veksi.net
Kestääkö pelastus synnin hetkellä?

©Veikko Pekki ja Aika Oy

 

Ihmiselämän suurin vapahdus on vapautus syyllisyydestä. Sen sai aikaan Jeesus ristillään. Sana ei sano, että se on autuas, joka on tullut täydelliseksi eikä koskaan enää lankea syntiin, vaan se on autuas, "jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään"! Kesti kauan, ennen kuin minulle selvisi, että tämä merkitsee kokonaan uutta suhdetta taivaalliseen Isään.

En ole saanut vain uutta mahdollisuutta alkaa elämääni alusta, ikään kuin siitä olisi tehty jonkinlainen "tabula rasa", puhdas taulu. Pian uskoontuloni jälkeen tulin nimittäin havaitsemaan, että taulu ei ollutkaan enää puhdas, mikäli tekojani arvioidaan entisin kriteerein. Tajusin, että synti asuu minussa edelleenkin ja ilmenee jopa tekoina. Tämä on varsinkin uudelle kristitylle usein järkyttävä ja masentava kokemus. Mutta mitä silloin tapahtuu lahjaksi saadulle vanhurskaudelle? Meneekö se saman sileän tien? Ei suinkaan, kiitos Jumalalle: "autuas se, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään".

On autuasta todeta, että vaikka synti on elämässäni vielä jäljellä ja nostaa joskus - ja useinkin - päätään, se ei enää aiheuta syyllisyyttä Jumalan edessä. Toisin sanoen syntiä ei enää lueta viaksi uskovalle! Usko saa aikaan myös sen, että että synti tulee todetuksi ja omalletunnolle paljastetuksi. Synti aiheuttaa uskovalle murhetta ja katumusta. Sen pahuus näyttäytyy juuri uskovalle erityisen voimakkaana. Vaikka käärmeltä onkin pää murskattu, se ei tee sitä lainkaan viehättävämmäksi.

Monelle onkin selvää, että katuva ja syntiä murehtiva uskova on ilman muuta osallinen anteeksiannosta, mutta entäpä silloin, kun itse periksiantamisen hetki on käsillä? Olemmeko silloinkin pelastettuja, kun olemme lankeemuksen tilassa? Voi kulua myös pitkiä ajanjaksoja ilman, että katumuksesta tai synnin tunnustamisesta näkyy häivääkään. Silloin kristitty elää siinä murheellisessa tilassa, jossa hän on synnin kuljetettavana. Onko siis vanhurskauttaminen tuona kyseisenä aikana peruutettu niin, että jos hän tuona aikana kuolisi ennen kuin ehtii tehdä parannusta, hän joutuisi kadotukseen? Ei ole.

Kristuksen ristillä hankkima lahjavanhurskaus, jonka omistamme uskossa, merkitsee juuri sitä, että lankeemuksen tilassa ollessanikin olen pelastettu vastoin kaikkia ulkoisia tuntomerkkejä ja arvostelevien ihmisten ja saatanan ja syyttävän omatuntoni ja myöskin Jumalan vanhurskaan lain langettamia syytöksiä. Saattaa tuntua kylläkin olevan vastoin kaikkia totunnaisia oikeuskäsityksiä, että ihminen voisi mennä sellaisessa tilanteessa taivaaseen, mikäli sattuisi juuri sillä hetkellä kuolemaan sydänkohtaukseen. Monien hurskaiden kristittyjen onkin ollut mahdotonta omaksua tällaista ajatusta.

Olettakaamme siis asian olevan toisin. Ikuinen elämä peruutetaan aina syntiin ryhtymisen hetkestä alkaen siihen hetkeen asti, kun synti tunnustetaan ja hylätään. Eteemme nousee tällaisessa ajattelussa kuitenkin välittömästi vakavia vaikeuksia. Kaikki synnit ja pahat teothan määritellään Raamatussa asioiksi, jotka erottavat ihmisen Jumalasta. Mutta nyt jokainen rehellinen kristitty myöntää, ettei hän kykene ajatuksissaan, sanoissaan tai teoissaan olemaan niin täydellinen, ettei tajuaisi joka päivä, miten epäpuhtaita ajatuksia käy mielessä, sanoilla tulee tehdyksi syntiä ja teoilla loukatuksi tai laiminlyödyksi lähimmäisiä. Jopa Herra itse opettaa meitä pyytämään syntejämme päivittäin anteeksi niin kuin jokapäiväistä leipää.

Katoaako siis iankaikkisen elämän osallisuutemme päivittäin ja hetkittäin ja taas jälleen astuu voimaan kohdallamme sitä mukaa kuin lankeamme ja taas pyydämme syntejämme anteeksi, niin että pelastuksemme muistuttaa jonkinlaista elämänsä viime hetkissä kouristuksenomaisesti välähtelevää vanhaa hehkulamppua?

Näin tuskin kukaan on valmis ajattelemaan, sillä se tekisi pelastuksestamme melkoisen venäläisen ruletin. Kuka takaa sen, että meillä juuri lähdön koittaessa sattuu olemaan "valot päällä", jolloin juuri olemme katuneet viimeksi tehtyä syntiä emmekä vielä ehtineet aloittaa seuraavaa? Tähän saatetaan vastata, että pelastus menetetään vain tietynlaisten, harkittujen syntien, ei tahattomien syntien seurauksena. Hyvä. Seuraavaksi olisi siis määriteltävä, missä kulkee raja tahattomien ja harkittujen syntien välillä.

