Wexteen 4/1992

Valerian

Agenttina ajassa ja avaruudessa

Kustannus Oy Jalava on pienkustantajien perinteitä kunnioittaen onnistunut löytämään valikoimiinsa suurilta taloilta unohtuneita mielenkiintoisia sarjakuvia. Edustavin esimerkki lienee maailman paras tieteissarjakuva, Jean-Claude Mézièresin ja Pierre Christinin Valerian, jota on tosin yritetty tarjoilla suomalaisille lukijoille aina 70-luvulta lähtien. Jopa Tammi julkaisi 80-luvun puolivälissä kaksi kovakantista Valerian-albumia, mutta hulppea hinta karkoitti ostajista kaikki paitsi kaikkein fanaattisimmat fanit.

Valerian on tulevaisuuden Maan, Galaxityn aika-avaruus-asiamies, joka joutuu kauniin aisaparinsa Laurelinen kanssa lähetetyksi mitä kummallisemmille ajan ja avaruuden sokkeloista löytyville planeetoille. Aiheen klisheikköisyydestä huolimatta tai juuri siitä ammentaen Mézières ja Christin ovat onnistuneet luomaan toimivan maailmankaikkeuden, jonka kummastuttavimmatkin elämänmuodot ovat eläviä ja tuntevia olentoja. Ei siis ihme, että Valerianin ideat ja sommitelmat ovat vaikuttaneet esimerkiksi Star Wars -elokuvien kuvakulmiin.

Viime vuosien Valerianit ovat yhä useammin sijoittuneet nykyhetken Maapallolle, piipahdetaanpa Rajoilla-albumissa jopa Suomen Lapissa. Tulevaisuuden Galaxitystä piti nimittäin päästä eroon, sillä sen synty olisi vaatinut vuonna 1986 tapahtuvaa valtaisaa ydinaseonnettomuutta. Vuoden 1986 jälkeen tämä historiankirjoitus ei enää oikein toiminut, ja Valerianin luojien oli pakko lähettää sankarinsa peukaloimaan Maan nykypäivän ja tulevaisuuden historiaa.

Upean piirrostyön ja lukemaan viettelevien tarinoiden ohella Valerianin parasta antia ovat purevat "henkilöiden" ja yhteisöjen kuvaukset, jotka usein osoittautuvat meidän oman maailmamme karikatyyreiksi. Myös Valerianin ja Laurelinen suhteen kehittymistä on mielenkiintoista seurata. Vuosien kuluessa Valerianin apulaisesta on kehittynyt työtoveri, lopulta toiminnan kantava voima. Vasta aivan viimeisimmässä Elävät aseet -tarinassa* puntit ovat jälleen tasan.

Jalava on lähtenyt liikkeelle Valerian-tarjonnan paremmasta päästä eli 70-luvulla tehdyistä Isännän linnuista ja Väärennetystä maailmaista. Valerianin ystäviä ilahduttaa kuitenkin eniten Jalavan ilmoitus julkaista suomeksi kaikki olemassa olevat Valerian-albumit. Vuoden vaihteessa ilmestyi esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäinen Valerian-tarina Pahat unet, josta edes Mézières itse ei ole kovin ylpeä. Aluperin sitä ei pitänyt julkaista enää missään. Eihän Pahat unet millään muotoa ole mikään mestariteos, mutta on kiintoisaa seurata, miten Valerianin henkilöt ja maailma ovat kehittyneet. Albumissa selviää myös Laurelinen alkuperä.

Hintansa arvoisia Valerian-albumeja ovat esimerkiksi molemmat Tammen kustanteet eli Päiväntasauksen sankarit ja Varjojen lähettiläs sekä Jalavan kustantamat Isännän linnut, Väärennetty maailma, Pariisista Kassiopeiaan sekä edellisen jatko-osa Brooklynistä Kosmokseen. Myös Jalavalta vielä tulossa olevista vanhoista albumeista kannattaa lukea ainakin kolme.

* Huomaa, että artikkeli on jo ikääntynyt, joten Elävät aseet ei enää ole läheskään uusin albumi.
   (Tuomas J. Alaterä huom.)


Tämä artikkeli on Pelit-lehden numerosta 4/92. Muutkin Wexteenin sarjakuvakolumnit löytyvät Keltaisesta laatikosta osoitteesta http://www.clinet.fi/~wexteen/wexcomic.html.
Takaisin Valerian-sivulle