|
Kylien
fyysiset ominaisuudet
Työpaikat
- Jalostus- ja palvelualan työpaikat
Olemassaolevat palvelualan työpaikat kuvaavat
kylän potentiaalia toimia itsenäisenä yksikkönä.Vaikka peruspalvelut ovat
vähentyneet kylistä niin erilaiset jalostus- ja palvelualan
työpaikat ovat lisääntyneet maaseudulla. Luonnollisena selityksenä tähän on
maatalousyrittäjien sivuelinkeinot.
- Työpaikkaomavaraisuus
Kylän suuri työpaikkaomavaraisuus
kuvaa joko perinteistä maatalousvaltaisuutta tai uusien työpaikkojen ja ammattien
huomattavaa määrää. Alhainen työpaikkaomavaraisuus kuvaa kylän asumispainoitteista
luonnetta ja mahdollisesti hyvää ympäristöä ja työpaikkojen saavutettavuutta.
Infrastruktuuri
Rakennettu ympäristömme: talot, tiet,
kadut ja verkostot muodostavat valtaosan kansallisvarallisuudestamme. Sen hyödyntäminen
merkitsee merkittävää säästöä verrattuna siihen että suuri osa kansantulostamme
uhrattaisiin infrastruktuurin uudelleen rakentamiseen. Samalla kun rakentaminen ja
verkostot keskittyvät taajamiin aiheuttavat ne myös muutoksia alueiden välisiin
voimasuhteisiin ja ja niiden vetovoimaisuuteen ja saavutettavuuteen.
- Liikennejärjestelmän muutokset
Kylän kasvuun voimakkaasti vaikuttaneet
kehitystekijät voivat aiheuttaa myös muutoksen toiseen suuntaan, kun kehitystekijän
merkitys vähenee. Näin on erityisesti uusien kulkumuotojen varaan syntyneiden kylien
kohdalla. Vesiliikenteen varaan syntyneen kylän matkailullinen potentiaali säilyy vaikka
vesiliikenne ei kuljetusmuotona enää kylää palvelisikaan. Rautatieliikenne synnytti
useita radanvarsikyliä, jotka nyt ovat menettäneet etunsa raideliikenteen supistusten
myötä ja ovat maantieliikenteen palvelujen varassa. Uudet nopeat junat tuovat etua vain
harvoille suurille paikkakunnille ja niiden eristävä vaikutus ja ympäristövaikutukset
pikemminkin karkottaa kyläasutusta kuin houkuttelee sitä radan varteen. Kylien
liikenteelliseen asemaan voi tulla suuria muutoksia uusien valtatieyhteyksien johdosta.
Suurten keskusten saavutettavuus paranee valtateiden suunnassa
verrattuna esimerkiksi samojen keskusten etäällä oleviin uudisasutusalueisiin.
Parantuvat yhteydet keskuksiin heikentävät kylien palvelujen kilpailukykyä ja
liikenteellisesti edulliset kaupan suuryksiköt imevät ostovoimaa laajemmalta alueelta.
Yksityistieverkon tiheys heijastaa yleensä kyläasutuksen laajuutta. Mitä tihempi
yksityistieverkko sitä todennäköisemmin löytyy rakennuspaikkoja valmiin tieyhteyden
varrelta.
Tieverkon laatu on merkittävä kynnys liikkumiseen. Sorapäällysteiset tiet ovat
rasitus kunnossapidolle ja tiellä liikkujille. Kelirikko ja routiminen riippuu
maaperästä ja tien rakenteesta. Kylä jota vaivaa routivat yhteydet on saavutettavuuden
kannalta ennakoimatonta aluetta. Toisinsanoen keskusten vetovoima vaihtelee kelirikon
vaivaamassa kylässä vuodenaikojen mukaan ja sen kiinnostavuus asuinalueena sisältää
epävarmuustekijän.
Joukkoliikenteen palvelutaso on laskenut maaseutuväestön vähentyessä. Maaseudun
joukkoliikennettä tuetaan ostamalla liikennevuoroja kannattamattomille alueille.
