Vuolijoki - Puolanka

Vuolijoki 26.6.

Sunnuntain vaellan nihkeän hautovassa säässä. Ei ole järviä uitavaksi nyt eikä huomenna. Alan taas haista. Päivä kuluu kilometrejä tappaen ja tylsien ajatusten vallassa. Näen sentään suuren männyn, jonka alla herännäiset ovat veisanneet virsiään. Nyt puun alla on kuollut kyy. Tiellä on muutenkin koko matkan runsaasti käärmeenraatoja. Mitä seutua tällainen oikein on.

Illalla tie kiipeää korkelle mäelle ja näen Oulujärven eteläpuoliset vaarat kumpuilevien pilvien alla. Mieliala kohenee ja muistan minne olen matkalla.

Hyttyset syövät raivopäisinä, mäkärät tunkevat silmiin ja ensimmäiset polttiaiset, lähes näkymättömät riivaajat, saavat ihon kutiamaan. Pilvitornit kasaantuvat kilometrien korkuisiksi. Jotain varmaan tapahtuu.

Uupuneena ja ärtyisänä pystytän teltan suon laitaan. Hyönteiset napsahtelevat telttakankaaseen kuin sadepisarat ja nukahdan sammalvuoteellani niiden kuoroon.

Sade alkaa seitsemältä aamulla ja pian alkaa jyristä. En lähdekään aikaisin liikkeelle vaan vietän teltta-aamun. Salama lyö lähelle ja suo selkäni alla vavahtelee jylinän voimasta.

Ukkonen loittonee, sade ei. On ehdittävä Vuolijoelle iltakahdeksaan mennessä, siis vedettävä sadeasu ylle, pakattava teltta märkänä ja otettava päivä työn kannalta. Keittimen käsittely sateessa on viheliäistä joten nautin kylmän aamupalan: näkkileipää, vohveleita, rusinoita ja vettä. Vesi on vähissä, paitsi ulkona.

Kilometrin käveltyäni huomaan pienen joen varressa keittokatoksen ja laavun, jotka kylteistä päätellen ovat Nissilän kalastuskunnan omaisuutta. Paikka on niin mukava että teen poikkeuksen ja ryhdyn keittelemään pastalounasta jo ennen yhtätoista.

Pian sade yltyy ja ukkonen kiertää jostain kohdalle. Rankkasateen jyskyttäessä peltikattoa onnittelen itseäni viisaasta taukopäätöksestä. Ajattelen, miten turhaan ihmiset pelkäävät ukkosta - ei kai salama tällaiseen matalaan majaan iske, pikemminkin noihin sähköpylväisiin sadan metrin päässä. Katselen johdinta jossa on erikoinen häkkyrä.

Samassa häkkyrästä leimahtaa kirkas tulipallo ja heti paukahtaa. Katson peltikattoani ja sitten taas johdinta. Jälleen tulipallo ja paukahdus. Vältän katsomasta peltikattoa ja istahdan syömään. Pilkkaan kernaasti kaiken maailman huuhaauskovaisia mutta mysteerit ovat kiehtovia kun ne osuvat omalle kohdalle.

Lopulta myrsky loittonee, aurinko alkaa paistaa ja linnut laulaa. Niin kliseistä, niin kivaa. Kylven joessa, kuivattelen lämpimässä tuulessa ja olen ikuisesti kiitollinen Nissilän kalastuskunnalle.

Etenen pikamarssia kohti Vuolijokea kun tauolla lojuessani näen joidenkin pisaroiden tulevan kohti. Harmissani vedän taas sadekamppeet ylle. Tovin taivallettuani totean sateen lieväksi, arvelen ettei taivaassa äskeisen jälkeen voi enää juurikaan vettä olla ja teen yhden ihmiskunnan typeristä kokeiluista: riisun sadetakin ja kuljen hihattomassa paidassa, sillä kyllä kesä kuivaa sen minkä kasteleekin.

Sademuuri iskee takaapäin ja hetkessä on myöhäistä pukea sadetakkia ylle. Vesi valuu jo sadehousuista sisään ja alkaa tihkua kenkiin kiertäen siten niiden GoreTex-vuoren kierosti kuin saksalaiset Ranskan Maginot-linjan kesällä 1940. Jatkan jääräpäisesti paitasillani kun kerran olen niin valinnut.

