Irakin sota

JOINT – joustavaa kaikkien puolustushaarojen yhteissotaa Irakissa Kohti kaikkien puolustushaarojen yhteisoperaatioita Edellisessä 1991 Persianlahden sodassa nykyinen Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell oli asevoimien komentaja. Powellin varovainen doktriini, sekä sotaa johtaneen kenraali H. Norman Schwartzkopfin vaatimukset johtivat siihen, että käytössä oli valtava yli puolen miljoonan sotilaan joukko satoine panssarivaunuineen. Sota käsitti kaksi erillistä peräkkäistä sotaa: 38-päiväisen ilmasodan ja 104 tuntia kestäneen maasodan, jossa Irakin maavoimat lyötiin. Sodan jälkeisissä analyyseissä kritisoitiin Yhdysvaltain johtaman liittokunnan tiedusteluvirheitä ja syytettiin liittokuntaa Irakin sotavoiman yliarvioinnista, mikä johti ylisuuriin joukkoihin Irakia vastaan. Kenraali Schwartzkopf ei paljoa perustanut erikoisjoukoista, joten niitä ei käytetty merkittävästi ensimmäisessä Persianlahden sodassa. Jo ennen edellistä Persianlahden sotaa eversti Huba Wass de Czege oli kirjoittanut vuonna 1983 uusiksi U.S. Army’n kenttäohjesäännön FM 100-5 korostaen ketteryyttä, nopeutta, liikkuvuutta ja syviä iskuja vihollisen selustaan. Samaan aikaan eversti Mike Wiley uusi merijalkaväen sodankäyntidoktriinin eversti evp Johd Boydin “Patterns of Conflict” -esityksen pohjalta korostaen yllätystä, harhautusta, nopeita iskuja sivustoilta ja epärjärjestyksen aikaansaamista vihollisjoukossa. Pieni ryhmä Wass de Czegen oppilaita kutsui itseään Tähtien Sota -elokuvan mukaisesti Jedi-ritareiksi. Heidät oli siirretty kenraali H. Norman Schwarzkopfin Keskisen voimaryhmän esikuntaan. Tämä ryhmä suunnitteli ensimmäisen Persianlahden sodan maaoperaation suoraan Wass de Czegen oppien mukaisesti: harhautushyökkäys keskeltä, samanaikaisesti laaja koukkaus lännestä ja heti perään iskut kaikilta suunnilta irakilaisten piirittämiseksi. Persianlahden sodan jälkeen ilmasodan johtaja kenraali Chuck Horner istui yhdessä professori Harlan Ullmanin ja kolmen muun kenraalin kanssa miettimässä miten tulevaisuudessa vastaavanlainen operaatio voitaisiin toteuttaa alle puolessa ajassa ja vähemmillä voimilla. Työryhmän tuloksena syntyi kaksi kirjaa, joista toinen oli vuonna 1996 valmistunut “Shock and awe -achieving rapid dominance”. Tavoitteena oli aloittaa sota kaikkien puolustushaarojen ylivoimaisilla iskuilla samanaikaisesti siten, että vastustaja toteaisi sodankäynnin kannattamattomaksi ja antautuisi pikaisesti. Irakin sodan aikana tämä “shokki ja järkytys” -operaatio liitettiin kirjan ajatuksen vastaisesti ainoastaan ilma-aseella suoritettuun laajamittaiseen hyökkäykseen. Yhdysvaltoihin perustettiin 1990-luvulla uusi esikunta Joint Forces Command, jonka tehtäväksi annettiin kaikkien puolustushaarojen yhteisoperaatioihin tähtäävien sodankäyntidoktriiinien, sotapelien ja koulutuksen järjestäminen. Esikunta julkaisi kesäkuussa 2000 asiakirjan “Joint Vision 2020”, jossa painotettiin kaikkien puolustushaarojen yhteistä ylivoimaa koko taistelualueella. Sotaoperaatioiden tulisi olla oikein aikautettuja maa-, meri- ja ilmavoimien yhteisoperaatioita, joihin olisi yhdistetty informaatiosodankäynti. Operaatiossa piti saavuttaa eri puolustushaarojen tuomien ydintoimintojen synergiaetu taisteltaessa yhtenä joukkueena. Tästä avainsana “joint”. Vuoden 2001 lopulta asti Yhdysvaltain Keskinen voimaryhmä (U.S. Central Command) on laatinut kenraali Tommy Franksin johdolla uudenlaista operaatiosuunnitelmaa seuraavaa Irakin sotaa varten. Operaatiosuunnitelma 1003 Victor käyttäisi hyväkseen kaikkien puolustushaarojen yhteisoperaatioita (joint operations) joustavasti. Perustana olisi tiedustelun tuottama tietoverkoilla eri puolustushaarojen operaatiokeskuksiin yhdistetty ylivoimainen tilannekuva taistelualueesta, mikä mahdollistaisi pääsyn vastustajan päätöksentekosyklin sisäpuolelle eli antaisi edellytyksen olla askeleen vastustajaa edellä. Operaatiosuunnitelmaa testattiin Internal Look -harjoituksessa varsinaisella toiminta-alueella sekä laajassa Millenium Challenge ’02 -harjoituksessa Yhdysvaltain mantereella. Ilmavoimat testasi kolmeen kertaan Scud-tykistöohjusten etsimis- ja tuhoamismenetelmät Nellisin harjoitusalueella Las Vegasin pohjoispuolella Nevadan autiomaassa. Liittokunnan rynnäkkökoneet olivat lentäneet vuosia valvomassa Irakin lentokieltoalueita. Loppukesällä 2002 puolustusministeri Rumsfeld antoi joukoille uudet toimintaohjeet: koneita tulittavien ilmatorjunta-asemien lisäksi tulee hyökätä niitä tukevia tutkia ja johtokeskuksia vastaan sekä pommittaa eri yksiköitä yhdistäviä valokuitulinjoja. Irakin ilmapuolustuksen ja ranskalaisvalmisteisen KARI-ilmapuolustusjärjestelmän lamauttaminen aloitettiin siis jo yli puoli vuotta ennen varsinaista sotaoperaatiota. Operaatiokäskyn joustavassa