Ahkio
JR27 on ensimmäinen kokeilemani ja käyttämäni ahkio ja kaiketi riittävän hyvä, koska en osannut toisenlaista missään vaiheessa kaivata. Levensin ja pidensin jonkin verran Jaakko Lumpeen ahkiomallia ja se oli aiheellista, koska muuten kuorma olisi kohonnut liian korkeaksi ja ahkio kaatuillut vieläkin useammin. Sankassa metsässä ahkion leveys on toki harmillinen piirre.
Pari asiaa olisin kuitenkin tehnyt toisin, jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää.
Ahkion jalaksen paksuudeksi 8 mm on tällaiselle retkelle liian vähän. Asfaltilla ja hiekansekaisessa lumessa rääkätty jalas paukahti poikki jo Ranualla, ja uudetkin jalakset kuluivat nopeasti niin, ettei niistä enää ollut paljon sivuttaisluisun esteeksi Lemmenjoen latvan jyrkillä rantapenkereillä. Kun joskus vielä kunnostan ahkion, jalakset tulevat olemaan 15 mm paksuiset.
Tämän kokoiselle ja painoiselle ahkiolle 10 mm aisat ovat mielestäni liian ohuet. Kun ahkio alamäessä päättää kirmata edelle, se on menoa, vaikka miten huutelisi "paikka! Ei mene! Voi perkele." 15 mm aisoilla arvelen saavutettavan paremman ohjausjäntevyyden. Ja aisat on kiinnitettävä vyöhön mahdollisimman jäykästi, jotta ne eivät Nestori Simolan ilmaisua käyttääkseni "nitku ja humpaa" edestakaisin.
Suojakankaan kiinnitysnarua varten ei mielestäni tarvita seitsemää lenkkiä. Vaikka oma ahkioni oli pidennettyä mallia, pärjäsin suurimman osan matkaa viidellä. Loppuvaiheessa kuminarun venyttyä käytin kuutta, kun en halunnut narua lyhentää.
Muuten Lumpeen ohje on erinomainen, kiitokset hänelle, ja pahoitteluni, jos nämä modifikaatioehdotukseni ovat "rappeutunutta sekundaari-informaatiota".
Sukset
Näistä voisi kirjoittaa paljon, mutta valitsen lyhyen kaavan. Jokaisen on kokeiltava ja löydettävä omansa.
Karhuissa (225 cm) oli hyvää keveys, ketteryys, luisto ja äänettömyys. Heikkoa siteen ruuvien irtoaminen (suksen materiaali liian höttöistä?) sekä lyhyydestä johtuva heikko kantokyky pehmeässä lumessa.
Järvisissä (280 cm) hyvää pituuden ansiosta kanto pehmeällä sekä vaivaton pienten ojien sun muiden painanteiden ylitys. Myös kärkien notkeus eli lumen pinnalle hakeutumiskyky ovat plussaa. Raskaammat ne ovat, hitaammat ja meluisammat myös.
Jos hankikanto olisi taattu, saattaisin valita Karhut. Kun kelit pohjoisessa kuitenkin olivat mitä sattuu, Järvisillä pääsi varmemmin eteenpäin. Mahdollisesti pitemmät Karhut olisivat olleet kaikkein paras valinta, niittenkin kärki on notkeampi kuin se perinteinen lumeen työntyvä malli.
Jalkineet
Sisäkengälliset Alico Doublet olivat muuten erinomaiset, mutta italialainen lesti ja leveä ugrijalka eivät sovi yhteen. Kun vaihdoin sukset, vaihdoin myös siteet ja jalkineet. Ensin kokeilin Sievin saappailla, sitten Tretorneilla, mutta en ollut kumpiinkaan tyytyväinen. Leveämpi sisäkengällinen telemark-mono tai jäykkä lapikas olisi kai paras ratkaisu pitkälle hiihtovaellukselle.
Majoite
Pakkasin mukaan kaksi majoitetta, Vihe-laavun ja The North Facen itsekantavan kolmen vuodenajan teltan. Laavussa nukuin vain ensimmäisen yön, koska sen pystyttäminen yksin pehmeään lumeen tuntui viheliäisen hankalalta. Lopun matkaa yövyin noin viitenä yönä viikossa teltassa, loput hotelleissa, autiotuvissa, laavuilla ja ystävällisten ihmisten luona.