Sade ja myrsky yltyvät niin etten koskaan ole ollut ulkona mokomalla säällä. Ilmassa lentää oksia, suuret puut taipuvat. Viilenee. En muista tilanneeni tällaista keliä. Alkaa naurattaa koko sirkus ja varsinkin repun yllä virattomana keikkuva huippulaadukas GoreTex-takkini.

Nauru hiipuu kun alkaa sataa rakeita. Peltoaukealla ne piiskaavat paljaita käsivarsiani lähes vaakasuoraan. Kun myrskynpuuska on lennättää minut ojaan päätän että nyt riittää. Haki Odysseuskin varmaan joskus suojaa. Tien varressa on talo ja koputan ovelle. Kukaan ei avaa. Koputan uudestaan.

Ovi aukeaa ja samassa talon seinästä leiskahtaa valokaari ja jyrähtää. Oven avannut nainen ja minä hätkähdämme kumpikin.

Pyydän suojaa myrskyltä ja flegmaattinen nainen suostuu. Saan kupin kahviakin, juon sen seisaaltani koska olen yltä päältä märkä. Jäämerenkävely vaikuttaa naisesta käsittämättömältä ja totean ettei se minustakaan juuri nyt niin hyvä idea ole. Kollikissa kiehnää jaloissa.

Enää ei tule rakeita joten väännän pesuhuoneessa enimmät irtovedet vaatteistani ja jatkan matkaa, nyt takki yllä. Minuutissa tulee sopivan lämmin ja myrsky vaikuttaa jotenkin ulkopuoliselta asialta. Kaikki mahdolliset ojat ja uomat tulvivat vettä joka on sakeanaan oksia ja muuta roskaa. Monin paikoin vesi on uurtanut uusia uria ja suuria maakappaleita on rojahtanut pientareilta ojiin. Luonto on muokkautunut uudeksi.

Jälleen rajuilma keinuu horisonttiin, aurinko alkaa paistaa ja linnut laulella. Kuivattelen vanhalla maitolavalla johon joku on kaivertanut "Irwin Godman" emmekä koskaan saa tietää onko kyseessä sanaleikki vai lukihäiriö. Viheltelen lempivirttäni ja höyryän.

Vuolijoki lähestyy. "New shoes, new shoes" toistelen ajatellessani kahvila Taukotuvassa odottavia uusia vaelluskenkiäni. (Lukijavisa: mihin takavuosien suosittuun TV-sarjaan tässä viitattiin?)

Saan kengät, ruokaa, ystävällistä palvelua, ohjeita yöpymispaikaksi ja kuunnella kännisten juttuja siitä kuka milloinkin löi ketä, mihin, missä ja miksi. Ihmiset eivät enää näytä savolaisilta ja nyt ollaankin Kainuussa.

Telttailen nurmikolla joen rannalla kuin ensimmäisenä matkailtanani jossain määrättömässä menneisyydessä. Huomenna jatkan Manamansaloon, josta Loimaalta tervehtimään tullut lapsuudenystäväni on varannut meille mökin ja saunan.

Kaiken kaikkiaan loistava päivä.

Manamansalo 27.6.

Jossain on määrätty että tänä kesänä kaivot eivät kuivu Oulujärven seudulla. Istun Manamansalon Kultahiekan mökissämme ja katselen maisemaa johon tuntuu mahtuvan vain vettä. Tänä yönä en tosiaan olisi halunnut nukkua ulkona.

Ei ole tapahtunut mitään erityistä. Alan olla matkan puolivälissä mitä kilometreihin tulee. Kohta menemme saunaan ja uimaan Oulujärven 12-asteisessa vedessä. Minulle ojennettiin juuri alkoholiton olut, voi sivistyksen ihmeitä.

Huomisesta alkaen pääsen lataamaan kännykkää vain satunnaisesti koska hakeudun vaellusreiteille. Päiväkirjaa tulee jos tulee. Nyt keskustelemme hirven ominaisuuksista ratsastuseläimenä sekä sosialismista ja syömme HK:n sinistä. Miehet mökissä.

Paltamo 28.6.

Ukkosmyrskystä kirjoittaessani minua vaivasi epäilys liioittelusta. Satoi aika lailla, kyllä, ja salamoi myös, mutta oliko siinä sittenkään mitään niin ihmeellistä? Oliko kyse vain siitä, että en yleensä ukkosen osuessa kohdalle mene talsimaan puolialastomana maantielle?