toimeenpanossa oli avainasemassa Qatarissa sijaitseva operaatiokeskus, johon oli koottu sensoreista ja eri operaatiokeskuksista kakkien puolustushaarojen yhteinen tilannekuva Joint Operational Picture. Kenraali Franksin ”mosaiikkioperaatioden” palasia olisivat eri puolustushaarojen joukkojen tuottamat kyvyt, joita yhdistelemällä saataisiin aikaisempaa tehokkaampi yhteisvaikutus (effects-based operations). Camp As Sayliahissa sijaitsevassa sodanjohtokeskuksessa (Joint Operatios Center = JOC) oli kaikkien puolustushaarojen yhdistetty tilannekuva, Joint Operational Picture, jonka perusteella alkuperäistä operaatiosuunnitelma 1003:a säädettiin jatkuvasti valitsemalla eri puolustushaaroista kuhunkin operaatioon sopiva joukko- ja aseyhdistelmä. Ilmavoimien operaatiokeskus Combined Air Operations Center (CAOC) oli Prince Sultanin lentotukikohdassa Saudi-Arabiassa. Merivoimilla oli omat operaatiokeskuksensa lentotukialuksilla. Viidennen armeijakunnan komentajalla kenraaliluutnantti William S. Wallacella oli entisistä ohjusvaunuista tehty liikkuva komentokeskus C2V digitaalisine tilannekuvineen ja merijalkaväen komentajalla kenraalimajuri James Mattisilla “ötökäksi” (bug) ristitty ajoneuvo, jossa oli vastaavanlainen tilannekuva ja maailmanlaajuiset videokonfrenssit mahdollistavat teleyhteydet. Nämä liikkuvat operaatiokeskukset rakennettiin sotaa edeltävänä talvena asentamalla ennätysajassa kaupallista tekniikkaa hyödyntävät tietoverkkoyhteydet käytettyhin kookkaisiin ajoneuvoihin. Projektien kehittäjät kertoivat julkisuuteen, että tekninen toteutus oli haastava, mutta vaikeinta oli saada esikuntaupseerit muuttamaan vanhat operatiivisen johtamisen ajatusmallinsa. Operaatiosuunnitelman joustava toimeenpano oli menestyksen avain Kenraali Franks osoitti ajattelunsa ja operaatioidensa joustavuutta muuttamalla koko sodan aikataulua heti alusta lähtien. Sodan piti alkaa mittavilla ilmaiskuilla vuorokauden presidentti Bushin ilmoittaman määräajan umpeutumisen jälkeen. CIA:n värväämien kahden irakilaisupseerin kerrottua Saddam Husseinin ja hänen poikiensa yöpymispaikan Bagdadissa presidentti Bush totesi torstaina 20. maaliskuuta klo 02.12 Suomen aikaa CIA:n johtajan George Tenetin esityksestä “Let’s go” ja päätti aloittaa sodan iskulla Saddam Husseinin yöpymisbunkkeria vastaan. Kenraali Franks oli heti ennakkovaroituksen saatuaan käskenyt kaksi F-117A-rynnäkkökonetta ilmaan odottamaan pommien kanssa presidentin päätöstä. Presidentti Bush ja kenraali Franks pyrkivät lopettamaan sodan ennen kuin se olisi alkanutkaan. Aikaa presidentti Bushin päätöksestä everstiluutnantti Mathew McKeonin johtamien F-117A-hävittäjien pudottamien neljän EGBU-27-pommin putoamiseen 15 metrin välein Tigris-joen etelärannalla sijaitsevan Dora farmin aukiolle Bagdadissa kului vain 2,5 tuntia. Pommien puhkaistua bunkkerin katon iski alueelle kahdeksasta merivoimien aluksesta laukaistut neljäkymmentä risteilyohjusta, jotka osuivat kohteeseensa. CIA:n värväämä vakooja kertoi nähneensä iholtaan sinertävän Saddam Husseinin kannetun happinaamari kasvoillaan paareilla ambulanssiin. U.S. CENTCOM menetti strategisen yllätysmahdollisuutensa sodan aloittamisajankohdasta presidentti Bushin annettua uhkavaatimukselleen 48 tunnin aikarajan, mutta kenraali Franks tempaisi taktisen yllätyksen aloittamalla maasodan ennen ilmasotaa tiedustelutietojen kerrottua, että irakilaiset alkavat sytyttää Rumailan öljykentän lähteitä tuleen. Franks arvioi alueen olevan heikosti puolustettu, minkä vuoksi hän päätti muuttaa maa- ja ilmasodan järjestystä. Nopealla etenemisellä pelastettiin öljylähteet ja vaikeutettiin tykistöohjusten ampumista Kuwaitiin. Alun perin maasodan piti alkaa noin vuorokausi ilmasodan aloittamisen jälkeen.   Irakilaiset siirsivät tykistöohjuksia etelään ja alkoivat sytyttää öljylähteitä tuleen. Koska alue oli ilmeisesti heikosti puolustettu, päätti kenraali Franks aloittaa maasodan ennen ilmasotaa ja pelastaa näin Rumailan öljykentän lähteet. Erikoisjoukot olivat siirtyneet kaikessa hiljaisuudessa operoimaan Irakin alueella jo ennen maa- ja ilmasodan alkua. Enduring Freedom -operaatiossa Afganistanista saatujen oppien mukaisesti erikoisjoukkojen rooli oli erittäin merkittävä myös Iraqi Freedom -operaatiossa, mistä muodostuikin laajin erikoisjoukko-operaatio Vietnamin sodan jälkeen. Afganistanissa erikoisjoukkojen määrä oli vuonna 2001 noin 6000 sotilasta, mutta Irakin sotaa varten alueelle keskitettiin jopa yli 10000 erikoisjoukkojen sotilasta. Yhdysvaltain merivoimien SEAL-yksikkö valtasi heti sodan alussa kaksi öljyterminaalia Persianlahden rannalta, jotta mahdollinen ekologinen katastrofi estettäisiin, mikäli irakilaiset olisivat päättäneet alkaa laskea öljyä mereen. Erikoisjoukot antoivat tiedustelutietoja