Tuettavien linjojen suunnittelussa voidaan käyttää ruututietoja väestön
ikärakenteesta, auton käytettävyydestä, työmatkanpituuksista ja työhön
osallistuvuudesta.
- Vesihuollon läheisyys
Haja-asutuksen tiivistyessä ja
vedenkulutuksen lisääntyessä vaikeutuu kiinteistökohtainen vedenhankinta.Vesijohtoverkoston läheisyys merkitsee toteutettua
kynnysinvestointia ja mahdollisuutta edulliseen vedensaantiin. Vesijohtoverkoston
olemassaolo varmistaa ainakin puhtaan veden saannin niin uudisrakentajille kuin
tiivistyvien kylien vanhoillekin asukkaille. Kyläasutuksen viemäröinti merkitsee
yleensä taaja-asutusluontoista asutusta, joka järjestetään kaavalla.
- Rakennuskannan
ikä
Uudisrakentaminen ja peruskorjaustoiminta ovat
varmimpia merkkejä kylän elinvoimasta. Lähivuosina rakennetut asuintalot kuvaavat hyvin
kylien elinvoimaa ja asukkaiden tulevaisuudenuskoa. Vastaavasti runsas tyhjillään tai
vapaa-ajan käytössä olevien rakennusten määrä kertoo että kylä ei kiinnosta uusia
pysyviä asukkaita, joko työllisyysmahdollisuuksien tai syrjäisen sijaintinsa vuoksi.
Rakennus- ja huoneistorekisterin tietoja ei käytössäolotilanteen osalta voi pitää
täysin luotettavana.
- Palvelurakennukset
Palvelurakennukset on mahdollista selvittää
RHR:stä rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen perusteella. Vaikka
käytössäolotilanne ei ole täysin luotettava kertoo palvelurakennuskanta kuitenkin
tällaisten tilojen potentiaalin, jos kysyntää on.
- Loma-asunnot
Loma-asuntojen korkea varustetaso, suuri
pinta-ala ja talviasuttavuus ovat ominaisuuksia jotka voisivat ennakoida ympärivuotista
asumista tulevaisuudessa. Tällaisten loma-asuntojen jakautuma ei oleellisesti poikkea
kaikkien loma-asuntojen jakautumasta, joten sen perusteella ei voi päätellä millä
alueella loma-asunnot olisivat herkemmin muuttumassa ympärivuotiseksi asutukseksi.
Ympärivuotisen loma-asumisen syntymiseen vaikuttaa samat tekijät kuin muuhunkin
haja-asutukseen eli palvelujen ja työpaikkojen saavutettavuus. Tiheimmillä
loma-asutusalueilla on paitsi liikennettä mitoittava vaikutus myös suurempi
todennäköisyys synnyttää ympärivuotista asutusta . Esimerkkikartassa on kuvattu loma-asutuksen vetovoimapotentiaalia loma-asuntojen määrän ja
keskinäisen sijainnin perusteella. Mitä enemmän ja mitä lähempänä toisiaan
loma-asunnot ovat sitä suurempi on niiden vetovoima ja liikennettä aiheuttava vaikutus.
Kylän vetovoimatekijät
- Vesistöt ja rannat
Kylien vetovoimaa lisää rantojen läheisyys.
Vetovoima on sitä suurempi mitä suuremmista vesistöistä on kysymys.Vesistön
virkistyspotentiaali on laskettu vesistöruutujen saavutettavuuden
perusteella. Laajan vesistöalueen vaikutus on silloin erillisten vesistöruutujen
yhteenlaskettu vaikutus kuitenkin vaimennettuna etäisyyden perusteella. Vapaiden ja
rakentamattomien rantojen vaikutusta ei erotella. Vesistöä voi tarkastella yleisen
virkistyksen kannalta ja myös pysyvän ranta-asutuksen muodostumisen kannalta, jotka ovat
molemmat samansuuntaisia kylien vetovoimatekijöitä.