Seuraavana aamuna S-Marketissa kaikki tuntuvat puhuvan myrskystä, miten autot ovat pysähdelleet maantielle vesimuurin takia ja niin edelleen. "Kakskytäkolome vuotta oon täällä asunu eikä tuommoista kyllä sinä aikana oo ollu", toteaa kassa. Olen helpottunut ja tunnen itseni suorastaan etuoikeutetuksi, kun sain vaeltaa juuri tässä myrskyssä.

Saunaillan jälkeisenä aamuna ystäväni kyyditsevät minut samaan risteykseen josta minut illalla pomivat, hyvästelemme ja jatkan matkaa. Harmaata, miellyttävän viileää ja lähes tyyntä. Taival taittuu ripeästi vaikka oikeaan kantapäähän on kasvamassa eilisen pikamarssin innoittama rakko.

Kysyin illalla Kultahiekan leirintäalueen ystävälliseltä naiselta UKK-reitistä Puolangalta pohjoiseen. Reitti on kuulemma erittäin huonosti merkitty, osittain rakenteilla tai suorastaan olematon. Olin hämmästynyt. Luulin, että UKK:n nimeä kantava reitti olisi leveä, värillisin maalitäplin maastoon merkitty väylä jota voi kulkea melkein kuin Moskovan rataa ikään. "Teeriniemellä saatetaan tietää paremmin kun se on Metsähallituksen leirintäalue."

Marssin siis tänään Teeriniemeen ja saan kyllä taas uiduksi (tapahtuman virallinen nimi oli "kalsareiden pesu") ja oivallisen pizzan, mutta UKK-reitti, ei myö kyllä tiietä, tietäisivätköhän tuolla Martinlahden leirintäalueella, sinne ei ole kuin kuusi kilometriä.

Kävelen seljenneessä säässä Manamansalon jäkäläisten mäntykankaiden halki Martinlahdelle, onhan se sentään matkareitin varrella. Luonnollisestikaan siellä ei tiedetä mitään UKK-reitistä saati että karttoja olisi. Hiukan vetää mietteliääksi mutta ei muuta suunnitelmia. Parin päivän päästä olen siellä.

Oulujärven seudulla on muuten vastaan tuon tuosta pyöräillyt 10-15 -vuotiaita Mika Halvarin näköisiä ja muotoisia nuorukaisia. Maakunnilla on omat erityispiirteensä. Oulujärvellä on myös kaksi Suomen suurinta sisävesiselkää, mitä en ollut tiennyt. Ihmiset, ainakin minun tapaamani, ovat ystävällisiä mutta jotenkin hillitympiä tai päälle päin vaimeampia kuin Savossa.

Compeedista huolimatta kantapää saa minut vähitellen ontumaan ja pidän taukoja tiuhaan. Sitten taas väkisin liikkeelle, vähintään 30 kilometriä on tänäänkin käveltävä, eilen kertyi vain 24.

Joskus tiessä harhaileva katseeni tavoittaa taisteluasentoon nousseen muurahaisen juuri kun se on murskautumassa kenkäni alle ja tunnen säälin häivähdyksen, vaikka en uhraa juuri ajatustakaan tuhansille muille jotka kuolevat tai rampautuvat lyhyeksi elinajakseen taivallukseni takia. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Tien reunassa kukkii valkea kämmekkä jonka nimeä en saa mieleeni. Nuuhkin sitä pitkään, ehkä jonkun naisen iho on joskus tuoksunut tältä. Jatkan matkaa hiukan sekopäisenä. Ei pitäisi kumarrella rinkka selässä kun on kävellyt 30 kilometriä.

Maasto on kovin kivikkoista ja teltanpaikkaa on vaikea löytää. Lopulta löydän kelvollisen. Pidän telttaansyöksyäni erityisen onnistuneena koska samalla ovenavauksella sisään on päässyt vain yksi hyttynen ja kärpänen. Sitten huomaan aavistuksenomaista liikettä ja tajuan teltassa olevan kymmenittäin polttiaisia. Tapan muutamia alistuneesti mutta arvioin taistelun turhaksi. Polttiaisessa on jotain epäreilua, sen pieni koko on kerta kaikkiaan epäsuhdassa sen aiheuttamaan kutinaan nähden. Pelkään tämän olevan esimakua helvetistä.

Alan olla matkan puolivälissä, mutta minulla on tänään ollut sellainen tunne kuin se olisi vasta nyt alkamassa.

Kivesjärvi, Paltamo 29.6.

Yöllä alkaa taas jyristä. Eikö tuo koskaan lopu? Ja jotkut ovat joutuneet olemaan sodassa vuosikausia.