vihollisjoukoista Irakin eteläosista ja valtasivat Länsi-Irakissa olleet H2- ja H3-lentotukikohdat Nellisin kolmen harjoituksen oppeja noudattaen estäen täten Scud-ohjusten laukaisut Israeliin. Ilmasodan alettua erikoisjoukkojen sotilaat antoivat maalinosoituksia yläpuolella kierteleville rynnäkkö- ja pommikoneille. Ilmasota alkaa aikataulussaan, mutta supistettuna Saddam Husseinin bunkkeriin tehdyn iskun jälkeen Irakiin suunnattiin ilmahyökkäyksiä Yhdysvaltain lentotukialuksilta sekä Merijalkaväen ja Kuninkaallisten Ilmavoimien käytössä olevista tukikohdista. Kuvasta puuttui kuitenkin suurin elementti - Yhdysvaltain ilmavoimat ja varsinkin sen raskaat pommikoneet. Viitteitä alkuhetkestä saatiin perjantaina 21. maaliskuuta raskaiden B-52 pommikoneiden noustua ilmaan Fairfordin tukikohdasta Englannista. Pimeän laskeuduttua Bagdadiin alkoi ensimmäinen laaja ilmaisku kiinteitä hallinto-, johtamis-, tietoliikenne-, tiedustelu- ja ilmapuolustuskohteita vastaan, mutta supistettuna aikaisemmin mainitusta 3000 pommin vuorokausivauhdista. Sodanjohto oli ilmeisesti päättänyt rajoittaa infrastruktuuriin kohdistuvia tuhoja ja riskiä siviilitappioista. Bagdadin vesi-, sähkö- ja teleliikennejärjestelmät jätettiin ehjäksi. Lisäksi maasodan alkaminen ennen ilmasotaa oli muuttanut prioriteetteja maalinvalinnassa. Ilmasota kiihtyi ensimmäisenä viikonloppuna ja Yhdysvaltain merivoimat ampui Irakiin Tomahawk-risteilyohjuksia noin sadan ohjuksen vuorokausivauhtia melkein koko ensimmäisen viikon ajan, minkä jälkeen määrä putosi noin 25 ohjukseen vuorokaudessa. Lähi-idässä ja Persianlahdella oli eräs lähihistorian pahimmista ukkos- ja hiekkamyrskyistä toisen sotaviikon puolivälissä. Yhdysvaltain johtamalla liitolla oli nyt käytössään säästä riippumattomia satelliittiohjattuja pommeja, joita useimmat konetyypit pystyivät käyttämään, mutta se ei auttanut täysin tässäkään sodassa. Kosovon ilmasodassa ensimmäisen viikon jälkeen huono sää esti pommitukset useiksi vuorokausiksi, koska silloin käytettiin pääasiassa laserohjattuja pommeja. Nyt sää ei vaikuttanut pommien ohjaukseen, mutta ukkospilvet estivät ilmatankkaukset menolennoilla, jolloin koneet eivät päässeet kohteidensa yläpuolelle. Ukkos- ja hiekkamyrskyn yhdistelmä esti erikoisjoukkojen sotilaita näkemästä pommituskohteita ja siten koordinaattien välittämisen yläpuolella kierteleville koneille oli mahdotonta. Persianlahden lentotukialusosastot joutuivat perumaan kaksi kokonaista lentokierrosta alueelle, vaikka mm USS Abraham Lincoln yritti kaikkensa ja ajoi myrskyn sydäntä pakoon kaakkoon lähettäen yhden lentokierroksen ilmaan ja kääntyi sen jälkeen luoteeseen pyrkien ajamaan myrskyn sydämen läpi ennen kuin koneet palaisivat laskuun. 101. Maahanlaskudivisioonan AH-64D Apache Longbow -helikopterit odottivat maassa hiekkamyrskyn loppumista. Yhdysvaltain merivoimat ampui noin 40 risteilyohjusta ensimmäisenä yönä Saddam Husseinin yöpymisbunkkeriin F-117A-koneiden pommitettua ensin bunkkerin katon. Ensimmäisen sotaviikon aikana ammuttiin noin sata risteilyohjusta vuorokaudessa. Tasavaltalaiskaartit pääkohteeksi toisella viikolla Liittokunnan panssarijoukot etenivät edelliseen Persianlahden 104-tuntiseen maasotaan verrattuna nelinkertaisella nopeudella asutuskeskukset kiertäen kohti pohjoista hakien taistelukosketuksen Bagdadia ympäröiviin Tasavaltalaiskaartin joukkoihin. Tavoitteena oli ilmeisesti edetä Bagdadiin niin nopeasti, että ilmapommituksilla Irakin maajoukoista eristetty sodanjohto ei pystyisi koordinoimaan vastaoperaatioita. Samalla sidottaisiin tehokkaimmiksi arvioidut tasavaltalaiskaartit Bagdadin ympäristöön ja estettäisiin niillä operointi muualla Irakissa. Parhaiten mekanisoitu 3. Jalkaväkidivisioona suunnattiin Bagdadin lounaispuolella olevaa panssaroitua Medina-divisioonaa vastaan. Yhdysvaltain Merijalkaväen kevyemmin panssaroitu joukko kiersi idästä kohti Bagdadin kaakkoispuolella olevaa Bagdad-jalkaväkidivisioonaa vastaan. 101. Maahanlaskudivisioona joutui etenemään jonkin verran 3. Jalkaväkidivisioonan perässä varmistaen selustaa, koska muutamat irakilaisjoukot suorittivat erämaassa hajanaisia sissi-iskuja huoltoreittejä vastaan. Yksi AH-64 Apache -taisteluhelikopteri onnistuttiin ampumaan alas ja jopa 30 vaurioitui irakilaistulessa, mikä johti helikoptereiden varovaiseen käyttöön. Brittien Merijalkaväelle annettiin tehtäväksi itäiseen sivustaan jääneiden vastarintapesäkkeiden kukistaminen Umm Qasrissa ja Basrassa. Liittokunta oli ottanut operaatiossaan melkoisen riskin etenemällä ennätysvauhtia Kuwaitin rajalta Bagdadiin asti, mikä johti pitkiin huoltoyhteyksiin. Yllätys kuitenkin ilmeisesti onnistui, sillä irakilaiset eivät ehtineet sytyttää öljylähteitä, räjäyttää siltoja tai levittää panssari- ja jalkaväkimiinoja liittokunnan