Arseenipitoisuus raakavesilähteissä on matala, lukuun ottamatta mustaliuskealueita. Veden arseeni on peräisin kuparijalostamoista, fossiilisten polttoaineiden käytöstä, eräistä puunkyllästysaineista.

 Arseeni on myrkyllinen alkuaine ja juomaveden epäpuhtautena se on kasvava ongelma maailman laajuisesti. Arseeni on ihmiskarsinogeeni ja juomavedenarseenin ja syövän välinen yhteys on selvästi osoitettu, vaikka arseenin aiheuttaman syövän mekanismia ei vielä tunneta. Tiedetään kuitenkin, että se metaboloituu metyloitumalla. Erityisesti Suomessa on mitattu korkeita arseenipitoisuuksia porakaivojen vesissä (enimmäispitoisuus 0,01 mg/ml). Suomessa on menossa kaivoveden arseeni ja syövän välistä yhteyttä selvittävä tutkimus.

Arseenin puoliintumisaika elimistössä 10-48 h. Akuutin, tappavan myrkytyksen saa aikaan 70-180 mg annos. Pitkäaikainen altistus 2-5 mg vrk:ssa aiheuttaa myrkytysoireita: lihasheikkoutta, ruokahaluttomuutta ja pahoinvointia. Pitkäaikaisaltistuksella on yhteys syöpään.

 Asbestin on epäilty vaikuttavan myös talousveden kautta. Asbestikuituja voi joutua talousveteen sellaisten vesijohtoputkien kautta, joissa on käytetty asbestia sisältävää sementtiä. Arviot maaperän ja valumavesien aiheuttamasta asbestikuitujen määrästä vaihtelevat.

 Hengitysilman kautta tapahtuva altistus voi aiheuttaa etenkin keuhkosyöpää ja mesotelioomaa (keuhkopussin kasvain). Epidemiologisten tutkimusten perusteella ei ole saatu selkeää näyttöä talousveden asbestipitoisuuden yhteydestä syöpäsairauksiin ihmisillä. Asbestin aiheuttaman riskin arvioidaan olevan pieni, mutta sitä ei voida sulkea pois. Tämä on katsottu edellyttävän kuitenkin talousveden asbestipitoisuuden vähenemistä siinä määrin kuin on mahdollista.

 Suomen vesissä on yleensä niukasti fluoria lukuun ottamatta rapakivialueita, joiden fluoripitoisuus voi olla useita milligrammoja litrassa. Talousvesi on fluorin saannin pääasiallinen lähde, jos juomaveden fluoridipitoisuus ylittää 0,3 mg/l. Fluoria onkin lisätty juomaveteen: Kuopiossa on fluoridia lisätty veteen enimmillään 1,2 mg/l.

 Fluori on ihmiselle tarpeellinen. Ravinnon matala fluoripitoisuus on yhteydessä karieksen syntyyn. Liikasaanti (yli 2 mg/l) aiheuttaa kehittyville hampaille hammasfluoroosia (kiillevaurioita) sekä luiden haurastumista. Talousveden suurimpana sallittuna fluoridipitoisuutena on 1,5 mg/l. Runsasfluorisen veden alueella suositellaan ainakin osa imeväisikäisten vedensaannista korvattavaksi pullotetulla vedellä. On epäilty myös, että fluori aiheuttaa immunosuppressiota (vastustuskyvyn heikkenemistä) ja luunmuutoksia. Lukuisista tutkimuksista huolimatta selkeää näyttöä ei kuitenkaan ole.

 Luonnontilaisissa vesistöissä pitoisuus on alhainen (kaivoveden enimmäispitoisuus on 0,005 mg/l). Kadmium kulkeutuu veteen talousjätevedestä ja lannoitteista, jotka ovat peräisin jätelietteestä, sekä joskus kaivosteollisuuden pölystä. Kadmiumia esiintyy aina sinkkiteollisuuden yhteydessä.