Telttailu tuo uusia ulottuvuuksia ukkosmyrskyn seurantaan. Aluksi jyminä on kaukaista, kuin satunnaista ja sen ajattelee menevän ohi. Vähitellen ääni voimistuu ja alkaa sataa ripotella. Aiempia voimakkaampaa jyrinää seuraa suhiseva ääni ja arvailen, onko se tuuli vai sade. Se on männikössä suhiseva tuuli. Ääni yltyy jatkuvasti ja tunnen tuulen jo nykivän telttaa. Sitten välähtää, jyrinä seuraa melkein heti, sade yltyy kaatosateeksi ja teltta tärisee.

Tällä kertaa ukkonen riehuu aivan kohdalla hyvän tovin. Pari sähköpurkausta saa lihakseni nytkimään epämukavasti ja tajuan pystyttäneeni teltan mäen korkeimmalle kohdalle. Olinpa hajamielinen! Johtavatkohan alumiinikaaret hyvin sähköä? Alempana pusikossa ei vain kerta kaikkiaan ollut minkäänlaista paikkaa teltalle. Olen aina pitänyt rajuilmoista mutta nyt saisi jo riittää tätä lajia, ajattelen kun salama hyppyyttää minut uuteen asentoon ja koko kivinen mäki vapisee.

Päättyy sekin aikanaan. Hyräillen Väliaikaista uinahdan vihdoin kolmen maissa.

Nukun surkeasti. Herään yltyvään kuumuuteen ja olen niin sekopäinen että pääsen vasta yhdeltätoista liikkeelle. Mukavaa ettei sada mutta jokin tässä päivässä mättää - kaikki. En ole syönyt enkä nukkunut kunnolla, rakko kantapäässä hidastaa ja saa ontumaan, on painostavan kuuma eikä minua kerta kaikkiaan huvita kävellä. Itse asiassa vihaan kävelyä ja rinkkaani. Joinakin päivinä rinkka on kevyt kantaa, toisina taas tuntuu kuin olisin epähuomiossa pakannut sinne kiviä tai siellä istuisi Stalinin syntitaakka tai piru. Tämä päivä kuuluu jälkimmäisiin.

Pidän taukoja puolen tunnin välein ja juon paljon vettä mutta mikään ei auta. Tämä ei ole kävelypäivä. Koetan houkutella tahdon terästä esiin ajattelemalla että näin kuuluukin matkan jälkipuoliskon alkaa, mutta jokin on vialla. Jalkani vain hidastavat ja pää sumenee. Mitä jos jatkaisin kunnes luhistun. Ei saatana, ei myöten sellaisellekaan houkutukselle. Tavoite on säilytettävä mielessä kirkkaana. Jos ei voi kävellä, on levättävä.

Leino-Loma Paltamon Kivesjärven itäpuolella pelastaa. Pieni perheyritys, aivan oikea rantasaunamökki jonka - älkää kertoko kellekään - saan puoleen hintaan kun kuullaan millaisella matkalla olen. Minulle haetaan ruokaa kaupasta, rantaani soudetaan vene ja purkillinen matoja iltaongintaa varten. Hyvä etten tajunnut kesän alussa että loma tulee viettää näin, en takuulla olisi tullut lähteneeksi tepastelemaan.

Saman tien selviää pääsyy kävelyn tukaluuteen: varjossa on 31 astetta lämmintä ja ilman kosteus ukkossateiden jälkeen huomattava.

Nyt olen pessyt pyykit, kirjoitellut sähköpostiviestejä ja löhönnyt mukavassa vanhanaikaisessa rantatuolissa. Kohta lähden ongelle ja lämmitän saunan. Kunhan ilta viilenee, katselen järvelle ja poltan loppuun ystävältäni lähtiäislahjaksi saamani sikarin. Alaikäiset tietysti ymmärsivät hypätä tuon lauseen yli.

Nyt manaisin mielelläni esiin matkaseuran, naisen joka pesisi selkäni ja jonka kanssa voisi ihan vaan höpistä, joka jakaisi ilta-aterian, illan ja yön kanssani. Nyt en ole se kireä, ihmiskunnan typeryyttä sättivä kusipää joka yleensä päivän rasitusten jälkeen olen. Nyt olen mukava mies.

Puolanka 30.6.

