PÖYTÄKIRJA TURUN ELÄIN- JA KASVITIETEELLISEN SEURAN HYÖNTEISKERHON KOKOUKSESTA 25.10.2000

Kokouksen puheenjohtajana toimi Antti Haarto ja sihteerinä Veli-Matti Mukkala. Läsnä oli 26 jäsentä.

1. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.30.

2. Sihteeri luki edellisen kokouksen pöytäkirjan.

3. Sihteeri esitteli kirjan Paul Sammut, Il-Lepidoptera, Pubblikazzjonijiet Indipendenza, Malta 2000 sekä pani kiertoon lähes kaikki Maltalta tavatut päiväperhoset.

4. Kai Ruohomäki kertoi aiheesta Tunturimittari - pelkkä syksyisten valorysäkeräysten riesako? Todennäköisesti saalistajat estävät joukkoesiintymiset etelässä. Lapissa tapahtuvaan jaksollisuuteen vaikuttavat mm. spesiaaliloiset, koivun pitkäkestoinen indusoituva puolustus ja pakkasen aiheuttama munakuolleisuus, jotka synkronoivat esiintymisen.

5. Henrik Bruun kertoi kesän 2000 perhoshavainnoistaan Houtskärissä. Kiertokiitäjiä (Agrius convolvuli (Linnaeus)) oli ollut viime kesänä runsaasti. Yhteensä hän oli saanut niitä n. 70 kpl. Köynnöskuusama houkutteli niitä hyvin. Usein lentoa oli n. 21-22 välisenä aikana. Jos lämpötila oli alle +10oC, eivät perhoset lentäneet. Perhosia tavattiin 20.8.-15.9.2000. Myös Xestia c-nigrumilla oli massaesiintymä viime kesänä. Viimeisen 10 vuoden aikana pyydyksiin on tullut yhteensä n. 10 yksilöä, mutta tänä vuonna n. 140. Ensimmäinen tuli jo 21.5. ja seuraava 21.6. Pääosa perhosista tuli 15.8.-12.9.2000 välisenä aikana. 7.-8.9.2000 pyydykseen oli tullut kolme yökkösnaarasta, jotka osoittautuivat olevan lajia Euxoa vitta (Esper) ssp. elmquisti. Lajia ei ole aikaisemmin saatu Suomesta.

6. Michael Saaristo kertoi myöskin saaneensa useita kiertokiitäjiä kotipihaltaan Turussa. Hän pani kiertoon laatikollisen näytteitä.

7. Reijo Jussila esitteli Suomelle uudet ikneumonidit alaheimosta Campopleginae: Nemeritis aequalis Horstmann, Nemeritis breviventris Horstmann, Bathyplectes immolator (Gravenhorst), Tranosema nigridens (Thomson), Tranosemella coxalis (Brischke) ja Olesicampe vitripennis (Holmgren). (liite 1)

8. Seuraava kokous päätettiin pitää 22.11.2000 klo 18.30. Kokouksen aiheena ovat perhostiedonannot.

9. 10.-11.2.2001 on Tampereella Suomen Hyönteistieteellisen Seuran, Suomen Perhostutkijain Seuran ja Tampereen Hyönteistutkijain Seuran yhteiskokous.

10. Kokous päätettiin klo 20.35.

Hyönteiskerhon sihteeri: Veli-Matti Mukkala
vm@mail.wallac.fi