 Kadmium on myrkyllinen raskasmetalli, joka kerääntyy elimistöön. Sen puoliintumisaika 13-35 vuotta. Kadmiumia kertyy maksaan ja herkimmin munuaisiin. Munuaisissa se aiheuttaa tubulusvaurion (munuaistiehyissä vaurion). Muita pitkäaikaisaltistuksen vaikutuskohteita ovat luusto ja keuhkot. Epäiltyjä on teratogeenisesta (epämuodostumia aiheuttavasta), karsinogeenisesta ja verenpainetta kohottavasta vaikutuksesta. Seleeni ja sinkki voivat vähentää kadmiumin haitallisia vaikutuksia.

 Kolmiarvoinen kromi Cr(III) on välttämätön hivenaine, mutta desinfioidussa vesijohtovedessä kromi on yleensä kuusiarvoisena. Kromi Cr(VI) on mutageeninen ja karsinogeeninen. Kromin lähteet ovat metalli-, nahka- ja lasiteollisuuden jätevedet, vesien käsittelykemikaalit.

 Kromi on välttämätön glukoosi- ja rasvahappoaineenvaihdunnalle sekä eräiden aminohappojen hyväksikäytölle. Työperäiset altistukset ovat yhteydessä ruuansulatuskanavan ja hengityselinten syöpään. Suuret kromiannokset Cr(VI) 10 mg/kg aiheuttavat maksa- ja munuaisvaurioiden kautta kuoleman, pienemmät annokset ärsyttävät ruuansulatuskanavan limakalvoja. Terveysperusteinen raja-arvo talousvedessä on 0,5 mg/l.

 Talousveden kupari (raja-arvo 1,0 mg/l) on pääosin peräisin vedenjakelulaitteiden ja kalusteiden materiaaleista. Kohonneet kuparipitoisuudet esiintyvät etenkin lämpimässä, vesijohdossa seisoneessa vedessä. Lämpimän veden käyttöä ruuan valmistuksessa on vältettävä. Hapan ja pehmeä vesi lisäävät kuparipitoisuutta talousvedessä. Kuparin aiheuttaa veteen karvasta makua, muodostaa vihertäviä tahroja ja voi värjätä hiukset vihreäksi. Kupari lisää alumiinia ja sinkkiä sisältävien kalusteiden korroosiota.

 Kupari on välttämätön hivenaine, mutta suurina pitoisuuksina kuparisuolat voivat aiheuttaa gastroenteriitin (maha-suolitulehduksen). Suomessa on havaittu talousveden korkean kuparipitoisuuden ja alhaisen seleenipitoisuuden liittyvän kohonneeseen sydän- ja verisuonisairastavuuteen.

 Viime vuonna Suomessa sattui kuparimyrkytys tapauksessa, jossa vedenkeittimellä oli keitetty glögiä. Oireina oli oksentelua, ripulia ja vatsakipuja. Hapan glögi oli syövyttänyt lämmitysvastuksesta kuparia niin, ett kuparia oli glögissä peräti 260 mg//l.

 Lyijy on peräisin bensiinin käytöstä, vedenjakeluverkosta ja akkuteollisuudesta. Raskasmetallina se säilyy pitkään ympäristösaasteena, vaikka ongelma suurelta osin poistunut. Useimmista muista maista poiketen Suomessa talousveden lyijypitoisuudet ovat alhaiset.

 Lyijy on elimistöön kertyvä, myrkyllinen raskasmetalli; yli 70 % lyijyaltistuksesta on ravinnosta peräisin, juomaveden osuus on alle 10 % (keskimääräinen saanti on noin 0,066 mg/vrk).. Lasten maksimi viikkosaanti 0,025 mg/kg. Lapset, raskaana olevat naiset ja sikiöt ovat aikuisia herkempiä lyijyn aiheuttamille haitoille. Lyijyn keskeiset vaikutuskohteet ovat keskushermosto, perifeeriset hermot, munuaiset ja punasolujen muodostuminen. Lapsilla lyijylle altistumisen on havaittu vaikuttaneen myös henkiseen kehitykseen ja käyttäytymiseen.

