veksi.net
©Veikko Pekki ja Aika Oy
Kuka kelpaa Jumalalle?

HUI, HÄLYYTYS!! - - joku on nyt vaarassa saada jotakin Jumalalta aivan ILMAISEKSI ja tulla täysin ANSIOTTA onnelliseksi ja vapaaksi! - - HUI KAUHISTUS, tuokaa äkkiä LAIN PAKKOPAITA TÄNNE!!

 

Hapannaamaiset orjapiiskuriuskovat!

Niin pian, kun joku uskaltaa vähänkään iloita evankeliumin lahjoittamasta armosta ja vapaudesta, hapannaamaiset armonpolkijat alkavat työnsä. Puhun tässä nyt siitä kunnon kristittyjen joukosta, jolta puuttuu ilo, koska he eivät tunne armon salaisuutta. Tämä joukko kiiruhtaa sormi pystys opettamaan armon löytänyttä ihmistä totisen kristillisyyden nimissä ja alkaa ~inttäen penätä ja vaatia tekoja, muotoja ja tapoja, jotka heidän mielestään ovat "ainoita" "oikeita" tapoja tulla vanhurskaaksi ja otolliseksi Jumalan edessä. Paheksuen ja motkottaen he jankuttavat raamatunlauseitaan vaatien "muutosta", "hedelmää" ja "tekoja", sillä he ovat hyvin huolissaan siitä, että joku pääsisi nyt ihan armosta iloon ja vapauteen.

Ja niinhän heidän mielestään ei kenellekään saisi käydä tässä maailmassa, sillä he itse eivät ole siihen päässeet huolimatta vuosia kestäneestä hurskaasta kilvoittelustaan ja ponnisteluistaan. Niinpä he pikaisesti hälyyttävät palopäällikkönsä, isäntämiehenä paukuttavan lakisaarnaajan, estääkseen uhkaavan katastrofin - armon valtaanpääsyn - ja valitettavan usein he onnistuvatkin jälleen orjuuttamaan uudet vapautetut sielut antamalla heidän kuulla lakisaarnoja ja muuta kirouksenalaista julistusta - kunnes seurakunnassa jälleen vallitsee vanha tuttu ja turvallinen hautausmaan järjestys, jossa halvaantunut yleisö kerta toisensa jälkeen istutetaan kuuntelemaan samoja iänikuisia armottomia ja hengettömiä kuolemansaarnoja ja mutisemaan koneellisia aameniaan kuin hautaamattomat zombiet toteemipaalun ääressä.

"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal. 5:1).

Jos olemme ottaneet Jeesuksen vastaan, me omistamme Hänessä riittävän ja täydellisen vanhurskauden, vaikka omassa itsessämme emme ole vanhurskaita lainkaan! Tässä on koko evankeliumin varsinainen ydin. Tämän totuuden löytämisestä myös uskonpuhdistus sai alkunsa. Tämän totuuden kirkastuessa raskas ja kituliaaksi muuttunut uskonelämä puhkeaa uuteen kukkaansa ja kantaa kauneimman hedelmänsä. Jeesus on vanhurskas meidän puolestamme. Tämän "vieraan vanhurskauden" perusteella, minkä meissä läsnäoleva Kristus meille välittää, meille on uskon kautta taattu ikuinen elämä, yhteys Jumalaan ja asema Hänen lapsinaan.

Vanhurskaus merkitseekin ensisijaisesti oikeaa suhdetta Jumalaan. Asiaa selventää, jos käytämme ilmaisua otollisuus. Sana edellyttää persoonaa, johon nähden voidaan olla otollisia ja jonka mielipide ratkaisee asian. Siksi ihminen voi olla vanhurskas vain suhteessa johonkuhun toiseen. Kukaan ei voi olla vanhurskas yksinään, eli itsevanhurskas. Omaa itseään keskipisteenä pitävä ihminen on synnin kahleissa, sillä synti on itsekeskeisyyttä, vaikka se näyttäytyisikin itsevanhurskauden ja uskonnollisuuden valepuvussa. Siksi Jeesus oli erityisen ankara fariseuksia kohtaan, jotka rakensivat omien tekojensa kautta itse omaa vanhurskauttaan. Näin tehden he pystyttivät suorastaan muuria itsensä ja Jumalan välille.

Todellinen vanhurskaus eli otollisuus Jumalalle merkitseekin ihmiselle aivan muuta kuin vanhurskautta lakiin, johonkin säädökseen tai periaatteeseen nähden. Vanhurskaus merkitsee henkilökohtaista otollisuutta Jumalaan itseensä nähden.

