Pentu ulkomailta?

Ajatus koiranpennun tuomisesta ulkomailta heräsi päässäni kun oma narttu jäi astuttamatta ja kuitenkin oli tiedossa pennulle hyvä sijoituskoti. Kun mukavaluonteisten vanhempien pennun ilmoitettiin olevan vapaana, kirjoitin kasvattajalle olevani kiinnostunut. Sijoituskotikin innostui ajatuksesta, niinpä aloin selvittelemään lentoaikatauluja.

Sopiva lento olikin tarjolla samana päivänä kun pentue olisi 7 viikkoa vanha. Puhkuin intoa. Kasvattaja kuitenkin tyrmäsi minut kun ehdotin tuota päivää, sillä Tsekeissä pentujen luovutusikä on 50 päivää, eli liian aikaista… Uusi lentoaikataulujen selvittely alkoi. Harmittavasti suorat ja kohtuuhintaiset lennot Prahaan sattuivat vain lauantaisin, eli seuraava järkevä päivä oli sitten viikko eteenpäin, juuri kun pennut tulisivat 8-viikkoisiksi. Laskeskelin mielessäni että pennun pitäisi silloin vielä mahtua lentolaukkuun eikä 8 kilon painorajakaan ylittyisi.

Lentolippu piti varata puhelimitse mikäli halusi varmistaa myös koiralle paikan samalle lennolle. Koiria otetaan koneeseen vain kaksi kerrallaan. Finnairin toimistolta minulle kerrottiin lentokassin mitat ja sanoin hankkivani sellaisen ja varasin siis meille paikan. Kohta lentoyhtiöltä kuitenkin soitettiin takaisin ja kerrottiin että koska kyseinen lento onkin Czech airlinesin operoima, on kassin koolla toisenlaiset määräykset. Itse asiassa se saikin olla korkeampi joskin kapeampi, mikä olikin minusta parempi. Vaan asiapa ei tullut vieläkään selväksi, sillä kohta toimistolta soitettiin taas ja kerrottiin että kassi ei käykään, he vaativat kovan kuljetusboksin! No, eihän siinä mitään, hankin sitten sellaisen, sanoin.

Lentolippu piti varmistaa seuraavien päivien aikana luottokortin numero ilmoittamalla. Soitin, kortti kourassa, ja latelin numerosarjat. Selvä juttu, sanoi mies puhelimessa. Vaan eipä mennyt aikaakaan kun mies soitti takaisin ja kertoi ettei Master Card - korttini kelpaa! Itse olin kyllä varmistanut että luottoa vielä on, mutta tämä kortti on ennenkin ”temppuillut” enkä alkanut väittämään vastaan vaan kaivelin esille Visan. Visa-korttini on jo vanha ja kulahtanut ja sen takapuolen varmennenumero oli lähes näkymättömissä. Koitin puhelimessa arvailla numeroa ja mies toisessa päässä kokeili numeroita koneelle… juuri kun hän hyvin epäilevällä äänellä sanoi yrittävänsä vielä yhtä numerosarjaa, ”arvasin” oikein. Nyt lippu oli siis maksettu.

Seuraava operaatio oli passin hankkiminen. En ole juurikaan viime vuosina matkustellut ja vanha passini oli mennyt vuosia sitten vanhaksi, en edes löytänyt sitä mistään. No, passitoimistoon vaan ja tilaus vireille. Kun virkailija kysyi minulta henkilöllisyystodistusta, säikähdin. Kaivelin esille ajokorttini joka on vanha, pahvinen ja vaaleanpunainen. Eikä se todellakaan kelpaa henkilöllisyystodistuksena! Virkailijaa suorastaan nauratti hämmennykseni, mutta ymmärätväisesti hän tenttasi minulta elämäni saloja joilla voi sitten varmistua henkilöllisyydestäni. Hermostuksissani kirjoitin hakemukseen nimikirjoitukseni niin isolla että se nippa nappa mahtui sallittuun ruutuun.