etenemisreitille. Kun taistelukosketus Tasavaltalaiskaartiin oli saatu Bagdadin eteläpuolella Karbalassa, oli kaartin Medina-divisioona naulattu paikalleen. Tämän jälkeen amerikkalaisjoukot alkoivat ryhmittyä uudelleen laajaa kaksipuolista pihtiliikettä varten. Samaan aikaan etelästä tuotiin joukoille vesi-, polttoaine- ja asetäydennyksiä. Ryhmitysalue sijaitsi Bagdadia ympäröivien joukkojen epäsuoran tulen ulottumattomissa, koska ei ollut varmuutta mahdollisista kemiallisten aseiden käytöstä. Viidennen armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Wallace totesi 101. Ilmakuljetusdivisioonassa vieraillessaan, että “vastustaja oli hieman erilainen kuin se, mikä oli ollut vastassa sotapelissä”. Mediassa kenraali Wallacen “hieman” sana jäi pois ja liittokunnan sodanjohto sai osakseen voimakasta kritiikkiä sotasuunnitelmasta ja sen toteuttamisesta. Tilanne muistutti hieman Afganistanin sodan kommentointia juuri ennen kuin Talibanien hallinto alkoi sortua Pohjoisen Liiton aloitettua ilmapommitusten tukeman etenemisen etelään. Irakin sotaoperaation epäiltiin pysähtyneen, mutta ”mosaiikkioperaation” painopiste olikin siirtynyt huomaamatta ilmaan ja liittokunnan epäsuoran tulen käyttöön. Ennen sotaa suunniteltu pohjoinen rintama jäi avaamatta, kun Turkki ei päästänyt Yhdysvaltain moderneinta 4. Jalkaväkidivisioonaa alueelleen. Pohjoisen rintaman uhka piti kuitenkin irakilaisjoukot pitkään alueella, joten niitä ei voitu keskittää etelään tai Bagdadin suojaksi. Liittokunta paikkasi tilannetta Vicenzassa Italiassa tukikohtaansa pitävällä 173. Maahanlaskuprikaatilla, joka teki 26. maaliskuuta 1000 sotilaan maahanlaskun Bashurin lentokentälle saaden haltuunsa kaksi kilometriä pitkän kiitoradan. Viiden seuraavan yön aikana Avianon lentotukikohdasta Italiasta kuljetettiin 62 C-17-kuljetuskoneen lentosuorituksella yhteensä 2000 sotilasta, 400 ajoneuvoa ja 3000 tonnia materiaalia tukikohtaan. Pohjoinen rintama jäi avaamatta, kun Turkki ei antanut tuoda Yhdysvaltain moderneinta 4. Jalkaväkidivisioonaa aluelleen. Tilannetta korvattiin tekemällä maahanlasku Bashurin lentokentälle Pohjois-Irakiin. Viiden yön aikana kuljetettiin yli 2000 sotilasta ja 400 ajoneuvoa kentälle. Maaliskuun 29. päivänä presidentti Bush oli Camp Davidista videokonfrenssin välityksellä yhteydessä turvallisuuspoliittisiin neuvonantajiinsa. Presidentti Bush päätti pitäytyä aggressiivisessa operaatiosuunnitelmassa, jossa ykköskohteena oli Bagdad sensijaan, että Irakia olisi alettu vallata asteittain. Ylin poliittinen johto pitäytyi siis alkuperäisessä operaatiosuunnitelman tavoitteessa antaen toimintavapauden taistelualueella olevalle sodanjohdolle, joka puolestaan muutti alatasolla joustavasti operaatiosuunnitelman toimeenpanoa jatkuvasti tilanteen mukaan. Hiekkamyrskyn tauottua toisen viikon perjantaiaamuna suunnattiin Irakiin noin tuhat lentosuoritusta vuorokaudessa, joista 75 prosenttia suuntautui Bagdadia ympäröiviä Tasavaltalaiskaartin divisioonia vastaan. Kun siihen asti lähes kaikki Irakiin pudotetut pommit olivat olleet joko satelliitti- tai laserohjattuja täsmäpommeja, suunnattiin nyt Tasavaltalaiskaartin ryhmityksiin autiomaahan myös mattopommituksia perinteisillä ohjaamattomilla pommeilla ja täsmäpommien osuus putosi 70 prosenttiin. Koko alue oli jaettu “tappolaatikoihin” (kill box), jossa kussakin päivysti rynnäkkö- tai pommikone, joka oli lähes välittömästi valmis pommittamaan tulenjohtajien ja CAOC:n osoittamia maaleja. Maavoimien MLRS-tykistöohjuspatterit ja AH-64D Apache -helikopterit liittyivät iskuihin Tasavaltalaiskaarteja vastaan. Ensisijaisina kohteina olivat tykistöasemat, jotka tuhottiin järjestelmällisesti, jotta kemiallisten tykistökranaattien riski minimoitaisiin siinä vaiheessa, kun amerikkalaisjoukot jatkaisivat etenemistä. Tykistöasemien jälkeen pommitusvoima suunnattiin panssarivaunuihin ja jalkaväen ryhmitykseen. Suurin yksittäinen perinteisiä pommeja käyttänyt operaatio oli B-2 pommittajan suora lento Whitemanin lentotukikohdasta Yhdysvalloista. Yksi kone pudotti 80 kappaletta 225 kilon perinteisiä rautapommeja. Sodan ensimmäisestä yöstä lähtien uusi RQ-4 Global Hawk -tiedustelulennokki oli kierrellyt Bagdadin yläpuolella yli 18 kilometrin korkeudessa antaen kattavan reaaliaikaisen tilannekuvan Irakilaisryhmityksestä. Kuvaa täydennettiin 4,5 kilometrin korkeudessa kiertelevillä Predator-lennokeilla. Kaikista sensoreista lähetettiin reaaliaikainen kuva tietovuolla suoraan JOC:iin, CAOC:iin ja liikkuviin operaatiokeskuksiin sekä satelliitin kautta Yhdysvalloissa sijaitseviin operaatiokeskuksiin. Liikennekoneen kokoinen miehittämätön Global Hawk -tiedustelukone kierteli yli 18 km korkeudessa Bagdadin yläpuolella sodan ensimmäisestä yöstä lähtien. Kone täydensi tiedustelusatelliittien