 Nikkelin pitoisuudet ovat matalia, sen esiintymisestä on niukalti tietoja. Peräisin teollisuusvesistä, nikkeliä sisältävistä vesikalusteista. Vedenkeittimissä vastuksina käytetyt niklatut kuparikierukat vapauttavat nikkeliä vähitellen käytössä ja erityisesti kalkinpoiston yhteydessä, jolloin erityisesti kuparin liukeneminen lisääntyy. Vedenkeittimiä tuleekin käyttää vain veden keittämiseen, ei esim. glögin lämmittämiseen.

 Nikkeli on välttämätön hivenaine, eivätkä suhteellisen suuretkaan pitoisuudet ole aiheuttaneet haittavaikutuksia. Se imeytyy heikosti ruuansulatuskanavasta. Jotkut nikkeliyhdisteet ovat koe-eläimillä olleet karsinogeenisiä. Nikkeli aiheuttaa yleisesti kontaktiallergiaa iholla, talousveden kautta vaikutus on kuitenkin epäselvä. Terveysperusteinen raja-arvo 0,02 mg/l.

 Raakavesilähteiden nitraattit ovat peräisin lannoitteista tai typpipitoisten aineiden hajoamisesta. Pitoisuudet ovat yleensä alle 5 mg/l, haja-asutusalueiden kaivoissa jopa 30-100 mg/l. Muualla Euroopassa nitraattipitoisuudet ovat yleisesti yli 50 mg/l. Suurin osa nitraatin saannista on ruuasta, mutta vesi voi olla myös huomattava saantilähde, esim. vauvojen veteen tehdyt äidinmaidon vastikkeet.

 Alle 6 kuukauden ikäisillä lapsilla nitraatti muuttuu ruuansulatuselimistössä nitriiteiksi aiheuttaen methemoglobinemiaa (punasolujen happiaineenvaihdunnan häiriöitä). Imeväisikäisillä tunnetaan ns. blue-baby syndrooma, joka liittyy liiallisen nitraatin saantiin. Talousveden nitraatin enimmäispitoisuudeksi on asetettu 25 mg/l, jos käyttäjä on alle 1-vuotiaita lapsia tai raskaana olevia naisia. EU :n ja WHO:n arvo on 50 mg/l.

 Nitriittiä muodostuu typpiyhdisteiden epätäydellisen hapettumisen seurauksena, esiintyminen on merkki bakteeri toiminnasta (vedenottamossa ja vesijohdossa). Saanti vesijohtovedestä on vähäinen. Terveysvaikutukset samat kuin nitraatilla. Terveysperusteinen enimmäispitoisuus on 0,1 mg/l.

 Nitraateista ja nitriiteistä voi elimistössä muodostua N-nitroso –yhdisteistä bakteerien tai makrofagien toiminnan seurauksena. Useat N-nitroso–yhdisteet on todettu karsinogeeneiksi eläinkokeissa. Ravinnon ja juomaveden nitraatti- ja nitriittipitoisuuden on epäilty olevan yksi vatsa syövänriskitekijöistä.

 Syanidit voivat joutua talousveteen teollisuuden jätevesien valuman kautta. Teiden suolauksessa suolan paakkuuntumista estävien aineiden (kaliumferrosyanidin) valumisen kautta on epäilty syanidiyhdisteitä voivan joutua talousvesiin. Ferrosyanidi kuitenkin haihtuu syanivetynä auringonvalon vaikutuksesta ja lisäksi syanidi haihtuu vedestä happamissa olosuhteissa (suomen pohjavedet ovat yleensä happamia). Paakkuuntumisen estoaineiden ei katsota aiheuttavan terveydellistä vaaraa veden käyttäjille. Veden desinfiointi yli 8,5 pH:ssa muuttaa syanidit vaarattomiksi syanaateiksi.

 Syanidi on hyvin toksista ja se voi inaktivoida mitokondrioissa hengitysketjuentsyymin sytokromioksidaasin. Elimistö pystyy käsittelemään pieniä määriä syanideja (0,003-0,005 g) vaarattomiksi, mutta hengenvaarallinen syanidiannos on 0,1-1 g. Kroonisessa syanidimyrkytyksessä oireina ovat mm. keuhko-oireet ja äänen käheys. Syanidin enimmäispitoisuus talousvedessä on 0,05 mg/l.