Afganistanin operaatio perustuu myytteihin
Hannu Mäntyvaara kirjoitti 3.10. Suomen osallistumisesta Afganistanin ISAF-operaatioon viitaten tavanomaisiin myytteihin. Poliittisen eliittimme näkemyksen mukaan operaation syinä ovat syyskuun 11:nnen iskut sekä demokratian ja ihmisoikeuksien vieminen maahan.
Sekä Mäntyvaara, että hänen arvostelemansa Gustav Hägglund ovat todenneet maan hiljattain pidetyt presidentinvaalit vilpillisiksi. Demokratiasta ei siis ole tietoakaan. Käsitelläänpä seuraavaksi ihmisoikeuksia. On varsin epäuskottavaa esittää, että ihmisoikeuksia karkeasti loukkaavat maat voisivat pakottaa Afganistanin noudattamaan ihmisoikeuksia. Tai, että se olisi edes tavoite. Sekä Yhdysvallat, että Britannia käyttävät rutiininomaisesti kidutusta ”epäiltyjen terroristien” kuulusteluissa. Se tehdään enimmäkseen alihankkijamaissa, kuten Jordaniassa, Egyptissä, Marokossa, jne. CIA:n ja MI6:n upseerit ovat monesti läsnä myös kuulusteluissa osallistumatta kuitenkaan kivun tuottamiseen. Eli virallisesti Yhdysvallat ja Britannia eivät kiduta.
”Terrorismin vastaiseen koalitioon” osallistuu hallituksia, jotka kohtelevat väestöään yhtä julmasti kuin Taleban. Nämä hallitukset saavat runsasta tukea Nato-mailta aseistuksen, turvallisuusjoukkojen koulutuksen ja rahoituksen muodossa. Otettakoon esimerkiksi Afganistanin naapurimaa Uzbekistan, jonka brutaalista hallinnosta mm. maassa Britannian suurlähettiläänä toiminut Craig Murray on kirjoittanut. Maan turvallisuuspoliisilla on tapana mm. keittää toisinajattelijoita elävältä. Tämä oli liikaa Murraylle. Hän raportoi tilanteesta maansa ulkoministeriölle sillä seurauksella, että hänet erotettiin ja asetettiin turvallisuuspalvelu MI5:n tarkkailuun.
Toinen merkittävä myytti on väite Talebanin aikaisen Afganistanin toimimisesta terroristien turvapaikkana. Afganistanin rooli on kuitenkin vähäinen, kun sitä verrataan Britanniaan, jonka maaperällä käytännöllisesti katsoen kaikki merkittävät terroristiryhmät ovat pitäneet päämajaansa ja/tai suorittaneet avointa varainhankintaa ja värväystä. Tamilitiikerit, PKK, Loistava polku, Islamic Jihad ja al-Qaidaan kytketyt ryhmät ovat tunnetuimpia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa ”bin Ladenin oikea käsi Euroopassa”, Abu Qatada, joka johti terroristiryhmiä Algeriassa ja Marokossa Britanniasta käsin, jossa hänellä oli turvapaikka. Syyskuun 11:nnen jälkeen Britannian viranomaiset vangitsivat hänet vasta voimakkaan kansainvälisen painostuksen jälkeen lokakuussa 2002. Kuitenkin kohun laskeuduttua keväällä 2008 ”al-Qaidan Euroopan verkoston johtaja” vapautettiin!
Tai Haroon Rashid Aswat, jonka brittiviranomaiset ehtivät jo nimetä Lontoon 7.7.2005 pommi-iskujen pääsuunnittelijaksi. Amerikkalainen terrorismiasiantuntija John Loftus kertoi Britannian tiedustelupalvelun suojelleen miestä tuolloin jo vuosikymmenen tehden tyhjäksi amerikkalaisten pyrkimykset saada mies oikeuteen. Loftusin mielestä ainoa selitys brittien menettelylle oli, että Aswat työskenteli juuri MI6:lle. Entäpä itse bin Laden? Yleinen käsitys lienee, että juuri Yhdysvallat ja Britannia ovat jahdanneet miestä aina 1990-luvun puolivälistä. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Tuolloin Britannian tiedustelu rahoitti bin Ladenia ja hänen libyalaisista islamisteista koostuvaa ryhmäänsä eversti Gaddafin murhaamiseksi. Murhayritys tapahtui 1996 ja johti siihen, että Libya asetti bin Ladenista ensimmäisen kansainvälisen pidätysmääräyksen Interpoliin 1998. Sudanin tarjoukset luovuttaa terroristijohtaja Yhdysvaltoihin tai Saudi-Arabiaan torjuttiin.
Syyskuun 11. lienee se suurin myytti. Khalid Sheikh Mohammed tunnusti iskujen suunnittelun useita vuosia kestäneen kidutuksen jälkeen. Mielenkiintoisesti hänen aiemmin johtamansa islamistijärjestö Jundullah on viime vuosina organisoinut terroristitoimintaa CIA:n rahoittamana Iranissa. FBI ei listaa pidätysmääräyksessään bin Ladenin rikokseksi syyskuun 11:nnen iskuja, sillä FBI:n mukaan todisteita ei ole. 911-komission puheenjohtajat Thomas Kean ja Lee Hamilton ovat todenneet, että komission työ oli ennalta määrätty epäonnistumaan. Komission työhön osallistunut John Farmer on todennut kirjassaan, että raportti ”on lähes täysin epätosi”. Suomen osallistumiselle Afganistan miehitykseen ei siten ole asiallisia perusteita. Tilanne maassa muistuttaa 20-vuoden takaista, jolloin Neuvostoliitto yritti alistaa maata etupiiriinsä. Sama ”suuri peli” jatkuu tänäkin päivänä ja Suomen hallituksen motiivi lienee olla mukana ”oikeassa junassa”.
Hannu Yli-Karjanmaa
Mäntyvaaran kirjoitus 3.10.2009:
