, jotka eivät tahdo nöyrtyä tämänkaltaiseen hengellisyyteen, on jäljellä vain yksi ainoa vaihtoehto: Lain täyttämisen tie.

Paavali kuvailee näitä kahta vaihtoehtoa Roomalaiskirjeensä neljännessä luvussa:

4. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5. mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi

Neljännen jakeen sanoma on selkeä: Työsuhteessa kaikki perustuu omiin ansioihin. Armon käsitettä ei työsuhteessa tunneta. Liian monien kristittyjen suhdetta Jumalaan voisi valitettavasti luonnehtia tällaiseksi työsuhteeksi. Sellaisessa suhteessa elämä on ainaista alamittaisuuden tunteen sävyttämää suorittamista. Ja eikö olekin ristiriitaista, että monet kristityt, joilla on työsuhde Jumalan kanssa, kuitenkin odottavat Jumalalta armoa?

Mutta turhaanhan odotamme mitään armoa, jos kerran olemme työsuhteessa Jumalan kanssa! Turhaan saamme etsiä Hänen armoaan niin kauan kuin etsimme Hänen hyväksyntäänsä, mielisuosiotaan ja rauhaansa suoritustemme perusteella. Mikäli kristillisyyttä toteutetaan kuin uskonnollista tai moraalista suoritusta, se on lain alaisuutta. Jumalasuhteessaan lain tekoihin perustautuva ihminen on Raamatun mukaan kirouksen alainen ja kaukana Jumalasta. Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeensä kolmannessa luvussa:

10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta."

Lain periaate on aina ja kaikkialla lahjomaton: Jos odotat palkkaa lain täyttämisen kautta, sinun on myös täytettävä lain mitta. Tällaisessa tilassa olevat kristityt elävät päivästä toiseen kuin kivirekeä vetäen - tai sitten he kulkevat ylpeytensä sokaisemana omavanhurskauden tilassa tiukkapipoisine vaatimuksineen. Molemmissa tapauksissa he ymmärtävät puhetta Jumalan armosta suunnilleen yhtä hyvin kuin häkkikana YK:n ihmisoikeuksien julistusta.

Ilmoittaudu työttömäksi ja ala heti nostaa ilmaista tukea!

Juuri tämä ohje kuuluu jokaiselle lain alaisuuden kahlitsemalle kristitylle: Sanoudu nyt välittömästi irti tuosta epärealistisesta työsuhteestasi ja ilmoittaudu kiireesti taivaalliseen työttömyyskortistoon! On aivan kuin kaikki eivät olisi vielä kuulleet uutista, että tälle työalalle (vanhurskauden saavuttamisen alalle) on julistettu lopullinen työsulku. Kristus täytti puolestamme koko sen työn, joka ihmiseltä vaaditaan Jumalalle kelpaamiseksi, kun Hän sanoi ristillä: "Se on täytetty".

Uusi liitto merkitsee meille pysyvää työsulkua vanhurskauden ansaitsemisen tiellä, koska kaikki vaadittava työ on jo suoritettu puolestamme. Mitä meille siis jää tehtäväksi? Yksinkertaisesti vain uskoa Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman! Juuri siitä puhui tuo Paavalin Roomalaiskirjeen neljännen luvun viides jae: "...mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi".

Näin meidät kutsutaan vapauteen töistä, vain uskomaan ja lepäämään. Hebrealaiskirjeen neljännen luvun jae kymmenen sanoo tästä autuaasta tilasta: "Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

Paavali jatkaa edelleen kuvausta autuudestamme todistaen sen perustuvan siihen, ettei meille enää lueta syntiä, eikä siihen ettemme enää koskaan tekisi syntiä:

6. niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7. "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

Kuva on suunnilleen sen kaltainen, jossa kaksi miestä on yhtä lailla tehnyt syntiä, mutta vain toisen synti lasketaan, toisen ei. Miksi siis toisen syntiä ei lasketa? Koska se laskettiin jo kertakaikkisesti Jeesuksen tilille. Siksi hän, joka uskoo, on Daavidin ylistämä autuas mies, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja ja jolle ei siis enää lueta hänen syntejään - ei menneisyydessä, ei nykyisyydessä, eikä tulevaisuudessa!

