
#voas on IRCnetissä sijaitseva, vuodesta 2000 lähtien ¹) toiminut keskustelukanava.
¹) Verkkoyhteydet rakennettiin VOASin asuinkohteisiin vuoden 2000 syksyllä. Kanava perustettiin yhteyksien tuloa ennakoiden jo edellisenä kesänä. Menossa on siis oltu mukana aivan VOAS-verkon toiminnan alusta alkaen.
#voas-kanava on ensisijaisesti tarkoitettu Vaasan opiskelija-asuntosäätiön (VOAS) asukkaille. Kanavalle on kuitenkin kotiutunut myös sellaisia vaasalaisia opiskelijoita, jotka eivät enää VOASilla asu tai eivät ole ehkä koskaan asuneetkaan, ja yhtä lailla löytyy myös niitä, jotka eivät ole opiskelijoita – saati sitten edes vaasalaisia.
Käyttäjäkuntaa ei ole sen kummemmin rajattu. Kaikki Vaasasta ja vaasalaisen opiskelijaelämän levottomista pyörteistä kiinnostuneet ovat kanavalle tervetulleita. Normaalisti #voasilla kuluttaa aikaansa n. 50 – 60 ihmistä. Tilapäiset väkimäärälliset ennätykset huitelevat yli 80 hengen paikkeilla.
Valtaosa keskustelusta on vapaamuotoista höpötystä. Kriisitilanteissa kanava on kuitenkin profiloitunut myös asukkaiden epäviralliseksi puskaradiotiedonvälittäjäksi. Näin on käynyt erityisesti kaikenlaisissa VOAS-verkon ongelmia, käyttöä ja käytön rajoituksia koskevissa asioissa, koska virallinen tiedottaminen näistä asioista on usein ollut puutteellista; joskus jopa suorastaan salailevaa. Varoituksia ja tietoa liikkuu myös kiertävistä kaupustelijoista, uskontonsa tyrkyttäjistä ja muista epämääräisistä onnenonkijoista.
Lisäksi joskus käydään (ihan oikeasti!) keskustelua myös asumiseen liittyvistä ongelmista, kuten esimerkiksi ikävistä naapureista, ronklaavista vessanpytyistä, s1kamaisista vuokrista tai homeitiöitä pukkaavasta ilmastoinnista.
Normaalisti keskustelunaiheet ovat kuitenkin lähes mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.