- Luonto
Suojelualueet ja -kohteet yhdessä
kulttuuriarvojen kanssa luovat edellytyksiä matkailuelinkeinoille ja saattavat
tulevaisuudessa ohjata asuinpaikan sijoittumistakin. Valtakunnalliset suojelukohteet kuten
Päijänteen kansallispuisto tulee houkuttelemaan kävijöitä eri suunnista. Se on myös
merkittävä vetovoimatekijä loma-asutuksen kannalta.
- Yhtenäiset pellot
Laajat yhtenäiset peltoalueet ovat
maisemallisesti tärkeä osa maaseutua. Periaatteessa peltoalueita voisi laskennallisesti
arvioida vetovoimatekijänä samoin kuin vesistöä, eli mitä laajempi sitä
merkittävämpi. Pellon maisemallinen vaikutus tosin häviää kun se lakkaa näkymästä.
- Maaseutumaisema
Perinteinen maatalous edustaa jatkuvuutta ja
on takeena maaseutumaiseman säilymiselle. Lähellä taajamia haja-asutusalueilla on aina
rakennusmaan odotusarvoa ja maisemamuutokset ovat odotettavissa ja samalla maaseutumaisuus
on uhattuna. Kyläasuminen voi olla hyvä vaihtoehto kasvavien taajamien etäisille
uudisasutusalueille, joilla palvelut ja asuinympäristö ovat vaatimattomia. Perinteiset
maaseutuympäristöt tarjoavat inhimilliset koulut ja turvalliset kyläyhteisöt nuorten
perheiden asumiseen. Luonnon ja kulttuuriympäristöjen arvostus saattaa nostaa kylien
statusta erityisesti. Kylän kulttuuri ja maisema-arvoihin liittyvä
vetovoimaa on arvioitu käyttäen hyväksi maisema- ja kultturihistoriallisia
inventointeja. Päijät-Hämeen kulttuurihistorialliset kohteet - raportissa on selvitetty
pistemäisinä kohteina rakennukset ja lähimaisemat sekä maisemakokonaisuuksina
kulttuurimaisemat.
- Liikennevirrat
Suuret liikennevolyymit luovat mahdollisuuksia
uusien matkailupalvelujen syntymiseen. Vesistöihin, luontoon ja kulttuurimaisemaan
liittyvät edellytykset ovat tällöin eduksi uusien palvelujen syntymiselle. Liikennemääriä on havainnollistettu tierekisterin tietojen
perusteella
- Luonnonvarat
Päijät-Häme on kokonaisuudessaan hyvää
puuntuotantoaluetta. Varsinkin Itä-Hämeessä metsätaloudella on vielä oma
merkityksensä maatalouden hiipuessa. Eteläisillä savikkoalueilla peltoja on enemmän
mutta metsät ovat vastaavasti hyvätuottoisia. Metsien työllistävä vaikutus on
jakautunut yhtä tasaisesti kuin metsätkin. Metsät korjataan 90 prosenttisesti
koneellisesti. Tämä on keskittänyt metsien korjuun muutamalle koneurakoitsijalle, jotka
operoivat laajalla alueella. Metsänhoitotyöt tehdään yleensä paikallisin voimin. Maa-ainesvarat
ovat Päijät-Hämeessä runsaat, Vaikka osa harjuista on suojelun piirissä ovat
sorankuljetusmatkat yleensä lyhyitä. Soraralli ei siis ole kyläteiden kehittämisen
peruste. Runsaat soravarat mahdollistavat lyhyet kuljetusmatkat ja edulliset tienpidon
kustannukset.
Turvetuotantoalueet ovat vähäsoisessa Päijät-Hämeessä harvassa. Muutamalla
jyrsinturvesuolla on paikallinen työllistävä vaikutus, mutta kasvuturpeen
jatkojalostusmahdollisuuksia on useammallakin suolla.
[ sivun alkuun]
|