Töitä tekevä fariseus ja uskova publikaani Jeesuksen kertomuksessa Luukkaan evankeliumin kahdeksannessatoista luvussa

Vertaa edellistä Paavalin opetusta Jeesuksen kertomukseen Luukkaan evankeliumin kahdeksannessatoista luvussa, jossa fariseus ja publikaani menivät pyhäkköön rukoilemaan:

"Töitä tekevä" (fariseus): "Ei tee töitä, vaan uskoo" (publikaani):
11. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.
12. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'
13. Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'

Nämä kaksi erilaista pyhäkössä rukoilevaa miestä edustavat meille kahta erilaista hengellistä tilaa, jossa ihminen Paavalin mukaan voi olla: lain töitä tekevää, joka pitää suorituksiaan tärkeimpänä otollisuutensa kannalta, ja työtä tekemätöntä, joka pitää Jumalan armoa tärkeimpänä otollisuutensa kannalta.

Säälittävän monet kristityt elävät kuvauksen fariseuksen tavoin siinä valheellisessa myöhäisjuutalaisessa armokäsityksessä, jonka mukaan

- Jumala vanhurskauttaa heidän kilvoittelunsa, kunhan se on vilpitöntä.
- Jumalan armolla kyllä on täydentävä osuus heidän taivastoivossaan - Jumalan armo "paikkaa" lopulta sen, mikä heidän kilvoittelussaan jäi vajaaksi.
- Opin loppu on kadotus, sillä taivaaseen mennään joko yksin ansaitsemattomasta armosta tai sinne ei mennä lainkaan.

Publikaani puolestaan edustaa ainoalla oikealla tavalla pelastukseen sisälle tulevaa ihmistä käsittäessään, että

- hänen autuutensa perustukseksi ei koskaan voida lukea yhtään ainoaa tekoa, vaan hänen ainoaksi mahdollisuudekseen jää Jumalan ansaitsematon armo.
- Jumala armahtaa hänet itsensä - ei hänen tekojaan.
- Opin loppu on pelastus, sillä tässä on kaikki Jumalan armopäätöksen mukaista.

"Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Huomaa, että sanat "synti" ja "armo" puuttuivat kokonaan fariseuksen rukouksesta. Näin tämä Jeesuksen opetus paljastaa kristallinkirkkaasti uskonvanhurskauden periaatteen.

Herran lausunto töitä tekemättömästä publikaanista: Herran lausunto töitä tekevästä fariseuksesta:
14. "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana..." 14. "...tuo toinen ei."

"Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."

Vanhurskauttaminen ei ole muutos jumalattomassa ihmisessä, vaan muutoksen perusta

Miksi on ilmeisen tärkeää, että on kirjoitettu, että Jumala vanhurskauttaa nimenomaan jumalattoman ihmisen, eikä esimerkiksi uskovaa tai kääntynyttä tai muuttunutta ihmistä?

  • Koska Kristuksessa lahjaksi saamamme vanhurskaus ei koskaan voi perustua mihinkään muutokseen meidän tilassamme, vaan
  • kaikki muutos meidän tilassamme voi perustua yksin Kristuksessa lahjaksi saamaamme vanhurskauteen.

Meidät armahdetaan täysin ilman tekoja, jotta tekomme nousisivat vapauden pohjalta - armon ja rakkauden hedelmänä!

Tätä voi kuvata myös sanomalla, että meidän vielä ollessamme muuttumattomia Jumala kuitenkin jo katsoo meidät vanhurskaiksi ja otollisiksi. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Jumalan aivoituksessa, ennen kuin muutos toteutuu meidän olemuksessamme. Miksi täytyy olla näin?