Kerran pelastettu - aivan varmasti pelastettu

Olisiko niin, että kun esimerkiksi uskova nainen löytää rakkaan siippansa likaiset alusvaatteet, sukat ja kengät hujan hajan pitkin makuuhuoneen vastasiivottua lattiaa ja rupeaa nimittelemään tätä kiivastuksissaan kaikenlaisilla rumilla kielikuvilla, mutta kuoleekin samalla hetkellä verisuonen yllättäen katkettua hänen aivoissaan, hän pääsee kuitenkin taivaaseen, koska sanoi nuo rumat sanat "vain" pikaistuksissaan? Entäpä jos hän kärsii hermostollisesta yliherkkyydestä ja yhtä pikaistuksissaan huitaisee miehensä veitsellä kuoliaaksi?

Tai entäpä uskova mies, joka lankeaa kiusaukseen ilmoittaa verottajalle väärin tulonsa hyötyäkseen siitä taloudellisesti eikä sitten ainakaan vähään aikaan kadu tekoaan niin, että menisi oikaisemaan asiaa? Tai katuu kenties seuraavana vuonna mutta ei vaivaudu palauttamaan vääryydellä hankittuja varoja? Tai uskova liikeyrittäjä, joka keinottelee konkursseilla omantunnon liiemmin soimaamatta? Tai juopottelemaan lankeava raitistunut alkoholisti, joka eksyy vieraaseen vuoteeseen? Tai saarnamies, jolla on jo pitkään ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, tai useita suhteita seurakuntansa sisarien kanssa, tai homosuhde, pornoriippuvuus, salattu alkoholiongelma, uhkapeliriippuvuus, tai...

Näemme, että vaikka joillakin ihmisillä on tämänkaltaisista synneistä ja taivasosuudesta hyvinkin selkeät mielipiteensä taustastaan riippuen, rajanveto tahattomien ja tahallisempien syntien välillä on mahdoton tehtävä. Vain Jumala voi nähdä ihmissydämen sellaisena kuin se todella on ja tuomita oikein. Ja on muistettava, että Jumalan tuomioihin sisältyy paljon muitakin tuomitsemis- ja koulutustapoja kuin pelkkä kadotukseen tuomitseminen. Monessa raamatunkohdassa puhutaan juuri Jumalan kurittavista tai kasvattavista tuomioista, joilla Hän kouluttaa omia lapsiaan: "Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi". (1. Kor.11:32).

Raamatun mukaan vanhurskauttaminen ja pelastus pysyvät uskovan kohdalla ehdottomasti voimassa, lankesipa tämä pieniin tai suuriin synteihin, sillä "Jumala katsoo (ihmisen) vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta". (Room. 4:6). Mutta nyt voidaan kysyä, onko tässä sitten kyse "kerran pelastettu aina pelastettu"-opista. "Kirjoittajahan näyttää etenevän johdonmukaisesti kohti sitä oletusta, että tekipä kerran uskoontullut ihminen loppuelämänsä aikana sitten mitä tahansa, hän ei voi menettää pelastustaan", voi joku todeta.

Raamatun pelastusoppi on aukoton: Kristus sovitti syntimme, ja henkilökohtainen usko Kristukseen tuo sovituksen voimaan itse kunkin kohdalle - ei väliaikaisesti ja ehdollisesti, vaan ikuisesti. Lunastus synneistä ja rangaistuksesta on iankaikkinen lunastus. Kuten aiemmin totesin, usko on siirtänyt meidät kokonaan uuteen isä-lapsi-suhteeseen Jumalan kanssa. Emme kuitenkaan ole uskoneet Kristukseen vastoin tahtoamme, eikä meitä ole myöskään jotenkin "tuomittu" pelastukseen ja taivaaseen niin, että jos todella haluamme mennä helvettiin, emme voisi sitä tehdä, mutta sellaista todellista halua tuskin keltään Jumalaa tuntevalta ihmiseltä tässä maailmassa löytyy. Kristukseen uskova ei voi koskaan syystä tai toisesta jotenkin vain "joutua" kadotukseen. Jumalahan antoi Poikansa, "jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän". (Joh. 3:16).

Kyse ei siis ole teoista tai tekojen puutteesta vaan uskosta, ja siksi Raamattu puhuu niin paljon uskon säilyttämisestä. Jumala on synnyttänyt uskomme evankeliumin sanan kautta ja Hän myös varjelee uskomme ja vahvistaa uskoamme. Tästä näkökulmasta käsin tajuamme, miksi synnin katuminen ja tunnustaminen on niin tärkeää uskovalle, sillä synti tekee uskonelämämme ankeaksi ja voimattomaksi käytännön tasolla ja saattaa paaduttaa meidät monella tavalla. Mutta syntiemme katumisesta ja tunnustamisesta seuraa aina omatuntomme puhdistuminen Jeesuksen veressä. Anteeksianto jonka tällöin koemme, ei siis ole anteeksiantoa, joka palauttaa pelastuksen, vaan sitä samaa, ikuisesti voimassa olevaa anteeksiantoa, joka jälleen armollisesti ja uskollisesti puhdistaa sisimpämme "kaikesta vääryydestä" ja palauttaa ilomme ja vahvistaa uskoamme.

 


* * * * * * *
.
| avaussivu | kestääkö pelastus synnin hetkellä? |