Lakihan paljasti ja osoitti syntisyytemme olevan luontaista vihollisuutta Jumalaa vastaan. Vanhurskaus oli meistä kaukana, koska suhteemme Jumalaan oli väärä. Olemme kaikki luonnostamme parantumattomia lainrikkojia. Siksi Jeesus Kristus sovitti meidät Jumalan kanssa ristillään kärsien lain langettaman tuomion kokonaan meidän puolestamme. Sovituksen perusteella Jumala luki meille ulkopuolisen vanhurskauden, eli Kristukselle itselleen kuuluvan otollisuuden. Meiltä ei siis enää vaadita sitä vanhurskautta, joka lain teoista tulee, vaan me saamme sen vanhurskauden, joka omistetaan uskosta Jeesukseen, koska "vanhurskas on elävä uskosta."

Millä perusteella sitten usko tuo meille vanhurskauden?

Ensinnäkin sijaisuuden periaatteella: Kristus täytti lain ja kärsi lisäksi lain mukaisen rangaistuksen puolestamme. Tämä täysin syyttä kärsitty ja "ylimääräiseksi" jäänyt rangaistus suorastaan nyt vaatii syyllisen vapauttamista. Näin itse lain periaate on takamassa syntiselle vapautusta: Tuomiomme on jo sovitettu, pantu täytäntöön. Apostoli kysyykin: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room. 3:31).

Toiseksi usko tuo meille vanhurskauden Kristuksen läsnäolon periaatteella. Usko omistaa elävän ja läsnäolevan Kristuksen. Siksi eläessämme vieraan vanhurskauden varassa emme elä minkään idean tai pelkän tosiasian varassa; usko johonkin asiaan tai periaatteeseenhan olisi pelkkää lain työtä ja siitä koituva vapautemme vain teoreettista ja psykologista päättelyä. Kristus itse on Pyhässä Hengessä läsnä kristityssä. "Kristus elää minussa" oli Paavalinkin vapauden perusta. Nimenomaan Kristuksen läsnäolon kautta on lahjavanhurskauskin läsnä - Hänestä irrallaan se on vain teoreettinen idea, vailla elämää muuttaavaa voimaa ja todellisuutta.

Sovitustyöstä on hyvä muistaa, että Jumala itse oli mukana tässä ristillä tapahtuneessä sovituksessa: "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan." (2. Kor. 5:19). Jumala alistui oman lakinsa langettamaan kiroukseen ja kärsi Kristuksen lihassa itse puolestamme. Näin tuomari astui tuomitun paikalle.

"Jumala on.. laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat... saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi." (Room. 3:21-24).

Missä teot sitten ovat?

Uskon teot eli hedelmä syntyy tämän ihanan sanoman tuottaman vapautuksen, rakkauden ja ilon pohjalta, Kristuksen läsnäolon vaikutuksesta. Edellä karrikoiden kuvaamani lakihenkisen kristillisyyden edustajat viestittävät usein kuitenkin, että kaikki vähänkin onnelliseen ja tyytyväiseen olotilaan vivahtava on keskeneräiselle, vajavaiselle ja syntiselle kristitylle hyvin vaarallista, ja sitä tulisi ainakin edeltää työläs ja helteinen kärsimystie ja "lihan kuoletus".

Mutta on olemassa Eräs, joka kulki jo puolestamme tuon työlään ja helteisen kärsimystien ja joutui kokemaan traagisen hylätyksi tulemisen ja ruumiillisen kuoleman meidän edestämme! Jeesus teki sen, jotta tuo onni ja autuus jäisivät meidän osuudeksemme ikuisiksi ajoiksi aivan armosta.

Onko ihmiselle siis hyvin vaarallista olla vapaa ja onnellinen aivan omana itsenään, kaikista suorituspaineista vapaana? Oma kokemukseni on, että tällaisen ansiottoman armon ja lahjavanhurskauden avautuminen elämässä saa ensinnäkin aikaan sen, että käsitys Jumalan tahdosta ja sen toteuttamisesta muuttuu vallankumouksellisesti. Oli suurenmoista havaita, että minähän voin aivan tällaisenani, omana itsenäni toteuttaa Jumalan tahtoa ja kasvaa siinä - useimmiten taaksepäin, mutta joskus eteenkinpäin - ilman mitään tuomion pelkoa!

Toiseksi kykenin hyväksymään ympärilläni olevat ihmiset omana itsenään ja antamaan vanhat kaunani ja vihani kaikille anteeksi ja kokemaan jopa rakkautta heitä kohtaan. Eikä se ollut minkään käskyn, ehdon tai oman kilvoitteluni tuottama tulos; minut itsenihän oli hyväksytty täysin ilman ehtoja ja lisäksi Hyväksyjä itse oli muuttanut asumaan minuun Henkensä kautta - kuinka siis olisin voinut olla rakastamatta näitä lähimmäisiäni ehdoitta ja aivan omasta halustani ?

On paradoksaalista, että tämä vanhurskaus, joka annetaan meille ilman mitään tekoja, on ainoa, joka ylipäätään voi meissä saada aikaan minkäänlaisia rakkauden tekoja.

"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal. 5:1).


| avaussivu | kuka on otollinen Jumalalle? |