kuvia lähettämällä reaaliaikasta kuvaa jopa 300 kilometrin levyiseltä alueelta. Tasavaltalaiskaartin kuusi divisioonaa olivat olleet perinteisesti ryhmittyneenä Bagdadin ulkopuolelle, koska Saddam Hussein oli pelännyt vallankaappausmahdollisuutta, jos panssaroidut divisioonat olisi ryhmitetty pääkaupungin alueelle. Itse kaupungissa oli vain Saddamille uskollinen Erityistasavaltalaiskaarti ja puolisotilaalliset joukot. Ilmeisesti mitään suunnitelmia vaativille kaupunkioperaatioille yhdessä varsinaisten Tasavaltalaiskaartin yksiköiden kanssa ei ollut olemassa. Liittokunta suuntasi voimakkaat pommituksensa ensin Tasavaltalaiskaartin Medina- ja Bagdad-divisioonia vastaan ja ilmoitti saavuttaneensa yli 50 prosentin tappiot yksiköissä. Pommitusten seurauksena Irakilaiset alkoivat vahvistaa divisioonia Nebukadnessar- ja Hammurabi-divisioonista Bagdadin kaupungin kiertäen. Liikkeellelähtö antoi liittokunnalle entistä paremmat mahdollisuudet kohdentaa pommitusvoimaa avoimessa autiomaassa sijaitsevia yksiköitä vastaan, minkä seurauksena tehokkaimmiksi ennakoitujen irakilaisdivisioonien taisteluvoima käytännössä tuhottiin ilmasta autiomaahan ennen kuin liittokunnan maavoimat edes vietiin kosketukseen tasavaltalaiskaartien kanssa. Erästä liikkeellä ollutta ajoneuvoyksikköä vastaan suunnattiin tiedustelulennokkien sensoritiedon perusteella 2. huhtikuuta B-52-pommikoneesta kuusi uutta CBU-97 Sensor-fused Weapon -pommia, jossa pommikanisterista irtoaa 40 omalla hakupäällä varustettua tytärpommia, jotka räjähtäessään suuntaavat tuhovaikutuksen panssarivaunun katon läpi. Liittokunnan erikoisjoukoilla ja pommituksilla pyrittiin estämään Tasavaltalaiskaartin joukkojen vetäytyminen Bagdadin kaupunkiin, mitä tosin ei ollut nähtävissä. Irakilaiset tekivät ilmeisesti sodan merkittävimmän strategisen tason virheen täydentämällä kaarteja Bagdadin eteläpuolelle, sillä ryhmittämällä tai siirtämällä Tasavaltalaiskaartit kaupunkiympäristöön olisi mahdollisen kaupunkisodan mittakaava kasvatettu moninkertaiseksi ja luotu edellytykset pitkitetylle sodalle sekä liittokunnan ja siviiliyhteiskunnan tappioille. Liittokunnan upseerit kutsuivat irakilaisten taktiikkaa “epäonnistumisen vahvistamiseksi” (reinforcing failure). Kun Medina- ja Bagdad-divisioonia katsottiin heikennetyn riittävästi, lähtivät maajoukot liikkeelle aprillipäivänä. 3. Jalkaväkidivisioona eteni nopeasti Medina-divisioonan vastuualueen läpi saaden haltuunsa divisioonan esikunnan ja lopulta Bagdadin kansainvälisen lentokentän. Merijalkaväen joukot etenivät nekin nopeasti Tigris-joen itäpuolella Bagdad-divisioonan läpi huhtikuun toisena päivänä lähelle Bagdadin kaakkoisia esikaupunkialueita. Merijalkaväen komentajan kenraalimajuri Mattisin toimintaohje omille komentajilleen oli “speed, speed, speed”. Yhden merijalkaväkiprikaatin komentaja vaihdettiin operaation aikana. Syynä oli huhujen mukaan se, että hänen yksikkönsä nopeus oli kyseenalainen. Jäljellä olevien Tasavaltalaiskaartien ryhmitys oli epäselvä ja sekava, sillä niitä oli ilmeisesti vahvistettu osittain toisista kaartin divisioonista ja muista maavoimien joukoista. Joukot säilyivät liittokunnan ilmapommituksen pääkohteina lauantaihin asti siten, että maasto pyrittiin puhdistamaan pommituksilla ennenkuin maajoukko eteni alueelle. Toiminnan seurauksena mitään laajamittaisia panssaritaisteluja ei tullut koko operaatiossa. Yhdysvaltain merijalkaväen joukot suunnattiin asutuskeskukset kiertäen nopeasti itäkautta Bagdadin kaakkoispuolella olevaa Tasavaltalaiskaartin Bagdad-divisioonaa vastaan. Irakilaisdivisioonan kalustosta suuri osa tuhottiin ilmapommituksilla ja epäsuoralla tulella ennen hyökkäystä. Päähuomio siirtyy jälleen Bagdadiin Sodassa jäi hyvin pienelle huomiolle Irakin yritys estää Bagdadin täsmäpommitus kuudella häirintälähettimellä, joilla pyrittiin häiritsemään Navstar-satelliiteista tulevaa GPS-navigointisignaalia. Onnistuessaan häirinnässä olisi Irak voinut muuttaa koko sodan kulkua. Koska lähetin on aktiivinen, paikansivat amerikkalaiset ne ja pommittivat yksi toisensa jälkeen kahden yön aikana käyttäen viimeisen lähettimien pommittamiseen F-117A-koneesta pudotettua GPS-signaalia hyödyntävää satelliittipommia. 