"Ken tästä käy, saa kaiken kaman heittää" (Phil Foglio)
Tämä sivu on tarkoituksella ilman suurta grafiikkatulitusta. En aiokaan tehdä siitä liian "värikästä" tai frameja tai javanpätkiä vilisevää, jotta muutkin voisivat katsella sitä.
Sinänsä tämä suomenkielinen puoli on hieman jäänyt lapsipuolen asemaan viime aikoina - suurin osa sivun sisällöstä kun on englanninkielistä...Jaa minäkö?
Paino: 140 kg
Pituus: 198 cm.Eikö riitä ?
Syntynyt 1967. Iso, kalju ja partainen - ilman omaa syytäni; tukka alkoi hävitä harmaissa käynnin jälkeen.Eikö vieläkään riitä ? Siirrytään nyt mielenkiintoisempiin asioihin - siis niihin jotka kiinnostavat minua. Elikkä siis:
Tähtitiede
Jo tästä pystyy päättelemään että en ole kreationisti. Pyrin kyllä pysyttelemään ajan tasalla pienen varallisuuteni puitteissa. En usko lentäviin lautasiin (ne ovat lähinnä nykyaikainen versio menninkäisistä) mutta olisi hyvin epätodennäköistä ettei muualla avaruudessa olisi elämää. Vähintään se olisi hyvän tilan tuhlausta. Englanninkieliset linkit täällä.Maailmankaikkeuden ja planeettojen menneisyydestä siirrymme seuraavaan:
Ihmiskunnan Historia
Miten ollaan tultu tähän ? Tajutaksesi miksi nykyisyys on sellainen kuin on, on ymmärrettävä miksi joskus on ollut toisin. Ja usein nuo "vanhat kunnon kultaiset ajat kun kaikki oli paremmin" ovat joko dementikkojen muistoja tai poliittista propagandaa.Englanninkieliset linkit tietysti muualla...
Menneisyydestä siirrymme tulevaisuuteen:
Tieteiskirjallisuus
Iso osa siitä tieteiskirjallisuudesta, jonka suuri yleisö tuntee (yleensä elokuvista), on valitettavan huonoa tai enintään erikoisefektejä vilisevää ja vain fanaatikko väittäisi että tulevaisuutta voi varmasti ennustaa. Televisiosta tuli viimeksi vain Babylon 5 ja kustantajilla on omat omituiset suosikkinsa.
Suuren osan ulkopuolisista linkeistä ja kommenteista olen pistänyt omalle sivulleen englanninkielellä.Mutta lukeminen ei ole ainoa tapa nauttia fiktiivisistä maailmoista. Toinen on:
Roolipelaaminen
Ymmärtämättömien ihmisten käsitys roolipelaamisesta heiluu jossain saatananpalvojien paikkeilla. Oletan että tälle sivulle saapuvat eivät ole ymmärtämättömiä. Luojan kiitos Suomi ei ole kylliksi takapajuinen että roolipelaajia aktiivisesti vainottaisiin. Väärinkäsityksiä tuntuu silti syntyvän...
Omat kampanjani olen toistaiseksi pelauttanut Glorantha-taustamaailmassa mutta on omiakin projekteja...Sitten askel takaisinpäin tarinoiden elämisestä niiden lukemiseen.
Ns. Normaali kirjallisuus:
Rajoittuminen vain yhteen kirjallisuuden alalajiin olisi vähintäänkin rajoittunutta. Valittevasti hyvien kirjojen listasta tulisi tuhottoman pitkä joten mainitsen linkkisivullani vain muutamiaSarjakuvat
Suurin osa lukemisen arvoisista sarjakuvista ovat valitettavasti englanninkielisiä - Suomen kielellä oli olemassa lähinnä Kramppeja ja Nyrjähdyksiä. Valitettavasti suurin osa mielenkiintoisista englanninkielisistä sarjakuvista on pienkustantajien tekeleitä ja heillä on webbisivu vain poikkeustapauksessa.On sitä jonkin verran tullut kirjoiteltua itsekin; Tässä lista jossain päin julkaistuista teksteistäni.
Ne linkit jotka kaikesta huolimatta olen löytänyt ovat täällä.
Takaisin alkusivulle