PÖYTÄKIRJA TURUN ELÄIN- JA KASVITIETEELLISEN SEURAN HYÖNTEISKERHON KOKOUKSESTA 26.1.2000

Kokouksen puheenjohtajana toimi Antti Haarto ja sihteerinä Veli-Matti Mukkala. Läsnä oli 28 jäsentä.

1. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.30.

2. Sihteeri luki edellisen kokouksen pöytäkirjan.

3. Puheenjohtaja jakoi uusitun jäsenluettelon.

4. Puheenjohtaja kertoi haettavana olevista professori Uunio Saalaan tutkimus-apurahasta nuorille hyönteistieteilijöille ja tri V.J. Karvosen tutkimusapurahasta nuorille hyönteistaksonomian ja -faunistiikan tutkijoille.

5. Sihteeri esitteli kirjan Matti Nuorteva, Metsähyönteisten maailmasta, Tremex Press Oy, 1999.

6. Kari Järventausta kertoi Suomen vesiperhosista. Hän näytti myös yksilöitä eri vesiperhosheimojen lajeista.

7. Seuran kesäretki päätettiin tehdä Nauvon Gullkronaan heinä-elokuun vaihteessa.

8. Päätettiin pitää yhteiskokous Tampereen Hyönteistutkijain Seuran kanssa 20.5.2000 Valkeakosken maisemissa.

9. Antti Haarto kertoi sekä Kai Winqvistin että omista makroperhosten toisen sukupolven havainnoistaan (liite 1).

10.Reijo Jussila vertasi vuosien 1998 ja 1999 ikneumonidien määriä pyydyksissä. Jani Mikkolan valorysissä Turun Pikisaaressa oli keskimäärin 2,2 ja 2,1 ikneumonidia/yö ja Jussilan Malaise-pyydyksessä Sauvon Karunassa vastaavasti 19,0 ja 21,1 ikneumonidia. Tulosten perusteella ikneumonidien määrät pyydyksissä olivat hyvin samanlaiset hyvin erilaisina kesinä.

11.Puheenjohtaja tiedusteli käsiteltäväksi haluttavia, vaikeasti tunnistettavia makroperhoslajipareja.

12.Seuraava kokous päätettiin pitää 23.2.2000 klo 18.30.

13.Kokous päätettiin klo 20.15

Hyönteiskerhon sihteeri: Veli-Matti Mukkala
vm@mail.wallac.fi