©Veikko Pekki 2010
Hämärä sovitusoppi kirkkaaksi: Muuttuiko Jeesus ristillä?

 

Sovitusopissamme on kulkenut mukana eräs ongelmallinen ajatus. Se on niin itsestään selvänä kuulunut ajatusmaailmaamme, ettei sitä edes koskaan olla nähty tarpeelliseksi tarkemmin analysoida. Kyse on siitä, miten käsitämme Jeesuksen kantaneen syntimme ristillä. Raamatun opetushan on tässä kohden selvä. Me uskomme Jeesuksen kantaneen syntimme todellisesti niin, että rangaistus kohtasi Häntä meidän sijastamme. Sen perusteella meillä on iankaikkinen elämä ja rauha. Tämän saamme uskoa lapsenomaisesti ja ilman sen ihmeellisempiä järkeilyjä. Mutta miten Jeesus käytännössä kantoi syntimme? Jotkut opettavat, että synti tuli jostakin konkreettisesti Jeesuksen päälle ristillä. Pyhässä ja puhtaassa Kristuksen olemuksessa täytyi silloin tapahtua jokin muutos. Juuri tämä on ongelmallista, sillä silloin Kristusta ei olisikaan tuomittu täysin pyhänä ja viattomana ristillä.

Yleinen käsitys: muuttumisoppi

Lukuisista puheista ja kirjoituksista on perin tuttu kuvaus, jonka mukaan Kristus tuli Golgatalla suoranaiseen kosketukseen synnin kanssa. Getsemanen puutarhan kauhut selitetään myös sillä, että Jeesus ei voinut pyhänä ja puhtaana kestää ajatusta joutumisesta kosketuksiin synnin kanssa. Siksi Hän pyysi, että Isä antaisi tuon "maljan" mennä Hänen ohitseen. Yleisesti käsitetään, että maljassa oli kaikki meidän syntimme ja saastamme. Taivaan pimetessä ja kuoleman lähestyessä Golgatalla synti sitten laskettiin Kristuksen ylle. Hänet suoranaisesti tehtiin synniksi. Tämä "synniksi tekeminen" ymmärretään sitten siten, että Hänen täytyi jollakin tavalla konkreettisesti muuttua tilansa tai olemuksensa puolesta. Tämän Kristuksen päälle laskeutuneen synnin tähden - tai koska Kristus nyt oli muuttunut itse synniksi - Jumala ei sitten enää saattanut katsoa Häntä. Jumala peitti kasvonsa epäpyhän ja vastenmielisen näköiseksi muuttuneelta Kristukselta, ja silloin kaikuivat ristiltä nuo järkyttävät sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Kaksi syytä, miksi muuttumisoppi johtaa harhaan

Mikä tällaisessa sovitusopissa, sitten on vialla? Ensinnäkin se, että se edellyttää selvästikin jonkinlaista Kristuksessa tapahtunutta muutosta. Tämä muutos esitetään sitten Jumalan tuomion syyksi ristillä. Kuitenkin Raamattu opettaa, että Kristus tuomittiin pyhänä yksinomaan meidän syntiemme tähden eikä minkään itsessään tapahtuneen asian tähden. Toiseksi vika on siinä, että Kristuksen opetetaan tulleen kosketuksiin itse synnin kanssa. Raamattu osoittaa, että Hän koki kyllä synnin seurauksen mutta oli itse täysin synnistä erotettu. Kristuksessa itsessään tai Hänen päällään ei siis ollut minkäänlaista syntiä ristillä, eikä Jumala peittänyt Häneltä kasvojaan siksi, ettei Hän saattanut katsella syntiä Poikansa päällä.

Tämä voi tuntua odottamattomalta ja hämmästyttävältä, mutta tarkastellaanpa, mitä näistä kahdesta asiasta seuraa. Miksi on harhaanjohtavaa ensinnäkin opettaa, että Kristuksessa olisi tapahtunut jokin muutos ristillä?

Koska vanhurskauttamisen edellytyksenä on se, että Kristus kärsi täysin syyttömänä ja pyhänä syntisen rangaistuksen. Vain siksi me syntiset voimme saada täysin syyllisinä ja epäpyhinä Kristuksen vanhurskauden. Jos meidän nyt on oletettava, että Kristuksessa tapahtui jokin muutos ristillä, toisin sanoen Hänen ylleen tuli jostakin syntiä, ennen kuin Jumala saattoi lukea Hänelle tuomion, meidän on vastaavasti oletettava, että myös syntisessä tulee tapahtua jokin muutos, toisin sanoen hänen ylleen on tultava jostakin ensin vanhurskautta, ennen kuin Jumala saattaa lukea meidät otollisiksi.

Miten Kristus todellisuudessa "tehtiin synniksi"?

