










![]() |
Kennelimme sijaitsee pientilalla Hollolan Sairakkalan kylässä, jossa olemme olleet kesästä 2004 alkaen. Kennel kasvattaa Landseer rotua. Ensimmäinen pentue on syntynyt vuonna 1994. Sen jälkeen pentueita on ollut 11. Omia koiria oli parhaillaan 15. Nykyisin niitä on 5, joista kaksi on narttua ja kolme urosta. Pentueita tulee harvoin, sillä pyrimme kasvattamaan rodunomaisia, vahvoja, hyväluonteisia landseereita. Kasvatustilanne on meillä hyvä muuten, mutta rodussa on pulaa hyvistä jalostusuroksista. Kasvatustyön suurena apuna on ollut aikoinaan maatalouden koulutuksen ohessa saatu monen vuoden jalostusopetus. Lisäoppia on haettu Suomen Kennelliiton jalostusopeilla sekä järjestämistä jalostuskoulutuksista ja kuuntelemalla kokeneitten kasvattajien kertomuksia omasta kasvatustyöstään. Luottamustehtäviä on ollut vuosien aikana, Suomen Landseer yhdistyksessä, hallituksen sihteerinä vuoden, jalostustoimikunnassa monta vuotta sekä jalostusneuvojana ja kuusi vuotta Salpausselän Koirankasvattajien puheenjohtajana. Näistä on luovuttu vuoden 2004 alusta.Mielenkiintoisia ja paljon antavia tehtäviä, mutta kaikkeen ei aikaa mitenkään, sillä mihin ryhtyy, niin se on tehtävä hyvin. Kennelin näyttelytoiminta on ollut villeimmillään noin 30 - 35 näyttelyä vuodessa sekä koti- että ulkomailla. Koirat ovat hyvin palkittuja. Parhaimpia tilanteita on ollut kun kennelin jo edesmennyt uros Ängelmäen Teddy Terrorist ensimmäisenä rotunsa edustajana Suomessa oli näyttelyn BIS – 1. Muistissa on myös Amsterdamin suuri näyttely, jossa kaksi kennelin omaa koiraa kilpaili rodun voittajan paikasta sekä Suomen Landseer yhdistyksen myöntämä vuoden kasvattaja – titteli vuodelta 2003. Viimeisten muutaman vuoden aikana näyttelyissä ei ole käyty kennelin muuton ja muun yksityistoiminnan vaatiman työpanoksen vuoksi. Kilpailuihin aletaan vasta nyt pikku hiljaa palailemaan. |