Maallisen ja hengellisen yhteyden tarve

Juutalaisessa ja alkukristillisessä ajattelussa ei tehty sellaista karkeaa ja ehdotonta jakoa ruumiillisen ja hengellisen välillä kuin nykyisessä länsimaisessa rationaalisessa ajattelussa. Meidän aikammehan erottelee jyrkästi kaikkeuden henkiseen ja aineelliseen puoleen, mutta tällainen erottelu on paljolti keinotekoista.

Tämä johtuu länsimaisen ajattelun ja tieteen erikoistumisesta: Meillä on lääkäreitä vatsalle, sydämelle ja silmälle. Psykiatrit hoitavat psyykeämme, neurologit tutkivat hermoratojamme ja filosofit suhdettamme maailmaan. Materialistinen ja eksakti tiede pitäytyy kaikilla alueilla yksin fyysisesti todennettavaan maailmaan samaan aikaan, kun papit ja saarnamiehet eristäytyvät hengellisen todellisuuden pariin ja niin edelleen.

Ylikorostunut kahtiajako fyysisen ja hengen maailman välillä tunkeutuu helposti myös hengelliseen ajatteluumme. Meillä on mielikuvia esimerkiksi taivaasta, jossa sielumme leijuu vapautununeena ruumiin kahleista, vaikka evankeliumin ilosanoma puhuu nimenomaan ruumiin ylösnousemuksesta.

Tämä juontuu suuresti gnostilaisesta harhaopista, joka jo varhaisessa vaiheessa tunkeutui seurakuntaan. Gnostikkojen mukaan aineellinen maailma ja ruumiillisuus edustivat pahaa. Näkymätön ja korkeampi hengen maailma taas edusti hyvää. Tätä harhaa vastaan on meillä Raamatussa kirjoitettu esimerkiksi Johanneksen kirjeet, joissa oikean hengen mukainen puhe ja Jumalan Henki tunnistetaan siitä, että Jeesus Kristus tunnustetaan, ei pelkästään jumalallisena henkenä, vaan nimenomaan lihaksi tulleeksi, ihmiseksi inkarnoituneeksi Jumalaksi.

Kaiken kaikkiaan fyysisen ja hengellisen todellisuuden erkaannuttaminen ja vieraannuttaminen toisistaan on turhauttanut ihmistä, sillä olemme joka tapauksessa hengellis-ruumiillisia olentoja kaikkine tarpeinemme.

Tänä päivänä kaivataan kipeästi jotakin, joka kohtaisi ja auttaisi elämäämme kokonaisvaltaisesti.

Miten maallinen ja hengellinen kaikkeus yhtyvät elämässämme

Jeesus on ainoa, joka kohtaa ihmisen todellisesti kokonaisuutena, sellaisena kuin hän on. Evankeliumeissa kohtaamme Hänet parantamassa sairaita, puhdistamassa pitalisia, herättämässä kuolleita, ruokkimasta nälkäisiä, vapauttamassa syntisiä syyllisyyden taakasta ja opettamassa Jumalan valtakunnan olemusta ja läsnäoloa voimassa. Valitettavasti länsimainen teologia on jälleen paljolti onnistunut karsimaan ihmisten mielissä Jeesuksesta lähes kaiken muun paitsi henkisen ja hengellisen puolen.

Todellinen, elävä Jeesus Kristus on henkemme, sielumme ja ruumiimme Vapahtaja. Jumalan todellisuus ja apu meille on kokonaisvaltaista todellisuutta ja apua. Hän, näkyvän ja näkymättömän maailmankaikeuden Luoja, hengen ja aineen todellisuuden Luoja, on historian ja ikuisuuden Jumala, joka ilmestyi ruumiillisessa muodossa ihmiskunnan keskelle, todellisesti, historiallisesti ja maantieteellisesti - Jeesuksessa Kristuksessa.

Sovitus synneistä suoritettin ristillä tässä ihmisruumiissa, johon Kaikkivaltias oli syntynyt, ja ylösnousemus kuolleista tapahtui, kun tämä inhimillinen ruumis kirkastettiin katoamattomaksi ruumiiksi ja nousi kolmantena päivänä haudasta. Jeesuksen ylösnousemusruumis edustaa tulevan, uudeksi luodun maailman fyysisyyttä, joka ei enää ole minkään katoavaisuuden eikä nykyisen planeettamme ja maailmankaikkeutemme rajallisten luonnonlakien alainen. Silti aito inhimillisyys, empaattisuus ja läheisyys välittyivät Jeesuksesta tuttuna ja turvallisena, kun opetuslapset kohtasivat Hänet ylösnousseena.

Kristus palaa myös takaisin tässä kirkastetussa ruumiissaan ja silloin Hänen kaikkivaltiutensa ilmestyy täysin paljastettuna eikä enää kätketyssä muodossa, kuten maailmanhistoriamme nykyvaiheessa on laita. Tällöin myös uskovat saavat oman kirkastetun ruumiinsa ja saavuttavat näin ikuisen eheytensä ja autuutensa.

Suuret lahjat voidaan meiltä riistää ja kätkeä helposti jonnekin ufojen ulottuvuuksiin, jos teemme niistä liian vaikeaselkoisia. Kristus ilmaisee itsensä sanojensa mukaan vain lapsenmielisille ja kätkeytyy muilta.

Kaste ja ehtoollinen: Uskottavaksi ja nautittavaksi!

Kuten Kristuksessa itsessäänkin on tapahtunut, myös kasteessa ja ehtoollisessa yhdistyvät ruumiillinen ja hengellinen tavalla, mitä ei ole tarkoitettu selitettäväksi, vaan uskossa "nautittavaksi".

Kristuksessa yhdistyvät ruumiillinen ja hengellinen, ajallinen ja ikuinen, ihminen ja Jumala sellaisella tavalla, jota ei voi selittää eikä tehdä tyhjäksi. Vaikka kaste ja ehtoollinen koskettavat meitä siis ruumiillisesti, välittävät ne meille myös Kristusta hengellisesti - Kristuksen eläväksitekevän sanan ja sen synnyttämän uskon välityksellä.

Vesikaste ja ehtoollinen ovat kaikkina aikoina muistuttamassa kristittyjä ruumiillisen ja hengellisen jyrkän kahtiajaon luonnottomuudesta ja ylihengellisyydestä. Kristuksessa eivät erotu vaan yhdistyvät taivas ja maa, henki ja ruumis, aika ja ikuisuus, Jumala ja ihminen.

Siksi raamatullinen kristillisyyskin on parhaimmillaan hiljaista maanläheistä toimintaa, vaatimatonta palvelua arjessa, voimaa heikkoudessa, suuruutta nöyryydessä ja rauhaa levottomuuden keskellä.

 

"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä." (Matt. 11:25,26,28-30).

---