3. Jalkaväkidivisioonan vallattua Bagdadin kansainvälisen lentokentän sodan kolmantena viikonloppuna sai liittokunta siitä tärkeän eteentyönnetyn tukikohdan, jonne alettiin samana viikonloppuna lentää täydennyksiä C-130-kuljetuskoneilla. Lentokenttää käytettiin jatkossa mm 101. Maahanlaskudivisioonan AH-64 Apache -helikopterien tukikohtana Bagdadin ympäristössä käytävissä taisteluissa. Liittokunta vältti Apache-taisteluhelikopterien käyttöä Bagdadin yläpuolella valtauksen alkuvaiheessa, koska kaupungissa oli vielä aktioilmatorjuntaa ja olkapääohjuksia. Ilmasodan painopiste siirtyi lauantaina 5. huhtikuuta Tasavaltalaiskaartin pommittamisesta uudentyyppiseen kaupunkialueen lähitulitukeen Bagdadissa. Ilmasodan johtaja kenraaliluutnantti Michael T. Moseley kertoi, että järjestelyssä rynnäkkö- ja pommikoneita kiertelee useassa kerroksessa Bagdadin yläpuolella vuorokauden ympäri. Pommituksia ohjaavat maassa olevat erikoisjoukkojen tähystäjät Tigris-joen kummallakin puolella. Ilmasodan suunnittelijat olivat kartoittaneet jo ennen sotaa koko Bagdadin kaikki rakennukset koordinaatteineen elektroniselle karttapohjalle ja verkolle. Tämä yksityiskohtainen verkko jaettiin kaikkien puolustushaarojen komentajistolle, minkä seurauksena täsmäiskujen koordinointi sodassa oli nopeaa ja helppoa. Ilmasotaa koordinoitiin Saudi-Arabiassa Prince Sultan -lentotukikohdassa sijaitsevasta ilmavoimien operaatiokeskuksesta (CAOC), johon oli eri sensoreilta tuleva tilannekuva yhdistetty tietovuo- ja tietoverkkojärjestelmien avulla esitettäväksi suurikokoisilla näytöillä. Bagdadin yläpuolella olevat koneet oli aseistettu erityyppisillä aseilla, joten ilmasodan koordinoijilla on mahdollisuus valita ase kohteen mukaan. Suurimmat pommit ovat 900 kilon satelliittiohjattuja pommeja, joita täydensivät 455 kilon laserohjatut pommit ja Hellfire-ohjukset. Kaupunkisodan erikoisuutena olivat 225 kilon räjähtämättömät ”sementtipommit”, joilla pyrittiin minimoimaan vahingot hyökkäyskohteen ympäristössä.  Pommien valinnassa painopiste siirtyi satelliittiohjatuista pommeista laserohjattuihin, koska ne olivat joitakin metrejä tarkempia kuin satelliittipommit ja niitä voi vielä lennon aikana ohjata sivuun kohdealueelta, jos sinne sattuisi tulemaan siviiliajoneuvo pommin ollessa jo ilmassa. Nämäkään varotoimenpiteet eivät estäneet joidenkin pommien vaikutuksen ulottumista siviilikohteisiin ja siviilitappioiden syntymistä käytettäessä tuhansia pommeja kaupunkialueella. Global Hawk -tiedustelulennokin lentoreitti ulotettiin nyt Bagdadista pohjoisen Mosulin kaupungin yläpuolelle asti. Predator-lennokeista osa oli aseistettu Hellfire-ohjuksilla kohteenaan mm Bagdadin ilmatorjuntajärjestelmien tutkat. Global Hawk oli edelleen tärkeä tiedustelukuvien tuottaja, sillä useita kertoja vuorokaudessa Irakin yli lentäneet kuusi kuvaussatelliittia tuottivat kuvaa vain noin viiden minuutin ajan kerrallaan. Global Hawk pystyi tuottamaan reaaliaikaista suuriresoluutioista tilannekuvaa tuntien ajan noin 300 km levyiseltä alueelta. Nyt ensimmäistä kertaa valvontasensori oli ja pysyi taistelukentän yläpuolella. Kuutta kuvaussatelliittia ja lennokkejä täydensivät kaksi signaalitiedustelusatelliittia ja RC-135 Rivet Joint -signaalitiedustelukoneet, joilla voitiin kuunnella Irakin johdon teleliikennettä. Sodan avausoperaatiota muistuttava ilmaisku Saddam Husseinin johtoa vastaan suoritettiin 7. huhtikuuta kapteeni Chris Wachterin lentämällä B-1B-pommikoneella, kun maassa olevilta tiedustelijoilta saatiin tieto, että Husseinin oli nähty menevän esikuntansa kanssa Al Mansurin hienostokaupunginosassa sijaitsevaan ravintolaan. Tietoon saatiin vielä varmistus radiotiedustelun kautta brittien kuunneltua ilmeisesti Irakin johdon Jaguar V -yhteysjärjestelmää. CAOC Prince Sultanissa antoi pommitusluvan ja vain 12 minuuttia siitä, kun B-1B sai maalin koordinaatit, putosi neljä satelliittiohjattua pommia ravintolaan. Ensimmäiset kaksi 900 kilon JDAM-pommia raivasivat tien ravintolan läpi, jonka jälkeen muutaman sekunnin päästä tuli kaksi pommia lisää siten, että pommien sytyttimiin oli asetettu 25 millisekunnin viive, jotta ne räjähtäisivät vasta ravintolan alla. Seurauksena oli ravintolan täydellinen tuhoutuminen ja yli kymmenen metriä syvä ja 30 metriä leveä  pommikuoppa. AGM-154 Joint Stand-off Weapon (JSOW) -liitopommia siirretään USS Abraham Lincoln -lentotukialuksen kannella asennettavaksi F/A-18C Hornet -hävittäjään. Koko Irakin sodan johtavana ajatuksena oli eristää sodanjohto joukoista, edetä nopeasti pääkaupungin lähistölle ja sen jälkeen painostaa Irakin sotavoimia ja demonstroida sodanjohdon kyvyttömyys, jotta vastarinta romahtaisi sisältä päin ja laajamittainen kaupunkisota vältettäisiin. Bagdadin kansainvälisen lentokentän valtauksen jälkeen kenraalimajuri Buford Blountin johtaman 3. Jalkaväkidivisoonan panssariosasto teki yllättävän iskun lähelle Bagdadin keskustaa kohtaamatta merkittävää vastustusta. Erikoisjoukoilta ja Global Hawk -lennokilta tuli Blountille aivan toisenlainen kuva Bagdadista kuin mitä “nojatuolikenraalit” kertoivat eri kaapelitelevisiokanavilla: Bagdad ei vaikuttanut kaupungilta, joka olisi valmistautumassa laajamittaiseen organisoituun sotilaalliseen vastarintaan. Tiedustelutiedon perusteella Blount päätti uusia panssari-iskun aivan Bagdadin keskustaan asti vallaten kolme