Tällainen tuomiota edeltävä synnin laskeutuminen Jeesuksen päälle ristillä on mahdotonta. Mistä tämä synti olisi voinut tulla? Raamattu ei kerro Jumalan toimineen siten, että otti ensin ihmisten synnit pois ja pani ne sitten Poikansa päälle ristillä ja sen jälkeen tuomitsi Hänet. Sen sijaan Hän antoi Poikansa kärsiä täysin pyhänä ja syyttömänä synnin rangaistuksen, jotta synnit sen seurauksena otettaisiin pois meidän päältämme! Näissä asioissa on huomattava ero.

Tällaisen muuttumisopin perusteeksi on esitetty 2. Kor. 5:21:ä, jossa sanotaan: "Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden", tai vanhan käännöksen mukaan: "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."

Tätä ei suinkaan ole luettava siten, että Jumala olisi muuttanut Kristuksen olemusta tai siirtänyt Hänen olemukseensa mitään ristillä. Vapahtaja oli yhtä pyhä ja puhdas sovituksen hetkellä ristinpuulla kuin Hän oli ennen maailmaan tuloaan taivaassa. Sanonta "tehdä synniksi" on verrattavissa esimerkiksi sanontaan "tehdä maalitauluksi". Metsästäjä voi sanoa tehneensä hirven "maalitaulukseen" ampuessaan kuolettavan laukauksen sitä kohti. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että eläin olisi tuona hetkenä muuttunut pahviseksi laataksi, johon on maalattu sisäkkäisiä ympyröitä. Sitä vain kohdeltiin samalla tavalla kuin maalitaulua.

Kristus ei muuttunut synniksi ristillä, eikä Hänen päällään ollut syntiä muussa merkityksessä kuin Jumalan päätöksessä kohdella pyhää Poikaansa niin kuin syntiä kohdellaan: kirota ja erottaa se pois kasvojensa edestä. Kristus tuli maalitauluksi meidän puolestamme - vanhurskas jumalattomien edestä - jotta kuolettava tuomion "laukaus" ei sattuisi meihin.

Miten Kristus siis kantoi syntimme?

Siten, että Hän antautui täysin pyhänä ja viattomana kohtaamaan kirotuksi tulemisen ja poissulkemisen Isän yhteydestä. Miten Jumala teki sitten meidät vanhurskaiksi? Siten, että tuomitsi ja hylkäsi pyhimmän, rakkaimman ja kalleimman omaisuutensa, joka Hänellä oli - oman pyhän ja muuttumattoman puhtaan Poikansa. Ja juuri tässä hylkäämisessä toteutui se, että Jumala "antoi Poikansa" meidän edestämme. Hän luovutti Hänet pois yhteydestään täysin pyhänä ja vanhurskaana, jotta me voisimme tulla Hänen yhteyteensä täysin sellaisina, kuin olemme, syntisinä.

Isän kärsimys maailman edestä

Me puhumme paljon Kristuksen tuskista syntiemme kantajana, mutta suuri, ellei vieläkin suurempi, oli Isän tuska, kun Hän menetti - niin todellakin: menetti - ainosyntyisen Poikansa! Jumala antoi Hänet pois yhteydestään, kuolemaan ja eroon itsestään, täysin vapaaehtoisesti, rakkaudestaan sinua ja minua kohtaan. Menetys oli traagisin ja todellisin ero, minkä maailmankaikkeus koskaan oli nähnyt. Mutta juuri näin Jumala sai aikaan meidän ikuisen pelastuksemme, kun antautui itse kokemaan tuon eron ja kuoleman tuskan. Tähän Isän kokemaan Pojan menetykseen on kätketty sanoinkuvaamaton salaisuus.

Jumala itse asiassa antoi itsensä Pojassaan, sillä sovituksessa toimi kolmiyhteinen Jumala. Kristusta ei uhrattu ristillä haluttomana ja Jumalasta erillisenä osapuolena, vaan Hän toimi vapaaehtoisesti ja kuuliaisena lsälle omasta tahdostaan. Hän ei myöskään ikäänkuin yrittänyt taivuttaa halutonta Isää antamaan anteeksi syntisille sovituksessa. Päinvastoin, sovitus lähti liikkeelle juuri Isän ajatuksista ja rakkaudesta meitä kohtaan jo ennen maailman luomista (1. Piet. 1:19,20).

Jumala oli sovituksen hetkellä Kristuksessa (2. Kor. 5: l9) ja kärsi puolestamme hankkien meille vapauden. Pyhä Henki oli sovituksessa myös mukana uhrimielen ja voiman lähteenä (Hebr. 9:14). Kristuksen syyttömään ja vapaaehtoiseen hylkäämiseen kätketyssä salaisuudessa usko omistaa ikuisesti paikan Isän sydämellä, vaikkei lihallinen järki saatakaan koskaan sitä luodata.

Niin vahvistuu jälleen se evankeliumin perussanoma, että syntinen vanhurskautetaan ilman mitään itsessään olevaa perustetta, samoin kuin Kristuskin annettiin ristille ilman mitään itsessään olevaa syyllisyyttä. Jos edellyttäisimme syntiseltä pientäkään muutosta vanhurskauttamisen perusteeksi, meidän on vastaavasti edellytettävä Kristukselta pientä synnintekoa ristikuoleman perusteeksi!

