Museopyörä ensimmäiseksi pyöräksi

Meikäläisen moottoripyöräharrastus alkoi vuonna 2003, kun päätimme kaverini kanssa ropaamisen puutteessa hankkia jonkun vanhemman pyörän, jota saisi rakennella ja kiillotella. Idea heitettiin ilmaan keväällä ja aloin penkoa tietoa potentiaalisista museoikäistä. Honda löytyi netistä ihan vahingossa, turkulainen omistaja  oli laittanut hetken mielijohteesta myynti-ilmotuksen kotisivuilleen, joka osui silmiin, kun etsin Foureista tietoa googlella. Honda oli vuosimallia 1972 ja se näytti kuvissa  siistille ja alkuperäiselle, käytännössä virheettömälle. Se oli valmiiksi museorekisterissä ja kun hintakin vaikutti kuntoon nähden järkevälle, niin muutaman päivän päästä olimme vanhan puutalon pihalla sitä ihmettelemässä. Tässä vaiheessa myyjä jo katui ilmoituksen laittamista ja ilmoitti suoraan, että myy pyörän aikaisintaan syksyllä.

Kävin kuitenkin pikaisella koeajolla ja kaikki toimi niinkuin pitääkin, kylmänä kone tosin kävi vähän epätasaisesti ja nokkaketju piti pientä kolkatusta. Koneen lämmettyä se kävi nätisti, ei kai sitä mahdottomia voi vaatiakaan silloin 31-vuotiaalta ikinuorelta. Oli hienoa ajella ensimmäisiä kertoja elämässään oikealla konepyörällä, ja neljän putken äänet säväyttivät heti ensimmäisellä kaasunkahvan käännöllä. Kävimme pikaiset hintaneuvottelut ja myyjä lupasi ottaa yhteyttä syksymmällä. Soitto tuli lopulta jo muutaman päivän päästä ja kaverin kanssa pidetyn puhelinpikapalaverin jälkeen olin kirjoittamassa papereita myyjän olohuoneessa, jossa oli tauluna samasta Fourista otettu kuva. Kauheasti ropaamista emme lopulta onnistuneet ostamaan, kiillotusta sitäkin enemmän; pyörä oli entisöity alkuperäiseen kuntoon vuosituhannen vaihteessa ja museorekisteröity vuotta myöhemmin.

Fouri yllätti monessa suhteessa; se osoittautui kaikin puolin loistohankinnaksi, hyvin kunnostetuksi ja teknisesti varmatoimiseksi. Ajossa sen ikä unohtui kokonaan, ihan kuin olisi ajellut 20 vuotta uudemmalla. Ja ah niitä ilmajäähdytteisin nelosen ääniä neljällä "tuutilla", äänille nykypyörät saavat olla kateellisia. Tehoa tuntui olevan tallessa suurinpiirtein kaikki vajaat 50 hv, joten kulkupuolikin on ikäisekseen pirteää. Aluksi oli häkellyttävää pysähtyä huoltoasemalle, tuntui, että pyörä toimii kärpäspaperin tavoin; kaffelta tultaessa sen ympärille löytyy aina muutama viisissäkymmenissä oleva mies kertomaan tarinoita, miten juuri samanlaisella tuli aikanaan hurjasteltua hiekkateitä pitkin tansseihin ja takaisin =)

Syksyllä  Honda pääsi oman hääkuvan rekvisiitaksi ja seuraavana talvena lunastin sen kokonaan itselleni. Kaveri on tosin aina silloin tällöin ajellut pienen lenkin vanhoja muistellen ja päivääkään en ole fourin ostamista katunut. Pyörä ei muuten ole myytävänä, eikä näillä näkymin tule olemaankaan, jos kerrankin elämässään saisi pidettyä jonkun ensimmäisen...

...takaisin    jatkuu...