©Veikko Pekki
Sovitettu itseni kanssa


Minkälainen ihminen minä olen?

"Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

(Room. 7:21-8:1).

 

Apostoli oli sisäistänyt sen tärkeän tosiasian, että hän oli armahdettu "tämmöisenään", omana itsenään, vaikka paha riippui hänessä kiinni. Siksi hän ei pelännyt puhua itsestään.

"Niin minä siis tämmöisenäni palvelen...".

Ulkoinen hurskaus ja uskonnollisuus vaatii meitä peittelemään itseämme ja teeskentelemään, että olemme jotain muuta kuin mitä todellisuudessa, omassa itsessämme olemme. Elävä usko, armon todellisuus, sitä vastoin vapauttaa meidät elämään koko persoonallisuudellamme. Saan nähdä itseni syntisenä, mutta armahdettuna, omana itsenäni, mutta Kristuksen varassa. Kapina ja ristiriidat kulkevat mukana lihassani, mutta eivät enää määrää elämäni suuntaa ja päämäärää.

Risti puhuu sovituksesta, sovinnon tekemisestä ja rauhasta. Se puhuu hyväksynnästä, uudesta alusta, tulevaisuudesta ja toivosta. Se kertoo siitä, että jokaisella ihmisellä on taivaassa rakastava Isä, joka kutsuu tuhlaajalastaan kotiin.

Ristillä Jeesus sovitti minut Jumalan kanssa.

Hän sovitti koko maailman itsensä kanssa.

Mutta...

Hän sovitti minut myös itseni kanssa!

Sovinnon löytäminen myös itsensä kanssa tuo helpotuksen ja vapauttaa elämään täyttä elämää. Niin kauan kuin halveksin itseäni, kannan kaunaa itseäni kohtaan enkä hyväksy itseäni sellaisena kuin olen, olen eri mieltä Jumalani kanssa. Hänhän armahti minut ja näkee minut nyt täydellisenä ja rakkaana lapsenaan.

Miksi en siis antaisi anteeksi itselleni? Miksi en armahtaisi itseäni ja alkaisi katsella itseäni hyväksyvin ja rakastavin ajatuksin, kun kerran taivaallinen Isänikin niin tekee? Miksi kantaisin syyllisyyttä, häpeää ja pelkoja, kun Hän itse otti ne ristillä kantaakseen?

Jumala edellyttää minun rakastavan lähimmäistäni, niin kuin itseäni: Antamaan anteeksi, huolehtimaan, auttamaan, hoitamaan ja puolustamaan - ei pitämään arvottomana, halveksimaan ja häpeämään.

Kun tuhlaajapoika joutui vararikkoon ja etsi sikojen ruokaa henkensä pitimiksi, Jeesus sanoi hänestä, että vasta tuolloin tuhlaajapoika meni vihdoin "itseensä" ja päätti nousta. Missä hän sitten siihen saakka oli ollut? Poissa itsestään.

Pakenemalla itseään ja itsensä kohtaamista ihminen joutuu etsimään tyydytystä sisäiseen janoonsa koskaan sitä löytämättä. Henkisiä voimavaroja kuluu arvaamattomasti itsensä jatkuvassa peittelyssä. Pakomatka omasta sisimmästä on tuskallinen ja väsyttävä.

Tuhlaajapoika kykeni päättämään paremmasta vasta kohdatessaan itsensä. Silloin hän tajusi kuuluvansa johonkin parempaan: hänellä oli koti ja isä, joka häntä odotti, mutta hän oli kääntänyt selkänsä ja joutunut elämänsä alennustilaan.

Kuinka hän olikaan toiminut itseään vastaan!

Tuhlaajapoika päätti nousta, sellaisena kuin oli, ja lähteä isänsä kotiin. Ja isä otti hänet iloiten vastaan.

Jeesuksen seuraaminen on vapaaehtoista sydämen antautumista. Se on itsensä ja koko persoonallisutensa luovuttamista maailmankaikkeuden rakastavimpiin käsiin!

 

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."

(Room. 8:1-2).

 

 


| avaussivu | minut on sovitettu itseni kanssa! |