Heti aamusta +24 varjossa. Missä tahansa muissa oloissa ilahtuisin mutta nyt epäilyttää: joko taas mehut imevä tuskan päivä? Ilma tuntuu kyllä kuivemmalta kuin eilen. Aamun suuri kysymys on kuitenkin, irrottaisinko Compeedin kantapäästä puhkaistakseni sen alla olevan rakon.

Leino-Lomassa neuvotaan oikotietä kohti Puolangan Hepoköngästä, jossa arvioin siirtyväni UKK-reitille. "Sinne Raappananmäen suuntaan sitten käännyt, siinä on viitta."

En löydä tietä Raappananmäkeen, epäröin risteyksessä ja kysyn talon pihassa autoaan imuroivalta nuorukaiselta. "Kyllä siinä ennen luki vaan se on kaatunu ojjaan se kyltti." Sieltä se tarkemmin katsottuna taivasta kohti viittookin.

Taivallan metsäautotietä iltapäivän paahteessa polvitaipeitten palaessa hitaasti mutta varmasti. Orimattilasta ostetun kalliin Nivea-aurinkovoidetuubin korkin kierteet murtuivat tasan yhden käyttökerran jälkeen aiheuttaen rinkassa pienimuotoisen ympäristövahingon. Kaikkea roskaa sitä myydään. Kaipa Nivean kierreinsinöörit olivat visioineet tuubia kannettavaksi kivassa kylmälaukussa bikinien, siiderien ja mehujäitten vierellä eikä rinkan alaosastossa sadan Hertzbergin paineessa (keksin tuon paineyksikön juuri ihan itse koska en tiedä missä yksiköissä painetta mitataan).

Siihen päättyi kokeiluni aurinkovoiteitten rantaloman tuoksuisessa maailmassa ja olen satsannut enemmän ihosyöpään.

Tukala on tänäänkin kulkea vaikka ei niin tukala kuin eilen, ilma on kuivempaa ja kantapää vähemmän kipeä. Tauoille tekee mieli käydä tiheään. Edelliseltä taukopaikalta löysin oikean vanhan ajan kuparipennin ja tätä taukoa vietän ruhtinaallisesti heinäladossa. Idylli olisi rikkumaton ellei paarma perkele olisi juuri purrut lepäävään varpaaseeni aiheuttaen lähes sietämättömäksi yltyvää kutinaa ja särkyä. Miten ne viitsivät. Kuka niille oikein maksaa?

Raappananmäen tila on vanha, sen näkee jo harmaista hirsisistä ulkorakennuksista. Monenväristä karjaa ammuu tien molemmin puolin, isäntä kärrää rehuja navettaan. Ihmiset ovat jälleen kovin ystävällisiä, saan pullon täyteen kylmää vettä ja hyödyllisiä neuvoja matkareitin suhteen. Joskus ehdottomassa kaupunkilaisnuoruudessani olen kironnut älyttömiä maataloustukiaisia mutta kyllä minä sittenkin olen valmis maksamaan hiukan enemmän veroja jotta nämä ihmiset saisivat asua täällä ja puhua leveää murrettaan.

Iltatauolla lämmin tuuli värisyttää haapoja ja silittää hiuksia, aurinko laskee koivikon taa. Muistan millaista oli palata lapsena joltain retkeltä kotiin ja alan yllättäen itkeä. En kaipaa Helsingin asuntooni, tunkkaiseen läävään jota en osaa pitää järjestyksessä, kaipaan jotain mitä ei ole.

Seuraavan kilometrin aikana maasto muuttuu hiekkaiseksi jäkäläkankaaksi. Hietikossa on sorkkien jälkiä ja suon laidassa näen ensimmäisen kuukkelin, jätkän onnenlinnun.

Auringon juuri laskiessa pystytän teltan hyönteispyörteessä puronvarren pehmeään kosteikkoon hyräillen "rapeaksi oravainen kuivuu sammalvuoteellansa". Pujahdan telttaan, tapan ylimääräiset ja olen.

Eilen illalla tutkin pohjoisen karttoja pitkään ja hartaasti. Minulla on suunnitelma, älytön ehkä mutta se miellyttää minua.

Herännäisten mänty Kyy parka

Kainuuseen

Rajuilma

Herännäisten
mänty
Kyy parka
Kainuuseen
Rajuilma
Manamansaloon Polku Manamansalossa

Kalassa Kivesjärvellä

Oulujärveltä pohjoiseen

Manamansaloon
Polku
Manaman-
salossa
Kalassa
Kivesjärvellä
Oulujärveltä
pohjoiseen