Pikaisella mittauksella arvelin kissamme kuljetusboksin olevan juuri sopiva lentoyhtiön vaatimuksia ajatellen. Viikot sitten kuluivat ja kohta oli vain muutama päivä aikaa koneen lähtöön. Otin mittanauhan ja mittasin laatikon uudelleen: se oli 2cm joka suuntaan liian iso! Alkoi hurja ajelurumba ympäri kaupungin lemmikkitarvikeliikkeitä, lisäksi soittelin ja kyselin kavereilta bokseja. Kaikki tuntuivat olevan liian leveitä. Lähimmäksi sopivia mittoja pääsi Ferplastin pienin boksi. Iltaisin surffailin netissä ja kerran osuin Ferplastin sivuille. Siellä tuon boksin mittojen väitettiin olevan juuri samat kuin lentoyhtiön vaatimukset. Päätin siis ostaa sellaisen, samaan aikaan kuitenkin varmistelin että pääseekö pentu matkustamaan ruumaan mikäli boksi kuitenkin on liian iso.

Matkapäivä

Lähtöaamuna olin hereillä jo ennen kukonlaulua: Kaisa, jolle pentu sitten sijoitukseen menisi, oli lähdössä mukaan Helsinkiin asti ja aamulla puoli viisi tuli minua hakemaan. Enkä tietenkään osannut nukkua, mietin mitä kaikkea vielä voisikaan sattua. Olimme Helsinki-Vantaan lentokentällä hyvissä ajoin - onneksi, sillä lähtöselvityksessä oli megalomaaninen jono. Sitten kun sain lipun kouraani ja marssin turvatarkastuksen läpi, jouduin vielä taaplaamaan koko lentoaseman toiseen päähän, missä konettamme tankattiin. Ja millainen kone! Se oli varmaan koko kentän pienin, kapea Embraer. Syytä olikin tankata täyteen, sillä arvelin matkamme olevan aika lailla kyseisen koneen lentokantaman äärirajoilla. Finnairin logo peräsimessä tosin vähän herätti luottamusta.

Kone oli tupaten täynnä. Sikäli kun kykenin jännitykseltäni havaitsemaan, ainoa vapaa paikka oli minun vieressäni. Tämä tietysti lisäsi jännitystäni, olikohan istumapaikkani jotenkin vaarallisen lähellä räjähdysalttiita tankkeja, tai oliko kone niin ylipainoinen ja minua pidettiin niin lihavana ettei viereeni voisi ketään laittaa? Nousukiihdytyksen jälkeen kone lähti ilmaan jyrkästi, niin jyrkästi että olin varma että se kohta sakkaa. Sykkeeni kohosi reippaasti ja suuta kuivasi.

Kun lentokorkeus vakiintui eikä kone näyttänyt pudonneen, koitin vähän hengittää ja kohtahan meille tarjoiltiin aamupalaa. Ruoka kyllä saa kaiket huolet väistymään. Ruuan jälkeen kävin jonottamassa pikkuiseen vessaan, sitten saatoin jo hieman torkahtaakin. Herätessäni alapuolella näkyvä meri oli vaihtunut pelloiksi ja joiksi, kevät näytti olevan paljon pidemmällä kuin Suomessa. Kone kaarteli Prahan yllä kuin esitellen sen kauniita maisemia. Laskeutuminen ja asemalle rullaus sujuivat nopsaan.

Yritin rynnistää ensimmäisten joukossa koneesta ulos. Rynnistin niin tohkeissani etten edes huomannut mistä matkatavarahallista pääsi pois… hetken säntäilin edestakaisin, sitten huomasinkin ”exit”-kyltin. Porttien takana seisoskelikin vanhempi herrasmies nahkanpentu sylissään, hänen viereltään tunnistinkin kasvattaja - Zuzanan jo valokuvien perusteella. Olin niin hyvilläni että löysin heidät näin helposti, enkä edes miettinyt osaanko puhua luontevaa englantia, hölpötin vaan ihan silkasta ilosta.