Vapauttava johtopäätös: "Olenkin syntinen!"

On myönnettävä, että joskus oma luonto nousee varsin jyrkästi sellaista julistusta vastaan, jossa uskovankin sallitaan olla syntinen ihminen ja sellaisena hyväksytty. Eräs uskonsisar soitti minulle jonkin aikaa eräällä paikkakunnalla pitämäni kokoussarjan jälkeen. Olin puhunut juuri vanhurskauttamisesta. Aralla mielellä odotin, mitä tuleman pitää. Mutta hän sanoi: "Kiitos siitä sanasta, minkä puhuit, veli. Minulle oli suuri löytö tajuta, että olenkin syntinen! Ennen mittailin jatkuvasti uskonelämäni tasoa ahdistuneena ja pettyen itseeni yhä uudelleen. Saatoin vain haaveilla siitä, että joskus kelpaisin täysin Jumalalle. Nyt uskonelämäni on muuttunut, kun tajuan, että Kristuksen tähden saan olla oma itseni."

Sitten tämä sisar kertoi vielä sisäisestä vapautumisestaan ja siitä, miten kaikki entinen pingottuneisuus oli poissa. Hän oli uskonut evankeliumin ja näki nyt itsensä rakastetuksi aivan sellaisenaan, syntisenä ja puutteellisena ihmisenä. Kristus oli tullut aivan uudella tavalla todelliseksi hänen elämässään. Kaivattu muutos tapahtuikin vasta kaikkien vaatimusten ja mittailujen lakattua.

Tästä voi hyvin päätellä, kumpi johtaa suurempaan edistymiseen uskonelämässä: vaatimusten ja velvollisuuksien julistaminen vai vanhurskauttamisen ja Kristuksen armon julistaminen. Toinen johtaa Hengen hedelmän kasvuun ja siihen, että Jumalan tahtoa toteutetaan ilolla. Toinen taas johtaa pingottamiseen ja elämän tukahtumiseen.

Vapauttava sanoma Jumalan rakkaudesta syntisiä kohtaan on julistettava selkeästi ja huolella kaikille ihmisille. Puheet Kristuksen muuttumisesta ristillä ja Hänen joutumisestaan kosketuksiin synnin kanssa, samoin kuin Jumalan kasvojen peittyminen tämän synnin laskeutumisen seurauksena, tulisi kumota julistamalla puhdasta sovitusoppia.

Kyse ei ole merkityksettömistä yksityiskohdista. Puhuttuani Jeesuksen hylkäämisestä eräässä kokouksessa luokseni tuli mies. "On vapauttavaa tajuta, ettei Jeesuksen päällä ollutkaan yhtään syntiä, vaan Hänet hylättiin täysin pyhänä", hän sanoi innokkaasti. Sitten hän kuvaili, miten hän näkee tämän perusteella itsensä aivan uudella tavalla hyväksytyksi Jumalan edessä. Hän kertoi, miten juuri sen tajuaminen, ettei Jumala nähnytkään Poikansa päälle "laskeutuneen" yhtään syntiä tuomion perusteeksi, oli avaimena sille, että Kristus loistaa hänelle nyt kirkkaammin hänen sovittajanaan.

Nämä esimerkit edustavat pieneltä osaltaan sitä jatkuvana virtana saapuvaa myönteistä palautetta, joka seuraa raamatullista armon julistamista. Ihmiset eivät voi palvella Jumalaa niin kauan kuin heidät pidetään tarpeettomien ja raskaiden taakkojen alaisuudessa. Tämän he huomaavat usein vasta vapauduttuaan niistä. Evankeliumin radikaali armo on nostettava esille ja siitä on puhuttava ja kirjoitettava sen sijaan, että se kätkettäisiin ja sitä säästellään. Se ei totisesti ole "hunajaa, jota tulisi säästellä ja syödä kohtuudella", tai "kermakakkua", jota tarjotaan vain erikoistilanteissa. Se on Jumalan totista armoa, sanan väärentämätöntä maitoa, lihaa ja leipää. Sen oikeasta jakamisesta jokainen julistaja tekee tilin.

Vain raamatullisen ristin sanoman kautta päästään kokemaan uskon puhdistavaa voimaa. Näin Kristus opitaan tuntemaan todellisena ystävänä ja lohduttajana silloinkin, kun koetaan kipeää epäonnistumista, syyttömästi hylkäämistä ja yksinäisyyttä. Ja syvimmänkin lankeemuksen ja kirouksen laaksossa löydämme Hänet, joka on lsän edessä ainoa pyhyytemme ja vanhurskautemme, mutta jolle haavamme ja tuskamme ovat tutut.

 


| avaussivu | Kirjasta Päästäkää hänet siteistä, kust. Aika Oy © Veikko Pekki |