Maallisen
ja hengellisen yhteyden tarve
Juutalaisessa
ja alkukristillisessä ajattelussa ei tehty sellaista
karkeaa ja ehdotonta jakoa ruumiillisen ja
hengellisen välillä kuin nykyisessä länsimaisessa
rationaalisessa ajattelussa. Meidän aikammehan
erottelee jyrkästi kaikkeuden henkiseen ja
aineelliseen puoleen, mutta tällainen erottelu on
paljolti keinotekoista.
Tämä
johtuu länsimaisen ajattelun ja tieteen
erikoistumisesta: Meillä on lääkäreitä vatsalle,
sydämelle ja silmälle. Psykiatrit hoitavat
psyykeämme, neurologit tutkivat hermoratojamme ja
filosofit suhdettamme maailmaan. Materialistinen ja
eksakti tiede pitäytyy kaikilla alueilla yksin
fyysisesti todennettavaan maailmaan samaan aikaan,
kun papit ja saarnamiehet eristäytyvät hengellisen
todellisuuden pariin ja niin edelleen.
Ylikorostunut
kahtiajako fyysisen ja hengen maailman välillä
tunkeutuu helposti myös hengelliseen ajatteluumme.
Meillä on mielikuvia esimerkiksi taivaasta, jossa
sielumme leijuu vapautununeena ruumiin kahleista,
vaikka evankeliumin ilosanoma puhuu nimenomaan
ruumiin ylösnousemuksesta.
Tämä
juontuu suuresti gnostilaisesta harhaopista, joka jo
varhaisessa vaiheessa tunkeutui seurakuntaan.
Gnostikkojen mukaan aineellinen maailma ja
ruumiillisuus edustivat pahaa. Näkymätön ja
korkeampi hengen maailma taas edusti hyvää. Tätä
harhaa vastaan on meillä Raamatussa kirjoitettu
esimerkiksi Johanneksen kirjeet, joissa oikean hengen
mukainen puhe ja Jumalan Henki tunnistetaan siitä,
että Jeesus Kristus tunnustetaan, ei pelkästään
jumalallisena henkenä, vaan nimenomaan lihaksi
tulleeksi, ihmiseksi inkarnoituneeksi Jumalaksi.
Kaiken
kaikkiaan fyysisen ja hengellisen todellisuuden
erkaannuttaminen ja vieraannuttaminen toisistaan on
turhauttanut ihmistä, sillä olemme joka tapauksessa
hengellis-ruumiillisia olentoja kaikkine tarpeinemme.
Tänä
päivänä kaivataan kipeästi jotakin, joka kohtaisi
ja auttaisi elämäämme kokonaisvaltaisesti.
Miten
maallinen ja hengellinen kaikkeus yhtyvät
elämässämme
Jeesus
on ainoa, joka kohtaa ihmisen todellisesti
kokonaisuutena, sellaisena kuin hän on.
Evankeliumeissa kohtaamme Hänet parantamassa
sairaita, puhdistamassa pitalisia, herättämässä
kuolleita, ruokkimasta nälkäisiä, vapauttamassa
syntisiä syyllisyyden taakasta ja opettamassa
Jumalan valtakunnan olemusta ja läsnäoloa voimassa.
Valitettavasti länsimainen teologia on jälleen
paljolti onnistunut karsimaan ihmisten mielissä
Jeesuksesta lähes kaiken muun paitsi henkisen ja
hengellisen puolen.
Todellinen,
elävä Jeesus Kristus on henkemme, sielumme ja
ruumiimme Vapahtaja. Jumalan todellisuus ja apu
meille on kokonaisvaltaista todellisuutta ja apua.
Hän, näkyvän ja näkymättömän maailmankaikeuden
Luoja, hengen ja aineen todellisuuden Luoja, on
historian ja ikuisuuden Jumala, joka ilmestyi
ruumiillisessa muodossa ihmiskunnan keskelle,
todellisesti, historiallisesti ja maantieteellisesti
- Jeesuksessa Kristuksessa.
Sovitus
synneistä suoritettin ristillä tässä
ihmisruumiissa, johon Kaikkivaltias oli syntynyt, ja
ylösnousemus kuolleista tapahtui, kun tämä
inhimillinen ruumis kirkastettiin katoamattomaksi
ruumiiksi ja nousi kolmantena päivänä haudasta.
Jeesuksen ylösnousemusruumis edustaa tulevan,
uudeksi luodun maailman fyysisyyttä, joka ei enää
ole minkään katoavaisuuden eikä nykyisen
planeettamme ja maailmankaikkeutemme rajallisten
luonnonlakien alainen. Silti aito inhimillisyys,
empaattisuus ja läheisyys välittyivät Jeesuksesta
tuttuna ja turvallisena, kun opetuslapset kohtasivat
Hänet ylösnousseena.
Kristus
palaa myös takaisin tässä kirkastetussa
ruumiissaan ja silloin Hänen kaikkivaltiutensa
ilmestyy täysin paljastettuna eikä enää
kätketyssä muodossa, kuten maailmanhistoriamme
nykyvaiheessa on laita. Tällöin myös uskovat
saavat oman kirkastetun ruumiinsa ja saavuttavat
näin ikuisen eheytensä ja autuutensa.
Suuret
lahjat voidaan meiltä riistää ja kätkeä helposti
jonnekin ufojen ulottuvuuksiin, jos teemme niistä
liian vaikeaselkoisia. Kristus ilmaisee itsensä
sanojensa mukaan vain lapsenmielisille ja kätkeytyy
muilta.
Kaste
ja ehtoollinen: Uskottavaksi ja nautittavaksi!
Kuten
Kristuksessa itsessäänkin on tapahtunut, myös
kasteessa ja ehtoollisessa yhdistyvät ruumiillinen
ja hengellinen tavalla, mitä ei ole tarkoitettu
selitettäväksi, vaan uskossa "nautittavaksi".
Kristuksessa
yhdistyvät ruumiillinen ja hengellinen, ajallinen ja
ikuinen, ihminen ja Jumala sellaisella tavalla, jota
ei voi selittää eikä tehdä tyhjäksi. Vaikka
kaste ja ehtoollinen koskettavat meitä siis
ruumiillisesti, välittävät ne meille myös
Kristusta hengellisesti - Kristuksen
eläväksitekevän sanan ja sen synnyttämän uskon
välityksellä.
Vesikaste
ja ehtoollinen ovat kaikkina aikoina muistuttamassa
kristittyjä ruumiillisen ja hengellisen jyrkän
kahtiajaon luonnottomuudesta ja ylihengellisyydestä.
Kristuksessa eivät erotu vaan yhdistyvät taivas ja
maa, henki ja ruumis, aika ja ikuisuus, Jumala ja
ihminen.
Siksi
raamatullinen kristillisyyskin on parhaimmillaan
hiljaista maanläheistä toimintaa, vaatimatonta
palvelua arjessa, voimaa heikkoudessa, suuruutta
nöyryydessä ja rauhaa levottomuuden keskellä.
"Minä
ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra,
että olet salannut nämä viisailta ja
ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne
lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on
sinulle hyväksi näkynyt." "Tulkaa
minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja
raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa
minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta,
sillä minä olen hiljainen ja nöyrä
sydämeltä;
niin
te löydätte levon sielullenne.
Sillä
minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on
keveä."
(Matt.
11:25,26,28-30).
|