presidentin palatsia. Alkuperäisenä tavoitteena oli ilmeisesti ollut palata iskun jälkeen lentokentälle, mutta kun vastustusta ei kohdattu, päättikin yksikön komentaja yöpyä joukkoineen kaupungissa. M1A1 Abrams -taistelupanssarivaunulla olikin siis tärkeää käyttöä myös tässä sodassa, sillä pelkillä panssaroiduilla ajoneuvoilla ei vastaavia iskuja olisi kyetty turvallisesti tekemään vihollisen pääkaupunkiin, koska alueella oli jäljellä panssarintorjuntajärjestelmiä, joiden teho olisi riittänyt kevyesti panssaroitua kalustoa vastaan. Tosin irakilaisten puolustusvalmistelut Bagdadin puolustamiseksi osoittautuivat yllättävän heikoiksi; mitään taisteluasemia ei oltu kaivettu, panssariesteitä ei oltu rakennettu, tarkka-ampujien asemia ei oltu valmisteltu, ansoituksia ei ollut asennettuna miinoista puhumattakaan. Myöskään pelättyjä kemiallisia aseita ei käytetty eikä niistä sodan aikana löytynyt merkkejä. Amerikkalaisten panssariosastojen vieminen pääkaupungin keskustaan ja toiminnan esittäminen reaaliajassa maailmanlaajuisilla satelliittikanavilla yhdistettynä viikkoja jatkuneeseen psykologiseen sodankäyntiin sai lopulta aikaan toivotun tuloksen - Irakin taistelukyvyltään loppujen lopuksi heikoksi osoittautunut järjestelmä romahti sisältä käsin ja laajamittainen kaupunkisota siviilitappioineen ja  pakolaisvirtoineen vältettiin. Britit valitsivat eteläisessä Basrassa varovaisemman lähestymistavan, missä he noin kahden viikon aikana hitaasti nakersivat kaupungin puolustuksen pois. Transformaatio ja yhteisoperaatiot tulevaisuuden avain Saddam Hussein oli pitänyt maavoimansa sirpaleisena. Hän oli vallankaappauksen pelossa estänyt eri yksiköiden komentajia kehittämästä yhteistoimintaoperaatioita. Saddam Hussein päätti käydä 20. vuosisadan teollisuusyhteiskunnan sotaa. Hänen epäonnekseen vastassa oli 21. vuosisandan jälkiteollisen informaatioyhteiskunnan vastustaja. Saddamin periaatteina oli vastustajan hidastaminen ja kuluttaminen, maaston luovuttaminen viivytyksessä, huoltoyhteyksien häirintä ja parhaiden joukkojen säästäminen massiivista vastaiskua varten. Tavoitteena oli oli antaa vastustajan edetä niin syvälle, että hyökkäysmomentti hiipuu ja huoltoyhteydet ovat liian pitkät - sen jälkeen iskettäisiin. Saddam ei pystynyt ennakoimaan vastustajan tiedustelujärjestelmän kykyä, tilannekuvan tasoa, nopeutta ja ennenkaikkea joustavuutta. Saddam kävi “koulukirjasotaa” vastustajan käydessä “digitaalisotaa”, jossa eri puolustushaarojen kyvyistä haettiin synergiaetu tietojärjestelmien hyväksikäytöllä. Kenraali Franksin johtaman CENTCOM:n operaatiosuunnitelma 1003 Victor oli innovatiivinen hyödyntäen ylivoimaista tilannekuvaa, erikoisjoukkoja ja täsmäaseita. Tietoverkoilla tilannekuva yhdistettiin operaatiokeskuksiin, mikä mahdollisti operaatiokäskyn joustavan toimeenpanon ja mikä tärkeintä - saavutetun menestyksen välittömän hyödyntämisen ja hyökkäysmomentin säilyttämisen. Operaatio oli ensimmäinen todellinen JOINT-yhteisoperaatio, missä kaikkien puolustuhaarojen joukkoja ja asejärjestelmiä käytettiin samanaikaisesti vaihtaen painopistettä meri-, maa- ja ilmavoimien järjestelmien välillä tilanteen edellyttämällä tavalla. Toiminnan edellytyksenä oli yhteensopivat tieto- ja kommunikaatiojärjestelmät, joita ilman päätöksenteko- ja toimeenpanoketju olisi liian hidas. CENTCOM pääsi järjestelyillään vastustajan päätöksentekosyklin sisäpuolelle eli teki jatkuvasti nopeammin päätöksiä kuin mihin irakilaiset pystyivät reagoimaan. Nämä päätökset eivät nopeudestaan huolimatta olleet kuitenkaan mitään perinteisiä “satulapäätöksiä”, vaan liittokunnalla oli tilannekuvansa ja operaatiokeskuksissa käytössä olevan johtamisprosessin vuoksi edellytykset tehdä mittavia eri toimialojen ja aselajien olosuhteet huomioivia päätöksiaä aikaisempaa nopeammin. Joustava operaatiokäskyn toimeenpano edellytti myös riskinottoa sekä korkean koulutustason omaavia joukkoja ja johtajia. Erona aikaisempaan sodankäyntiin oli kyky tehdä merkittäviä kaikkien puolustushaarojen pienten ja suurten yksiköiden ryhmitysmuutoksia nopealla tempolla hyödyntäen taistelussa saavutettu menestys. Aikaisemmissa sodissa operaatioihin järjestyksen tuova keskitetty sodanjohto on yleensä johtanut pienten yksiköiden joustavan ja aloitteellisen käytön menetykseen. Nyt yhteinen tilannekuva ja nopeat viestiyhteydet antoivat lisävoimaa pientenkin yksiköiden komentajille, kun yksikön aloitteellisuuteen voitiin yhdistää nopeasti uudelleen suunnattavissa oleva tulivoima ja huolto. Kenraali Franks kykeni olemaan jatkuvasti yhteydessä kentällä oleviin komentajiinsa ja joukkoihinsa. Verkkokeskeinen sodankäyntitapa on avaamassa tulevaisuudessa mahdollisuuden jälkiteolliseen pienten yksiköiden “parvitaktiikkaan”, jossa pienten taisteluyksiköiden voimat