Teltta on helppo pystyttää, käytännöllinen ja luja. Koska myrskyjä tai todella ankaria pyryjä ei ollut, sen soveltuvuudesta vaativiin oloihin en sano mitään. Talvisessa Suomessa mikään ei ole niin helppoa kuin telttapaikan löytäminen. Ainoa varjopuoli on huono tuuletus.
Makuupussi
Joutsen 2000 EXT on lämmin, mutta muutama peräkkäinen telttayö saa sen varsinkin kauluksen ympäriltä niin kosteaksi, että on kuin suon silmäkkeeseen ryömisi. Kylmimmät yöt olivat -23 asteen paikkeilla, eikä pakkanen nipistellyt kuin nenää. Käytin kylminä öinä nukkuessani yleensä Ullfrotten villakerrastoa - jotenkin miellyttävämpi kuin microfleece-alusasu - sekä Joutsenen untuvatossuja, Rukan huppua ja Mediman angoravillaisia polvilämmittimiä. Suosittelen.
Makuualustat
Alimpana solumuovinen Karrimat, sen päällä porontalja, ylimpänä paksu itsetäyttyvä Therm-A-Rest ja sen hypättyä kyydistä Metzelerin samantyyppinen alusta.
Miksei porontaljaa päällimmäiseksi? Koska terävät karvat työntyivät ikävästi makuupussin tekstiilin pintakudokseen, josta niitä oli työläs nyppiä irti.
Porontalja ei ollut välttämätön mutta se toi mukavuutta ja tunnelmaa eikä ollut painava. Tilaa se vei, mutta mahtui joten kuten ahkion katekankaan sisään.
Keitin
Otin mukaan ison Trangian, siihen spriipoltiimen sekä Multifuel-polttimen, polttoaineeksi Marinolia, bensaa ja talvikaasua. Ajattelin perinteisen spriillä tuhraamisen olevan vain hätävara, mutta loppujen lopuksi turvauduin siihen ylivoimaisesti useimmin. Bensa ja kaasu ovat jotenkin levottomia, koko ajan saa olla säätämässä, eivätkä ne ainakaan tuntuneet juurikaan spriitä nopeammilta. Eikä Marinol ole ollenkaan niin pahan makuista kuin Sinol. *röyh*
Vaatetus
Fjällrävenin G-1000 on erinomainen materiaali talvivaellukselle. Pitää hyvin tuulta, hengittää, kuivuu kastuttuaan nopeasti, kestää kuumaa ja kipinöitä. Takki, housut ja lippis olivat tätä materiaalia.
Villafroteekerrasto herätti minussa suorastaan rakkaudellisia tunteita. Villa on likaisen, haisevan ja kylmissään olevan retkeilijän ystävä. Vaikken ole hajujen suhteen mikään nirppanokka, en halua tietää, miltä olisin haissut viikon tai kahden viikon pesemättömyyden jälkeen, jos olisin turvautunut yksinomaan synteettisiin kerrastoihin. Pisin jakso ilman pesua taisi tosin jäädä viiteen päivään.
Myös keinokuituiset sukat jäivät vähällä käytölle, eivät niinkään hajun kuin kylmyyden takia. Suurimman osan matkaa käytin Ullfrotten ohuehkoja, halpoja villafroteesukkia ja olin oikein tyytyväinen.
Hiihtäminen on pakkasellakin lämpimämpää kuin kuvittelin. Yleensä pidin kevyesti topatun takin alla vain ohutta aluspaitaa, tauoilla puin ylle lisäksi Boreuksen kevyen, kätevän lämpöliivin.
Exelin hiihtohanskat olivat pop, paitsi että ne on tosiaan tarkoitettu vain hiihtoon. Trangian kahva ynnä muu karu leirielämä pureskeli niihin repeämiä. Kaiken kaikkiaan hanskavalinnan kolmiyhteys onnistui: Excelit hiihtoon, kynsikkäät askarteluun ja Boreuksen nahkarukkaset pakkaselle, halkojen hakkuuseen ja muuhun raaempaan menoon.
Lundhagsin taukotakki ja Jack Wolfskinin lämpöhousut olivat käytössä aamuin-illoin ja Rukan polypropeenihuppu vielä useammin. Sen hinta-laatu-paino-tarpeellisuussuhde on aivan ylivoimainen. Pakkasessa, viimassa ja pyryssä, hiihtäessä, leirissä hääräillessä ja nukkuessa se osoitti käyttökelpoisuutensa, eikä pesemättömänä haissut joidenkin muiden keinokuituvaatteitten lailla.