Sen tähden, että myös Kristuksen "synniksi tekeminen" (2. Kor. 5:21) tapahtui Jumalan aivoituksissa, Hänen päätöksessään, ennen kuin kirous toteutui Hänen olemuksessaan. Tämä merkitsee, että koska Kristus näin Isän tahdosta ja päätöksestä asettui meidän sijaiseksemme ristillä, Jumala oman päätöksensä mukaisesti myös kohteli Häntä, ei niinkuin syntistä ihmistä kohdellaan, vaan niinkuin syntiä kohdellaan, ja antoi Hänen kärsiä hylkäämisen ja kuoleman ja tulla kiroukseksi meidän sijastamme. Tämän saman päätöksensä mukaisesti Jumala voi kohdella meitä syntisiä nyt puolestaan "Hänessä", synnistä ja kirouksesta vapaina, ja antaa meidän nauttia yhteydestä ja ikuisen elämän siunauksesta yhdessä ylösnousseen Kristuksen kanssa!

21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

Jakeen opetuksen kertaus:

Kristus tuomittiin yksinomaan

- meidän tekojemme tähden ilman mitään itsessään olevaa perustetta tai muutosta, koska Jumala katsoi Hänet yhdeksi meidän kanssamme Hänen kuolemassaan.

Meidät vanhurskautetaan yksinomaan

- Kristuksen teon tähden ilman mitään itsessämme olevaa perustetta tai muutosta, koska Jumala katsoo meidät yhdeksi Kristuksen kanssa Hänen ylösnousemuselämässään.

Yhteenveto: Kuinka käytännössä omistamme lahjavanhurskauden?

Kuinka tämä vanhurskauttaminen, eli täydellinen otollisuus ja syyttömyys Jumalan edessä, sitten konkreettisesti tulee osaksemme? Vain Kristuksen läsnäolon kautta! Lahjavanhurskaus on läsnä siellä, missä elävä ylösnoussut Kristus on läsnä. Saamme lahjavanhurskautemme, kun otamme vastaan Kristuksen itsensä, emmekä jotain irrallista periaatetta tai uskonkappaletta: "Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi". (1. Kor. 1:30).

Juuri uskon kautta Kristus itse astuu läsnäolevaksi elämäämme. Silloin Jumala katsoo meidät ja Kristuksen "yhdeksi uudeksi ihmiseksi". Hän näkee meidät viattomina, koska Hän näkee meidät Kristukseen yhdistettyinä. Mutta kun Kristus on astunut läsnäolevaksi elämäämme uskon kautta, emme enää voi pysyä muuttumattomina, vaan meissä alkaa myös tapahtua jotain. Tullessaan Kristus tuo mukanaan, paitsi jumalattomalle luettavan lahjavanhurskauden, myös oman luontonsa sydämeemme. Näin lahjavanhurskauden ilmestymistä ihmissydämeen seuraa aina uuden luonnon syntyminen (2. Kor. 5:17). Silloin voimme täydellä syyllä todistaa: "Missä Jeesus Kristus on, siellä on elämä ja autuus."

Vanhurskauttamisen ja ihmisessä tapahtuvan muutoksen sekoittaminen toisiinsa johtaa aina evankeliumin väärentämiseen ja himmentää Jumalan suurenmoisen kunnian ja Kristuksen sovitustyön arvon. On aina muistettava, että ihmisessä tapahtuva elämänmuutos ei ole samaa kuin hänen vanhurskauttamisensa, vaan elämänmuutos on seurausta vanhurskauttamisesta. Mutta siksi myös jommankumman, vanhurskauttamisen tai ihmisessä tapahtuvan muutoksen pois jättäminen, johtaa yhtä lailla evankeliumin väärentämiseen, sillä kumpaakaan, vanhurskauttamista ja elämänmuutosta, ei voi irrottaa Kristuksen persoonasta ja Hänen elävästä läsnäolostaan Pyhässä Hengessä.

Kaikki riippuu siitä, elätkö Jeesuksen kanssa ja asuuko Hän uskon kautta sydämessäsi.

"Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä." (1. Joh. 5:12,13).

"Vanhurskas on elävä uskosta." (Hab. 2:4; Room, 1:17).

(Artikkelissa on käytetty sekä vuoden 1938 että 1992 Uuden testamentin käännöstä)

 

* * * * * * *

 

| avaussivu | yksin uskosta ja yksin armosta |

http://on.to/armo ja armo.on.to