voidaan yhdensuuntaistaa ilman komppaniatason yläpuolella olevia perinteisiä teollisuusyhteiskunnan massaorganisaatioita. Tällä kertaa hyökkääjä ei tarvinnut sotakoulujen oppien mukaista vähintään kolminkertaista ylivoimaa puolustajan kaatamiseen. Ylivoimainen tilannekuvakaan ei estänyt ajoittaisia omien joukkojen pomittamisia ja tulittamisia, joiden määrä verrattuna edelliseen Irakin sotaan oli jopa kasvanut, vaikka kummallakin osapuolella oli vähemmän joukkoja, Irak ei lentänyt lainkaan ilmavoimiensa koneilla ja ampui vähemmän ohjuksia naapurimaihin. Tällä saralla on ilmiselvästi vielä kehitettävää teknologiassa ja menetelmissä, koska tilannekuva ja yhteensopivat kommunikaatiojärjestelmät eivät estäneet omien koneiden alasampumista ilmatorjuntaohjuksilla ja omien maajoukkojen pommittamista. Puolustusministeri Rumsfeldin ajama Yhdysvaltain puolustusvoimien transformaatio jatkunee sotakokemusten perusteella kiihtyvällä vauhdilla. Rumsfeld pyrki aloittamaan muutoksen heti ministerikautensa alussa ja lisäämään siviilijohdon valtaa puolustusministeriössä, mutta huonolla menestyksellä. 11. syyskuuta 2001 tapahtunut terroristi-isku ja sitä seurannut sota Afganistanissa muutti kaiken; nyt kaivattiin nopeasti siirrettäviä kevyitä joukkoja, miehittämättömiä tiedustelulennokkeja ja satelliittiohjattuja pommeja. Abrams-taistelupanssarivaunu osoittautui käyttökelpoiseksi Bagdadiin tehdyissä panssarisyöksyissä, joilla murrettiin Irakin taistelutahto lopullisesti ja vältettiin kaupunkisota. U.S. Army’n transformaatiosuunnitelmissa puolustushaaran joukkorakennetta kevennetään. Jo Kosovon ilmasodan seurauksena silloinen apulaispuolustusministeri John Hamre ilmoitti U.S. Army’n johdolle, että jos puolustushaara ei muuttuisi, sitä uhkaisi vajoaminen strategiseen merkityksettömyyteen. Tämän seurauksena Army’n johto aktivoi nopeasti suunnitelman, jossa joukkorakennetta muovattiin kevyempään, mutta silti iskukykyiseen suuntaan. Puolustusministeri Rumsfeldin transformaatiovaatimusten seurauksena U.S. Army’lla onkin nyt puolustushaaroista ehkä radikaalein ja jopa visionäärisin transformaatiosuunnitelma, missä nykyinen asejärjestelmäorientoitunut “Legacy Force” muutetaan verkkokeskeisen väliaikaisen “Interim Force:n” kautta tietokeskeiseksi “Objective Force:ksi”. Yhteisenä piirteenä Yhdysvaltain asevoimien eri puolustushaarojen kehityksessä onkin se, että ne kaikki haluavat muuttua erikoisjoukkojen ja merijalkaväen suuntaan eli kevyiksi ja ketteriksi sekä isku- ja siirtymiskykyisiksi. “Keveys” on tässä joukkorakenteessa suhteellista, sillä Bagdadiin tehdyt panssari-iskut osoittivat, että taistelupanssarivaunuille oli käyttöä kaupunkisodassakin. Mutta taistelupanssarivaunujen ja panssariyksiköiden kokonaismäärä Yhdysvaltain maavoimissa on se, mikä joutunee tarkastelun alle eikä yksittäisten taistelupanssarivaunujen tarve kärkijoukoissa. Yhdysvaltain ilmavoimatkin on jo muuttunut tavallaan merivoimien suuntaan perustamalla Air Expeditionary Force -joukoilleen rotaatioaikataulun, jolla vakioidaan eri lennostojen siirtovuoroja ulkomaan operaatiohin. Tämä vastaa perinteistä lentotukialusosastojen rotatointiperiaatetta. Täsmäpommituksista saatujen kokemusten perusteella ilmavoimat kehittää nopeasti nykyistä pienempiä pommeja, sillä Bagdadissa käytettyjen räjähtämättömien sementtipommien esimerkin mukaisesti lähitulevaisuudessa pommien tarkkuus ei enää edellytä suuria räjähdysainemääriä, koska kohde kyetään tekemään toimintakyvyttömäksi tarkalla sadan kilon pommilla epätarkemman tuhannen kilon pommin sijasta. Pienemmät pommit helpottavat logistiikkaketjua ja mahdollistavat nykyistä useampia kohteita vastaan hyökkäämisen samalla lennolla. Verrattaessa tämänkertaista Irakin sotaa 12 vuoden takaiseen sotaan voidan todeta, että vuonna 1991 puolen miljoonan sotilaan joukolla ajettiin Irakilaisjoukot kuudessa viikossa pois Kuwaitista. Nyt 1991 tilanteeseen verrattuna käytettiin noin kolmasosan verran joukkoja, joilla kolmessa viikossa vallattiin koko Irak ja kaadettiin Saddam Husseinin hallinto. Irakin sotaa ei voitettu massiivisilla joukoilla eikä sitä voitettu yksinomaan ylivoimaisella teknologiallakaan. Avaintekijät olivat henkisellä puolella uuden teknologian ennakkoluulottomassa käytössä, operaatiokäskyn innovatiivisessa toimeenpanossa, taisteluoperaatioiden riskinotossa ja menestyksen häikäilemättömässä välittömässä hyödyntämisessä.   Home Latest Topic | Air Warfare | Conferences/Air Shows | Fighter Tactics | Fighter Aircraft | Missiles | Fighter Aviation Topic | Fighter History | Warbirds | Magazines | Current News | Links | Physiology | Photo Gallery | Bibliography | SIIVET - Wings | What's New J Lindberg. Copyright © 1997-2006 Fighter Tactics Academy. All rights reserved. Revised: tammikuu 02, 2006.