Työkalut
Sahaa käytin ehkä kerran, Leathermania kahdesti, kirvestä useammin. Puukkoa tietysti päivittäin. Fiskarsin lapio oli kevyt ja tarpeellinen. Suosikkitarvikkeeksi osoittautui autoilijoiden käyttämä skraba-harja -yhdistelmä, jolla harjasin lunta ja kuuraa monenlaisilta pinnoilta.
Elektroniikka
GPS ei ole aivan turha lelu, vaikka kartta ja kompassi ovatkin suunnistuksen perusta. Erityisen hyödyllinen GPS on, kun on hämärässä löydettävä tiedossa oleva reittipiste, tai kun haluaa aamulla selvittää, minne yön pimeydessä tai pyryssä oikein on kulkeutunut. Kannattaa myös tallettaa geepeeässään piste, johon on ahkion jättänyt, kun lähtee sekavassa maastossa tai pimeällä tiedustelemaan, missä se luvattu kämppä oikein piileksii.
Pakkanen ei syönyt ladattavia paristoja niin ahnaasti kuin pelkäsin, eikä GPS:stä loppunut virta kertaakaan, vaikka sillä oli harmillinen taipumus mennä joskus itsestään päälle ahkion vetovaljaitten puristaessa taskua oikeasta, tai siis väärästä kohtaa.
Nokia 5100 on hyvä kännykkä retkeilijälle. Pitää kosteutta, kestää kolhuja, pysyy kädessä, ja akku kestää talvellakin useita päiviä, jollei heittäydy puheliaaksi vaan tyytyy tekstiviesteihin.
Digikamera on talviretkellä kyseenalainen verme. Nikon Coolpixin oma akku ei kestä päivääkään, Samsungin tehoakku sentään joitakin päiviä.
Petzl Tikka Plus -otsalamppu oli sen sijaan aivan ehdoton. Jouduin vaihtamaan paristot (3 AAA-kokoista) vain kertaalleen, vaikka käytin lamppua paljon.
Hätäpakkaus jäihin putoamisen varalta
Osoittautui turhaksi, koska en viitsinyt hiihtää reppu selässä.
Kotiin lähetettyä
Paitsi tarpeettomaksi käyneitä karttoja, suksia ja monoja lähetin Matkahuollon kautta kotiin ainakin seuraavat varusteet:
Laavu
Boreuksen ruokatermos - susi tuote, kierrekorkki ei pysynyt kiinni
Toinen mikrofleece-kerrasto
Pitkät ja lyhyet windstopper-kalsarit - hikoiluttivat liikaa
Paksu aluspaita - liian kuuma
Keinokuitusukkia - liian kylmiä
Goretex-kuorihousut - hittoako niillä
Lowe Alpinen erittäin lämmin päähine - ei tullut hirmupakkasia
Lämpimät kaksikerroshanskat - nahkarukkaset riittivät
Pari huppua - Rukka osoittautui parhaaksi
Radio - lakkasi toimimasta
Mitä olisin tarvinnut?
Ei nyt juolahda mieleen varustetta, jonka puuttumista olisin harmitellut. Uudet sukset sain matkalta, samoin karttoja. Ruoka riitti, samoin polttoaine, jonka tärkein tehtävä oli veden sulatus. Ahkion vetovaljaina toimivan vanhan Haltin rinkan kanto-osan vyö oli lliukas ja sitä piti alvariinsa kiristellä, kunnes keksin sivellä siihen pitovoidetta. Ahkion vara-aisa hyppäsi kyydistä jo toisena hiihtopäivänä, Therm-A-Rest teki saman Litokairassa, untuvatyyny unohtui Meltauksen laavulle, skraba-harja -yhdistelmä lienee mieltynyt Seurujoen kodan maisemiin. Trangian kahvan poljin kertaalleen lumeen. Karttalaukun yritin jättää taukopaikalle lukuisia kertoja. Harmillisia ja hölmöjä tapauksia kaikki.
No, mielenrauhaa olisin tarvinnut. Jollei sitä ole sisällä, ei sitä ulkoakaan löydy, vaikka miten kaukaa lähtisi etsimään. Toisaalta, ilman kalvavaa levottomuutta ei tätäkään retkeä olisi tullut tehdyksi.