Zuzka ja pentu

Zuzana esitteli omat koiransa Casperin ja Beeban. Beebahan on pentumme mummo. Sen suvusta löytyy mukavasti tuttuja koiria, onhan se linjattu oman Anttini äitiin Bellaan, Kerroinkin Zuzkalle että yhdennäköisyys on ilmeinen. Casper on pennun emän veli, ja tuosta vain parkkihallin hälinässä se esitteli pikkuisen tottisliikkeitä ja leikkiä. Sillä on valtava saalisvietti ja se purikin narupalloleluun tosissaan, voimakkaasti ja hyvin vastustaen. Upeaa katsottavaa!

Päikkärit lentoasemalla

Koneessa

Istuin hiljaa laatikko jaloissani ja koitin näyttää ajatuksiini vaipuneelta kun lentoemännät tarkastivat turvavöitä. Olimme jo rullaamassa kiitoradalle kun stuertti tuli luokseni. Hän sanoi että vieressäni ikkunan puolella istuva leidi ei pääsisi hädän hetkellä pois koska boksi oli tiellä, mutta ymmärsi kyllä että eihän se koloonsa mahtunut. Onneksi kone ei ollut täynnä, ja sain luvan vaihtaa paikkaa edempään riviin missä ei istunut ketään. Sain samalla siis ikkunapaikan. Ihan pakko oli vielä koneen myyntivaunusta ostaa Askolle sellainen lentokenttä-lelusetti!

Uusi kotimaa

Paluulento ei jännittänyt ollenkaan, ehkä se että kone oli isompi, vakaampi ja ylellisempi vaikutti asiaan. Hieman minua kuitenkin huvitti kun muuten niin tyylikkäässä vessassa oli halpaa Euroshopper - vessapaperia. Lentoreitti myötäili itä-Euroopan rannikoita ja maisemat olivat upeat. Suomenlahdella keli muuttui pilviseksi ja Helsingissä sateli hiljalleen vettä. Kone ei mahtunut lentoaseman laitureihin, vaan meidät kuljetettiin bussilla. Bussissa huomasin että koneessa oli toinenkin koira, westie, joka oli matkustanut kassissa! Kysyinkin omistajalta että miten se oli mahdollista, ja hän kertoi lentävänsä usein eikä koskaan ole kyseenalaistettu kassikoiran koneeseen pääsyä. Hän kyllä tiesi että ”virallisesti” olisi pitänyt käyttää kovaa pakkausta, mutta heidän koiransa oli sen verran suurempi että painoraja olisi tullut boksin kanssa vastaan.

Kukaan ei ollut tullissa päivystämässä enkä jäänyt väkisin tarjoamaan papereita tarkastettaviksi. Kaisa olikin tuloaulassa meitä vastassa, lähdimme samantien autolle ajatuksena päästää pentu mahdollisimman pian ulos pissalle. Ajoimme Veromiehen entisen betoniaseman kulmille ja siellä pentu sai ensimmäisen tuntumansa uuteen kotimaahan. Ajomatkalla Jyväskylään pysähdyimme syömään Tuuliharjaan, siellä tarjosimme nappuloita myös pennulle, runsaan veden kera sillä olihan se ollut juomatta aika pitkään. Vähän se ihmetteli lunta mutta loikki sitten pupumaisesti perässämme märän hangen läpi. Kun lopulta saavuimme meille kotiin, pentu ulkoili uudelleen. Nyt ei hanki enää hirvittänyt ja virtaa tuntui olevan, olihan se nukkunut lähes taukoamatta sieltä Prahan lentokentältä tänne asti! Asko-poikani oli innoissaan, pentu ja poika tuntuivat leikkivän hyvin yhdessä. Pennun ja Kaisan piti kuitenkin jatkaa matkaa vielä kaupungin toiselle laidalle, omaan kotiinsa.